Aihe: Dark Flood 1 | |
---|---|
![]() 24.10.2014 20:55:56 | |
Dark Flood julkaisee uuden Inverno-albuminsa 31.10.2014 Oululainen Dark Flood julkaisee melankolista metallia tihkuvan Inverno-albumin 31.10.2014 usean vuoden tauon jälkeen. Yhtye pitäytyy tavaramerkissään eli mahtipontisten ja lumoavien tunnelmien luonnissa. Ruumensaaren veljesten terävästä sävelkynästä syntyneet kappaleet haastavat metallin koti- ja ulkomaiset kärkinimet iskevyydellään ja monipuolisuudellaan. - Inverno paljastaa Dark Floodin raskaamman ja ajoittain progressiivisenkin puolen. Laajensimme biisien soundimaailmaa myös antamalla puhtaille lauluille aiempaa vahvemman sijan, kertaa Kalle Ruumensaari, yhtyeen biisintekijä ja kitaristi. Invernoa työstettiin pitkään ja huolellisesti, kompromisseja välttäen. Kymmenen kappaleen albumi muodostaa temaattisen kokonaisuuden. Viesti kaikessa yksinkertaisuudessaan on: "Asiat eivät pääty onnellisesti." - Halusimme rakentaa uusista ja vanhoista elementeistä monikerroksisen kokonaisuuden, jossa riittää kuunneltavaa kerrasta toiseen, Ruumensaari toteaa. Inverno ovat tuottaneet, äänittäneet ja miksanneet Ruumensaaren veljekset, se on masteroitu Fascination Street Studioilla ja sen julkaisee Haunted Zoo Productions. Albumien Still Liberty (2005) ja The Dead Lines (2006) jälkeen yhtyeen toiminta hiipui useaksi vuodeksi. Huomattavien miehistövaihdosten jälkeen bändi voitti vaikeudet ja on nyt palannut vahvempana kuin koskaan. Summer-lyriikkavideo on katsottavissa YouTubessa. Se on toinen videolohkaisu tulevalta albumilta. Summer kertoo pähkinänkuoressa, mistä Dark Floodissa on kyse: tarttuvista melodioista, aggressiivisista riffeistä ja melankolian täyttämästä tunnelmasta. https://www.youtube.com/watch?v=-Mlfa8t-Xbg | |
![]() 24.10.2014 20:56:44 (muokattu 24.10.2014 20:57:04) | |
Kaaoszine tarjoilee tulevan levyn ennakkokuuntelua viikon ajan! Käykääpä kuuntelemassa täällä: http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-dark-flood-inverno-2014/ ja sitten lättyä ennakkotilaukseen Levykauppa Äxästä: http://www.levykauppax.fi/artist/dark_flood/inverno/ | |
![]() 05.11.2014 18:16:01 | |
INVERNO julkaistu! Tilata voi näiden linkkien takaa: Physical: http://www.recordshopx.com/artist/dark_flood/inverno/ iTunes: http://bit.ly/inverno_iTunes Levy löytyy myös Spotifysta. Muita uutisia: Pitkän linjan metallibändit ähtäriläislähtöinen Noumena ja oululainen Dark Flood kiertävät tulevan talven aikana Suomea. Winter Walks With Me -kiertue kuljettaa bändit Helsingistä aina Rovaniemelle saakka. Luvassa on melodista death metallia parhaasta päästä: tarttuvia kertosäkeitä, raskasta lanausta ja kaihoisaa tunnelmaa. 31.10.2014 Club B52, Ähtäri - liput 8 €, ovet klo 22, DF klo 23, Noumena klo 00 01.11.2014 Hevimesta, Oulu - liput TBA, ovet klo 22, Noumena klo 23, DF klo 00 - Dark Floodin Inverno-albumin julkkarikeikka 16.01.2015 Semifinal, Helsinki 30.01.2015 Rock House Kulma, Kajaani + support 31.01.2015 Ilokivi, Jyväskylä + support 07.02.2015 Grande, Rovaniemi* + support 13.03.2015 Bar 15, Seinäjoki *) Vain Dark Flood Lisää keikkoja tulossa! | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)