Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Ei teorian osaaminen todellakaan tapa luovuutta, mutta ei se ole välttämätöntäkään luovuuden kannalta. Se voi toki auttaa.
 
Tasan samaa mieltä, yksi "työkalu" lisää, joka saattaa helpottaa.
 
Monta kertaa se pyörä pitikään keksiä?

Tässähän on sellainen paradoksi myös, että on helppoa heittää että "teoria tappaa luovuuden" tai että "mä en halua mitään teorioita mun ja musiikkini väliin". Jotta oikeasti voisi sanoa tuohon mitään, pitää ottaa asioita haltuun riittävä määrä.
 
Otetaan lenkkeilyvertaus. Jos käy 15 minuutin lenkillä kerran viikossa puolen vuoden ajan, ei ole vielä riittävän pitkällä liikuntaharrastuksessaan sanoakseen "ei lenkkeilystä ole mitään hyötyä..." Tiedän, kärjistetysti sanottu, mutta ajatus on mielestäni perusteltu.
 
Jotta teoriatiedosta olisi todellista hyötyä, pitää jaksaa aiheessa pidemmälle kuin ihan alkeisiin. Ja mitä pidemmälle jaksaa kaivautua aiheeseen, sitä enemmän se alkaa palvella käyttäjäänsä. Ja sitten kohtapuoliin ollaankin jo siinä tilanteessa että alkaa olla mahdotonta omassa mielessä erotella teoriaa ja käytäntöä. Tarkoitan tällä sitä että kun riittävä määrä musiikin ilmiöitä harjaantuu ulkoluku-tyyppisestä luettelotiedosta sisäistyneeksi osaamiseksi, se ei enää tunnu teorialle vaan se on tietoa musiikista jota voi käyttää hyväkseen tai olla käyttämättä.
 
Missä tahansa asiassa eteneminen alkumetrejä pidemmälle vaatii että on kiinnostunut aiheesta ja tekee hommia tiedon keräämisen eteen. Ihan niinkuin lenkkeilyssäkin. Ei se oikeastaan ole sen kummallisempaa. Positiivista on se, että tietoa löytyy todella paljon sitä etsiville. Ja tällaiset foorumit kuten mnetin teoriapalsta ovat myös hyvä paikka keskustella ja rikastuttaa omaa maailmankuvaansa.
 
Ai niin, ei kaikkien tarvitse innostua lenkkeilystä, tai musiikin teoriastakaan. :)

Tohtorilla oli tuossa ihan hyvä pointti. Teoriastahan on todellista hyötyä vasta kun se on kunnolla juurtunut selkärankaan.

Teenks mä nyt itseni naurunalaiseksi, mutta antaa mennä vaan.
 
Mä aikoinaan olin keksinyt, että bluesissa jotkut sävellajiin kuulumattomat sävelet kuulostavat hyviltä ja kun aloin opiskella teorian alkeita, opin, että olin keksinyt bluesasteikon uudelleen, enkä mitään "käänteentekevää" uutuutta.

Oon lueskellu vähän tätä threadia, oon aika alottelija, eikä ollu mitenkään homma hanskassa, mut kiitos teidän alan jopa tajuumaan miten noi jutut toimii. :)
 
Mutta en tajua oikeen et miten noita moodeja käytetään, jos soitetaan esim sooloa riffin päälle? Katotaanko se jostain sen riffin intervalleista, vai ekasta sävelestä vai mitenkä?

Oon lueskellu vähän tätä threadia, oon aika alottelija, eikä ollu mitenkään homma hanskassa, mut kiitos teidän alan jopa tajuumaan miten noi jutut toimii. :)
 
Mutta en tajua oikeen et miten noita moodeja käytetään, jos soitetaan esim sooloa riffin päälle? Katotaanko se jostain sen riffin intervalleista, vai ekasta sävelestä vai mitenkä?
 
Periaatteessa moodi sävellajin ja soinnun mukaan eli moodi tai muu asteikko, joka sisältää soinnut sävelet ja loput sävellajista.
Jos soinnut sävelet kuuluvat sävellajiin, ei tarvitse edes tietää nimeä moodille vaan asteikko on soinnut pohjasävelestä alkaen sävellajin sävelet.

Periaatteessa moodi sävellajin ja soinnun mukaan eli moodi tai muu asteikko, joka sisältää soinnut sävelet ja loput sävellajista.
Jos soinnut sävelet kuuluvat sävellajiin, ei tarvitse edes tietää nimeä moodille vaan asteikko on soinnut pohjasävelestä alkaen sävellajin sävelet.
 
sekavaa..

Eli Baron tarkoittaa suomeksi sitä, että ensin katsotaan mikä on sävellaji. Sitten katsotaan, mitä ääniä vallitsevassa soinnussa on. Sen jälkeen yhdistetään nämä kaksi niin, että soinnun sävelten väliin jäävät aukot täytetään sävellajin sävelillä - esim. c-duurisävellaji + Dm7 (d, f, a, c) = D-doorinen (d, e, f, g, a, b, c). Sehän nyt on tietysti sama kuin C-duurin äänet, mutta idea toimii etäisemmilläkin soinnuilla.

Eli Baron tarkoittaa suomeksi sitä, että ensin katsotaan mikä on sävellaji. Sitten katsotaan, mitä ääniä vallitsevassa soinnussa on. Sen jälkeen yhdistetään nämä kaksi niin, että soinnun sävelten väliin jäävät aukot täytetään sävellajin sävelillä - esim. c-duurisävellaji + Dm7 (d, f, a, c) = D-doorinen (d, e, f, g, a, b, c). Sehän nyt on tietysti sama kuin C-duurin äänet, mutta idea toimii etäisemmilläkin soinnuilla.
 
Kiva, että suomensit, nyt itsekin ymmärrän:-)

Mutta en tajua oikeen et miten noita moodeja käytetään, jos soitetaan esim sooloa riffin päälle? Katotaanko se jostain sen riffin intervalleista, vai ekasta sävelestä vai mitenkä?
 
Riffeillä tarkoitat varmaan rock-musalle tyypillisiä kitarariffejä, vai? Moodeja ei kannata sotkea niihin kovinkaan vakavasti. Sellaisessa musiikissa sooloissa käytetyt säveliköt määräytyvät aikalailla erilaisin perustein.
 
Tässä ketjussa käsitellyn asian peruslähtökohta on, että meillä on selkeää harmoniaa, eli vaikkapa nelisointuja. Kyllähän tietysti riffin voi analysoida, ja sitten päätellä jonkun moodin sopivan siihen. Se on sitten oma aiheensa...

Ja kun sävellaji on Gm tai Eb ja sointu D7b9 (D, F#, A, C, Eb)
 
niin siihen soitetaan harmonisen mollin viides moodi eli fryyginen dominantti:
 
D, Eb, F#, G, A, Bb, C!

...Kyllähän tietysti riffin voi analysoida, ja sitten päätellä jonkun moodin sopivan siihen. Se on sitten oma aiheensa...
 
No yleensähän nuo kitara-riffit pyörivät enempi vähempi (molli)pentatonisella asteikolla, joten kyllä niistäkin pystyy melko helposti analysoimaan "vallitsevan soinnun".
 
Jos puhutaan selkeesti mollibiisistä, niin se jo tiputtaa vaihtoehtoja paljon pois. Jos sointufunktiot (=bassolinja) ovat vaikka esim. Am,F,G,Am, niin tuostahan jo pystyy päättelemään mitkä moodit toimivat helpoiten (aiolinen), ja mitkä moodit veisivät tonaliteettia kauemmas alkuperäisestä (esim. doorinen, fryyginen).
 
Jos tilanne ei ole noin selkeä, varsinaisia sointufunktioita ei ole sitä ainutta enempää, niin sitten kaikki riffistä puuttuvat sävelet ovat mahdollisia valintoja. Jotkut äänet "hyppäävät korvaan" enemmän kuin toiset, soittajan oma valinta mitä haluaa käyttää. Mollibiiseissä (joita rock-riffi-biisit hyvin usein on) valinta on lähinnä aio-dor ja dor-fry välillä. Yleensä noita ei edes käytetä, vaan pysytellään pentatonisilla ja blues-hommissa.

Tässähän on sellainen paradoksi myös, että on helppoa heittää että "teoria tappaa luovuuden" tai että "mä en halua mitään teorioita mun ja musiikkini väliin". Jotta oikeasti voisi sanoa tuohon mitään, pitää ottaa asioita haltuun riittävä määrä.
 
Otetaan lenkkeilyvertaus. Jos käy 15 minuutin lenkillä kerran viikossa puolen vuoden ajan, ei ole vielä riittävän pitkällä liikuntaharrastuksessaan sanoakseen "ei lenkkeilystä ole mitään hyötyä..." Tiedän, kärjistetysti sanottu, mutta ajatus on mielestäni perusteltu.
 
Jotta teoriatiedosta olisi todellista hyötyä, pitää jaksaa aiheessa pidemmälle kuin ihan alkeisiin. Ja mitä pidemmälle jaksaa kaivautua aiheeseen, sitä enemmän se alkaa palvella käyttäjäänsä. Ja sitten kohtapuoliin ollaankin jo siinä tilanteessa että alkaa olla mahdotonta omassa mielessä erotella teoriaa ja käytäntöä. Tarkoitan tällä sitä että kun riittävä määrä musiikin ilmiöitä harjaantuu ulkoluku-tyyppisestä luettelotiedosta sisäistyneeksi osaamiseksi, se ei enää tunnu teorialle vaan se on tietoa musiikista jota voi käyttää hyväkseen tai olla käyttämättä.
 
Missä tahansa asiassa eteneminen alkumetrejä pidemmälle vaatii että on kiinnostunut aiheesta ja tekee hommia tiedon keräämisen eteen. Ihan niinkuin lenkkeilyssäkin. Ei se oikeastaan ole sen kummallisempaa. Positiivista on se, että tietoa löytyy todella paljon sitä etsiville. Ja tällaiset foorumit kuten mnetin teoriapalsta ovat myös hyvä paikka keskustella ja rikastuttaa omaa maailmankuvaansa.
 
Ai niin, ei kaikkien tarvitse innostua lenkkeilystä, tai musiikin teoriastakaan. :)
 
tässä nyt on jonkin aikaa mennyt kun tämän kirjoituksen tänne laitoi. Teoria on alkanut avautumaan pikku hiljaa paremmin. Tokihan nämä moodit edelleen tökkii pahiten mutta jotain tolkkua niihinkin tullut. Täytyy sanoa että teoria opiskelun aloittamisen jälkeen on oma soitto parantunut paljon. Eli vaikka olenkin aika puukorva ja en korvalta paljoa pysty blokkaamaan niin teoria tieto on auttanut löytämään helpommin joitain sointuja tms.
 
Lainasin yllä olevan kirjoituksen tähän siksi että mun oma mielipiteeni on teoriasta muuttunut todella paljon. Josku olin sitä mieltä että teoria tappaisi luovuuden, nyt taas olen sitä mieltä että se on alkanut avaamaan luovuutta ja tuonut ihan uusia ulottuvuuksia omaan soittoon ja ns säveltämiseeni.
 
jos joku osaa vielä noita moodeja aikaisempien kirjoituksen lisäksi jotenkin avata helpommin ymmärrettävään muotoon olisin edelleen kiitollinen:9 olen hidas mutta varma oppija.

1. Jos oot "luonnonlahjakkuus", et mitään teoriaa tarvitse
2. Teorian, ainakin sen verran, että mitkä asteikot "teorian mukaan" sopii tiettyihin sointuihin tai sointukiertoihin, treenaaminen on musta:
- kivaa ja antoisaa
- hyödyllistä
3. Ei oikeessa soittotilanteessa mitään teorioita funtsita, mutta kun niitä on viitsinyt jauhaa, heijastuu se omaan soittoon positiivisesti.

1. Jos oot "luonnonlahjakkuus", et mitään teoriaa tarvitse
2. Teorian, ainakin sen verran, että mitkä asteikot "teorian mukaan" sopii tiettyihin sointuihin tai sointukiertoihin, treenaaminen on musta:
- kivaa ja antoisaa
- hyödyllistä
3. Ei oikeessa soittotilanteessa mitään teorioita funtsita, mutta kun niitä on viitsinyt jauhaa, heijastuu se omaan soittoon positiivisesti.
 
en tosiaankaan ol emikään musiikin luonnonlapsi jolla on kultakorva, vaan sellainen melko puukorvainen musiikin rakastaja.
 
ei tuota teoriaa soiton aikana tule mietittyä vaan kun esim harjoittelee biisiä niin voipi sinne vedellä "omia" juttuja sekaan, ja ne luonnistuu helpommin itseltä kun on teoria tietämys kasvanut. Tosin voipi johtua siitäkin että on aika hemmetisti tullu treenattua viimme aikoina ja soiteltua eri biisejä että kokemus kun on lisääntynyt on oppinut impromaan vähän vahingossa.
 
Moodeista tai siis, sellainen asia askarruttaa että: Kun on jokin sointu niin kun puran sen yksittäisiksi säveliksi ja yritän funtsia että mitä säveliä voisi käyttää soolossa, niin ongelmaksi tulee se että olisi kiva tunnistaa siitä soinnusta (siis soinnun mmerkinnästä) että mitä skaalaa/moodia siihen voi soveltaa. Osin tämä jo onnistuukin mutta kun mennään noihin vaikeampiin sointuihin joita on vähennelty tai jotain lisäilty tai koroteltu niin menee ikuisuus ennen kuin "tajuan" mitä skaalaa/moodia tähän voisi käyttää (suomeksi tarvin jonkun kirjan tms jossa on moodit avattuna jotta löydän sen moodin mikä sopii siihen sointuun). Haluisinkin tätä hommaa jotenkin nopeuttaa ja parantaa, mutta tähän tuskin lienee mitään oiko reittiä mutta varmaan joku osaa selittää mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti miten siitä soinnusta voi tulkita mikä moodi siihen sopii

http://www.outsideshore.com/primer/primer/ms-primer-4-7.html
 
Tossa on esimerkin vuoksi yksi taulukko, joka näyttää mitkä asteikot sopivat mihinkin sointuihin tai päinvastoin.
Netistä löytyy noita lisää ja niitä voi käyttää treenausvaiheessa apuna, mutta kai pitäisi pyrkiä siihen, että itse ymmärtäisi homman ilman tuollaisten apua
(Mäkin oon vasta pyrkimisvaiheessa!)
 
PS Ei ne oo mitään "salatiedettä" mutta ilmeisesti vaativat kuitenkin aikaa ja vaivaa, ennenkuin ne sisäistää.

Toi yllä oleva linkki oli hyvä, vielä kun joskus saisi avattua ymmärrystä että tajuasi miksi mikäkin sopii ja mihin. Mutta tuosta on hyvä alkaa.
 
C major bebop, siis mikä tuo bepop skaala tms on?

C major bebop, siis mikä tuo bepop skaala tms on?
 
C - D - E - F - G - G# - A - B. Dominantti-bebop-skaala taas menee C - D - E - F - G - A - Bb - B.

C - D - E - F - G - G# - A - B. Dominantti-bebop-skaala taas menee C - D - E - F - G - A - Bb - B.
 
en ole aikaisemmin oikeasti törmännyt tähän skaalaan, missä musatyyleissä tätä bepoppia viljellään? jazzissako? taitaa olla harvinainen skaala?
 
ja tuosta nyt en ihan ymmärtänyt mikä toi rakenne tossa skaalassa on? siis intervalleina.
 
onko se. koko(askel), koko, puoli, koko, puoli, puoli, koko ?

en ole aikaisemmin oikeasti törmännyt tähän skaalaan, missä musatyyleissä tätä bepoppia viljellään? jazzissako? taitaa olla harvinainen skaala?
 
ja tuosta nyt en ihan ymmärtänyt mikä toi rakenne tossa skaalassa on? siis intervalleina.
 
onko se. koko(askel), koko, puoli, koko, puoli, puoli, koko ?
 
Noi bebop asteikot on sellaisia, johon normaalin duuriasteikkoon on johonkin kohtaan kokosävelaskeleen keskelle lisätty extrasävel niin, että saatu 8-sävelinen asteikko.
Se on joteskin kätevää bebopissa. Vaikka ne on sieltä on syntyisin, kyllä niitä saa/voi käyttää tai olla käyttämättä missä musassa tahansa.