Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Uutta Ulverin materiaalia, Princen biisistä Thieves tehty cover-versio:
 
http://www.myspace.com/ulver1
 
Siistin kuuloista, alkuperäinen viisu ei vaan ole tuttu..
 
btw, Ulver-taskumatti (62€): http://www.jester-records.com/flask.php

http://www.jester-records.com/ulver/ulver.html
 
Viimeisestä kappaleesta päätellen vaikuttaa siltä että pojat rupeavat pian työstämään jotain uutta materiaalia.

http://www.jester-records.com/ulver/ulver.html
 
Viimeisestä kappaleesta päätellen vaikuttaa siltä että pojat rupeavat pian työstämään jotain uutta materiaalia.
 
Sellaiseen elokuvaan ainakin kuin "Empire Me: New Worlds Are Happening!"

Iskee toisinaan erittäin kovaa. Blood inside ja Perdition City löytyvät hyllystä. Seuraavana hankinta listalla ainakin shadows of the sun.
 
Edit. Perdition City muuten toimi eräänlaisena johdatuksena koneellisempaan musiikkiin. Joskus se vaan toimii.

Edit. Perdition City muuten toimi eräänlaisena johdatuksena koneellisempaan musiikkiin. Joskus se vaan toimii.
Melko sama mulla. Perdition Cityn kautta tajusin, kuinka nerokasta kamaa on konepuolellakin.

Melko sama mulla. Perdition Cityn kautta tajusin, kuinka nerokasta kamaa on konepuolellakin.
 
Kuten myös. "The Future Sound of Music" on muuten maailmankaikkeuden hienoimpia biisejä.
 
Toivottavasti ottavat seuraavalla levyllä pientä irtiottoa Shadows of the Sunin rauhallisuudesta, vaikka se aika hyvä levy onkin.
 
E: Outo sanamuoto korjattu.

Shadows of the Sunin rauhallisuudesta, vaikka se aika hyvä levy onkin.
 
Sehän on täydellinen joululevy. Melkein jo näkee kuinka ulkona on mustaa, lunta satelee hiljakseen ja joulufiilikset :D

Kyllä miulle ponnahduslauta koneellisempaan ja kokeellisempaan kamaan oli selkeästi Ulverin Themes ja Arcturuksen La Masq... ja tokihan Metamorphosis EP sitten Ulverilta se viimeinen niitti. Nykyään kuuntelen sujuvasti muutakin konemusaa, vaan en tosin mitään eurohumppaa ja transsikuraa :)

miu mielest ulver jumahti sen william blake levyn jälkeen toho jummittelu meininkii mut kait se o maku ja mieliala kysymys et mikä uppoo milloki mut itelle ei o kolahtanu juur mitekää sen decade in machines remix levyn jälkeen

Itse näkisin, että Ulver on kautta uransa tehnyt tietynlaisia ääriaskelia. Siksi porukan levyt ovatkin kautta linjan erilaisia ja täten myös vertailukelvottomia keskenään. Alkuun lähdettiin vähän folkimmalla ilmaisulla liikkeelle, joka riisuttiin bändisoittimista ja puettiin salonkikelpoisempaan muotoon Kveldssangerilla. Tästä seurasi brutaali irtiotto pehmeään ulostuloon Nattens Madrigalin muodossa, joka onkin melkoista audioväkivaltaa niin musiikillisessa kuin tuotannollisessakin mielessä. Nattens Madrigal edustaakin minun mielestäni eräänlaista black metallin huipentumaa (olematta minun kirjoissani kuitenkaan paras bm-levytys) siinä mielessä, kuinka pitkälle black metallin nihilistisyys, kylmäkiskoisuus ja asenteellinen takapajuisuus voi ylipäätään mennä. Themes from William Blake's "A Marriage of Heaven & Hell" on ehkä vähiten minun mieleeni istunut Ulver-levytys, massiivisuudestaan johtuen vaikeimmin hahmoteltava kokonaisuus. Tässä vaiheessa yhtyeen diskografiaan alkoi putkahtelemaan EP-muotoisia julkaisuja, jotka minusta jäävät täysin irrallisiksi ja Ulverista puhuttaessa hyvin pintapuolisiksi nauhoitteiksi isojen palasien rinnalla. Perdition City, jota itse pidän henkilökohtaisesti yhtenä maailman parhaimmista levyistä, on Ulverin ehdottomasti tunnelmallisin levytys. Kun laittaa kuulokkeet korville, silmät kiinni ja valot pimeäksi, voi kirjaimellisesti kokea tuon kadotuskaupungin öiset viettelykset, vaarat ja käytännössä lähes kaiken siltä väliltä. Kyseinen albumi on Ulverin mittakaavassa ehkä yksityiskohtaisin, sillä tunnelmaan vaikuttavien, liki huomaamattomien yksityiskohtien määrä on lähes loputon. Perdition Cityn jälkeen siirryttiin elokuvamusiikin maisemiin, ja minusta tuntuu, että sekä Lyckantropen Themes että Svidd Neger jäävät molemmat vähän jälkeen potentiaalistaan ilman liikkuvaa kuvaa (vaikka toisaalta, olihan Perdition Citykin suunniteltu alunperin elokuvan soundtrackiksi). Soundtrack-julkaisujen jälkeen Ulver päätti tehdä musiikillisesti mahdollisimman täyteenahdetun ja musiikiltaan ehdottoman albumin. Blood Inside on myös erittäin, erittäin vaikeasti lähestyttävä albumi erityisen heikon tarttumapintansa takia, liian paljon tapahtuu liian lyhyessä ajassa. Tätä levyä suosittelen ihmisille Ulverin levyistä viimeisenä (kyllä, vasta Nattens Madrigalin jälkeen). Vastaavasti Blood Insiden jälkeen Ulver halusi tehdä vastapainoksi minimalistisen levyn, ja Shadows of the Sun onnistuu tässä loistavasti: pelkistettyjä, eteerisiä, ilmavia, utuisia ja sulosointuisia kappaleita loputtomana virtana tarjoileva levy sopisi vaikka täydelliseksi joutsenlauluksi yhtyeen uralle. Toivon mukaan nämä norjalaissankarit jaksavat kuitenkin vielä työstää uutta musiikkia, liian paljon menisi upeaa musiikkia sivu korvien.

^ Hyvä kirjoitus!
Mun mielestä vaan nuo EP:t ovat lähes kauttaaltaan mainiota tavaraa ja eivätkä edes niin irrallisia muusta tuotannosta. Silence Teaches You How to Sing ja Silencing the Singing ovat tunnelmaltaan hyvin paljon Perdition Cityn kaltaisia ja nuo EP:t niputtava Teachings In Silence on oikeastaan mun suosikki-U-levyjä, vaikka kappaleista aika paljon tyhjäkäyntiäkin löytyy. Tunnelma on tosin jopa painostavampi kuin Perdition Cityllä.
 
A Quick Fix of Melancholy on vuorostaan oivallinen johdatus Blood Insiden maailmaan, Garmin laulun ja sellaisen hämärän svengin ansiosta. Silti tämä on William Blaken kanssa niitä levyjä, joihin en ole päässyt vielä kunnolla sisään.
 
Metamorphosis jää vähän outolinnuksi, tosin löytyyhän sieltä Perdition Cityn kaupungista esimakua antava Limbo Central (Theme From Perdition City). Kokonaisuutena levy on aika hajanainen, Of Wolves & Vibrancyn voi helposti kuvitella soivan jossain tanssiklubissa ja lopetusbiisi on taas Ulveria minimalistisimmillaan.
 
Mielenkiinnolla odotan tulevaa materiaalia, tämän bändin tapauksessa ei voi koskaan tietää mitä sieltä tulee ja hyvä niin.

Mun mielestä vaan nuo EP:t ovat lähes kauttaaltaan mainiota tavaraa ja eivätkä edes niin irrallisia muusta tuotannosta.
 
Tarkoitinkin, että ne eivät muodosta minun korvissani niin massiivista ja viimeisen päälle viilattua kokonaisuutta kuin täyspitkät albumit. Olet oikeassa siinä, että ne toimivat ikäänkuin siirtymäkappaleina aikakaudesta toiselle, tällaisiksi varmaan tarkoitettukin kun sisällytetyt kappaleet eivät olisi täyspitkille levyille tunnelmansa/muun elementin vuoksi sopeutuneet.
 
Minun nähdäkseni näillä EP-julkaisuilla on omat helmensä ollut jokaisella.
"Metamorphosis" -> "Gnosis"
"Silence Teaches You How to Sing" -> "Darling, Didn't We Kill You"
"A Quick Fix of Melancholy" -> "Little Blue Birds"

Jeps, jostakin pitäis aloittaa tuo Ulverin kuuntelu. Millä siis aloittaa? Perdition City kenties? Ja mistäs noita kannattaisi alkaa metsästämään?

Jeps, jostakin pitäis aloittaa tuo Ulverin kuuntelu. Millä siis aloittaa? Perdition City kenties? Ja mistäs noita kannattaisi alkaa metsästämään?
 
Perdition City on loistava levy ja sopii erinomaisesti ensimmäiseksi Ulver-ostokseksi. Myös itse tutustuin Ulveriin tuon levyn kautta. Levykaupoista löytyy kyllä Ulveria, ei ole mitään underground-kamaa.

Ainoastaan Bergtatt ja Perdition City ovat kunnolla tuttuja. Kummatkin ovat omalla tavallaan hienoja levyjä. Varsinkin I Troldskog Faren Vild ja jo täällä aikaisemmin mainittu The Future Sound of Music ovat kyllä ihan käsittämättömän upeita biisejä.
 
Nattens Madrigaliakin olen joskus jonkun verran kuullut, mutta ainakin silloin sen soundit oli minulle melkeinpä liikaa. Pitäisi testata uudestaan kunnolla.
 
Mihis näistä uudemmista kannattaisi tutustua Perdition Cityn jälkeen seuraavaksi?

Mihis näistä uudemmista kannattaisi tutustua Perdition Cityn jälkeen seuraavaksi?
 
Shadows of the Sun on ainakin hemmetin hyvä ja helposti lähestyttävä albumi, joten se voisi olla hyvä ehdokas.

Shadows of the Sun on ainakin hemmetin hyvä ja helposti lähestyttävä albumi, joten se voisi olla hyvä ehdokas.
 
Tai jos piti Perdition Cityn elektronisesta tyylistä, Blake albumi olisi hyvä vaihtoehto.

Olen tutustunut lähinnä Blood Insideen ja Shadows Of The Suniin. Ensimmäisen olen kuunnellut kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla säikähdin viimeisen kappaleen yllättävää mättöosiota niin paljon, etten uskaltanut kuunnella hetkeen. Joka tapauksessa molemmat kuuntelut ovat luvanneet aivan hirvittävän paljon. Shadows of the Sun on enemmän perustapaus, joka sattuu sisältämään parhaan Black Sabbath -coverin koskaan. Sääli, että Solitude ei muuten sovi levyn ilmeeseen. Like Music sisältää yhden maailman siisteimmistä sointuvaihdoista.

mutta miksauksellisesti ja äänimaailmojen rakentelussa ehdottomia mestareita, niin ja kyllä pistää miettimään miksi Ulver edelleenkin yhdistetään hevi osaston bändeihin??

mutta miksauksellisesti ja äänimaailmojen rakentelussa ehdottomia mestareita, niin ja kyllä pistää miettimään miksi Ulver edelleenkin yhdistetään hevi osaston bändeihin??
 
Varmaan siksi miksi Tenhinkin levyt löytyy monesti metallihyllystä. Tuollainen melankolinen meteli on iskenyt lähinnä hevikansaan ja tietty varmaan suurin osa jengistä on Ulverinkin löytänyt sen metallilevyjen kautta.
 
Muutenkin levykauppojen helpompi laittaa orkesterin tuotanto samaan osioon. Ulveria kun saisi metsästää metallihyllystä, kansanmusiikkihyllystä, electrohyllystä jne.
 
Jotenkin alitajuisesti itsekkin aina Ulverin yhdistän ekana black metalliin, vaikka koneellisempaa tuotantoa löytyy paljon enemmän.