Tahdon tuoda teille julki Ranskalaisen, Pariisissa majaansa pitävän orkesterin joka kantaa nimeä Betraying the Martyrs. Saatarin tiukka ryhmä metelöitsijöitä, joka debyytillään revitteli turboahdettua modernia metallia ehkä turhankin täyteläisenä, mutta siitä huolimatta iski allekirjottaneeseen kuin miljoona volttia. Tässä kuussa julkaistava toinen albumi kuulostaa parin näytebiisin perusteella eheämmältä kokonaisuudelta, mutta heittää sekaan silti lukemattomia vaikutteita. Blackmetal, Deathmetal, Metalcore, Matikkametalli, Asennemetalli, Metallimetalli ja niin edelleen, kaikki käsi kädessä; raskaita kitaroita, suvantoja, blastbeattia, konetaustoja, teknisyyttä ja progeilua, mahtipontisia kertosäkeitä ja puhtaita vokaaleita, orkesteritaustoja; kaikki nivoutuu yhteen tiukkaakin tiukempaan soittoon ja biisirakenteisiin. Yhden biisin aikana bändi onnistuu tuomaan mieleen Nevermoren, Emperorin, Meshuggahin, Dimmu Borgirin, Soilworkin, Killswitch Engagen, Machine Headin... kuitenkin kuulostaen kaikesta huolimatta itseltään. Omasta mielestäni hyvin piristävä ja omaperäinen tapaus genressä, jossa kaikki tuntuvat kopioivan toisiaan eikä kukaan tee mitään uutta. Loistavaa! Ohessa pari näytebiisiä tulevalta albumilta(Phantom - meni ennakkotilaukseen), ja perässä materiaalia debyyttilevyltä(Breathe in Life).
BETRAYING THE MARTYRS - Where The World Ends
https://www.youtube.com/watch?v=n6i7BwYXoI4BETRAYING THE MARTYRS - Jigsaw
https://www.youtube.com/watch?v=yyWocPrUogQ Tapestry of Me
https://www.youtube.com/watch?v=UPSwcQMsEH4Man Made Disaster
https://www.youtube.com/watch?v=Ykuf11YkmHo Miten kolahtaa muille? Onko liika liikaa, vai onnistuuko bändi pitämään kaikki langat käsissään, tehden kaiken sopivasti yli ja överiksi, jossa kokonaisuus yksinkertaisesti toimii ja potkii täysiä? Youtubesta poimittu kommentti summaa aika hyvin:
"They're pretty much everything mixed with a bit of a lot of stuff."
Mutta mielestäni erittäin hyvällä tavalla.
http://en.wikipedia.org/wiki/Betraying_the_Martyrshttp://sumerianrecords.com/artist/details/Betraying+The+Martyrs/id:26/