Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Sain CD:t ekaa kertaa yli kahteen vuoteen kämpille. Laitoin Heritagen soimaan ja annoin imaginääristen viiksieni tuhista. Onhan se nyt nautinnollista kuunneltavaa. Siis se tuhina... ja levy myös!

BobHope: Sain CD:t ekaa kertaa yli kahteen vuoteen kämpille. Laitoin Heritagen soimaan ja annoin imaginääristen viiksieni tuhista. Onhan se nyt nautinnollista kuunneltavaa. Siis se tuhina... ja levy myös!
 
Itsekin olen nyt keikan jälkeen kuunnellut oikein urakalla ja se on ollut ilo. Kuitenkaan mitään valaistumisia tai pimentymisiä ei ole tapahtunut, vaan se kultakausi on ihan selvästi siellä My Arms-Ghost Reveries -välillä ja pari uusinta ovat helposti ne heikoimmat.
 
En ole seurannut Opethin livekuntoa aikoihin, kun nuo uudet levyt eivät tosiaan uppoa sitten millään, mutta huomasiko kukaan muu että Åkerfeldt joutui koko keikan ajan puristamaan puhtaat laulut ulos ikäänkuin ei pääsisi rennosti tarpeeksi korkealle? Vaikkapa nyt tuossa Hours of Wealthissa näkyy kiusallisen hyvin ettei laulaminen suju kuin joskus kymmenen vuotta sitten vaan kaulaa ja kasvoja joutuu jännittämään tarpeettomasti vähän väliä ja se kireys kuuluu myös äänessä. https://www.youtube.com/watch?v=oMRluVSHlj4
 
Liekö tämä nyt joku kausittainen juttu vai onko Åkelta menossa murinoiden lisäksi puhdaskin ääni? Vanhempia keikkataltiointeja katsellessa näyttää ja kuulostaa oikeastaan poikkeuksetta paljon helpommalta.

Kärpäsruoska: En ole seurannut Opethin livekuntoa aikoihin, kun nuo uudet levyt eivät tosiaan uppoa sitten millään, mutta huomasiko kukaan muu että Åkerfeldt joutui koko keikan ajan puristamaan puhtaat laulut ulos ikäänkuin ei pääsisi rennosti tarpeeksi korkealle? Vaikkapa nyt tuossa Hours of Wealthissa näkyy kiusallisen hyvin ettei laulaminen suju kuin joskus kymmenen vuotta sitten vaan kaulaa ja kasvoja joutuu jännittämään tarpeettomasti vähän väliä ja se kireys kuuluu myös äänessä. https://www.youtube.com/watch?v=oMRluVSHlj4
 
Olen pannut saman seikan merkille, mitä näitä bändin livevetoja netistä katsellut. Vaikkei vaihtelevan laatuiset äänitykset keikoilta ole paras mahdollinen tapa minkään bändin livekuntoa arvostella, niin kyllä tuo äänen heikkous särähtää korvaan pahasti. Etenkin kun ilme naamalla viestii enemmänkin viikon kestäneestä ummetuksesta ja sitä seuraavasta kamppailusta, kuin nautinnosta soittaa musiikkia.
 
https://youtu.be/JPeMv7iP92U?t=14m25s
Tämän vuoden Wackenista.
 
https://youtu.be/5I2nOgheppw?t=1h14m55s
Sama kappale Lamentations DVD:ltä

Kärpäsruoska: Itsekin olen nyt keikan jälkeen kuunnellut oikein urakalla ja se on ollut ilo. Kuitenkaan mitään valaistumisia tai pimentymisiä ei ole tapahtunut, vaan se kultakausi on ihan selvästi siellä My Arms-Ghost Reveries -välillä ja pari uusinta ovat helposti ne heikoimmat.
 
En ole seurannut Opethin livekuntoa aikoihin, kun nuo uudet levyt eivät tosiaan uppoa sitten millään, mutta huomasiko kukaan muu että Åkerfeldt joutui koko keikan ajan puristamaan puhtaat laulut ulos ikäänkuin ei pääsisi rennosti tarpeeksi korkealle? Vaikkapa nyt tuossa Hours of Wealthissa näkyy kiusallisen hyvin ettei laulaminen suju kuin joskus kymmenen vuotta sitten vaan kaulaa ja kasvoja joutuu jännittämään tarpeettomasti vähän väliä ja se kireys kuuluu myös äänessä. https://www.youtube.com/watch?v=oMRluVSHlj4
 
Liekö tämä nyt joku kausittainen juttu vai onko Åkelta menossa murinoiden lisäksi puhdaskin ääni? Vanhempia keikkataltiointeja katsellessa näyttää ja kuulostaa oikeastaan poikkeuksetta paljon helpommalta.
 
isompi ilme = isompi tunne? :D

Eos:
 
https://youtu.be/JPeMv7iP92U?t=14m25s
Tämän vuoden Wackenista.
 
https://youtu.be/5I2nOgheppw?t=1h14m55s
Sama kappale Lamentations DVD:ltä
 
Huh huh, kylläpä oli luokatonta touhua tuo Wacken pätkä. Toki, tunnelmaa ei ainakaan paranna keskellä päivää soittelu kilsa x kilsa kokosella lavalla. ikään en oo noita lavakokoja ymmärtäny. mut muutenki, näytti ku äijät vaan olis soittelemassa.
 
EDIT: Kuuntelin tossa ton Heir Apparentin. Ehkä Åkella meni ääni sitä nauhottaessa. on meinaan melko tymäkät örinät.

Olin sunnuntaina 25-vuotisjuhlakiertueen päätöskeikalla Lontoon Theatre Royalissa. Älyttömän hieno paikka ja upea kokemus. Pääsin omalle paikalleni juuri kun bändi aloitti. Oletin nimittäin että ovien avaamisesta menee tunti aloitukseen, kuten Kulttuuritalollakin, mutta puoli tuntia ovien avaamisesta hemmot kävelivät lavalle. Vähän hölmistynyt olo, mutta aivan tajuton fiilis kun Ghost of Perdition lähti jyräämään, ihmiset moshasivat aitioissa (tässä näkyy seinustalla olevat aitiot: http://aijaa.com/TMtWpt ) ja meininki oli muutenkin mitä parhain. GR on lempparilevyni ja muistaakseni vielä ensimmäinen omistamani levy Opethilta, toimi niin perkeleesti! Atonementin loppusooloilut toimivat jälleen hienosti, koko eka puolisko muutenkin omasta mielestäni aivan täydellinen.
 
Toka puolisko oli kokonaisilta biiseiltään täysin sama kuin Helsingissäkin, uudempienkin levyjen biisit kuulostivat pirun hyviltä ehkä Voice of Treasonia lukuunottamatta, jossa kyllä siinäkin on toimivia osia. Muut biisit toimittivat taatulla O-laadulla, taisi Leper Affinitykin mennä paljon paremmin kuin Kulttuuritalolla.
 
Illan ylläripylläri oli ilmeisen vapautunut meininki, mitä aiemmilla Opethin keikoilla en ole nähnyt, tietysti kiertueen päättymisen johdosta. Pariin otteeseen biisien välissä Åke otti biisitoiveita vastaan ja pätkiä kuultiin niin omista, kuin muidenkin biiseistä. Mm. Sabbathin Children of the Sea, Black Rose Immortalia, A Fair Judgementia, Bleakia Lynyrd Skynyrd-versiona jne. Face of Melindan kohdalla biisi jatkui niin pitkään että unohdin jo mikä oli homman nimi, kunnes Åke jälleen totesi: "I forgot that one..."
 
Åke heitti hyvää huulta vähän joka välissä, yleisö karjui ja vuoropuhelu jatkui koko keikan ajan. Mustainesta tuli myös tarina joka meni apaut näin: "When I first met Dave Mustaine he punched me in the gut. True story. Second time in Japan I bought him a shitload of Guinness and he wanted to form a band with me... Didn't happen."
 
Pari kuvaa vielä:
http://aijaa.com/gWILpa
http://aijaa.com/MRawhL
http://aijaa.com/ZjaNic
 
Erään näytelmän mainoskyltti Theatre Royalin vieressä oli mainio: http://aijaa.com/OIYQGK

plussaa reportaasista!

Teidän mielestä Opethin albumien parhaimmat kappaleet? Vaikea valita sitä yhtä ja parhainta mutta tässä omat, kaikkien kohdalla ei vaan osannut valita sitä parasta
 
Orchid= The Twilight is my robe
Morningrise= The night and the silent water
My Arm Your Hearse= When/Demon of the fall
Still Life= The Moor/Godheads Lament
Blackwater Park= Drapery Falls
Deliverance= Master Apprentices
Damnation= To rid the disease
Ghost reveries= Ghost of Perdition
Watershed= Porcelain Heart
Heritage= (kuunnellut vähiten)I feel dark
Pale Communion= Faith in others

fadetoblack_: Teidän mielestä Opethin albumien parhaimmat kappaleet? Vaikea valita sitä yhtä ja parhainta mutta tässä omat, kaikkien kohdalla ei vaan osannut valita sitä parasta
 
Orchid= Ei ole vielä tullut kuunneltua, pitäisi varmaan ottaa kuunteluun.
Morningrise= Black Rose Immortal (Yksi bändin parhaita biisejä yhdellä parhaista levyistä.)
My Arms, Your Hearse= Credence (En ole vielä oikein saanut levystä kunnolla kiinni, Credence kappale kuitenkin erottunut edukseen.)
Still Life= The Moor (Tämä myöskään ei ole vielä täysin auennut.)
Blackwater Park= Blackwater Park (Bändin paras biisi ja levy. Piste.)
Deliverance= The Master's Apprentices (Alku mahtavan raskas.)
Damnation= Ending Credits (Kaunis instrumentaali kappale.)
Ghost Reveries= Ghost Of Perdition (Paras levyn aloitusbiisi ikinä.)
Watershed= The Lotus Eater (Livenä toimii varsinkin loistavasti.)
Heritage= Face In The Snow (Levyn ainoa hyvä biisi, sekin bonusbiisi. Ja jopa Opeth mittakaavassa loistava biisi,)
Pale Communion= The Cusp Of Eternity (Myöskin levyn ainoa hyvä biisi.)

fadetoblack_: Teidän mielestä Opethin albumien parhaimmat kappaleet? Vaikea valita sitä yhtä ja parhainta mutta tässä omat, kaikkien kohdalla ei vaan osannut valita sitä parasta
 
Orchid: Under the Weeping Moon (Roundhouse-versio oli yksi ensimmäisiä kosketuksiani Opethiin.)
Morningrise: The Night and the Silent Water (Black Rose Immortalissa on aivan timanttisia pätkiä, kuten "sunbirds leave their dark recesses", mutta myös niin paljon tyhjäkäyntiä, että valitsen tämän eheämmän kokonaisuuden.)
My Arms, Your Hearse: Demon of the Fall (Lopun clean vokaaliosuus on täydellinen.)
Still Life: Godhead's Lament (Jälleen cleanit.)
Blackwater Park: Blackwater Park (Lopun örinät ovat ehkä parhaita örinöitä missään koskaan.)
Deliverance: A Fair Judgement
Damnation: Hope Leaves
Ghost Reveries: Harlequin Forest (Niin monta hyvää turnaroundia.)
Watershed: Den ständiga resan
Heritage: Folklore (Biisin loppuosa on todella hyvä.)
Pale Communion: River

fadetoblack_: Teidän mielestä Opethin albumien parhaimmat kappaleet? Vaikea valita sitä yhtä ja parhainta mutta tässä omat, kaikkien kohdalla ei vaan osannut valita sitä parasta
 
Tjoo. Vaikeaa on pistää järjestykseen noita biisejä, mutta aika samoihin osuu meillä valinnat noin keskimääräisesti.
 
Orchid= The Twilight is my robe
Morningrise= The night and the silent water
My Arm Your Hearse= When/Demon of the fall
Still Life= The Moor/Godheads Lament
Blackwater Park= Drapery Falls/Bleak
Deliverance= Master's Apprentices/A fair judgement
Damnation= To rid the disease/Windowpane
Ghost reveries= Ghost of Perdition/Reverie/Harlequin forest
Watershed= Burden/Heir apparent
Heritage= Folklore
Pale Communion= Faith in others

Orchid - Under the Weeping Moon. Hiton tunnelmallinen biisi kaikessa "kauhu"fiilistelyssään. Alun maaninen riffi sekä lopun himmailukohta tuo jotenkin esiin bändin Maiden -vaikutteet, ainakin omaan korvaan.
 
Morningrise - The Night and the Silent Water. Tuo alku kuulostaa jotenkin aina siltä, niikuin se pääriffi laulaisi tuota kappaleen nimeä. Hieno sävellys, jonka monessa yksinkertaisessa kerroksittain kasatussa kitaramelodiassa tulee jotenkin erityisen hienolla tavalla esiin Åken säveltäjäntaidot.
 
My Arms, Your Hearse - Demon of the Fall. Sen enempää tätä levyä en oo kuunnellu, että muu kuin tuo Roundhouse Tapesilla ollut kipale ois jäänyt mieleen. Pitää tutustua enemmän.
 
Still Life - Face of Melinda. Vähän samat sepostukset kuin edellisessäkin.
 
Blackwater Park - Bleak. Ilmiselvä valinta, kun biisi on "hittimäisyydestään" huolimatta aina ollut miulle se the biisi tältä levyltä. Tää pistää aina ottamaan kitaran käteen ja laulamaan (toisaalta örisemään) mukana.
 
Deliverance - Fair Judgement. Varmaan Opethin paras särö-puhdas -ristisiitosbiisi. Tunnelma etenkin akustisissa kohdissa on ihan voittamaton ja yleensä iskee soundeistaan huolimatta Drapery Fallsiakin tunnelmallisempana hermoon. Voittaa levyn nimibiisin, vaikka siinä onkin se nerokkuudessaan jo typerä matemaattis-hevinen neljän minuutin outro.
 
Damnation - Windowpane. Ihan parhautta koko biisi, no questions asked. Syinä vähän samat kuin Bleakissakin, eli tämän biisin kanssa on tullut vartuttua soittajana tietyssä mielessä.
 
Ghost Reveries - The Baying of the Hounds (tää vaihtelee paljonkin, mutta tällä hetkellä sanoisin näin). Vaikka Ghost of Perditionista miun Opeth -fanitus lähti liikkeelle, niin tää biisi on viime vuosina kivunnut sieltä alkukuuntelujen "levyn paskin biisi" -statuksesta niihin viimeeksi aukeaviin ja parhaisiin biiseihin. Erityisen hienot lyriikat mielestäni, vaikka aihe onkin hieman tylsästi itse perskeles. Yksinkertaisempi biisi (vähän samaa "junnausta" kuin Master's Apprentices'sä), mutta silti toimii.
 
Watershed - The Lotus Eater. Heittämällä levyn paras ja mielenkiintoisin biisi. C-osan (tai mikä G-osa liekään Opethin tietäen) päättävä Super Mario -funkkiräpellys on aina kiehtonut suuresti siinä, missä biisissä on mäiskeestä huolimatta helvetin hyvää melodisuutta.
 
Heritage - The Devil's Orchard. Ainut biisi mikä miulle tällä levyllä oikeesti kolahti otti ja kolahti sitte varmaan muunkin levyn puolesta. Yksikään muu biisi tällä levyllä ei aidosti puhutellut kokonaisuutena, vaan siellä oli aina liikaa jotain viiksiin tuhinaa vailla kosketuspintaa hyvien osien välissä. Koitin kovasti tykätä tästä levystä, mutta kun ei niin ei.
 
Pale Communion - River. Aloitusbiisin lisäksi sitä kaikkein parhainta kermaa tässä kokonaisuudessa. Pale Communion on sellane levy, jonka oisin suonu Heritagenkin jo olevan, eikä henk. koht. haittaa yhtään, jos suoltavat toisen yhtä hyvän (tai huonon, kuulijasta riippuen) ulos koittaen kuitenkin vielä uudistua samalla Opethina. Tykkäsin levyn tyylistä ja miusta River koteloi sen just hyvään pakettiin. Mahtavia melodioita ja tykkiä riffiä toisensa perään. Vähään aikaan ei oo myöskään tuntunu siltä, että noinkin pitkät kitarasoolot sopii oikeasti osaksi biisiä.

Bändi julkaisi uudelleen miksatun version Deliverancesta, löytyy mm. Spotifysta. Kovasti Åkerfeldt näytti uutta miksausta hehkuttavan mutta en nyt tiedä. Kyllähän tuo ainakin joiltakin osin on vanhaa paremman kuuloinen, mikä nyt ei hirveästi vaadi. Kaupasta on sitten mahdollisuus saada 5.1-versiot Damnationista sekä Deliverancesta ja LP-settikin löytyy.

Orchid: Under the Weeping Moon
Morningrise: Night And the Silent Water
My Arms, Your Hearse: When
Still Life: White Cluster
Blackwater Park: Blackwater Park
Deliverance: Master's Apprentices
Damnation: Windowpane
Ghost Reveries: Ghost of Perdition
Watershed: Hessian Peel
Heritage: The Devil's Orchard
 
Suht ennalta-arvattavia, joten ei tarvinne kummemmin perustella varmaan.

laakeri: Bändi julkaisi uudelleen miksatun version Deliverancesta, löytyy mm. Spotifysta. Kovasti Åkerfeldt näytti uutta miksausta hehkuttavan mutta en nyt tiedä. Kyllähän tuo ainakin joiltakin osin on vanhaa paremman kuuloinen, mikä nyt ei hirveästi vaadi. Kaupasta on sitten mahdollisuus saada 5.1-versiot Damnationista sekä Deliverancesta ja LP-settikin löytyy.
 
Äkkivaikutelma Spotifystä on Deliverancen osalta, että uusintapainoksessa on enemmän etenkin alempia bassotaajuuksia, symbaalit erottuvat selkeämmin ja jotain ala-diskanttia on enempi, ja kaikkinensa rummut ovat enemmän pinnassa ja kitara jää alemmaksi. Onhan tuo toisaalta jonkin verran "täyteläisempi", mutta aiemmassa miksauksessa kitara kuulostaa munakkaammalta ja etenkin virveli on parempi, uudessa se kuulostaa turhankin "täydeltä" ja tuhdilta.
 
E: Varsinkin jossain Fair Judgementin himmailukohdissa tuo jytkivä basari ja tuhti ja "paksu" virveli vievät herkkyyttä ja kuulostavat vähän tahattoman koomisilta.

Äkkiseltään vaikuttais että stereokuva on snadisti leveempi ja kokonaisuus jotenkin selkeämpi. Mut esim. Deliverancen intro ei tunnu vetävän kuulijaa turpaan ihan yhtä munakkaasti kuin orkkiksessa.

Vessajono: Äkkiseltään vaikuttais että stereokuva on snadisti leveempi ja kokonaisuus jotenkin selkeämpi. Mut esim. Deliverancen intro ei tunnu vetävän kuulijaa turpaan ihan yhtä munakkaasti kuin orkkiksessa.
 
Sama Deliverancessa on outron kanssa. Sen sijaan tuplikset siinä säkeistössä alussa mättää haaroille niin maan perkeleesti, että tulee pähkinät suusta. Oikeastaan niistä Sneapin rummuista ei muuta voinukaan kun tulla ylöspäin laadullisesti.
 
Hmm, pitää kunnella vielä pari kertaa ja laittaa tarkempia mietteitä. Mielenkiintoinenhan tuo uus miksaus on, mut en osaa ihan vielä pukea ajatuksiani sanoiksi siitä. Orkkista parempi joka tapauksessa, vaikkakaan ei täydellinen.

Monsters of Rock: Black Sabbath, The End, Opeth, 7.7.2016 Kaisaniemi, Helsinki

Opeth Qstockin ensimmäisiä artistikiinnityksiä. Pitääköhän tässä viiden vuoden Qstockiton putkikin katkaista, vaikka 95 euroa kahden päivän lipuista hirvittääkin.

Räbbänä: Opeth Qstockin ensimmäisiä artistikiinnityksiä. Pitääköhän tässä viiden vuoden Qstockiton putkikin katkaista, vaikka 95 euroa kahden päivän lipuista hirvittääkin.
 
Ostaosta, saat lauantaina cheekin kaupan päälle.