Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Mä merkkaisin soinnun
 
(C#)9b5
 
Noinkin.

Tää sointumerkintäkäytäntömeininki on vaarallinen meininki koska yhtä oikeaa merkintää ei ole olemassakaan.
 
Ajattelin kirjoittaa rivin tai kaksi, koska #11 ja b5 on itse asiassa erotettavissa toisistaan.
 
#11:lla useimmiten tarkoitetaan sitä (ja olisi ihan loogista tehdä niin) että dominanttiseiskasointuun lisätään #11-sävel. Eli silloin soinnussa on jo puhdas kvintti ennestään.
 
Kun käytetään b5-merkintää, muunnetaan soinnun kvintti puolikkaalla alaspäin, mutta ei lisätä sointuun lisää säveliä.
 
Eli C9b5 tuottaa sävelet C, E, Gb, Bb, D alhaalta ylöspäin.
Ja C9#11 tuottaa sävelet C, E, G, Bb, D, F# alhaalta ylöspäin.
 
Kuulokuvassa pelkästään kompatessa ero ei ole kummoinen, mutta kun käytetään tuota b5-merkintää silloin kun tarkoitetaan #11:ta, tilanne näyttää soittajan silmiin äkkiä siltä ettei uskalla puhdasta kvinttiä tarjota esim. improvisoidessa.
 
Näinollen b5 ja #11 eivät ole "sama asia".
 
EDIT: typo

Noinkin.
 
Siinä on se periaatteellinen ero, että sun merkinnällä siihen kuuluisi täydellisenä sekä normaali että alennettu kvintti, mutta käytännössähän mitään eroa ei ole, koska ei niitä molempia kuitenkaan soiteta.
 
Edit: Äh, olisi voinut odottaa 15 sekuntia ja lukea ensin Dominantin kirjoitus

Siinä on se periaatteellinen ero, että sun merkinnällä siihen kuuluisi täydellisenä sekä normaali että alennettu kvintti, mutta käytännössähän mitään eroa ei ole, koska ei niitä molempia kuitenkaan soiteta.
 
Pianistin näkökulmasta useimmiten näin. Sovittajan näkökulmasta puhdas kvintti on tarpeellinen ääni voicingia kirjoitettaessa #11-tilanteessa. Saa tukevamman pohjan soinnulle.
 
Eli kun sointuun liittyy aina myös asteikkoväri, #11 on merkki siitä että skaalassa on aina puhdas kvintti, ja b5:ttä käytetään niissä tilanteissa joissa skaalasta puhdas kvintti puuttuu. Esim. vaikka C7b5 (alt) tai C7b5 (kokosävelasteikko) näin muutamia mainitakseni.

Edit: Kaukaisesti (tai läheisesti) tritonukseen liittyen: Kyllä elämä on ihmeellistä kun ilman mitään perustietoa liikkuu sointujen lumoavassa maailmassa kuin norsu posliinikaupassa.
Sain eilen ahaa-elämyksen, että jos alennetusta noonisoinnusta jättää perussävelen pois, jää jäljelle kovin tutun tuntuinen sointu eli dimi (tai täydellisemmin dimiseiska sointu)
 
Esim C7b9 = (C), E, G, Bb, Db ja ilman perussäveltä Edim7 johon sisältyy tritonus intervalli.
 
Salmenhaara esittää sointuanalyysissa (joka koskee toki lähinnä romanttisenmusiikin analyysiä, ja muutenkin on tonaalista analyysiä käsittelevä), että mollin II-asteen II6-sointu elikkäs tämä normaalidimimme, tulkittaisiin oikeasti Noonisoinnuksi, josta puuttuu pohjasävel. Ja hän väittää soinnullisentehon tähän viittavankin.
 
Ettäs meni vaan aika läheltä tuota sinun havaintoasi.

Siinä on se periaatteellinen ero, että sun merkinnällä siihen kuuluisi täydellisenä sekä normaali että alennettu kvintti, mutta käytännössähän mitään eroa ei ole, koska ei niitä molempia kuitenkaan soiteta.
 
Taa on mielenkiintoinen juttu!
 
Olen huomannut ihan kaytannonelamassa, etta leadsheetteja kijoittavat henkilot
valitettavan harvoin tekevat eroa dominanttisointujen #11 ja b5 valille.
 
Itse kuitenkin pianistina toisinaan soitan #11 soinnulle kvintin alarakenteeseen
kuten "tohtori viides-aste" mainitsikin, jos ymparisto on yhtaan jazzimpi. Tilanne on myos sovitettaessa erittain akuutti, jos kirjoittaa esim big bandille isoa satsia,
tarvitsee joskus kaikki asteikon savelet.
 
Esim. Ecstinen BB-soundissa tavallinen sointu
 
D7
__
C7

Sama "ongelmahan" koskee kaikkia asteikkojen muunnesavelia.
Itse arvostan eurooppalaisuuttani ja usein soitan myos ylinousevalle soinnulle
esim. CMaj7 (#5) tavallisen puhtaan kvintin alarakenteeseen.
--> Cmaj7 (b13)
 
Btw. Tassahan toiset viela ehdottomasti haluavat kutsua (b13) savelta
(b6) saveleksi, en jaksa enaa riidella aiheesta saati ehdolla logiikan lakeja, ajatelkaa niinkuin haluatte...
 
Siis esim.
 
E
__
CMaj7
 
Talloin soundi viittaa hiukan modaaliseen b6 soundiin (siis pu5 ja p6) joka on korvaani usein delikaatimpi, kuin vaikkapa soittaa vasuriin C6 saati tuplata se (#5).
 
Kuten kikka Korea toteaa, mita silla on valia. Kuuntele mika kuulostaa hyvalta
korvaasi ja seuraa sita. Tietenkin on hyva jos on muutamia valmiita patenttiratkaisuja
niita ikuisia "prima vista" -vetoja varten.
Onpa viela niinkin, etta vaikka olen soittanut aika kauan, olen huomannut etta jos
mennaan aivan puhdasta prima vistaa, ja tempo on mediumia yhtaan rivakampi,
on aika harvoin aikaa lukea sointumerkkeja lisasavelineen lapi huolella.
Enempi taytyy menna silleen etta tsekataan sointuasteet, katsotaan karkeasti mihin asteikkoon lisasavelet viittailevat. Sitten vain tarjotaan yleisesti tunnettuja perusvoicingeja ja luotetaan korvaan.
 
Onneksi tuo jazz-musa tarjoaa aika paljon noita taiteellisia tulkinnanvapauksia noilta
osin.
 
EDIT: Huono esitys selvensin uuteen uskoon!
Siis CMaj7(b13) asteikkoni olisi
 
C, D, E, F# G, Ab (ei siis A) , B eli H ja C
 
MrS

Itse arvostan eurooppalaisuuttani ja usein soitan myos ylinousevalle soinnulle
esim. CMaj7 (#5) tavallisen puhtaan kvintin alarakenteeseen.
--> Cmaj7 (b13)
 
Piti ihan pohtia kun just eilen yksi oppilas kysyi tuosta kvintin muunnoksesta ja puhtaasta kvintistä samassa soinnussa yhtä aikaa. Jos mennään tonaalisessa kuviossa, ne skaalat joista löytyis iso terssi, Maj7 ja 5 ja #5 olis:
 
(Mietin pääni puhki enkä keksinyt muita värejä joissa toi tilanne toistuis. Pistäkää paremmin tietävät ne jotka puuttuu!)
 
Harmoninen duuri: C D E F G Ab B C
Mustalaismollin V-moodi: C Db E F G Ab B C
 
Noissa siis väristä itsestään löytyy molemmat kvintit.
 
Dominanttivärien osalta keksin ainakin nää:
 
Harmonisen molli V-moodi: C Db E F G Ab Bb C
Melodisen mollin V-moodi: C D E F G Ab Bb C
Harmonisen duurin III-moodi: C Db Eb E G Ab Bb C
 
Tonaalisen harmonian rakenteesta on sanottu että pientä noonia ei tulisi olla missään oktaavissa kahden sointusävelen välissä, ainoana poikkeuksena dominanttiseiska ja b9-sävel. Sointu jossa on puhdas kvintti ja b13 yhtäaikaa "riitelee" tätä käsitystä vastaan. Tosin, jos asettelussa laittaa sen puhtaan kvintin b13:n yläpuolelle, saa kierrettyä tämän pienen noonitilanteen.
 
Jos mennään taas modaaliseen tulkintaan jossa vain pelataan kyseisen skaalan värillä, soinnussa voi periaatteessa olla kaikki skaalan äänet, ja soinnun asettelu eli voicing on sitten estetiikkakysymys, haluaako käyttää sitä dissonanssia minkä pieni nooni siellä soinnussa tuottaa.
 
Tassahan toiset viela ehdottomasti haluavat kutsua (b13) savelta
(b6) saveleksi, en jaksa enaa riidella aiheesta saati ehdolla logiikan lakeja, ajatelkaa niinkuin haluatte...
 
Niinpä - ja esim. varsin pätevä herra Mark Levine käyttää jazzteoriakirjassaan #11:n tilalla #4-merkintää, suosittelee ettei molliterssiä merkittäisi sointumerkkiin pienellä m-kirjaimella vaan käyttäisi miinusmerkkiä etc. Nyt en muista oliko #5 tässä kirjassa aina merkitty b13, opus on kaverilla lainassa niin en päässyt tarkistamaan. Nää on kaikki näitä eri tapoja merkitä sama tilanne...
 
Kuten kikka Korea toteaa, mita silla on valia. Kuuntele mika kuulostaa hyvalta
korvaasi ja seuraa sita. Tietenkin on hyva jos on muutamia valmiita patenttiratkaisuja
niita ikuisia "prima vista" -vetoja varten.
Onpa viela niinkin, etta vaikka olen soittanut aika kauan, olen huomannut etta jos
mennaan aivan puhdasta prima vistaa, ja tempo on mediumia yhtaan rivakampi,
on aika harvoin aikaa lukea sointumerkkeja lisasavelineen lapi huolella.
Enempi taytyy menna silleen etta tsekataan sointuasteet, katsotaan karkeasti mihin asteikkoon lisasavelet viittailevat. Sitten vain tarjotaan yleisesti tunnettuja perusvoicingeja ja luotetaan korvaan.
 
Niinpä - noi "säännöt" siitä että saako voicingissa olla #5 ja 5 yhtäaikaa on olemassa sitä varten, ettei tuoteta vahingossa rakennetta joka ei sovi tietynlaiseen estetiikkaan.
 
Siis CMaj7(b13) asteikkoni olisi
C, D, E, F# G, Ab (ei siis A) , B eli H ja C
 
Enpäs ole koskaan tarjonnut väriin #11, 5 ja #5 yhtäaikaa ... käytätkö usein ja millaisissa tilanteissa? Mulle toi kaks puolikasta peräkkäin skaalassa on ollut tähän asti (tonaalis-modaalislähtökohdasta) mustalaismollin erityispiirre. Tonaalisessa kuviossa en itse osaa kuulla tota muuten kuin efektinä.
 
Edit: En siis osaa kuulla sointua, jossa on C pohjalla ja F#, G ja Ab kaikki yhtäaikaa läsnä. Kokeilin asetella sen niin, että laitoin suuresta oktaavista (jousistosoundilla, että ehtii havaita noi dissonanssit, pianon kielet alkaa sammua ennen kuin itse ehdin kuulla tarpeeksi) ylöspäin tälleen:
 
Suuri C
Suuri G
Pieni E
Pieni B
1-viiv. F#
2-viiv. D
2-viiv. G#
 
Tossa kun etäännyttää sen b13:n siitä kvintistä parin oktaavin päähän niin se lieventää sitä dissonanssia niin että sen tonaalisesti vois vaikka sietääkin. Tosin korva käskee koko ajan purkamaan sen gissän puoli ylös A:han ennen seuraavaa sointua. Modaalisesti ottaen aika hauskan kuuloinen väri, pitänee kokeilla käyttää ihan häiriömielessä. Mulle tuli aika levoton olo tosta soinnusta!! :)

Niinpä - ja esim. varsin pätevä herra Mark Levine käyttää jazzteoriakirjassaan #11:n tilalla #4-merkintää, suosittelee ettei molliterssiä merkittäisi sointumerkkiin pienellä m-kirjaimella vaan käyttäisi miinusmerkkiä etc. Nyt en muista oliko #5 tässä kirjassa aina merkitty b13, opus on kaverilla lainassa niin en päässyt tarkistamaan. Nää on kaikki näitä eri tapoja merkitä sama tilanne...
 
Levine kirjoittaa: G7b13 or G7+5 or G7+ or G+7
 
Viime mainittu on "confusing", kaksi ekaa suositeltavia.

Levine kirjoittaa: G7b13 or G7+5 or G7+ or G+7
Viime mainittu on "confusing", kaksi ekaa suositeltavia.
 
Just. Mulle taas henkilökohtaisesti toi G7b13 on hieman confusing koska se antaa helposti kuvan että puhdas kvintti on läsnä vaikkei sitä yleensä tällä merkinnällä tarkoitettaisikaan. Opetushommissa olen huomannut myöskin saman hämmennyksen syntyvän helposti.
 
Tavallaan tyhmää että on niin monta eri merkintäkäytäntöä liikenteessä, että jokainen joutuu opiskelemaan "sanastoa" kohtuullisen kasan että selviää merkintäviidakossa. Olishan se niin siistiä kun olis yks standardimerkintätapa jota kaikki käyttäis. No, siinä vaiheessa varmaan jo lehmätkin lentelis.

- - (Mietin pääni puhki enkä keksinyt muita värejä joissa toi tilanne toistuis. Pistäkää paremmin tietävät ne jotka puuttuu!)
 
Joo, onhan noita asteiko. kun noita muunnesavelia alkaa olla paljon, ja niita kaytetaan
etaalla perinteisesta funktionaalisesta soundimaailmasta, niin koen itse helpoimmaksi
olla ajattelematta niita erityisen fiksattuina asteikkoina. Ajatus on enemman tallainen
Corea-mainen (joka on varastanut idean uskoakseni Woody Shawlta) tilanne, jossa
tehdaan vain paatos improvisoida tietyilla savelilla.
Tama paatos voi sitten olla suhteessa siihen, etta tiettyyn kohtaan musiikillista rakennetta kyseiset savelet tuottavat tietynlaisen soundin.
 
Tonaalisen harmonian rakenteesta on sanottu että pientä noonia ei tulisi olla missään oktaavissa kahden sointusävelen välissä, ainoana poikkeuksena dominanttiseiska ja b9-sävel. Sointu jossa on puhdas kvintti ja b13 yhtäaikaa "riitelee" tätä käsitystä vastaan. Tosin, jos asettelussa laittaa sen puhtaan kvintin b13:n yläpuolelle, saa kierrettyä tämän pienen noonitilanteen.
 
Joo, minun estetiikassani olen lahtenyt tietoisesti rikkomaan tuota saantoa. Ajatus tuli
Duke ellingtonilta, ja Bill Dobbinsilta. esim.
 
Jos edetaan II-V-i rakennetta siten etta perussavelen paalla satsina etenevat keskirekisterissa terssit sa seiskat ja ylarakenteessa lisasavelet saadaan
kylla hyvin sopusointuinen, mutta pitkan paalle tylsa harmonien rakenne.
 
G G F
D D C
Bb A A
Eb Eb D
C F Bb
 
Sen sijaan, jos muuttaakin soinnun kaannokset niin etta valilla
satsi eteneekin esim.
 
Eb Eb D
Bb A A
G G F
D D C
C F Bb
 
On loppu tulossa todella hip, ja vaikka se sisaltaakin b9 vielapa tarkeassa
ala/keskirakenteessa. Tietenkin taytyy miettia mihin tama ilmaisu
sopii, ja myos siitten olla harmoniassa johdonmukainen
 
Mietin kylla aika tarkkaan koska tallaista satsia uskallan kayttaa.
 
Ks. esim. Bill Dobbins A Creative Approach to JAzz Harmony, jossa
han esittelee taman oman Bill Evansin HArmonia ajattelusta kehitetyn
sapluunansa.
 
Jos mennään taas modaaliseen tulkintaan jossa vain pelataan kyseisen skaalan värillä, soinnussa voi periaatteessa olla kaikki skaalan äänet, ja soinnun asettelu eli voicing on sitten estetiikkakysymys, haluaako käyttää sitä dissonanssia minkä pieni nooni siellä soinnussa tuottaa.
 
Joo, mun peleihini pienen noonin kanssa on johtanut halua laajentaa harmonista
ilmaisua. Sen kayttaminen tuottaa kylla aina ristiriitaisen ja mielipiteita jakavan
lopputuloksen...
 
Enpäs ole koskaan tarjonnut väriin #11, 5 ja #5 yhtäaikaa ... käytätkö usein ja millaisissa tilanteissa? Mulle toi kaks puolikasta peräkkäin skaalassa on ollut tähän asti (tonaalis-modaalislähtökohdasta) mustalaismollin erityispiirre. Tonaalisessa kuviossa en itse osaa kuulla tota muuten kuin efektinä.
 
Kaytan sita tallaisessa edellakuvatussa omassa Herbie Hancockin jalkeisessa
harmonia ilmaisussani. Lempisointuni I-asteelle, kun en halua olla funktionaalisesti
liian osoitteleva on:
 
B
G#
E
--
B
G
C
 
tai jos haluan valtta tuplauksia tai muuttaa harmonista varia niin
 
B
G#
E
--
A
F#
C
 
(Naissa siis B tarkoittaa sita Saksalaista H savelta...)
 
Kyse on lahinna oman persoonallisen ilmaisun etsimisesta ja laajentamisesta.
Kun komppailee solisteja vuositolkulla, alkaa pohtia etta miten sita voisin harmoniaakin kasitella uusilla tavoilla. Tama on yksi avantgardeen kallellaan oleva suunta mihin olen edennyt, mutta kuten sanottu en kylla sita missaan Wynton Kelly
Nancy Wilson maastossa kayttaisi...
 
Viela tosta 5 ja #5 sopasta. Mietin etta jos soitan ylarakenteeseen E-kolmisoinnun vaikkapa C:lle rakentuvaan I-asteen sointuun sointuun, niin
mita teen vasuriin.
 
totesin etta ylla kuvattu C-nelisointu ilman terssia on aika hip. Suuren septimin
tuplaaminen on vahan arveluttava mutta tuo persoonallista lisavaria (jota en aina
kylla halua), mutta todellinen aarre on se puhdas kvintti. Jos tuplaisin #5-savelen
se osoittelisi turhan paljon ylinousevaksi soinnuksi, mutta kun soitankin
tavallisen puhtaan vitosen, se herattaa mussa samoja fiboja kuin kyseinen intervalli
esim. suomalaiskansallisessa aiolisessa moodissa. siis tuo sellaista melankolista
raastinrautaa.
 
Jos tuo sointu on liian raku niin sitten soitan vasuriin joko C, F#, A joka muuttaa
tilanteen taman paivan Mainstream amerikka ttilanteeksi (Melodinen molli)
tai Chick Coreamaisittain jatan vasurin avoimemmaksi joko C, G jos kantti kestaa
tai C, D (puhdas nooni joka on aika hip kanssa) tai C, A...
 
Modaalisesti ottaen aika hauskan kuuloinen väri, pitänee kokeilla käyttää ihan häiriömielessä. Mulle tuli aika levoton olo tosta soinnusta!! :)
 
Se on tarkoitus :)
Tama sointu esimerkkini ei siis ollut mikaan jazz opintojen perusesimerkki.
Kukaanhan ei sano etta soitostani tarvitsee pitaa. Mutta itse haluan erilaisilla
ratkaisuilla erottua massasta. Suunnat on monet...
 
MrS

Tavallaan tyhmää että on niin monta eri merkintäkäytäntöä liikenteessä, että jokainen joutuu opiskelemaan "sanastoa" kohtuullisen kasan että selviää merkintäviidakossa. Olishan se niin siistiä kun olis yks standardimerkintätapa jota kaikki käyttäis. No, siinä vaiheessa varmaan jo lehmätkin lentelis.
 
Mä oon yrittänyt itseopiskelleena opetella kaikki mahdolliset tavat lukea sointumerkintöjä ja tulkita ne oikein ja sitten kun olen aloittanut muodollisen opiskelun, niin opettajani sanoo, että jätä pois säveliä ja lisää sointuun kuulumattomia????

Mä oon yrittänyt itseopiskelleena opetella kaikki mahdolliset tavat lukea sointumerkintöjä ja tulkita ne oikein ja sitten kun olen aloittanut muodollisen opiskelun, niin opettajani sanoo, että jätä pois säveliä ja lisää sointuun kuulumattomia????
 
Just. Tässä on useampi asia päällekkäin miksi näin on:
 
Ensiksikin reaalisointumerkkeihin on syytä suhtautua niin, että niillä kuvataan kappaleen sointuja "pääpiirteittäin". Ne eivät siis välitä tietoa sointujen asetteluista (voicingeista engl.) tai tyyliseikoista. Niistä näkee soinnun perussävelen ja sointutyypin, mutta oikeastaan kaikki tästä eteenpäin on tavallaan tyylioppia.
 
Toiseksi, jotkut sävelet ovat soinnussa harmonisesti tärkeämpiä kuin toiset. Kun sointumerkeistä soitetaan, on ainakin seuraavia syitä, miksi sointua "tulkitaan" hieman eri tavalla kuin sointumerkissä lukee:
 
- Jazzmusiikin puolella soinnut merkitään usein vain nelisoinnuin, mutta ao. musiikille on ominaista käyttää laajempia sointuja, etenkin dominanttien osalta. Jazzmuusikon oletetaan tietävän, mikä on homman nimi soinnut kirjoitetaan nelisoinnuin, ja laajentaminen jätetään soittajan kontolle, koska nelisointumerkit riittävät hyvin soinnutuksen hahmottamiseen.
- kun soitetaan laajempia sointuja, on teknisesti välillä hankalaa sisällyttää kaikki soinnun sävelet sointuun. Mm. tästä syystä joitakin sointumerkin mukaiseen sointuun kuuluvia säveliä saatetaan jättää soittamatta. Useimmiten ensimmäisenä jätetään pois puhdas kvintti, koska se on soinnussa "sekundäärinen karakteerisävel", eli se ei vaikuta itse sointutyypin hahmottumiseen.
- Vaikka sointumerkkiin olisi kirjoitettu nelisoinnun lisäksi lisäsäveliä mukaan (ysejä, yhtätoista tai kolmeatoista), soittaja voi oman estetiikan tajunsa puitteissa päättää itse mitä laajennuksia soittaa. Tähän vaikuttaa esim. tyyliseikat, äänenkuljetus (vaikka esimerkiksi II-V:ssa äänenkuljetus johtaa sinut voicingiin joka sisältää sointumerkissä mainitsemattomiin lisäsäveliin tai sellaiseen voicingiin jossa ei ole jotain tiettyä sointumerkissä mainittua lisäsäveltä) tai pelkästään sävy, "soundi".
 
Esimerkki: (voicingit alla alhaalta ylöspäin)
 
Dm7 G7 Cmaj7
 
C Bb A
F F E
E Eb D
A B B
D G C
 
Tässä esimerkissä Dm7 on laajennettu ysillä, G7:n väri on vaihdettu alt:ksi, joten soinnussa on #5 (Eb) ja #9 (Bb) ja viimeinen sointu Cmaj7 on laajennettu vielä ysillä (D) ja kolmellatoista (A), mutta kvintti on jätetty pois. Tässä esimerkissä ratkaisut voi perustella tyylillä (jazz kohtuullisen laajasti ottaen), äänenkuljetuksella, halutulla sävyllä (alt-valinta dominanttiin ja kvintitön viimeinen sointu) tai teknisillä seikoilla (jätetään kvintti pois viimeisestä soinnusta - helpompi soittaa nopeassa tempossa).
 
Tää ei oo välttämättä maailman paras tai pianistisin esimerkki, mutta sain tähän ympättyä äkkiä useampia näkökulmia.
 
Sointumerkit eivät siis ole Jumalan sanaa, vaan kertovat biisin soinnutuksen pääpiirteet. Joskus nuotteihin on kirjoitettu "hyvät" sointumerkit joissa on otettu tyyliseikat, äänenkuljetukset ym. mahdollisuuksien mukaan huomioon. Sitten taas tulee vastaan lappuja joissa voi luottaa miltei vain sointujen perussäveliin, joskus ei niihinkään.
 
Kolmisoinnussa soinnun terssi ja nelisoinnuissa ja siitä laajemmissa terssi ja septimi (tai septimin tilalla seksti) ovat ne "primäärikarakteerit", soinnun luonteen kannalta tärkeimmät sävelet. Siksi niitä ei jätetä pois soinnusta, tai jos jätetään niin soinnun soundi jää "vajaaksi".
 
Nämä tyyliseikat tekevät homman työlääksi. Tyylien tuntemus rakentaa itse kullekin sitä estetiikan tajua, millä sitten loppupeleissä ratkotaan mitä ääniä soitetaan ja mitä ei. Oikeastaan se on aika yksinkertainen juttu koska se, että soittaa sitä "mikä kuulostaa hyvältä" on itse asiassa sama asia kuin oma estetiikka, noin karkeahkosti ottaen.
 
Toivottavasti tästä oli edes hieman apua aiheen parissa.

Kolmisoinnussa soinnun terssi ja nelisoinnuissa ja siitä laajemmissa terssi ja septimi (tai septimin tilalla seksti) ovat ne "primäärikarakteerit", soinnun luonteen kannalta tärkeimmät sävelet. Siksi niitä ei jätetä pois soinnusta, tai jos jätetään niin soinnun soundi jää "vajaaksi".

Kiitti, printtasin tekstisi ja kokeilin pianon kanssa ja jotain avautui.
Päästiin takaisin taas topikkiin eli jos pelkistetään sointu "tärkeimpiin" eli terssiin ja septimiin, ollaan taas takaisin tritonuksessa.

Kiitti, printtasin tekstisi ja kokeilin pianon kanssa ja jotain avautui.
Päästiin takaisin taas topikkiin eli jos pelkistetään sointu "tärkeimpiin" eli terssiin ja septimiin, ollaan taas takaisin tritonuksessa.
 
Niin, dominanttiseiska ja siinä esiintyvä tritonus on tavallaan tonaalisen musan tärkein juttu, koska dominantti ja sen purkaminen on nimenomaan tonaalisen musan ehkäpä ominaisin piirre. Muissa sointutyypeissä tritonusta ei "primäärikarakteerien" eli terssin ja seiskan/kuutosen väliin synny, paitsi juuri dominanttiseiskassa ja mollikuutosessa.

Kun näin kauan viihdytty topiikissa, niin vaihteeksi off-topicia:
 
Onko harmonisen mollin viides aste sama kuin harmonisen mollin fryyginen moodi?
 
Onko kysymys edes millään lailla järkevä?
 
Jos vastaukset edellisiin on kyllä, niin miten ihmeessä?
 
Eiks duurissa fryyginen oo kolmas?

Onko harmonisen mollin viides aste sama kuin harmonisen mollin fryyginen moodi?
 
Ei harmonisella mollilla ole fryygistä moodia. Fryyginen on duurin kolmannen moodin nimi.

Ei harmonisella mollilla ole fryygistä moodia. Fryyginen on duurin kolmannen moodin nimi.
 
Sopii mulle. Onko MacGyverin Faqissa harhaanjohtavaa tietoa?
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … id=51ef6ca57555869530fe4a6443f4d586

Sopii mulle. Onko MacGyverin Faqissa harhaanjohtavaa tietoa?
 
Ihmemies on soveltanut duurin moodien nimityskäytäntöä myös muista asteikoista kuin duurista muodostuviin skaaloihin. Kun hän sanoo harmonisen fryyginen, hän tarkoittaa asteikkoa joka rakentuu harmonisen mollin sävelin asteikon kolmannesta sävelestä eteenpäin.
 
Tietääkseni joonista, doorista etc. käytetään yleisesti ainoastaan duurin moodeista. Muille asteikkojen moodeille näitä nimiä ei käytetä. Toisaalta, kukinhan voi logiikkansa rakentaa siitä lähtökohdasta miten itse asian parhaiten sisäistää, muistaakseni leather rebel ajatteli myös samoin kuin MacGyver. Silloin kun kommunikoidaan verbaalisesti, voi kestää hetken että molemmat osapuolet ymmärtävät mistä on kyse, mutta kun ryhdytään soittamaan, silloinhan millään nimityksillä ei enää ole oikeastaan mitään väliä.
 
Yksi tapa ilmaista nämä muut moodit ovat esimerkiksi sanoa harmonisen mollin kolmas moodi, melodisen mollin viides moodi etc. Useille niistä on olemassa myös erilaisia nimityksiä kuten vaikkapa melodisen mollin neljäs moodi, jota kutsutaan myös nimillä Overtone ja Lydian dominant.
 
Kun liippaa niin läheltä niin mainittakoon: olin hieman toisessa yhteydessä tullut listanneeksi näitä samoja asteikoita, johon kirjasin ylös myös noita kohtuullisen vakiintuneita eri nimityksiä skaaloille tuolta jazzteorian puolelta.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … c=39&t=68229&o=80&co=30

Täytyypi kerrata.
 
Mä yritin keksiä/etsiä logiikkaa MacGyverin kirjoitukseen ja mikäli mä mitään ymmärsin niin
1. Hän otti 6 asteen harmonisen mollin sävelet
2. Alkoi siitä muodostaa asteikkoja
3. Nimitti niitä 1 asteesta alkaen duurimoodien mukaisesti.
 
Harmonisen mollin viides aste taas on mulle yksiselitteisen looginen.

1. Hän otti 6 asteen harmonisen mollin sävelet
2. Alkoi siitä muodostaa asteikkoja
3. Nimitti niitä 1 asteesta alkaen duurimoodien mukaisesti.
 
Juuri näin.