Aihe: Bailoutilta musiikkivideo tulevalta levyltä
1
mega
16.05.2019 09:01:23
 
 
KOTKALAISLÄHTÖISELTÄ BAILOUT-YHTYEELTÄ MUSIIKKIVIDEO TULEVALTA LEVYLTÄ
 
Kotkassa vuonna 2010 perustettu Bailout valmistelee parhaillaan toisen albuminsa julkaisua ja antaa nyt osviittaa tulevasta julkaisemalla 1999-kappaleesta tehdyn musiikkivideon. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät koukuttava heavy rock, 90-luku sekä progen kanssa flirttaileva tiukka ulosanti, joka on hioutunut nykyiseen muotoonsa vuosien varrella ympäri Suomea soitettujen kymmenien ja taas kymmenien keikkojen myötä.
 
"1999 on ensimmäinen single tulevalta Road to Redemption -albumilta ja samalla myös kirkas valonpilkahdus, joka leiskauttaa ilmoille nostalgista ja toivon kipinää elättävää sanomaa. Peli ei ole vielä menetetty", yhtyeen kitaristi Teemu kiteyttää singlen sisältöä.
 
Saku Moilasen (Red Moon Architect) ohjaama ja kuvaama musiikkivideo 1999-kappaleesta katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=gfPtgTBSnAY
 
KOKOONPANO
Joel Vuohelainen - laulu & trumpetti
Simo Andersén - kitara & taustalaulu
Teemu Uimonen - kitara & taustalaulu
Ilmari Ahlgren - basso
Aleksi Rantanen - rummut
 
DISKOGRAFIA
Full Throttle demo (2011)
A New Day EP (2012)
..As the Winds Blow on (Secret Entertainment 2016)
Road to Redemption (2019)
 
https://www.facebook.com/bailoutrockband/
https://www.instagram.com/bailoutrockband/
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
27.09.2019 10:01:37
 
 
BAILOUTILTA VIDEOLLINEN HEAVY ROCKIA TULEVALTA LEVYLTÄ
 
Kotkalaislähtöinen, mutta nykyisin Jyväskylässä vaikuttava heavy rock -yhtye Bailout julkaisee toisen singlen ja siitä tehdyn videon myöhemmin ilmestyvältä Road to Redemption -albumilta. Tunnelmoiva ja progressiivisia elementtejä sisältävä Into the Light tuo esille tulevan levyn rauhallisempaa puolta ja Bailoutin laulaja Joel Vuohelaisen mukaan kappaleen sanoituksissa käsitellään ihmismielen varjoisissa syövereissä pyörimistä ja ulospääsyn etsintää eli eräänlaista eheytymistä.
 
Biisistä tehdyn lyriikkavideon on tehnyt Cloud Music Typographyn brittiläinen Dave Minall ja se on katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/-xoMlZe3JVY
 
KOKOONPANO
Joel Vuohelainen - laulu & trumpetti
Simo Andersén - kitara & taustalaulu
Teemu Uimonen - kitara & taustalaulu
Ilmari Ahlgren - basso
Aleksi Rantanen - rummut
 
DISKOGRAFIA
Full Throttle demo (2011)
A New Day EP (Secret Entertainment 2012)
...As the Winds Blow on (Secret Entertainment 2016)
Road to Redemption (TBA)
 
https://www.facebook.com/bailoutrockband/
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)