aivokuolio 13.04.2005 12:23:53 | |
---|
No ei ehkä ihan, mutta Niinimaa puuhailee: "Niinimaa myöntää todeksi myös sen huhun, että hän on ollut yhteydessä maailmanluokan Metallicaan. - Soittelin niille kavereille ja kerroin paikasta. Samalla ilmoitin, että jos ovat esiintymässä Suomessa tai jossain lähellä, niin täälläkin voisi käydä. Pelkästään yhdelle keikalle sitä ei kannata tänne asti tuottaa, Niinimaa naureskelee." Hommahan voi tuntua aika mahdottomuudelta, mutta kun ottaa huomioon että Niinimaa tuntee Metallican tyypit, erityisesti Hetfieldin suht hyvin ja tietäen Twisted Sisterin kaappauksen ainoastaan Oulun keikalle, homma voisi jopa onnistuakin. Suhteillahan sitä pelataan hyvin pitkälle. mustan huoneen testi. |
cerulean 13.04.2005 13:01:27 | |
---|
Metallican buukkaaminen Ouluun olisi kyllä perseestä. Millaisen ihmisvirran se etelästä pohjoiseen aiheuttaisikaan. Enemmistö yleisöstä olisi kuitenkin etelästä, joten mitä järkeä olisi hommata Metallica Ouluun? Eri asia olisi tietenkin jos pojat soittaisivat useimpia keikkoja Suomessa.... After Ruth left me, i´ve been ruthless. |
aikavaikea 13.04.2005 13:03:19 | |
---|
Metallican buukkaaminen Ouluun olisi kyllä perseestä. Millaisen ihmisvirran se etelästä pohjoiseen aiheuttaisikaan. Nimenomaan. Pysykää siellä! Well I Like Birds. |
cerulean 13.04.2005 13:04:47 (muokattu 13.04.2005 13:05:20) | |
---|
Nimenomaan. Pysykää siellä! Ja Metallica tulisi soittamaan viidelle aivokuolleelle Oululaiselle? (leikki leikkinä =) After Ruth left me, i´ve been ruthless. |
aivokuolio 13.04.2005 13:10:12 | |
---|
Metallican buukkaaminen Ouluun olisi kyllä perseestä. Millaisen ihmisvirran se etelästä pohjoiseen aiheuttaisikaan. Enemmistö yleisöstä olisi kuitenkin etelästä, joten mitä järkeä olisi hommata Metallica Ouluun? Eri asia olisi tietenkin jos pojat soittaisivat useimpia keikkoja Suomessa.... Eikai se aiheuttaisi sen suurempaa ihmisvirtaa kuin Metallican keikka etelä-Suomessakaan? :) mustan huoneen testi. |
cerulean 13.04.2005 13:17:50 (muokattu 13.04.2005 13:18:14) | |
---|
Eikai se aiheuttaisi sen suurempaa ihmisvirtaa kuin Metallican keikka etelä-Suomessakaan? :) Luulisin että etelässä asuu paljon suurempi määrä Metallica-faneja kuin pohjoisessa. Suurin osa Suomen väestöstä asuu kuitenkin eteläisessä Suomessa... After Ruth left me, i´ve been ruthless. |
...And Justice For All 13.04.2005 13:17:54 | |
---|
Eikai se aiheuttaisi sen suurempaa ihmisvirtaa kuin Metallican keikka etelä-Suomessakaan? :) Ääh, lapissa on puolet poroja ja loput saamelaisia, ei mitään ryntäystä tuu. ;) Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |
cerulean 13.04.2005 13:19:35 | |
---|
Ääh, lapissa on puolet poroja ja loput saamelaisia, ei mitään ryntäystä tuu. ;) Tätä yritin kertoa (hienovaraisuus on kaiken A ja O :) After Ruth left me, i´ve been ruthless. |
guano 13.04.2005 13:22:37 | |
---|
Sen takia se siellä Oulussa on, ku sehän perustaa sen baarinsa sinne. |
aivokuolio 13.04.2005 13:24:47 | |
---|
Sen takia se siellä Oulussa on, ku sehän perustaa sen baarinsa sinne. Nimenomaan. mustan huoneen testi. |
Ben_D 13.04.2005 13:58:01 | |
---|
Niinimalla on asennetta hommien hoitamiseen. Heviäijä viimesen päälle. |
Safaweb 13.04.2005 14:21:25 | |
---|
Kuka on Niinimaa? m05h & g0, 7r00 h3v4r1 |
aivokuolio 13.04.2005 14:23:17 | |
---|
Kuka on Niinimaa? Janne Niinimaa, NHL-kiekkoilija & yksi rokkiklubi Teatrian omistajista. mustan huoneen testi. |
riimu 13.04.2005 14:54:42 | |
---|
Ja mitä vikaa on siinä, että pohjoisessakin voisi olla isompia keikkoja? Sekö on syy, että voi harmi kun joutuu etelästä tulemaan junalla tms.? Kyllä niille Helsingin keikoillekkin aina vaan valuu yllättävn paljon jengiä muualta Suomesta. Let us go in; The fog is rising. |
moottorisaha 13.04.2005 15:05:47 | |
---|
No ei ole järkeä survoa niitä keikkoja pohjoiseen, koska jokatapauksessa suurin osa ihmisistä tulee kuitenkin etelästä. Tehdään mieluummin hommat toisinpäin, niin tulee vähemmän häslinkiä. "Blow me up. I'm pre-blown, dude. It's like pre-heat ya know? You know how you set it up to blow up? I'm already pre-blown, so I'm already hooked up. Does that make no sense? Of course it don't. Dimebonics." - Dimebag Darrell 1966-2004 R.I.P. |
...And Justice For All 13.04.2005 15:06:15 | |
---|
Ja mitä vikaa on siinä, että pohjoisessakin voisi olla isompia keikkoja? Sekö on syy, että voi harmi kun joutuu etelästä tulemaan junalla tms.? Kyllä niille Helsingin keikoillekkin aina vaan valuu yllättävn paljon jengiä muualta Suomesta. Vähän veikkaan että: Etelä-suomi. Enemmän kansaa, enemmän faneja. Hatrwall Areena, olympiastadion. Suuret ja mahtavat esiintymisepaikat. Mitä järkee järjestää keikkoja jonnekkin perämettään koska sinne joutuu sitten raahautumaan puolet enemmän porukkaa kun lapista etelään. Eipä mulla muuta. Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |
aivokuolio 13.04.2005 15:07:24 | |
---|
Perämettään? Jos Metallica tulisi heittämään keikkaa vaikka tuohon Raksilan jäähalliin, niin varmasti myytäisiin loppuun. Ilman etelä-invaasiotakin. mustan huoneen testi. |
...And Justice For All 13.04.2005 15:11:29 | |
---|
Perämettään? Jos Metallica tulisi heittämään keikkaa vaikka tuohon Raksilan jäähalliin, niin varmasti myytäisiin loppuun. Ilman etelä-invaasiotakin. Tottakai myytäis loppuun vaikka keikka olis Suomen hiihtoliiton voitelukomitean notaarin puistojuhlissa. Ei siitä ole kysymys. Vaan siitä että enemmistö faneista asuu etelässä-päin joten on järkevämpää järjestää keikat siellä. Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |
aivokuolio 13.04.2005 15:16:54 | |
---|
Vaan siitä että enemmistö faneista asuu etelässä-päin joten on järjestää keikat siellä. No millä tavalla keikkojen järjestäminen on sitten järkevämpää etelässä, jos kummallekin keikalle myytäisiin saman verran lippuja joka tapauksessa? Taitaa olla vain ns. oma lehmä ojassa, ja asustelet pk-seudulla :> mustan huoneen testi. |
...And Justice For All 13.04.2005 15:17:35 | |
---|
No millä tavalla keikkojen järjestäminen on sitten järkevämpää etelässä, jos kummallekin keikalle myytäisiin saman verran lippuja joka tapauksessa? Taitaa olla vain ns. oma lehmä ojassa, ja asustelet pk-seudulla :> Pk-seudulla? No miten nyt Tampereen seudun ottaa. Sitäpaitsi en käy pahemmin keikoilla. :) Copyright ...And Justice For All.
All Rights Reserved. |