Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Entombed - Left Hand Path

Death - Leprosy
Death - Human
Entombed - Left Hand Path
Nile - In Their Darkened Shrines
Carcass - Necroticism Descanting The Insalubrious
Atheist - Piece Of Time

Onkos muuten kukaan maininnut vielä Abortedin Archaic Abattoir-levyä? Siinä on pirun tiukka levy ja muutakin kuin blastiä ja örinää. Viime vuoden kovimpia dödö-kiekkoja.

Abortedilta löytyy kovaa kamaa, Hate Eternal rokkaa aina.

Carcass - Necroticism Descanting The Insalubrious
 
Lasketaanko muka Carcass deathiksi?
 
Siinä tapauksessa Necroticism - Descanting The Insalubrious ja Heartwork kuuluu omaan kärkipäähän myös tässä listassa.

Lasketaanko muka Carcass deathiksi?
 
No jos Deathin uudemmat lasketaan, niin kai myös Carcasskin? Itse olisin halunnut pitää Heartworks-levystä, mutta täysin surkea rumpalointi laski kiinnostusta heti ensimmäisessä viisussa. Tuollainen musiikki vaatii tiukempaa soitantaa.

No jos Deathin uudemmat lasketaan, niin kai myös Carcasskin?
 
Olen kyllä ihmetellyt sitäkin, mutta Deathissa nimi on sentään aika osuva tähän topiciin.
 
Itse olisin halunnut pitää Heartworks-levystä, mutta täysin surkea rumpalointi laski kiinnostusta heti ensimmäisessä viisussa. Tuollainen musiikki vaatii tiukempaa soitantaa.
 
Mitäh?

Mitäh?
 
Ostin kyseisen levyn joskus aikoinaan (ja ehdin jo viedä divariin) ja häiritsi ihan hitosti se, että rumpalismies heti ensimmäisessä biisissä sohi miten sattuu. Taisi olla ihan heti rumpuosuuden alussa, en muista nyt miten biisi meni.
 
Toisaalta, kun oli tottunut Gene Hoglanin rummutukseen, kaikki hieman luonnollisempi rämistely tuntui varmaan saman genren tuotoksissa surkealta.

Nämä.
 
Bolt Thrower - ...For Victory. Sopivasti murinaa ja melodiaa.
 
Nile- In Their Darkened Shrines. Mättöä, murinaa, melodioita ja egypti-teema uppoaa (ainakin mulle).
 
Autopsy - Acts Of The Unspeakable. Sairaat sanoitukset ja kipeät stemmat.

Joo täytyypä hehkuttaa vielä Bolt Throwerin Honour, Valour, Prideä. Se jos mikä on panssarivaunu.

En ala väittelemään genreistä mutta aikalailla ykkönen on Anorexia Nervosan Redemption Process.

Toisaalta, kun oli tottunut Gene Hoglanin rummutukseen, kaikki hieman luonnollisempi rämistely tuntui varmaan saman genren tuotoksissa surkealta.
 
Mun mielestä on paljon ankeampaa, kun Genen mokia korjaillaan pro toolsilla sillä SYL dvd:llä. Varmaan pystyisi parempiinkin suorituksiin.

Autopsy - Acts Of The Unspeakable. Sairaat sanoitukset ja kipeät stemmat.
 
Eikös olekin. Autopsyn lo-fi tuotanto peittaa helposti alleen yllättävän progen ja mietityn kokonaisuuden johon olennaisena osana kuuluu juuri tuo sairaan tunnelmien hakeminen riipivillä stemmoilla. Acts on oma Autopsy suosikkini, laitanpa soimaan.

Kyllä se lemppariklassikko taitaa olla Morbid Angelin Altars Of Madness. Siitä se döödiksen kuuntelu joskus aikoja sitten lähtikin :)
 
Tämänhetkisiä suosikkeja/löytöjä:
- Capharnaum - Fractured
- Yyrkoon - Dying Sun
- Nocturnus - Thresholds
 
Etenkin tuohon ensimmäiseksi mainittuun suosittelen tutustumaan, jollei huuto-/karjuntalaulut häiritse. Tiukkaa ja monimutkaista soitantaa.

Mun mielestä on paljon ankeampaa, kun Genen mokia korjaillaan pro toolsilla sillä SYL dvd:llä. Varmaan pystyisi parempiinkin suorituksiin.
 
No kerro, kenen suorituksia EI tänä päivänä koneella jälkikäteen viilailtaisi? Helpompaa ja järkevämpäähän se on pari basarin iskua siirtää koneella paikoilleen kuin soittaa koko osio uudelleen. En ole kyseistä dvd:tä nähnyt, mutta kyllähän kaikki tuota tekevät. Ja uskon kuulemani perusteella, että melko kova rumpali on joka tapauksessa kyseessä.

Deathin Human, ehdottomasti

jep,deathin human,individual thought patterns ja sound of perseverance. uskomattoman hyviä lättyjä,jaksaa kuunnella aina.

häiritsi ihan hitosti se, että rumpalismies heti ensimmäisessä biisissä sohi miten sattuu. Taisi olla ihan heti rumpuosuuden alussa, en muista nyt miten biisi meni.
 
Tiedän tasan tarkaan mitä kohtaa tarkoitat. Olen omistanut levyn varmaan sen kymmenen+ vuotta ja vieläkin se sohlaus häiritsee. Ken Owen oli paska rumpali. Jostakin luin juttuja että tyypin piti kiinnittää studiossa jotain ihme painoja jalkoihinsa että soittaminen sujuis.

Jostakin luin juttuja että tyypin piti kiinnittää studiossa jotain ihme painoja jalkoihinsa että soittaminen sujuis.
 
Laff. Kyllähän se alussa häiritsi kun esim. tuo Buried Dreams lähti vähän väärin ja tomifillit meni liian nopeaa. Mutta minkäs teet kun on muuten niin kuumaa kamaa. Onhan tuo "mukavaa" vaihtelua nykyajan täydellisesti ja kaavan mukaan soitetuille rumpuraidoille.

Deiciden Deicide.
 
Aivan mahtava tasapaino tarttuvuuden ja kaoottisuuden välillä, ja mystisissä sanoituksissa on vielä tänä päivänä miettimistä. Soolot myös jotain aivan essentiaalista. Plus vielä se sisäkansitaide missä demonit antavat kyytiä äijälle on jotain ylittämätöntä :)