Keskustelua raskaammasta musiikista ›

bedlam: Saattaa olla, että yhtäläisyyksien kuuleminen vaatii jonkinlaista soitto/sävellys/sovituskokemusta tai sitten sen, että Images&Words on nuotti nuotilta luissa ja ytimissä.
 
Jälkimmäistä. Soitto-, sävellys-, tai sovituskokemuksesta ei ole puutetta. Tuli nyt pitkästä aikaa kuunneltua kunnolla Under a Glass Moon pari kertaa läpi ja onhan sillä tosiaan todella paljon yhtäläisyyksiä LNF:n kanssa. Erityisen alleviivatusti introssa. Biiseissä kuitenkin aivan eri fiilikset ja mielialat. Under A Glassmoonin ollessa nostattavampi ja kirkassävyisempi, kun LNF taas puolestaan on hivenen raskassävyisempi ja ehkä jopa synkempi.
 
Sinänsä perusteeton postaus tämä, koska itseltäni taisi threadilla hyppiessäni mennä ohi, ettet tarkoittanut yhtäläisyyksien huomioimisella kritisoida levyä.
 
bedlam: Mutta silti tuo Lost not Forgotten on aika paha sikäli, että se menee niin pikkutarkasti osio osiolta Glass Moonia mukaillen.
 
Ehkä sanan "paha" käyttäminen johti perverssiin tulkintaani.

Noin 5-6 läpikuuntelun jälkeen voisin itsekin hieman turista levystä.
 
Ensimmäiset pari kuuntelua menivät lähinnä ihmetellessä, en saanut ollenkaan kiinni mitä biiseissä tapahtuu (varsinkaan noissa pitkissä teoksissa). Slovarit alkoivat ensimmäisinä toimia kunnolla. Muutaman kuuntelun jälkeen kuitenkin alkoi avautua, että tämä levyhän on helkkarin hyvä.
 
On The Backs of Angels tuntui aluksi levyn heikoimmalta rallilta, mutta nyttemin olen alkanut tykkäämään siitä todella paljon. Pientä Pull Me Under-vivahdetta biisissä toden totta on.
 
Build Me Up, Break Me Down. Hyvä biisi, josta kertsi jäi nopeasti mieleen. Ehkä kuitenkin hieman väritön, kun muuhun levyyn vertailee.
 
Lost Not Forgotten, tässä on sitten helvetin kova kipale. Tosin ainut biisi, jossa huomasin heti selvät vaikutteet Glass Moonista. Intro ja kertsi ovat melkeenpä häiritsevän tuttuja. Manginikin pääsee hiukan näyttämään nopeuttaan viimeisessä kertsissä. Alun överit unisonot pistivät hymyilyttämään :)
 
This Is The Life, jumalauta! Älyttömän kova. Petrucci vetää komeasti koko biisin läpi, ja Labrien laulu toimii mahtavasti. Ei turhia kikkailuja eikä venytystä. Hienoa.
 
Seuraava biisi onkin levyn parhaimmistoa, Bridges In The Sky. Alun ihmeellisten korinoitten jälkeen päästään itse asiaan, ja biisi toimii kuin tauti. Hienot laulumelodiat ja riffit.
 
Outcry toimii siihen asti, kunnes alkaa aivan ihmeellinen kikkailu ja omasta mielestäni täysin kauhean kuuloiset melodiat. Sitten kun alun teemaan palataan, biisi toimii taas. Tästä minulla on todella kaksijakoiset fiilikset, tulee kyllä skipattua.
 
Far From Heaven, noniin, ehkä vähän turha, mutta toimii kokonaisuuden kannalta hyvin antamalla hengähdystauon kahden pitkän kipaleen välissä. Tämän tarkoitus onkin kai olla seuraavalle vain intro, itsenäisenä biisinä ei juuri herätä mitään tunteita.
 
Breaking All Illusions onkin sitten ihan oikeasti DT:tä parhaimmillaan. Petruccin soolo keskivaiheilla on maagisen hieno, ja Rudessin jutut toimivat tässä hienosti. Levyn paras biisi.
 
Lopun Beneath The Surfacessa on jotenkin haikea tunnelma, ja se toimii. Joko tämä levy jo loppui? Ei ihan vielä, sillä Rudess nostaa biisin tason vielä astetta korkeammalle kohdassa 3:20. Mahtava kohta.
 
Kokonaisuutena tämä on hyvä levy. Rumpusoundit häiritsevät tosin vieläkin, eritoten basari. Rumpuihin olisin kaivannut myös enemmän kilkettä ja yksityiskohtia, sekä ihan muuten vaan muutaman show off-kohdan herra Manginilta, kun sitä taitoa kuitenkin löytyy. Muutenkin levyn kokonaissoundi menee välillä melkoisen tukkoon omilla Aurelioillani kuunneltuna ainakin. Rudess on ihmeen kesy läpi koko levyn, hyvä niin. Labrie muuten välttelee tällä levyllä entistäkin enemmän korkeita nuotteja, ja tavallaan se on ihan hyvä homma, sillä esimerkiksi päätösbiisin viimeisen kertsin alku on aika huonon kuuloinen laulujen osalta. Rock on ja hyvillä fiiliksillä tammikuussa keikalle!

http://www.courthousenews.com/2011/04/28/Portnoy.pdf
 
Lienee aito, joskin vähän vanhanpuoleinen jo. Onko tuosta ollut puhetta?

Pedroz: http://www.courthousenews.com/2011/04/28/Portnoy.pdf
 
Lienee aito, joskin vähän vanhanpuoleinen jo. Onko tuosta ollut puhetta?
 
no voi jeesus..... Itehän se lähti pändistä kävelemään! Siis ei jumalauta.

Pedroz: http://www.courthousenews.com/2011/04/28/Portnoy.pdf
 
Lienee aito, joskin vähän vanhanpuoleinen jo. Onko tuosta ollut puhetta?
 
Ei enää penniäkään tästä kotitaloudesta tolle jätkälle koskaan.

Pedroz: http://www.courthousenews.com/2011/04/28/Portnoy.pdf
 
Lienee aito, joskin vähän vanhanpuoleinen jo. Onko tuosta ollut puhetta?
 
Hieno mies, täytyy myöntää. Oma on ongelmansa, kun bändistä lähti. Nyt sitten itkettää.

Tuomoo: Hieno mies, täytyy myöntää. Oma on ongelmansa, kun bändistä lähti. Nyt sitten itkettää.
 
saa kyllä lapsellinen toiminta taas ihan uudet mittapuut tässä. voi voi, Mikeä.
 
Mitenhän on sen laita, että onko Strutsi vielä sitä mieltä että haluaa ja tulee miehen kanssa vielä soittelemaan.

Mitenhän tuo vasta nyt putkahti esiin, kun näyttäisi olevan melkein puoli vuotta vanha asia?

bedlam: Mitenhän tuo vasta nyt putkahti esiin, kun näyttäisi olevan melkein puoli vuotta vanha asia?
 
Sitä mäkin oon ihmetellyt, että sattuipa hyvään väliin tämä "löytö". Noh, löytääpä ainakin fanipojat helpommin idoliensa pihalle stalkkaamaan kun on osoitteet ja kaikki.
 
Uus levy on edelleen pirun hyvä. Ei mitään sellasta aikasempia levyjä vaivannutta ähkyä ja ylisoittoa (jos näin nyt DT-levystä voi ylipäätään sanoa), vaan ilmava ja rauhallinen lätty. Yllätyksekseni huomaan diggaavani bändistä taas.

Guitaristia voisin kompata melkein kaikessa. Vaikkakaan mitään kappaletta en skippaa. Eritoten tuosta Beneth the Surfacen 3:20 olen samaa mieltä. Aivan taivaallinen soundi ja kamppailee levyn parhaan kohdan tittelistä. Tässä kisassa on mukana itellä myös This Is The Lifen välisoolo/pääteema kitaralla. Sellainen soundi että tulee aina paha mieli, kun ei saa ikinä moista aikaseks.
 
E: Kun näitä nyt aloin pilkuntarkasti päivittämään niin Bridges in the skyn alusta tuli mieleen burning my soulin alku. Tollanen kello.

Niinno, tässä on tällanen: http://www.roadrunnerrecords.com/bl … ?mode=Article&newsitemID=163477

bedlam: Mitenhän tuo vasta nyt putkahti esiin, kun näyttäisi olevan melkein puoli vuotta vanha asia?
 
Ehkä kukaan ei olis vaan uskonut, että se oikeasti tekee ton. Ja lähtihän Portnoy paljon aikaisemmin bändistä kuin viime huhtikuussa.

Joo, nyt on ainakin varmaan turha enää koettaa päästä takaisin bändiin. "Pidettäskö muru vuosi silleen taukoa että pääsen nussimaan tuota naapurin nuorta Lissua, katsellaan vaik vuoden päästä uudestaan. Toivon kuitenkin ettet itse sillä välin katselisi muita tai tulen ja vedän turpaan."
 
Oikeesti, siltäkin kantilta että DT:n jäsenille bändi on varmaan pääasiallinen tulonlähde. Tyyppi lähtee soittamaan/tienaamaan sivuproggiksiin muutamaksi vuodeksi ja olettaa, että muut vain istuu aloillaan ja toivoo että joskus tulisi takaisin.

Nyt ku kattoo taakse päin asioita, vaikka enhän minä mistään tiedä, niin alkoiko kaikki se raskaampi kama tulla sen jälkeen kun Portnoy lopetti viinan juomisen, Six Degreesin paikkeillahan se kai oli tai ennen sitä? Ehkä selväpäisyydellä oli myös osansa siihen, että miehestä tuli kontrollifriikki? Oli enemmän puhtia ja tarmoa touhuta kaikkea ja samalla tehdä itsestään jonkin sortin päällikkö.
 
Toi haaste... vittu mikä marttyyri.

bedlam: Joo, nyt on ainakin varmaan turha enää koettaa päästä takaisin bändiin. "Pidettäskö muru vuosi silleen taukoa että pääsen nussimaan tuota naapurin nuorta Lissua, katsellaan vaik vuoden päästä uudestaan. Toivon kuitenkin ettet itse sillä välin katselisi muita tai tulen ja vedän turpaan."
 
Portnoyn "avioero" vertauskuvat on muutenkin aivan naurettavia...kokeilis sitä kirjaimellista versiota ja kattois sen jälkeen kuinka paskana sitä oikeasti voi olla.

Rakoni: Portnoyn "avioero" vertauskuvat on muutenkin aivan naurettavia...kokeilis sitä kirjaimellista versiota ja kattois sen jälkeen kuinka paskana sitä oikeasti voi olla.
 
Erittäin hyvin sanottu... Plussa.

Enpä ite olis uskonu. Aattelin että sillä olis sentään kaikki keinot tulla takas ja olis tod. näk. voinu sen tehdä aika helposti, jos olis välit ollu edes siinä kunnossa mitä tollanen "Minä eroan, minun oma päätös, ei muistella pahalla." -imago, mitä se on yrittäny pitää yllä, antaisi ymmärtää. Nyt on kyllä välit aika poltetut, ja saa olla aika paljon sanojen "kontekstista ottamista" tossa jos tosta voi jotakin väärin käsittää. Nyt ollaan tosiaan martyyrinä
 
Sivukommenttina levystä tuli mieleen BMU, BMD 4:20 kohdalla alkava "Never Enough" tyyppinen kohta. Ja mitä tulee Neven Enoughiin niin päästään aasinsillalla MUSE:en ja sitä kautta LNF alun pianopimperoihin. On kuitenkin otettu muualtaki vaikutteita kun omasta (ja Labrien omasta) tuotannosta. Hyvä niin sillä kyllä Rudessin pimputusta ite jaksan kuunnella vaikka kokonaisen levyllisen.

Hyvä levy! Kuten tässä joku aikaisemmin totesikin niin hyvin "kevyttä" kuunnella verrattuna pariin viime tekeleeseen. Ei tuu sellasta luurit pois päästä pakottavaa "ääh ei hemmetti, pakko käydä röökillä ja jatkaa sitten"-fiilistä.

Tossa kanteessa pisti silmään myös kohta
 
3. An award of damages in an amount to be determined at trial
 
Aluksi mietin, et oiskohan Mike-sedältä loppunu fyffet ja massit ja kun huomas ettei Sevenfoldin pesti kestäkkään pitempään ja Transatlantic/Adrenaline Mob/whatever-akselilta olekkaan tulossa tuottoa samalla tavalla kuin DT:n hommista, niin miehellä lähti hommat käsistä ja pyrkii nyt saamaan itselleen käyttöoikeuden DT:n nimeen.
 
Mutta ei se voi noinkaan mennä, koska tuon kanteenkin mukaan JP:llä ja JM:llä on perustajajäseninä yhtä lailla oikeus vaatia täten Portnoyta olla käyttämästä nimeä mikäli oikeus päättää ettei DT:n jäljellä olevat jäsenet saa käyttää nimeä.
 
Et oiskohan vaan iskeny kateus vanhoja soittokavereita kohtaan kun käänsivät onnistuneesti sivua urallaan, ja yrittää nyhtää levy- ja kiertuemyynnistä itselleen palasta, mikä ei hänelle edes kuulu.
 
Jos tää kanne menee läpi (mitä en usko), niin ehdotankin DT:n uudeksi nimeksi (vaikka aivan varmasti tätäkin on joku jo ehdottanu :D ) Dream Theater Of Firea.

Nyt useampi kuuntelu takana ja täytyy sanoa, että levy kuulostaa parhaimmalta Dream Theaterilta pitkään aikaan. Far From Heaven ja Breaking All Illusions ovat kaksi parasta raitaa tällä hetkellä. Myös On The Backs Of Angels, This Is The Life ja Bridges In The Sky kuuluvat levyn parhaimmistoon. Ainoa biisi mikä ei oikein ole vielä auennut on tuo Build Me Up, Break Me Down. Ei sekään varsinaisesti huono ole, mutta jokin siinä ei vain sytytä.
 
Rehellisesti sanottuna en olisi osannut odottaa näin kovaa levyä, kaiken tuon säädön jälkeen.