Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Onkos kukaan täällä tutustunut näihin tarkemmin? Eli ideana on luoda kahdesta kolmisoinnusta heksatoninen asteikko, esim. G & Am (G B D A C E). Asteikkonahan tuo on sama kuin C-duuriasteikko (poislukien F), mutta ideana onkin enemmän se, että tätä kautta voi avautua hieman tuoreempia näkökulmia soittoon (varsinkin improvisoidessa).
 
Eli siis esim. Cmaj7:n päälle tulee luultavasti hieman erilaisia idoita soitettua jos lähestyy sitä tuon G & Am -kolmisointuparin näkökulmasta kuin jos vain ajattelee C -duuria.
 
"Kolmisointuparit" muuten kuulostaa ilmauksena melko hankalalta, engl. triad pairs on jotenkin mukavampi.

Onko joonisen avoid-note 4? Siitähän tulee tuo sama skaala kuin G ja Am -soinnuista. Pieni yhtäläisyys siis on huomattavissa.
 
Mutta tuo olisi kyllä myös mielenkiintoinen lähestymistapa. Mitäs muita tuollaisia sointupareja löytyy?

Onko joonisen avoid-note 4? Siitähän tulee tuo sama skaala kuin G ja Am -soinnuista. Pieni yhtäläisyys siis on huomattavissa.
 
Mutta tuo olisi kyllä myös mielenkiintoinen lähestymistapa. Mitäs muita tuollaisia sointupareja löytyy?
 
Sointupareilla leikkiminen on ihan oma taiteenlajinsa, ja siitä löytyy netistä tauhkaa vaikka millä mitalla. Pistä googleen vain hakusanaksi polychords ja siitä sitten lukemaan. Yksi omista suosikeistani on Am|Dm, tosin tuossa sointuparissa on vain 5 säveltä, mutta kuitenkin ko. sointupari on hieno, varsinkin hajotettuna versiona.
 
-MacGyver

Miksi hakea netistä, kun tämä palsta on sitä varten että täällä voi näistä keskustella? :)
 
Miten noita voisi käytännössä käyttää? Harmoniassa vai melodisesti?

Siinä merkityksessä missä tämän topicin aloitin, niin tarkoitin ne lähinnä vaihtoehtoiseksi lähestymistavaksi harmoniaan.
 
Eli käytännössä, sen sijaan että improvisoidessa soitat & ajattelet G7 päälle G miksolyydisen,
niin ajattelet vaikka Em & F kolmisointuparin (E G B F A C) säveliä. Käytännössähän noissa ei ole muuta eroa kuin että jälkimmäisestä puuttuu D. Juju on siinä, että ajatellessa Em & F -paria, niin se voi avata tuoreita näkökulmia soittoon ja sävelvalinnat ovat luultavasti hieman erilaiset. Esimerkiksi itse tuossa painottaisin melko varmasti juuri noita Em & F kolmisointuja. Tai jos haluaa mennä hieman "ulos", niin sitten Em A7 tai C7 F -kadensseja, jotka tuosta melko selkeästi avautuvat.
 
Eli vaikka tässä samankaltaisessa maastossa liikutaan polychordien (kuulostaa jotenkin taas järkevämmältä kuin polysoinnut) kanssa, niin kuitenkin ei ihan samasta asiasta puhuta.
 
Miten noita voisi käytännössä käyttää? Harmoniassa vai melodisesti?

Hei, toihan kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää kokeilla. Mistä nuo tietää mitkä soinnut käy mihinkin?

Soinnunmuodostuksen kun hallitsee niin kyllä se siitä. Tietenkin mitä enemmän soinnun säveliä on asteikossa, niin sitä konsonoivampi se on. Terssi ja septimi nyt ovat ainakin sellaisia mitä sieltä asteikosta kannattaisi löytää, että säilyy joku yhteys alkup. sointuun. Kannattaa otta vaikka paperia ja kynä ja sointu kerrallaan kartoittaa mikä sopiin mihinkin.
 
Hei, toihan kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää kokeilla. Mistä nuo tietää mitkä soinnut käy mihinkin?

Huom: Olet kirjoittamassa yli 7993 päivää vanhaan aiheeseen!
 
Mutta kun tuli nyt vasta mieleen...
 
Millaisia strategioita teillä on kolmisointuparin valintaan? Vai meneekö korvalla ja fiiliksellä?
 
Yksi voisi ehkä olla tuo, että otetaan sopiva seitsensävelinen asteikko, skipataan huonoimmin sopiva sävel ja jaetaan loput sointupariksi, mutta eipä se aina noinkaan tunnu menevän. Toinen tapa ajatella tota olis varmaan miettiä tyypillisiä ylärakenteita alla olevalle soinnulle.
 
Näin hiljattain videon, jossa soittaja kertoi jakavansa soinnut korvauksiin (eli suht konsonoiviin kolmisointuihin) ja jännitteisiin, ja sitten valkkaavansa molemmista ryhmistä yhden.
 
Jäsen Sammo kirjoitti toisessa ketjussa muinoin:
Sammo: Eli kantavana ideana on periaatteessa että toisesta sointuparin soinnusta tulee moodin vahvat äänet (1-3-5) ja toisesta moodille ominaiset väriäänet (nelisoinnuissa tulee tietenkin päällekkäisyyksiä).
 
Linkki viestiin, jotta moodeihin liittyvä konteksti selviää paremmin:
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=11208088#p11208088
 
Viime aikoina oon pallotellut sellasta ideaa, josko toisella kolmisoinnulla voisi luoda funktionaalisuutta harmoniaan, eli soittaa vaikka seuraavan soinnun dominantin tai dominantin tritonuskorvauksen. Tää tuntuis toimivan joskus, mutta on aika tehokas tapa myös rysäyttää suoraan pusikkoon. E: Tulipa mieleen vielä sekin, että toisen soinnun voi valita myös seuraavan soinnun säveliä käyttäen.
 
Tietenkin osa kolmisointuparien käytön ideaa on varmaan kolmisointuarpeggion tuttuus korvalle, mikä saattaa mahdollistaa sille tiettyä itsenäisyyttä ja luo omat vapautensa parin valintaan, mutta tuli vaan mieleen, että onkohan tähän jotain hienoja näkemyksiä, joita en ole vielä hoksannut?

Bergonzilla on kokonainen kirja aiheesta, jos tykkää.

Epämuusikko: Bergonzilla on kokonainen kirja aiheesta, jos tykkää.
 
Kiitos suosituksesta. Pikaluin tämän, eli luin vain tekstit ja äkkiseltään bongasin ainakin pari juttua, joita ei itelle ole tullut mieleenkään (B+/C+ Cmaj7:n päällä ja F#-/C- C#dimin päällä ainakin vaikutti kiinnostavalta).
 
Tää nauratti ääneen (D & Eb -pariin F7:n päällä ilmeisesti viitaten):
"On a dominant chord, the two triads include the 9 and the b9 as well as the 11 and the 3rd. Like a blues scale, in the wrong hands this could be devastating!"

Bergonzi on jännä jätkä. Oon varmaan kymmenen kertaa nähny livenä, ja vaikka meriittinsä ovat kiistattomat*, en hänen soundiaan jaksa kovin pitkiä aikoja. Myöskin mielenkiintoinen piirre noista Advance Musicin julkaisemissa kirjoissaan, ettei niihin sisälly muistaakseni ensimmäistäkään kuunteluesimerkkiä. siis Vanhojen Mestarien levyiltä.
 
Selkeästi metodiäijä. Jota arvostan tahollaan, eipä siinä.
 
+ olen varastanut sanontansa "oh well, nobody's human".
 
Arkka: Like a blues scale, in the wrong hands this could be devastating!"
 
Siihen on varmasti syynsä, miksi muutamankin improvisaatiokurssin sisällössä/säännöissä (joita oon selannu mutta en siis osallistunu) on ollut ehdoton blues-kielto.
 
*M. Breckerin vastaus kysymykseen "miltä tuntuu olla maailman paras saksofonisti" oli "kysy Jerry B:ltä"

Mitä muuten tulee käytännön heksatoniikkaan ei kolmisointupari- vaan ihan asteikkopohjalta, silleen pop-yms- "vähemmän-jazz" -puolella, niin siitä sais joku kirjoittaa erikseen. Eräässä yllättäen ei-suomen eikä edes englanninkielisessä YLÄASTEEN MUSIIKINOPETUKSEEN tarkoitetussa bändisoiton oppaassa oli siitä useampi virke. Liittyen muistaakseni duuripentatoninen add4 -tilanteeseen, jota kyllä kuulee monessa paikassa. Myös juurimuusikoille todennäköisesti tuttu duuripentatoninen add+9 lienee soundina erittäin tuttu, mutta onko siitä dataa, pedagogiaa, ilmenemismuotoja paperilla yms.
 
kysyn koska en tiedä enkä ole penkonut ja noista opinnoistani on kohta yli 60 vuotta aikaa kikkerii kokkeroo.