TAMPERELAISELTA EVIL-LYNILTA ALBUMILLINEN EHTAA HEAVY METALIA TOUKOKUUN LOPUSSA
Vuodesta 2007 alkaen perinteistä heavy metalia esittänyt tamperelainen Evil-l˙n julkaisee debyyttialbuminsa "Disciple of Steel" 25.5. No Remorse Recordsin kautta niin CD:nä kuin vinyylinä.
"Levyn tekemiseen liittyi pieni takaisku, kun sekä rumpali että kitaristi vetäytyivät riveistä juuri ennen äänitysten alkua. Siinä meni loppuporukalla ensin vähän käsi päähän, mutta jo muutaman päivän kuluttua päästiin reenikselle uusien jäsenien kanssa, jotka löytyivät Siwan lailla yllättävän läheltä. Ajateltiin ensin, että nyt pitää kaikki alkaa taas alusta, ja niinhän siinä tavallaan kävikin, mutta todella hyvin saatiin lopulta kaikki kiinni uudesta kokoonpanosta.
Kokonaisuutena levyn kappaleet on tavallaan tarina itselleni bändiin liittymisestä ja siitä miten hommat lähtivät rullaamaan. Tekstit taas ovat sekoitus keskiaikaisten sankareiden taistelua ja taivalta sekä oikeaa elämää, ainakin niiltä osin jotka itse olen kirjoittanut. Sanoitusten syvempää tarkoitusta on turha lähteä avaamaan sen ihmeemmin, kuulija itse saa muodostaa haluamansa kuvan tarinasta, yhtyeen laulaja Lasse Heinonen avaa esikoisalbumin taustoja sekä tekstejä.
Tengel-biisin lyriikkavideo katsottavissa osoitteessa
https://youtu.be/pw2TOOfu6hk Evil-l˙n keikalla Helsingin Bar Loosessa 30.5. lämmittelemässä Manilla Roadia yhdessä Chevalierin kanssa.
"DISCIPLE OF STEEL" -BIISILISTA
1. Survive the Night
2. Hellfire
3. Last King of Thunder
4. Disciple of Steel
5. Tengel
6. Iron on Iron
7. Shadow Soldier
8. Valley of the Dead Witch
KOKOONPANO
Lasse Heinonen - laulu
Anssi Salonen - kitara
Lassi Tiainen - kitara
Jarkko Tasala - basso
Timo Hanhijoki - rummut
DISKOGRAFIA
The Night of Delusions EP (Iron on Iron 2012)
Out of the Shadows single (omakustanne 2014)
Disciple of Steel (No Remorse 2018)
https://www.facebook.com/evillynofficial/"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"