Kyseinen bändi on ollut niin merkittävä osa omaa musiikillista elämääni, etten voi olla mainitsematta sitä näillä foorumeilla: mikäli raskauden lisäksi nautit utuisista, melodisista, herkistä ja kauniista äänimaisemista, etkä ole vielä tähän bändiin tutustunut, suosittelen lämpimästi tekemään niin.
Ikävä kyllä bändin taival on jo enemmän tai vähemmän päättynyt, sen kulta-aika osui 90-luvun puolivälin tienoille, mutta albumit elävät edelleen. Bändiä voisi luonnehtia ehkäpä atmospheric doom-metal bändiksi, mutta sitä on kyllä melkoisen vaikea kategorisoida. Käytännössä bändin persoonallinen soundi rakentui mestarillisen laulajan Ann-Mari Edvardsenin ja kolmen kitaran muodostaman massan varaan, jota höystettiin ambient-uduilla ja teknisillä rumpaloinneilla.
Painting on Glass on oma henkilökohtainen lempialbumini, joka ruumiillistaa kaiken sen, mitä voin talveen liittää. Tears Laid In Earth ja In This Room ovat varmoja valintoja myös.
The Fields of the Nephilimin ohella ainoita bändejä, joiden tuotanto ilmenee minulle enemmänkin kuvina kuin ääninä. |
Michikawa
