Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Sain käsiini nyt Robin elämäkerran. Homoamista ja Heavy metallia.

Voitko jo sanoa onko tuo kirja ostamisen arvoinen? Kenties jo suomennettukin? Ei sen puoleen etteikö lontooksikin tuon voisi lukea mutta mukavampaa olisi ihan suomennettuna;)...

Regalis Apertura: Voitko jo sanoa onko tuo kirja ostamisen arvoinen? Kenties jo suomennettukin? Ei sen puoleen etteikö lontooksikin tuon voisi lukea mutta mukavampaa olisi ihan suomennettuna;)...
 
Ihan suomenkielinen kirja on. Olen lukenut alle puolet, mut sanoisin et aika paljon muutakin asiaa kuin musajuttuja. Elämäkerta tämä on eikä bändi kirja. Kyl mää kumminkin puoltaisin ostoa.

Okei kiitos;). Pitäneekin pistää itelleni pukin konttiin...

Itsellä juuri menossa äänikirjana tuo, Robin itsensä lukemana. Aloitin suomennettuna versiona kunnes tajusin että kyllä tämä tarina olisi autenttisempi miehen itsensä suusta kuulla. Kaikki muusikot eivät todellakaan sovellu äänikirjojen lukijaksi, mutta ei ole Halfordin osalta moittimista, vaikka aksenttiin toki kestää hetkinen tottua :D
 
Kyllä tähän mennessä (vähän vajaa puoliväli) todellakin olen tykännyt.
 
Amazon Audiblesta tuo löytyy, ja sieltä saa kuukauden ilmaisen kokeilujäsenyyden. Jäsen saa kuukausittain yhden krediitin jolla voi ostaa noita palveluun kuulumattomia äänikirjoja. Ja sen jälkeen jäsenyyden voi peruuttaa joten itse kirjan saa ilmaiseksi (ja se pysyy luettavissa vaikka jäsenyyden peruuttaa).

Mulla on toi kirja itsensä Metal Godin nimmarilla. Vähän pääsin alkuun jo, mutta jotenkin tuntuu taas vieraalta lukea englanniksi jostain syystä.

Suomen-keikka siirtyi taas vuodella eteenpäin, uusi päivämäärä on keskiviikko 8.6.2022.

Nyt on luettu Halfordin kirja. Suurimmalta osalta pyöri Halfordin musan ympärillä. Tietenkin kirjassa oli homoilua tai enemmänkin kaappihomoilua miehen omien sanojen mukaan. Hyvä kirja bändin faneille. KK Downingin kirja on myös tullut luettua. Jotenkin minulle on epäselvää mitä sitten tapahtui Downingin ja bändin välillä, joka on jättänyt hänet ei toivotuksi henkilöksi. Halford kuitenkin otettiin bändiin takaisin ja vanhat unohdettiin. Downingilla ei taas ole mitään asiaa bändiin takaisin. Näin ymmärsin rivien välistä luettuna. Mitä oikein tapahtui kun häntä ei takaisin toivota?

Swayne: Nyt on luettu Halfordin kirja. Suurimmalta osalta pyöri Halfordin musan ympärillä. Tietenkin kirjassa oli homoilua tai enemmänkin kaappihomoilua miehen omien sanojen mukaan. Hyvä kirja bändin faneille. KK Downingin kirja on myös tullut luettua. Jotenkin minulle on epäselvää mitä sitten tapahtui Downingin ja bändin välillä, joka on jättänyt hänet ei toivotuksi henkilöksi. Halford kuitenkin otettiin bändiin takaisin ja vanhat unohdettiin. Downingilla ei taas ole mitään asiaa bändiin takaisin. Näin ymmärsin rivien välistä luettuna. Mitä oikein tapahtui kun häntä ei takaisin toivota?
 
Kai siinä sillat paloi kunnolla ja KK oli muutenkin Halfordia kohtaan varsin tyly aikoinaan. Tuntuu myös, että Nostradamus oli Downingille jotenkin tärkeä teos ja sen vaisu vastaanotto oli miehelle kova pala.

Mä sain käsityksen jostain haastiksessa että KK kyllästyi ajan mittaan rundaamiseen ja halusi kokeilla jotain muutakin (kuten golf-radan pitoa). Ja kuten edelläkin todettiin Nostradamus oli KK:lle hyvä juttu koska JP kokeili teemalevyn tekoa ensimmäisen kerran bändin uran aikana. Ilmeisesti sen huono kaupallinen menestys ei enää motivoinut KK:a jatkamaan bändissä? Voi olla muitakin syitä mistä ei vaan ole (tietääkseni) kerrottu medioissa... Jonkun kerranhan herra yritti pyytää palata bändiin mutta jostakin syystä bändi torppasi joka kerta.
 
Tuohon miksi Halford otettiin aikanaan takaisin niin sehän oli "itsestään selvää" koska Ripperin aikaiset levyt eivät (käsitykseni mukaan, korjatkaa jos tarvetta) myyneet verrattuina Halfordin aikaisiin. Vähän samaan tapaan kuin Maidenillakin Blaze/Dickinson-casessa. Lisäksi Halford oli päässyt kuiville aineista tuossa vaiheessa... Näin muistelisin.

Juu ja se koko Halfordin ero Priestistä oli vahinko, ei kommunikaatio pelannu kunnolla. Ois voinu tehdä soolojutut siinä rinnalla mutta se tulkittiin väärin jossain kohti managementia. Tokihan Rob on myös Ianille sukua (Ianin ex-vaimo ja lapsen äiti on Robin sisko) että sitä kautta jännitteitä on voinut sitten aikanaan purkaa. Robin piti tietty tehdä vielä se eka oman nimen soololevy, missä oli jo paljon Priest-tyylistä menoa niiden kokeellisten juttujen jälkeen. Sen jälkeen keissi tais olla aika selvä. Ja toki se että Ripperin kanssa homma oli menny niin pieneksi että järki voitti. Se on hyvä että one-by-one jutellaan hommat läpi. Ian vaikuttaa kaverilta jolle asiat passaa eikä keikuta venettä. KK ja Glenn taas molemmat aika taiteellisia diivoja joilla voimakkaat näkemykset. Scott taas "töissä täällä" :-)
 
KK:lle se teema-albumi oli tärkeä, muista en niin tiedä. Ois halunnu kuopata koko bändin samalla kun eläköityi mutta muut halusikin jatkaa. Että se viimeinen kiertue ois ollut todellakin viimeinen, mutta ei ollutkaan. Siinä on saatettu sanoa pahasti puolin ja toisin. Plus läpi KK:n kirjan on sitä avautumista Glennin ja managerin "liittoumaa" kohti, Glenn saanu enempi soolospotteja jne. Käytännössä tuo Rob-KK-Glenn on se ydin ollu hommassa aina, jossain kohti pistivät kaikkien biisien krediititkin yhteisiksi, oli miten iso osa kelläkin sormia pelissä. Tommosessa voi herkästi joutua kolmanneksi pyöräksi, eteenkin jos joku dominoi ja on vielä "liitossa" managerin kanssa. Ainakin KK:n mukaan. Helposti menee tunteisiin nuo taideasiatkin. Ja teema-albumin failure jos sitä yksi kovasti ajoi ja muut oli lähinnä mukana.
 
Plus KK:n mielestä Glennin soittotaito ei enää riittäny ettei ne hommat enää onnistunutkaan lavalla. Sillä ois halunnu kuopata koko homman. Tossa kohti tietty ei ollu tietoa mitä myöhemmin on paljastunu, onhan ne voinu olla alkavia oireita sairaudesta jo silloin, mutta menny vaan huonon treenauksen piikkiin. Luulen että KK:ta tympi aika moni juttu ja koitti riskillä saada vaikutusvallaan (yksi kolmesta pääjehusta) saada homman nätisti loppuun. Feilasi ja kaikki purkaantu. Tod.näk. vähemmän kivasti. Kyllähän se kirjan lopussa oli toki pahoillaan Glennin diagnoosista, kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin muu kirja. Ettei nyt ihan mulkusti käyttäytyny.
 
Onhan se koittanu päästä mukaan sitten myöhemmin. Että pääsis soittaan omat juttunsa ja Faulkner soittais Glennin osuudet. No, Sneap siellä lienee soittanu niitä Glennin juttuja ja tainnu Faulkner niitä Glennin sooloja hoitaa myös (Sneap ainakin tuplaliidit ja myös osan sooloista). Eli asia on ns. järjestyksessä. KK koittaa sillä pelata, että siellä ei oo enää yhtään "originaalia" kitaristia. Eka levyltä enää Rob ja Ian mukana. No, vissiin kiukutellu niin paljon ettei tuota oo taidettu edes harkita. Ja voi noissa olla jotain massinjakojuttuja, Sneap saa palkkaa ja on samalla myös studiokaveri. Vähempi jengiä, helpommat välit. Ja toisko KK taas jotain diivariskiä.
 
Sinällään oishan se hienoa nähdä KK lavalla ja että välit ois kunnossa. Faulkner on tehny kyllä hyvää työtä "uutena KK:na", soolotkin paljon samanlaisia ettei oo eeppisiä juttuja muokkailtu, mutta toki jotain on voitu vähän lisätä. Vaan sillä mennään mitä on tarjolla. 2000-luvun alussa nähty Angel Of Retributionin jälkeinen kiertue siis se minkä muistoilla mennään

Noinhan se taisikin mennä. Taitaisi KK haluta palata, mutta tyytyminen on KK's Priestiin vanhojen jäsenien Binks ja Ripper kera.

Hienosti tiivistetty KK/Priest välit tuossa yllä. Kuuntelin molemmat kirjat putkeen tuossa pari kk sitten. Vähän oli diplomaattisesti kirjoitettu ainakin riitojen osalta mielestäni molemmat ja veikkaan että kirjoitusvaiheessa ainakin KK yritti tai halus vielä palata. Aika vähän avataan kuitenkin noita erimielisyyksiä. Jotenkin etäiseksi jää kuitenkin noiden kolmen keskenäinen vuorovaikutus, molemmissa kirjoissa tavallaan Tipton on ns. elephant in the room ja halford/KK kertoo vain omasta näkökulmasta. Tietty ne on omaelämänkertoja, mutta kyse kuitenkin bändistä ja sen ytimestä.Helposti kyllä menis TMI -tyyppiseksi nippelitiedoks tai kinastelupäiväkirjaksi kyllä jos liian paljon aletaan kertomaan. Helpompi maalata isolla pensselillä :)

Joo olen samaa mieltä tuosta. Jos jokainen JP:n jäsen tekisi kirjan niin lukijat joutuisivat vähän "arpomaan" kenen kirjan "totuuteen" missäkin asiassa pitäisi uskoa... Ja vähän sitäkin ottamaan huomioon että jokainen pyrkii kertomaan loppupelissä vain itselleen edullisen näkökulman (etenkin enemmän/vähemmän negatiivisissa asioissa). Eikä tuo päde vain Priestiin vaan lähestulkoon jokaiseen bändiin jonka jäsen julkaisee elämänkertansa ymv. kirjan...

Ian Hillin kirja voiski olla aika mielenkiintoinen. Hiljainen hahmo taustalla, ei hirveesti oo biisintekoon osallistunu mutta on varmaan nähny mitä ympärillä tapahtuu. Ja mukana alusta asti. Jotain haasteita toki Ianillakin kun Painkillerillä on vissiin Moogilla tehtyjä bassoraitoja että onko soittohommat ollu vähän paussilla alkohommien takia. Tosin vaikuttaa tyypiltä joka ei sitä lokaa halua levittää.
 
Ja toki kukaan ei sairaasta miehestä eli Glennistä halua hirveen pahaa puhuakaan. KK:lla tuntu jotain kaunoja olevan historiasta että vaikka ollu alusta asti mukana ja se oli saanu porukan nahkakauppaan katteleen uusia esiintymiskuteita hippikuteiden sijaan, niin jotenkin tuntu olevan vähätelty rooli. Ehkä siinä kohti ku fyffeä tulee ja porukka alkaa olla omissa oloissaan (KK villimpi naisten mies, Glennillä vissiin perhehommia, Rob tietty omassa kaapissaan), niin se yhteinen kiva tekeminen voi muuttua. Se bändi ei olekaan enää sitä persaukisena pakun peräloosterissa reissaamista ja yhdessä tekemistä jne. Tulee managementtia ja kaikkea. Muut alkaa suunnittelemaan juttuja apuna ja jos joku dominoi ja joidenkin ääni ei niin kuulu, niin voihan siitä vähän kyttyrää alkaa kertymään. No, näkeehän sen noista lead breakeista että suhde on joskus ollu enempi 50:50 mutta alkanu ajan kanssa vinoutumaan. Toisaalta KK:n idea se Nostradamus oli että ei sitä nyt siellä ihan niin oo tossutettu. Ei siinä, on silläkin se pari kolme hyvää biisiä, vaan ei sitä kokonaisuutta jaksa. Harva tommonen teema, eteenkään tupla, oikein jaksaa kantaa.
 
No, hyvä että ovat vielä olemassa. Faulknerin kanssa eka levy oli vähän epätasainen soundeista lähtien, mutta oli semmosta positiivista vibaa vanhan ajan meiningistä (vähän niinku Faulkner ois säveltäny "tribuuttina" mutta bändin sisällä). Firepower oli selvästi ehjempi ja muutama tosi kova biisi löyty. Jotain pysty kuunteleen jonku ainakin 10x repeatilla ku oli vaan tykitystä. Vähän niinkuin Painkiller aikoinaan.
 
Joskus ois kiva lukea jostain biisin/levyntekojutuista enempi noissa kirjoissa. Vähän niinku jotain Painkilleriäkin miten sitä on hierottu. "Glenn rupesi jammailemaan tiukkaa riffiä Scottin kompin päälle muttei saanu liimattua sitä kertsiin, niin KK sen sitten viimehetkellä keksi, että laitetaan tämmönen tähän ja Scott siihen tuplabasarit pohjalle..." :-)
 
Vaan voihan sitä toki lukea miten Bahamalla aurinko paistoi eikä kukaan oikein jaksanu muuta kuin ryypätä :D

Kelakkaa että Priest on Niin kova bändi että jopa niiden läpällä tehty ja kyllästymispisteessä kaikkeen väsätty levy, jonka piti olla yhtyeen paskin levy ja vielä varmaan humalapäissään läpällä nimettiin Turboksi, on silti biismateriaaliltaan kovempi kuin 85% metalliskeneen silläKÄÄN vuosikymmenellä tehdyistä lätyistä. :)
Kun ei vaan osaa tehdä sutta.

joku muu sikko: Kelakkaa että Priest on Niin kova bändi että jopa niiden läpällä tehty ja kyllästymispisteessä kaikkeen väsätty levy, jonka piti olla yhtyeen paskin levy ja vielä varmaan humalapäissään läpällä nimettiin Turboksi, on silti biismateriaaliltaan kovempi kuin 85% metalliskeneen silläKÄÄN vuosikymmenellä tehdyistä lätyistä. :)
Kun ei vaan osaa tehdä sutta.
 
Turbo on kova. Omalla listalla kolmen parhaan joukossa.

No sanoisin että Turbolla on muutama ok biisi (nimibiisi, Parental Guidance, Locked In) eli ei ihan sysipaska kuitenkaan. Noin omasta mielestäni. Tuohon aikaan Priestillä oli varmaan vaikea päättää että yritettäisiköhän mennä kaupallisempaan suuntaan ja breikata USA:ssa kunnolla muiden kasarihevibändien vanavedessä vai pysytellä tutulla ja turvallisella perushevi-linjalla tyyliin Screaming/Defenders... Ram It Down taisi olla (ainakin osittain) saman tapainen yritys jatkaa samalla linjalla (mm. Johnny B Good, Blood Red Skies). Muutama vuosi myöhemmin tulikin sitten Painkiller;)...

Regalis Apertura: No sanoisin että Turbolla on muutama ok biisi (nimibiisi, Parental Guidance, Locked In) eli ei ihan sysipaska kuitenkaan. Noin omasta mielestäni. Tuohon aikaan Priestillä oli varmaan vaikea päättää että yritettäisiköhän mennä kaupallisempaan suuntaan ja breikata USA:ssa kunnolla muiden kasarihevibändien vanavedessä vai pysytellä tutulla ja turvallisella perushevi-linjalla tyyliin Screaming/Defenders... Ram It Down taisi olla (ainakin osittain) saman tapainen yritys jatkaa samalla linjalla (mm. Johnny B Good, Blood Red Skies). Muutama vuosi myöhemmin tulikin sitten Painkiller;)...
 
Miten voi jättää Reckless, Hot for Love ja Out in the Cold listaamatta? Turbo on kyllä äärimmäinen kova levy ja lähellä kävi, että levyn biisi olisi mennyt Top Gunin soundtrackille. Jos olisi mennyt, olisi bändin tulevaisuus taatusti ollut erilainen.

Tympee Huttunen: Miten voi jättää Reckless, Hot for Love ja Out in the Cold listaamatta? Turbo on kyllä äärimmäinen kova levy ja lähellä kävi, että levyn biisi olisi mennyt Top Gunin soundtrackille. Jos olisi mennyt, olisi bändin tulevaisuus taatusti ollut erilainen.
 
Tästä syystä olen erittäin iloinen ettei se mennyt Top Guniin. Jälki olisi ollut luultavasti sen jälkeen ikävää.