Aihe: Katatonia
1 2 3 4 5 6 7 829 30 31 32 33
Bacchus
14.03.2006 12:34:35 (muokattu 14.03.2006 12:36:33)
Eilen kävin platan kaupasta nappaamassa. Ensimmäisellä läpikuuntelukerralla ei suuremmin vakuuttanut, mutta olen päättänyt antaa albumille aikaa aueta, koska muistelisin että aikaisemmatkaan levyt eivät kovin nopeasti auenneet. Ihan hyvä sinänsä, ettei ole ainakaan mitään pikaruokaa.
 
EDIT:
 
Kun albumin monitasoiset ulottuvuudet ja dynaamisuus avautuvat, niin kukaan ei voi siinä vaiheessa kiistää sen tunnelmallisia ja musiikillisia voimakkuuksia, ellei korvissa tai mielessä ole sitten vikaa. Tuo uusi albumi oli myös itselleni parilla ensimmäisellä kerralla hieman tasapaksu ja kummallinen kokomus, mutta auta armias kun pari kertaa kuuntelin levyä lisää erilaisissa olosuhteissa, niin johan sen eri tasot alkoivat avautua...
 
Tätä odotellessa, toivotaan että näin tapahtuu.
P2
14.03.2006 12:55:40
Kun albumin monitasoiset ulottuvuudet ja dynaamisuus avautuvat, niin kukaan ei voi siinä vaiheessa kiistää sen tunnelmallisia ja musiikillisia voimakkuuksia, ellei korvissa tai mielessä ole sitten vikaa. Tuo uusi albumi oli myös itselleni parilla ensimmäisellä kerralla hieman tasapaksu ja kummallinen kokomus, mutta auta armias kun pari kertaa kuuntelin levyä lisää erilaisissa olosuhteissa, niin johan sen eri tasot alkoivat avautua...
 
Ei kyllä enemmälläkään kuuntelulla avautunut, harmi kun noin hyvä bändi tekee vaan aina toistaan huonomman levyn. Jotenkin ei mielestäni ole tarpeeksi monitahoisuutta tuossa, että jaksaisi soittimeen laittaa pyörimään. Pari hyvää biisiä ja muut tasapaksua veistelyä.
GhostOfTheSun
14.03.2006 13:50:52
Hyvä levy. Pikkuhiljaa alkaa biisit hahmottua, avautua ja soimaan päässä. Vaikea tästä on vielä mitään sanoa, kun ei ole tarpeeksi ajatuksella tarpeeksi monta kertaa ehtinyt kuuntelemaan.
"Sabotage will set us free. Throw a rock in the machine" - Refused are fucking dead
Akiman
14.03.2006 14:13:58
 
Sanokaas joku My Twin singlen omistava (tai sitä mulla tavoilla kuunnellut), ovatko nuo sinkulla olevat muut kappaleet sen arvoisia, että levystä kannattaa maksaa Katatonian fanina sen 6-10 euroa, millä sitä siellä täällä myydään? Kiinnostaisi meinaan pirusti jollakin tapaa, kun pari kappalettakin voivat olla maukkaita ja kannetkin ovat komeat.
:: LEVYARVIOT, HAASTATTELUT YM. -> SONOS METALLICOS :: TUOREIMMAT HAASTATTELUT: MANNHAI, TORTURE KILLER ja DEATHSTARS ::
carnation
14.03.2006 14:38:02

Jaa-a, en ole itse kyseisiä kappaleita kuullut, mutta oletko lukenut tämän:
 
http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=4572
"Suddenly all turns to green and the forest cracks a smile!"

OSTAKAA LEVYJÄ!
Kulkunen
14.03.2006 14:51:43 (muokattu 14.03.2006 14:58:57)
Sanokaas joku My Twin singlen omistava (tai sitä mulla tavoilla kuunnellut), ovatko nuo sinkulla olevat muut kappaleet sen arvoisia, että levystä kannattaa maksaa Katatonian fanina sen 6-10 euroa, millä sitä siellä täällä myydään? Kiinnostaisi meinaan pirusti jollakin tapaa, kun pari kappalettakin voivat olla maukkaita ja kannetkin ovat komeat.
 
Displaced ei mielestäni kummoinen biisi ole, mutta nelosbiisi Dissolving Bonds on sitten jo ihan hyvä Katatonia-biisi. Se remix My Twinistä on myös hyvä, toimivasti miksattu paljon rauhallisemmaksi ja, no, "maalailevammaksi".
 
Sitä en vain tajua, miksi sinkulla My Twin on mukamas 'Single Edit Version', kun en kyllä mitään eroa huomaa levyltä löytyvään versioon. Tiedä sitten onko levylle päätynyt versio ollut alunperin pidempi, mutta lopulta päädytty lyhyempään ja toimivampaan versioon. Ihan puhdasta arvailua. Jollain varmempaa tietoa?
 
Onko muuten Sonos Metallicosiin kenties haastattelua tulossa?
 
E: Hienoa. Odotamme mielenkiinnolla.
ks. minun allekirjoitus. -SirElwood
Akiman
14.03.2006 14:58:07
 
Onko muuten Sonos Metallicosiin kenties haastattelua tulossa?
 
Renksen piti soitella viime perjantaina illalla, mutta ilmenikin että Peacevillen säätäjä oli sotkenut aikoja ja haastis siirtyi, mutta onneksi uusi aika järjestyi. Tänään puolen yön paikkeilla pitäisi puhelin piristä ja tulokset ovat luettavissa loppu- tai viimeistään alkuviikosta. Ollut vain sivujen kanssa vähän hektistä, kun aloitin duunitkin juuri. :)
:: LEVYARVIOT, HAASTATTELUT YM. -> SONOS METALLICOS :: TUOREIMMAT HAASTATTELUT: MANNHAI, TORTURE KILLER ja DEATHSTARS ::
Heviasmo
14.03.2006 20:27:21
4-5 kertaa on soinut läpi, ja kyllähän tämä hiton hyvä levy on!
Itse olen tähän mennessä pitänyt Viva Emptinessistä erittäin paljon, ja jotenkin tuntuu, että The Great Cold Distance kiilaa jossain välissä VE:in ohi.
Kuunnellaan nyt kumminkin ihan rauhassa...
"Alle 7-vuotiaiden lasten käyttöä tulee valvoa ja nielemistä varoa. Annostele lapsen pikkusormen kynttä vastaava määrä hammastahnaa. Käytettäessä lisäksi muita fluorituotteita, neuvottele hammaslääkärisi kanssa."
Milkop
15.03.2006 15:35:48
 
No nyt tuli spessuversio postissa ja kovahan tuo on, vaikka torrenttina sen jo ennakkoon imaisinkin. Ihan hieno paketti hyllyssä, mutta tuo juliste on onnettoman kokoinen. Musiikki tosin on pääasia ja se toimii komeasti. Aika pitkälti mennään Viva Emptinessin jäljillä, mitä nyt kuulin itse levyllä enempi tuommoista rytmittelyä Toolin tyyliin. My Twin on loistava, samoin levyn kovin biisi In The White. Sen kertosäe kun lähtee jyräämään, niin meikäläisellä on samantien iho kananlihalla. Loistava levy, vuoden kovimpia julkaisuja.
HeavyMachinery
15.03.2006 18:56:50
 
Loistava levy, vuoden kovimpia julkaisuja.
 
Vakaasti samoilla linjoilla. Pikaisella kuuntelulla omat suosikit on levyn eka biisi Leaders ja 6. biisi follower.....
Yks - Kaks - Kolo - Me : savolaista polyrytmiikkaa.....
NKVD
15.03.2006 19:55:37
Liljekvist on saanut oman signature-kapulan. Peräti ensimmäinen ruotsalainen rumpali joka semmoisen kunnian on saanut.
 
http://katatonia.com/knews/?p=43
Akiman
15.03.2006 20:02:16
 
Renksen piti soitella viime perjantaina illalla, mutta ilmenikin että Peacevillen säätäjä oli sotkenut aikoja ja haastis siirtyi, mutta onneksi uusi aika järjestyi. Tänään puolen yön paikkeilla pitäisi puhelin piristä ja tulokset ovat luettavissa loppu- tai viimeistään alkuviikosta. Ollut vain sivujen kanssa vähän hektistä, kun aloitin duunitkin juuri. :)
 
Eipä soitellut Renkse viime keskiviikkona, perjantaina eikä nyt tiistaina. Tuntuu olevan ihan tajuton kiire, lapsi hoidettavana ja vaikka mitä muuta. Haastattelu siirtyyn nyt joko phoner muotoon huhtikuuhun tai sitten teen kasvotusten haastiksen vasta huhtikuun lopulla Suomen keikan yhteydessä. Juttu on kuitenkin tulossa, ennemmin tai myöhemmin.
:: LEVYARVIOT, HAASTATTELUT YM. -> SONOS METALLICOS :: TUOREIMMAT HAASTATTELUT: THYRFING, MANNHAI ja TORTURE KILLER ::
jigsore
16.03.2006 20:48:46 (muokattu 16.03.2006 20:50:34)
 
Loistava levy. Boksi on ihan siisti ja haisee jännälle muttei aivan mahdu hyllyyn.
Eipä ole pitkiin aikoihin tullut kuunneltua mitään levyä näin intensiivisesti. Maanantaista lähtien soinut lähes taukoamatta joko koneella, soittimessa tai päässä.
Rumpusuoritus on oikein herkullista kuultavaa, kaiken muun lisäksi.
arse shnider IHKK #8
Sahtimies666
17.03.2006 09:21:27
Innostuimpa tästä bändistä jopa niin paljon että pistin ton viva emptinesin tulemaan...kyllä hyvä taidehomoilu aina maistuu ;)
"Prima Nocta" - Any English noble may bless a marriage by sleeping with any bride on her wedding night.
Bacchus
17.03.2006 13:16:40
Uudesta levystä en ole vieläkään 100%:n vakuuttunut, mutta täytyy myöntää, että Liljekvistin rumputyöskentely on todella upeaa. Kaveri on joka levyllä kehittynyt, ja oma tyyli on alkanut muotoutua. Persoonallinen soittotyyli, ja hienoja rumpuraitoja.
Kulkunen
17.03.2006 14:34:39
Tässä viikon mittaan nyt on tullut levyä kuunneltua ja alkaa hahmottumaan paremmin. Soil's Song on oikeastaan ainoa heikompi biisi levyllä, sen kertosäe on suoraan sanottuna huono. Muu materiaali on vähintäänkin hyvää Katatoniaa.
 
Boksi on ihan siisti ja haisee jännälle muttei aivan mahdu hyllyyn.
 
Heh, jostakin syystä minäkin huomasin sen hajun. Eipä tuon spessuboksin sisältö nyt mitään erityistä tarjoa, mutta hinta taisi olla vain euron-pari enemmän kuin tavallinen versio ja otin sen siitä Äxän tiskiltä, kun se oli siinä ensimmäisenä tarjolla.
ks. minun allekirjoitus. -SirElwood
Bacchus
17.03.2006 15:16:03
Boksi on ihan siisti ja haisee jännälle muttei aivan mahdu hyllyyn.

Heh, jostakin syystä minäkin huomasin sen hajun. Eipä tuon spessuboksin sisältö nyt mitään erityistä tarjoa

Johtuu ehkä siitä, että se on spessuboksi ööhhöhöö
GhostOfTheSun
17.03.2006 20:53:54
Mikäli jotain kiinnostaa -ja ei ole asiasta tietoinen-, Katatonian huhtikuun Tavastian keikan liput ovat myynnissä Tiketissä.
"Sabotage will set us free. Throw a rock in the machine" - Refused are fucking dead
Weetoz
17.03.2006 21:45:55
Mikäli jotain kiinnostaa -ja ei ole asiasta tietoinen-, Katatonian huhtikuun Tavastian keikan liput ovat myynnissä Tiketissä.
 
Kiitos tästä! Nyt on 3 lippua tilattu. Jes.
...o- ...o- ...o- ...o- >(o )
Jorte Kariko
18.03.2006 11:46:17
Eilen ostin kyseisen levyn ja on hyvä! vaatii kuuntelua ja tietynlaista tunnelmaa... ei sovi ihan aurikoisille päiville:) tämä on vain minun mielipiteeni. Itse en muita katatonian levyjä vielä omista, olen kyllä kuullut paljon yhtyyen aikaisempaa tuotosta niin uudempaa kuin vanhempaa. Ei ne paskoja ole mutta ei ainakaan silloin kolahtanut minulle, ehkäpä tämän uuden levyn jälkeen kolahtaa kun ajattelin ottaa ne levyt uudelleen tarkempaan syyniin:)
KOO-VEE 1929
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)