Aihe: Stam1na
1 2 3 4 563 64 65 66 67122 123 124 125 126
DethBanger
29.09.2007 15:15:38
Vapaan Maan soolo on kyllä ihan järkky, mutta muuten Pexin työskentely on mielestäni oikein sopivaa.
 
Se lyhyt välikevennys ennen sooloa missä komppi nopenee ja tulee virvelifilli RULAA! juuri ennen sooloa siis.
1971
Morris on acid
30.09.2007 09:09:56
Kappas vain, nyt alkaa jotkut pikkuhiljaa kritisoimaan Stam1nan soitantaa. Ihan terveellistä, kun aina on vain vaahdottu, että kuinka hyvä se bändi on.
Itsellänikin pahin buumi mennyt ohitse. Innostuin orkesterista eka levyn ilmestyessä enemmän kuin mistään koko aikuisiällä.
Se oli uutta, se oli erikoista, Lope julma lasetus-kiertue.
rocky0
30.09.2007 13:26:26
Joo. Itelläki nykyään siirtyny lähinnä siihen, että eka levy vaan uppoaa ja sekin pieninä annoksina, mutta kyllä toiseltakin albumilta niitä kovia ralleja vielä löytyy.
Painajaismainen
30.09.2007 14:07:54
Miun mielestä soolossa on silloin paljonkin vikaa, jos se ei sovi kappaleeseen. Stam1nalla soolot ovat yleensä melko karmaisevaa kuultavaa, vaikka ne teknisesti hyviä olisivatkin. En mie tosin kitaransoiton tekniikasta mitään ymmärrä, joten en lähde soolojen teknistä tasoa sen kummemmin puimaan. Hyvin se tiluttaa ja sillee.
 
Tarkoitan tässä nyt sitä, että jos soolo leikattaisiin kappaleesta pois, ja kuunneltaisiin se, siitä tuskin löytyisi mitään vikaa, mutta kappaleeseen ne eivät aina sovi. Ymmärsitkö pointtini? Peace!
"Ainahan sitä voi perustaa kanalan ja vetäytyä maaseudun rauhaan, tai viljellä kukkakaalia." - Pantse Syrjä
Jokunen
30.09.2007 14:28:38
Tarkoitan tässä nyt sitä, että jos soolo leikattaisiin kappaleesta pois, ja kuunneltaisiin se, siitä tuskin löytyisi mitään vikaa, mutta kappaleeseen ne eivät aina sovi. Ymmärsitkö pointtini? Peace!
 
Ymmärsin joo, peace vaan. Itse vaan arvioin sooloja täysin sillä perusteella, miten ne istuu siihen biisiin. Irtonaiset tiluttelut ja egoilut ei kiinnosta pätkääkään, vaikka ne vedettäisiin maailman nopeiten varpailla. Hyvistä sooloista tulee ensimmäiseksi mieleen Iron Maidenin Wasted Yearsin ja Devin Townsendin Deep Peacen soolot.
"Räppärit on niin syvältä............. ne ei ajele millään muulla kun jollain bling bling kaaroilla ja näyttäis ihan että niillä olis paskat housussa kun roikottaa niitä housujaan hyi helwetti=# Rokkareissa on taas asennetta niin vitusti."
CanYouStayStill
10.10.2007 16:09:58
 
 
Miun mielestä soolossa on silloin paljonkin vikaa, jos se ei sovi kappaleeseen. Stam1nalla soolot ovat yleensä melko karmaisevaa kuultavaa, vaikka ne teknisesti hyviä olisivatkin. En mie tosin kitaransoiton tekniikasta mitään ymmärrä, joten en lähde soolojen teknistä tasoa sen kummemmin puimaan. Hyvin se tiluttaa ja sillee.
 
Yhdyn edelliseen. Soolon pitää sopia biisiin. Ei sen tarvitse monimutkainen taitojen esittely välttämättä olla, kunhan se sopii. Staminalla ne ei valitettavasti vain sovi, vaikka hyviä olisivatkin. Muuten kyllä kovia kitaristeja bändi täynnä.
Ragorn
10.10.2007 18:34:52
Eka levy oli helvetin hyvä, toka ok(kokonaisuutena, mutta esim. Paperinukke ja 5 Laukausta Päähän on mahtia), toevottovasti tuo kolmas levy on kokonaisuutena hjuva.
(o.o)//
Painajaismainen
10.10.2007 18:46:43
Eka levy oli helvetin hyvä, toka ok(kokonaisuutena, mutta esim. Paperinukke ja 5 Laukausta Päähän on mahtia), toevottovasti tuo kolmas levy on kokonaisuutena hjuva.
 
Nyt on tulossa se legendaarinen "kolmas levy", joka räjäyttää pankin lopullisesti. (Stam1nan tapauksessa lakaisee viimeisetkina paskat lattialta.)
"Ainahan sitä voi perustaa kanalan ja vetäytyä maaseudun rauhaan, tai viljellä kukkakaalia." - Pantse Syrjä
Rumpukapulat
10.10.2007 18:46:53
 
 
Likasempaa, punkimpaa ja raskaampaa lupasivat. Tiedä sitte, oikeastaan jotain tällaista sitä itte toivoinkin. Kymmenen käskyä on aikamoinen progeooppera, hirviö metallilevyksi.. ja kolisi kovaa. Ensimmäistä en ole vielä kerinny kuulla muutako keikoilla joitain biisejä, tuntuu siinäkin olevan tiukkaa matskua. Suomen parhaimmistoa ehottomasti.
Marklar
03.11.2007 20:37:53
Kun ekaa kertaa Stam1naa kuulin, olin jotenkin ihan haltioissani. Tä oli jotain uutta ja oivaltavaa, fiksua. En oo kyllästyny niihin samoihin biiseihin vieläkään. Ylistän myös lyriikoita. Kyllä se vaatii todella suurta lahjakkuutta ja nerokkuutta tehdä jotain uutta.
Basser
29.11.2007 16:19:31
On tämäkin ketju päässyt valumaan säälittävän kauas ansaitsemistaan parrasvaloista...
 
Noo jospa yritän hieman elvyttä sitä joskus muinoin mahtavana sykkinyttä eloa tähän ketjuun Stam1na tulevalle levylle todennäköisesti tiensä löytävällä biisillä Sokea hullu.
 
Ja siitä http://www.youtube.com/watch?v=cVbGA4xrkRY
 
Melko SYL:iä keh? Täytyy sanoa että itse pidän biisistä melko lailla, ja etenkin Kaken työskentely patteriston takan miellyttää kovin. Plus Hyrde ei "päästä" ääntänsä valumaan kliiniksi missään vaiheessa...
Basisitilla on aina neljä ystävää... (Tai jopa viisi...)
aivokuolio
29.11.2007 16:28:30
Ja siitä http://www.youtube.com/watch?v=cVbGA4xrkRY
 
Melko SYL:iä keh? Täytyy sanoa että itse pidän biisistä melko lailla, ja etenkin Kaken työskentely patteriston takan miellyttää kovin. Plus Hyrde ei "päästä" ääntänsä valumaan kliiniksi missään vaiheessa...

 
Kyllähän UKK oli jo paikoitellen aika hiton paljon Sträppäreitä, mutta tämä kuulosti ainakin meikäläisen korvaan taas piirun verran siltä tylymmältä ja hevimmältä Stam1nalta, mikä ei ole lainkaan huono asia. Molemmat toistaiseksi julkaistut pitkäsoitot ovat täyttä asiaa, mutta debyytti ainakin pyörii tämän huushollin levysoittimessa enemmän ihan vain raskautensa takia. Jiihaa.
 
Millos se 3. levy onkaan nyt tulossa?
VIISIKKO.
Basser
29.11.2007 16:35:35 (muokattu 29.11.2007 16:40:10)
Eikös se pitäis rantautua enemmän tai vähemmän hyvin varusteltuihin levykauppoihin siinä nousevan vuoden ensikuukausina.
Basisitilla on aina neljä ystävää... (Tai jopa viisi...)
kid ego
29.11.2007 19:54:41
Eikös se pitäis rantautua enemmän tai vähemmän hyvin varusteltuihin levykauppoihin siinä nousevan vuoden ensikuukausina.
 
Jollen väärin muista, niin helmikuun FME:ssa levynjulkkarit. Vanhan muisti voi tosin pettää.
"Hi! My name is Ronald! And your name is DOUCHEBAG!"
elbowski
29.11.2007 20:09:57
Sopivasti tuhottu tuo Stam1nan livesaundi noilla synilla. Hyi hyi, soitin joka pitäisi kieltää metallissa.
There is blood on all the shoes you've worn
kid ego
29.11.2007 20:34:20
Sopivasti tuhottu tuo Stam1nan livesaundi noilla synilla. Hyi hyi, soitin joka pitäisi kieltää metallissa.
 
Mun mielestä synamatot on just jees, mutta soolohommat jättäisin kitaroille lähes poikkeuksetta.
"Hi! My name is Ronald! And your name is DOUCHEBAG!"
WinterMad
30.11.2007 01:09:17
Stam1na menee raskaammaksi ja Mokoma sen kuin kevenee.
Nuo synajutut olivat kyllä aivan kamalia viime kesänä. Paikan päällä ne vielä meni kun niitä ei kunnolla kuullut mutta MTV3+ Stage oli ihan kamala. Likasen Parketin kertsistä tuli melkein iskelmää.
Muusikoiden.Net - haista vi**u! Suomalaisten musiikinharrastajien kohtauspaikka. | Grave - Home of the brave?
Basser
30.11.2007 12:12:17
Väittäsin, että noi synat voivat intergroitua oikein mainioksi osaksi Satm1na-soundia, kunhan bändi saa lisää soittoa alleen uuella kokoonpanollaan ja sovittaa kappaleita hieman uusiksi.
 
Ja Hullu sokea muuten paranee kuuntelun myötä!
Basisitilla on aina neljä ystävää... (Tai jopa viisi...)
stam!na
06.01.2008 00:48:30
omaa selkäpiitäni pitkin alkaa kivuta pieni pelko tulevasta kolmannesta levystä... sillä tämän levyn tulisi olla lotto-voitto bändille ja levyn tulisi räjäyttää pankki mutta mitä jos sille asetetaan liian isot odotukset?
itse ainakin odotan levyä paljon ja enkä siis suoranaisesti sano että levy floppaisi! mutta tämä levy on stam1nalle varsinainen kulmakivi heidän suosionsa kannalta! kahden ensimmäisen pallinpotkija-levyn tiimoilta saattaa ratketa suuri osa bändin lopullisesta suosiosta!
 
että yhteenlaskettuna koitan kai sanoa että nykyisin havaittavissa oleva hekumointi tulevasta lätystä ja sen laadusta saattaa olla liikaa, muistettakoon että onhan stam1nakin vain joukko kuolevaisia ihmisiä
jos tekee yhden virheen se on virhe, jos tekee kaksi virhettä se on jazzia ja jos tekee kolme virhettä se on jo vahvaa tulkintaa
AtukkA
06.01.2008 11:55:16
 
 
Tuolta sm3tanan studiopäiväkirjoista urkin tietooni sen, että ainakin vaikuttaa tuo Miitri aaltonen tykkäävän uudesta levystä. Ja pelkästään tuon yhden lyriikan pätkän koskien lasiarkkua takia, aion ostaa uuden levyn. Edelliset levyt on kovaa shittiä ja sokea hullu on sen verrran strappinkia että pakkohan se on ostaa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)