-J.- 13.12.2007 09:12:04 (muokattu 13.12.2007 09:36:14) | |
---|
Ketään täältä tulossa huomen Nightwishin Joensuun keikalle? Joop... paikalla olin ja helvetin kova keikka oli! Tätä ennen olin nähnyt samaisen päntin Joensuun areenalla vuonna 2004.' Olikohan joku Oncen ilmestymis kiertue. Meininki nykysi on ihan toista luokkaa ja Wishmaster on aneten kanssa aivan hirveä sekameteli-soppa E: Tuomas muuten perfektionisti? Sellanen haju että jostain olisin joskus lukenut. No näyttihän tuota päähän ottavan kun 7 days to the wolwes:issa Anette alko yhdessä kohtaa liian aikaisin laulamaa. Ei kumminkaan merkittävän aikaisin. Kukaan muu huomannu (Joensuun keikalla olijoista)? -Tilutuksen harjoittaminen vaatii vikkeliä sormia ja aivan kuten muukin kitaran käyttäminen, pitkiä hiuksia. Suuresta egosta, nahkahousuista ja lavakarismasta on myös etua tilutuksessa |
Piispa 13.12.2007 14:44:48 | |
---|
Kukaan muu huomannu (Joensuun keikalla olijoista)? Minusta tilanne näytti siltä, että Holopainen viittoili muille jätkille ja mahdollisesti miksaajalle, mistä lähdetään seuraavaan osioon. Mietin itsekseni, että mitenhän tossa tilanteessa toimittiin, kun heillähän käsittääkseni joka biisissä jotain tulee taustanauhalta? En kuullut tarkasti, että loppuiko nauha siihen, vai oliko sitä kenties biisissä (7 Days to the Wolves) ollenkaan. What the hell is going on, skijumpers making music that sells gold.. |
-J.- 13.12.2007 20:45:51 | |
---|
Minusta tilanne näytti siltä, että Holopainen viittoili muille jätkille ja mahdollisesti miksaajalle, mistä lähdetään seuraavaan osioon. Mietin itsekseni, että mitenhän tossa tilanteessa toimittiin, kun heillähän käsittääkseni joka biisissä jotain tulee taustanauhalta? En kuullut tarkasti, että loppuiko nauha siihen, vai oliko sitä kenties biisissä (7 Days to the Wolves) ollenkaan. Niin no en mene minäkään aikaisemmasta lausunnosta takuuseen mutta huomasin että pieleen meni. Ihmettelin vaan merkkiä mitä näytti. Käsi pystyssä 90 asteen kulmassa ja aukoi ja sulki nyrkkiään. Jos olen ymmärtänyt oikein niin musiikki piireissä tuo tarkottaisi että lopetetaan/Hiljennetään, siksi hämmennyin ja ihmettelin mitä tapahtuu. Kunnialla vetivät loppuun kumminkin. -Tilutuksen harjoittaminen vaatii vikkeliä sormia ja aivan kuten muukin kitaran käyttäminen, pitkiä hiuksia. Suuresta egosta, nahkahousuista ja lavakarismasta on myös etua tilutuksessa |
Monumentti 13.12.2007 21:08:03 | |
---|
Kuinka runollista.... Holopainen & ryhmä on niin sisäsiisti pändi kuin olla ja osaa. Kyllä musassa saa olla ja pitääkin olla kuhmuja, nahkaa ja roiskeita. Sitä on turha kaivaa musiikista mikä on puhdasta kuin uuden lautasen pohja. buu....mammanpojat. Nuotit ? ....öö, tais lähtee baariin..kai |
Piispa 13.12.2007 22:15:33 (muokattu 13.12.2007 22:16:21) | |
---|
En ota kantaa edellisen kirjoittajan kommenttiin, mutta tietyllä tavalla tämä uusin Nightwishin keikka tuli todistettua ristiriitaisissa fiiliksissä. Kun en ole 15-vuotias tyttö, minua ei kiinnosta nähdä idoliani merirosvolookissa ilman paitaa. Nightwishin live-esitykset tuppaavat olemaan kohtuullisen tylsää katseltavaa, sillä biiseissä on aika vähän liikkumavaraa livenä. Asiahan ei sinällään minua haittaa, koska tykkään kuunnella bändin levyjä. Tällä kiertueella on sentään positiivista se, että bändillä on uusi laulaja. Oli mukava kuunnella vanhoja biisejä Aneten vetämänä, ja varsinkin Sacrament of Wilderness kuulosti mahtavalta. Joensuun keikalla oli melkoinen määrä pikkujouluvieraita tyyliin "tänne on firma liput sit ostanut". Meininki oli sen vuoksi välillä hieman lattea, mutta kyllä sitä ääntä sitten lopuksi lähti, kun päästin tuttujen kappaleiden äärelle. Bändin taivalta ensimmäisestä levystä asti seuranneena tuntuu mahtavalta, että perinteisellä omistautumisella ja tinkimättömällä työllä voi saavuttaa jotain. Se antaa uskoa itsellekin :) E: typo What the hell is going on, skijumpers making music that sells gold.. |
kfignb7564 13.12.2007 23:46:13 (muokattu 14.12.2007 00:17:52) | |
---|
...Nightwishin live-esitykset tuppaavat olemaan kohtuullisen tylsää katseltavaa, sillä biiseissä on aika vähän liikkumavaraa livenä... Tästä pitäisi juuri tämänkaltaisilla foorumeilla minusta pitää enemmänkin ääntä. Lauri Porrakin totesi äskettäisessä lehtihaastattelussa, että metallimusiikin puolella improvisaatiolle on olematon tila (ei ihan näillä sanoilla, tosin). Ei vähäinen liikkumavara livenä bändille tietysti ole välttämättä huono asia, mutta katsoin juuri youtubesta yhden vaikuttavan pätkän Queenin keikalta 1970-luvulta: http://www.youtube.com/watch?v=jEPU7LSu37k Olisi todella upeaa nähdä joskus livenä, mitä joku vaikkapa Marco Hietalan tasoinen instrumentalisti ja laulaja livetilanteessa saisi aikaiseksi nykytekniikalla improamalla tuon videon tapaan. Puhumattakaan siitä, miltä koko Nightwish (puhutaan nyt tästä bändistä, ettei mene ohi aiheen, mutta saman voi toki yleistää koko raskaan musiikin genreen) voisi livenä luoda, jos improvisointi sekä biisien rakenteiden sisällä, niiden suhteen ja jopa niiden ohi/yli olisi keikoilla "sallittua"! Monesti ajatellaan, että kulttuurin eri alueiden sisällä erilaiset virtaukset, ajattelu-/toimintatavat tai tyylisuunnat käyvät ääripäästä toiseen säännöllisin väliajoin. Taitaa kuitenkin olla niin, että raskaammassa musiikissa uskaliaampi improvisointi on ollut pannassa jo 1980-luvun alusta lähtien. Miksi ihmeessä näin pitäisi olla (ilmeiset kaupalliset tekijät poislukien)? Jos on jo olemassa raskaammalla kädellä improvisoivia raskaan musiikin bändejä, niin antakaa ihmeessä vinkkejä, vaihtelu olisi tarpeen... |
discominister 14.12.2007 09:03:38 | |
---|
|
mhaarala 14.12.2007 10:57:22 | |
---|
Todennäköisesti se improvisoinnin puute johtuu kahdesta asiasta: - taustanauhat, ne tulevat aina samanlaisina ja sen takia biisit vedetään aikalailla samalla tavalla aina - loppuun asti tuottaminen, kaikki hiotaan tuotantovaiheessa viimeisen päälle ja siitä ei sitten uskalleta aina poiketa keikoillakaan... ehkä siinä on osittain sitäkin, että pelätään epäonnistumista ja rokkipoliiseja. Näiden lisäksi kovin tiivis keikkatahti lienee ja yksi selittävä tekijä... Hymyä huuleen kun kuset vastatuuleen |
Piispa 14.12.2007 12:19:09 | |
---|
Mun pointtini ei tavallaan ollut se, että Nightwishin pitäisi improvisoida keikoilla enemmän. Jos taiteellinen näkemys on tuota luokkaa, niin mahdoton sitä on toteuttaa 4-5 henkisen bändin voimin; taustanauhojen käyttö on tällöin pakollinen juttu. Kuitenkin tykkään katsoa mieluusti sellaisia dynaamisia live-esityksiä, missä bändi on oikeasti vähän enemmän läsnä hoitamassa osuuksiaan. Nytkin esim. Nightwishillä kaikki tempot on samat kuin levyllä, johtuen juuri taustoista. En usko että Nightwishin jätkät jotenkin aristelisivat rokkipoliiseja, sillä nyt puhutaan jo kuitenkin sen luokan kiertueesta, että jengi haluaa nähdä fanittamansa bändin lavalla, ja sen lisäksi kunnon show'n. Onhan niillä pyrot ja kaikki. Aikataulukin on sen verran tiukka, että taitaa settilistassa olla myös aika vähän sitä liikkumavaraa. Osa haluaa nähdä bändin lavalla ja kunnon show'ta. Toiset taas mieluusti katsastaisivat enemmän bändin livekuntoa. Toiset katsoo kosketinsoittajan rintakarvoja, toiset taas kitaristin efektispeduja. Vaikeita asioita :) What the hell is going on, skijumpers making music that sells gold.. |
AtukkA 14.12.2007 15:43:29 | |
---|
NIin minun näkemyksen mukaan rumpali lähti tahtisen myöhässä soittamaan siinä jossain kohdassa. Ja anette lauloi taustanauhan mukaan, mutta tuomaksella meni jauhot sekasin Jukan kanssa, ja näytti sille että missä mennään. Tai jtn. Enhän minä mitään tiedä. No jokatapauksessa oli hyvä keikka ja mukavaaa oli, mutta sillon '04 samaisella Joensuu areenalla oli parempi keikka, Tarja Turusen nimeen kun niin kovin vannon. |
aivokuolio 14.12.2007 17:13:00 | |
---|
Huolestuttavaa jauhaa viestikaupalla yhdestä soittokämmistä, mutta todettakoon nyt että tuo jo legendaariseksi kohonnut "kämmi" 7 Days To The Wolvesista johtui monen paikallaolleen mielestä Jukasta. Hänen siis roviolla polttakaamme. Ja mitä noihin liveimproihin tulee, kuten mainittua niin tämän orkesterin kohdalla se on sula mahdottomuus jo pelkästään noiden taustanauhojen takia. Meikäläinen nauttii keikoilla todella paljon kun bändi innostuu jammailemaan kiukulla ja selviää sieltä vielä kunnialla kotiin, mutta Nightwishini nautin mieluiten juuri niin mahtipontisena ja massiivisena kuin levylläkin. Täytyy myös muistaa että nanosekunnilleen ajoitettu pyrotekniikka asettaa tietyt vaatimuksensa eikä jätä paljoa varaa kiilailuille. |
-J.- 14.12.2007 18:59:38 | |
---|
NIin minun näkemyksen mukaan rumpali lähti tahtisen myöhässä soittamaan siinä jossain kohdassa. Ja anette lauloi taustanauhan mukaan, mutta tuomaksella meni jauhot sekasin Jukan kanssa, ja näytti sille että missä mennään. Tai jtn. Enhän minä mitään tiedä. No jokatapauksessa oli hyvä keikka ja mukavaaa oli, mutta sillon '04 samaisella Joensuu areenalla oli parempi keikka, Tarja Turusen nimeen kun niin kovin vannon. Ai... minusta 2004 jää 2007 keikan alle. Mielipide asioita tosin.... -Tilutuksen harjoittaminen vaatii vikkeliä sormia ja aivan kuten muukin kitaran käyttäminen, pitkiä hiuksia. Suuresta egosta, nahkahousuista ja lavakarismasta on myös etua tilutuksessa |
Epik 14.12.2007 21:50:35 | |
---|
Nightwishin keikka keskeytyi, Paviljonki tyhjennettiin 21:41 Jyväskylä Paviljonki on jouduttu tyhjentämään kesken Nightwish-yhtyeen konsertin. Yhtye ehti soittaa vain kolme kappaletta, kun esiintymishalliin alkoi muodostua runsaasti savua. Paikalla olevien mukaan halli on täynnä savua. Paikalla arvioidaan olevan jopa 6 000 ihmistä. www.ksml.fi"Ja pysytään siksi erossa viinasta, huumeista ja uudemmasta jazzista." |
kfignb7564 14.12.2007 21:56:51 | |
---|
Huolestuttavaa jauhaa viestikaupalla yhdestä soittokämmistä... Totta. Mutta tämän toteamisen jälkeen ainakin minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, onko tuollaisessa tilanteessa mahdollista jotenkin pelastaa tilanne niin, että taustanauhan saisi mukaan kappaleen loppuun asti. Onko esim. olemassa jotain sellaista systeemiä, että jos taustanauha tulee kovalevyltä, siinä olisi eräänlaisia kohdistinmerkkejä, joista sen soittamisen voi aloittaa, kun bändi on päässyt yksimielisyteen siitä, missä mennään (tietysti tempon pitäisi pysyä aika prikulleen vakiona...)? Ja mitä noihin liveimproihin tulee, kuten mainittua niin tämän orkesterin kohdalla se on sula mahdottomuus jo pelkästään noiden taustanauhojen takia... Tämäkin on kyllä tietystä näkökulmasta totta, ja minäkin haluan kuulla Nightwishin keikan siten, että massiivisia orkesteritaustoja sisältävät ja _tarvitsevat_ kohdat jytisevät sielun pohjaan asti samalla tavalla kuin levytetyssä versiossa. Mutta ehkä improvisointi oli alunperin huono sana kuvaamaan sitä, mitä kaipaisin raskaammassa musiikissa; vaikka taustanauhoja/tiukkaa, etukäteen sovittua sovitusta olennaisissa kohdissa käytettäisiinkin, on silti teknisesti mahdollista ja aika helppoakin jättää biiseihin sellaisia hengitysreikiä, joissa voidaan tehdä jotain muutakin kuin reprota se levytetty versio mahdollisimman täydellisesti. Ei sen tarvitse olla muuta kuin hieman eri tempo tai vaikka bassostemman muuntelu... Itselleni olisi esimerkiksi mahtavaa seurata bändiä kiertueen ajan ja nähdä, miten jokin biisi kasvaa ja kehittyy sitä mukaa, kun sitä soitetaan. Oman keikkailun pohjalta tuntuisi, että tällainen lähestymistapa olisi lisäksi omiaan tekemään soittamisen pitkillä ja aikataulultaan tiheillä kiertueilla mielekkääksi ja motivoivaksi. Enpä taida pystyä välttämään tässä yhden henkilökohtaisen pikku tarinan kertomista. Kun olin lukiossa pitkän aikaa sitten, selloa itse soittava musiikinopettaja kuittaili kitaransoittoani suurin piirtein seuraavilla sanoilla: "te rockmuusikothan luulette, että mahtavaa jyrää on se, että isolla marshalleilla vetäistään viitossointu yhtä aikaa bassolla ja kitaralla. Todellisuudessa kuitenkaan mikään ei jytise sen kovempaa kuin oikea sinfoniaorkesteri, jos säveltäjä ja orkesterin johtaja niin haluaa." Nightwishin parin viime levyn ja niihin liittyvien keikkojen perusteella akka oli itse asiassa ihan oikeassa jo parikymmentä vuotta sitten. |
Hetfield 14.12.2007 22:01:30 | |
---|
Nightwishin keikka keskeytyi, Paviljonki tyhjennettiin 21:41 Jyväskylä Paviljonki on jouduttu tyhjentämään kesken Nightwish-yhtyeen konsertin. Yhtye ehti soittaa vain kolme kappaletta, kun esiintymishalliin alkoi muodostua runsaasti savua. Paikalla olevien mukaan halli on täynnä savua. Paikalla arvioidaan olevan jopa 6 000 ihmistä. www.ksml.fi Soittavatkohan uusintakeikan joskus tai jotain..? Noh, hyvä ettei kellekään käynyt mitään. "Sain koulusta potkut lunttaamisen vuoksi. Metafysiikan tentissä kurkistin vierustoverini sieluun." -Woody Allen |
Mimi 14.12.2007 22:14:56 (muokattu 14.12.2007 22:18:21) | |
---|
|
Hetfield 14.12.2007 23:32:14 | |
---|
Käytiin siinä pihassa, paloautot oli vielä hetken, mutta olivat jo vähän ajan päästä häippässeet. Hyvä että saivat keikan jatkumaan. "Sain koulusta potkut lunttaamisen vuoksi. Metafysiikan tentissä kurkistin vierustoverini sieluun." -Woody Allen |
Frequency 15.12.2007 00:25:02 | |
---|
Yleisö tainnut olla liekeissä. "Sä haiset ihan ydinjätteelle..." |
KanZuu 15.12.2007 00:46:21 (muokattu 15.12.2007 00:48:42) | |
---|
Minun tekisi mieli kuulla Nightwish livenä uuden solistin kanssa. Varsinkin jossain pienessä paikassa eikä missään jäähallissa, joka lienee kuitenkin nykyään turha toive. Tutustuin kesällä uuteen kaveriin, joka totesi, että oli viimeksi vuosia sitten keikalla. Nightwish Tavastialla! (Siis aivan kunnon keikka, eikä mikään pisto tai levynjulkkari keikka mitä ne ovat nykyäänkin tehneet pienemmissä paikoissa) Joku totesi täällä, ettei settejä luultavasti voi paljon tuolla aikataululla vaihdella, mutta kyllä niitä ilmeisesti voi. Uusimmassa Soundissa Holopainen toteaa montakin biisiä mitä voi settiin tarpeen tullen ja fiiliksien mukaan vaihdella. Tästä liveimproilusta ja taustanauha ongelmasta tuli mieleen, että ei kai Nightwishissa sentään joka biisissä käytä nykyään taustanauhaa? Eivät kai vanhemmat biisit tai muutamat uudemmankin levyn biiseistä ole niin massiivisia, etteikö voisi liveksi sovittaa ilman taustanauhoja. Oncelta esimerkiksi Romanticide on semmonen ei niin sinfoninen heviveto, ettei siinä jos oikeen muistan, luultavasti tarvitsisi taustanauhoja. |
k1mm0 15.12.2007 03:36:31 (muokattu 15.12.2007 16:09:45) | |
---|
Nightwish-yhtyeen keikalla syttyi tulipalo Jyväskylän paviljongissa. Juuri ja juuri selvisin, pelastin 10 kaunista naista siinä sivussa. Joo, näinhän se pääpiirteittäin meni. Viereisellä rakennustyömaalla eivät olleet osanneet sitoa pressua kunnolla, joten pressu lensi halogeenin päälle ja syttyi palamaan. Sinänsä mielenkiintoinen tilanne, ensin bändi poistui lavalta ja luulin tämän kuuluvan esitykseen. Sitten huomasin, että sivuovet ovat auki. Luulin, että tällä halutaan vain viilentää sisäilman lämpötilaa, mikä oli yllättäen melko korkea. Mutta sitten tulikin järkkäri lavalle ja sanoi rauhallisesti: "No niin yleisö, ei mitään paniikkia, mutta TULI ON IRTI!!!! YÄÄÄÄ!!! JUOSKAA PIHALLE NIIN ÄKKIÄ KUIN VOITTE JA JOS JOKU ON TIELLÄ NIIN POTKIKAA SE MAAN TASALLE!!!" Näin tein ja noin tunnin kuluttua tapahtuneesta keikka jo jatkuikin. Ja sitten niitä miinuksia ja plussia: - Anetten ääni ei riittänyt korkeimpiin nuotteihin, niin vanhoissa kuin uusissakaan biiseissä. Äänen kireyden itse asiassa pystyi oikein aistimaan, kun mentiin Anetten äänialalle suhteellisen korkealta. Mutta: + Anette sovelsi hienosti ne osuudet, mitä ei pystynyt laulamaan. Ja muutenkin veti laulut tarkasti nuotilleen ja välispiikitkin olivat aivan eri luokkaa kuin Tarjalla + Kaikin puolin mahtava meininki + Marco + Viikset Edit: Ai niin, + Sacrament of Wilderness Aha, penis, esine paha! |