Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Jos otetaan vaikkapa mainitsemiesi musiikin jättiläisten Bachin, Mozartin, Schubertin koko tuotanto syyniin, niin sieltä löytyy turhan paljon aivan liirum laarum pimpeli pom- sävellyksiä, jotka ehkä juuri on sävelletty tilaustöinä.
 
Totta kai löytyy, mutta uskotko vakavissasi että vakava luova taiteilija voi tehdä töitä ilman että se kehittäisi ilmaisua? Uskotko että ne suuret teokset olisivat syntyneet itsellään, ilman jatkuvaa työntekoa? Kun paskantaa paljon eikä päästä käsistään sellaista mihin ei itse ole tyytyväinen, välillä tulee ulos jotain todella suurta. Pitäisikö soittajan tai bändinkin keskittyä odottamaan pelkästään sitä Hartwall Areenan keikkaa, uskoen että se tulee vaikka ei pohjatyötä tekisikään - eli jätetään vaan ne peruskeikat soittamatta, ei niistä hyötyä ole.
 
Tottahan toki säveltäjät käyttävät tilaustöihinkin parhaimpia musiikillisia ideoitaan ja aikaisemmin tekemiään valmiita sävellyksiä, varsinkin merkittäviin tilauksiin (jo mainosarvon vuoksi), joten sävellykset voivat olla loistavia tilaustöissäkin. Sanoinkin kommentissani, että USEIN tilaustöitä tehdään pakon edessä vaatimattomimmin eväin.
 
Mitä sitten? Jollain vuokrat on maksettava, jos haluaa että on työtila käytössä kun se mestariteos tulee - vittumaisempaa sitä on katuojassa kirjoittaa.
 
Ehkäpä näillä em. neroilla oli tavallista enemmän luovaa potentiaalia, mutta ikävä kyllä heidänkin tuotannon laatuaan huonontaa monet tyhjänpäiväiset tilaustyöt. Saati sitten monilla lahjoiltaan vaatimattomimmilla säveltäjillä.
 
Joten jätetään musiikki kirjoittamatta, paskaa se on kuitenkin? Työnteosta saatavalla kokemuksellako ei ole mitään arvoa?
Ensinnäkin, koska kaikki muut kuitenkin kirjoittavat musiikkia koko ajan, täytyy nimeä ansaitakseen, saadakseen edes mahdollisuuden suurten töiden tekemiseen, olla edes skenessä mukana. Toisekseen, jo pelkästään se, että suuren tilauksen tullessa ei mene lukkoon, vaatii sitä, että kirjoittaminen ja tekeminen on rutiininomaista ja sujuvaa. Silloin pystyy keskittymään laatuun.
 
Abban musiikistakin kuulee, että sitä on osittain sävelletty luovasti, mutta kovin syvällisiä taideteoksia Abban kappaleet eivät olleet. Johtuneeko tekijöiden pinnallisuudesta tai kaupallisuuden tavoittelusta.
 
Kerropa sitten mikä pop-musiikki mielestäsi on kuvailemasi kaltaista? Kuitenkin Abba on Beatlesin ohella tärkeimpiä suunnannäyttäjiä koko pop-musiikin historiassa. Olisiko niin, että herrat kuitenkin osuivat aika nappiin siinä mitä yrittivätkin - sä vain kuvittelet että ne yrittivät jotain muuta ja epäonnistuivat siinä, jääden vain sille tasolle jolla musiikkinsa on.
 
Totta kai Kaija Saariaho tekee tilaustöitä, kun niistä kustakin rapsahtaa tilille sievoinen kasa euroja. Töiden laadusta en osaa sanoa mitään.
 
Ja kuka muuten jaksaa kuunnella Haydnin 100 sinfoniaa?
 
100 sinfoniaan mahtuu monta keskinkertaistakin, mutta ei Haydnia turhaan pidetä yhtenä suurimmista sinfonikoista. Määrällisesti niitä suunnannäyttäjiä löytyy tuotannosta varmasti enemmän kuin keltään muulta. Turha saavutusko koska Haydn ei ollut "true"?
 
Kuitenkin luovan inspiraation hetki tulee, niin ajatusten pitäisi olla vapaa kulkemaan haluttuja polkuja ilman pakotteiden ja kaupallisuuden kahleita.
 
Mitäs jos säveltäjä tekee lähtökohtaisesti musiikkia juuri niin, ja muut sattuvat vain diggaamaan siitä minkälaista tulosta metodilla saadaan aikaan - siksi niitä tilaustöitäkin tulee?
 
Sä sorrut ehkäpä naurettavimpaan true/epätrue - kaupallinen/taiteellinen -vertailuun ikinä.
Kerropa yksikin "suuri" säveltäjä, tai edes taiteilija, joka olisi jäänyt historiankirjoihin täysin sielunsa myymättömänä - jos tällaisena käsität romanttisesta kuvitelmastasi poikkeavan taiteilijan.
Andrew Lloyd Webber ei varmasti ole monen mielestä kamalan true, mutta silti, jos tsiigataan niin aika omilla ehdoillaanhan se juttuja tekee.
 
Itselleni inspiraatio on hieno hetki, jolloin musiikilliset ideat pulppuavat vapaasti ilmoille tuottaen suurta mielihyvää ja onnistumisen riemua. Silloin koen myös voimakkaan tunnetilan ja parhaassa tapauksessa saan sen siirrettyä myös itse kappaleeseen. Ilman inspiraatiota en tee sävellyksiä. Ne eivät tunnu minusta miltään. Täytyypä mainita, että minulla ei ole tilaustöitä. :)
 
Inspiraation voi löytää päivästä toiseen, kunhan siihen oppii - se onkin ammattisäveltäjän juttu.
 
En tee sinfonioita, vaan ihan tavallisia lauluja ja akustiselle kitaralle sävellyksiä sekä niiden yhdistelmiä.
 
Ymmärrän myös, että esim. sinfonioitten säveltämisessä suurin osa voi olla melko lailla 'teknistä' työtä, mutta toivoisi ainakin, että pääteemat olisivat syntyneet jonkinlaisen inspiraation tuloksena.
 
Voi että sentään - kerro yksikin teos, jossa kaikki on puhdasta "inspiraatiota", mitä ikinä sillä tarkoitatkaan. Puhtaasti teknistä säveltämistä ei ole olemassakaan, visio on läsnä aina jossain määrin. Vaikka kysymys olisi noppaa heittämällä syntyneestä fagotti-viulu-sähkökitara-käyrätorvi-kvartetosta, jostain syntyy idea siihen, millä työvälineellä (noppa), millä metodilla (satunnaisuus), mille kokoonpanolle (em.) sävelletään miten moniosainen, minkätyyppinen teos. Jos satunnaisuudesta tingitään tippaakaan säveltäjän oman estetiikan takia, kysymyksessä on jo inspiraatio, jostain syntyy halu tehdä jokin asia toisin.

John!
 
Kehottaisin lukemaan uudestaan kommenttini, josta tämä keskustelupyrähdys sai alkunsa. Olet lukenut huolimattomasti tai ymmärtänyt väärin.
 
Vedät sanomisistani aivan omia johtopäätöksiäsi ja näitä päätelmiä tyrkytät minun sanomisiksini.
 
En viitsi tuhlata aikaani oikomalla sanomisiasi, vaan sinun on itse ryhdistäydyttävä lukemaan kommenttini uudestaan. Selvität ajan ja ajatuksen kanssa kommenttieni sisällön, etkä tee omia pikaistuksissasi tehtyjä päätelmiä. Siitä en oikeastaan piittaa, jos et ymmärrä kommentieni sisältöä, mutta se ole fiksua, että esität omia vääriä johtopäätöksiäsi minun mietteinä.
 
Oletko lukenut tai kuullut säveltäjistä, jotka saavuttavat luomisen tilan, jossa musiikki syntyy itsestään ja helposti, aivan kuin sävellykset tulisivat valmiina ja säveljtäjä vain kirjoittaa ne ylös. Inspiraatio ei ole ehkä oikea sana kuvaamaan tällaista hetkeä, mutta olen varma, että ammattisäveltäjätkään eivät kykene tällaista inspiraation hetkeä päivästä toiseen saavuttamaan. Tarkoitat inspiraatiolla varmastikin aivan jotain muuta.
 
On varmasti paljon säveltäjiä, jotka eivät kuuna päivänä tällaisia inspiraatioita koe ja silti he voivat tehdä hyviäkin sävellyksiä, mutta kaikkein parhaat ja merkittävimmät musiikilliset teokset syntynevät em. kaltaisen luomisen tuloksena.
 
En tiedä John, miksi suhtaudut tähän asiaan lähes vihamielisellä asenteella. Otahan rauhallisesti!

Kai se on niin, että kun sävelletään työkseen, niin silloin tehdään töitä. Voisin hyvin kuvitella, että tässä hommassa inspiraation ja perspiraation suhde on suunnileen samoissa lukemissa kuin missä tahansa hommassa missä lopputulokseen edellytetään jonkinsorttista luovaa panosta.
 
Aika harvalla säveltäjällä on vara jäädä odottelemaan, että jumalainen luomisvoima alkaisi puhumaan kättensä kautta. Ihan samalla tavalla kuin muutkin, he ovat omaksuneet tavan ruokailla aina silloin tällöin... Tieto, taito ja tekniikka. Siinä on varmaan ne kalut, joilla isoin osa työstä tulee tehtyä. Inspiraatio kulkee mukana tärkeänä osana, mutta kuitenkin sivujuonteena.
 
Amatöörisoittaja & biisintekijä on aikalailla autuaassa asemassa ammattisäveltäjään tai sovittajaan nähden. Jos saa aikaan biisejä, jotka tippuvat syliin taivaan sinestä, eikä isoja synnytystuskia tarvitse parkua, niin kannattaa ihan syystä olla tyytyväinen itseensä.
 
Alunperinhän tämä keskustelu lähti tästä kirjoituksestani:
 
Taiteilijalle (hänen taiteelleen) ei ole hyväksi säveltää tai runoilla rahasta, koska se tuo pakotteita taiteelliseen lopputulokseen, sekä usein määräajat pakottavat taiteilijan tekemään 8-16 'taidetta' ilman inspiraation säkenöivää voimaa ja tuloksena on valjua ja mitäänsanomatonta 'taidetta'. Voihan se silti olla mukavaa ja mielenkiintoista hommaa moneen muuhun palkkatyöhön verrattuna.
 
Siitä on sitten veistelty kirjoittajien omia väittämiä, mutta em. pitää mielestäni selkeästi paikkansa.

Kyllä J.T. tuntuu tietävän, mistä puhuu. Värikäs tyyli vain pitää keskustelun varmemmin elossa.
 
Taiteilijalle (hänen taiteelleen) ei ole hyväksi säveltää tai runoilla rahasta, koska se tuo pakotteita taiteelliseen lopputulokseen, sekä usein määräajat pakottavat taiteilijan tekemään 8-16 'taidetta' ilman inspiraation säkenöivää voimaa ja tuloksena on valjua ja mitäänsanomatonta 'taidetta'. Voihan se silti olla mukavaa ja mielenkiintoista hommaa moneen muuhun palkkatyöhön verrattuna.
 
Amatöörin kokemuksella tiedän, että lupaukset voivat tappaa motivaation ja hankaloittaa säveltämistä. Onhan eri asia tehdä huvikseen ja yllätyksenä kuin tehdä siksi, että on luvannut.
 
Mutta pätee sekin, mitä J.T. nähdäkseni kirjoitti, että rutiinin löytäminen vauhdittaa töiden edistymistä. Ja todellisen pakon edessähän ihmisten tiedetään venyvän huimiin suorituksiin.
 
Ammattisäveltäjälle rutiinin täytyy tarkoittaa mielenrauhaa ja itsevarmuutta, että kun huomenna taas herää ja ryhtyy toimeen, tuloksia syntyy. Se on kyky säilyttää luovalle säveltaiteelle otollisia olosuhteita. J.T. toikin esille muutamia yksilöllisyyksiä, kuten Schubertin alkoholirytmiikan.
 
Inspiraatiota ei ole olemassakaan.
 
Tätä jäin miettimään. Ilmeisesti kun todella hallitsee luovan rutiinin, alkaa vierastaa sellaista käsitettä kuin "inspiraatio", jossa alkaakin maistua luovuudelle otollisen mielentilan hallitsematon epäsäännöllisyys, ongelma, josta on oppinut eroon. Varmaan silti työn mielekkyys vaihtelee projekteittain ja virikkeitä pitää etsiä aina uusista paikoista.
 
En tiedä, eri ihmiset toimivat niin eri lailla...

inspiraatiota ei ole olemassakaan
 
Tätä jäin miettimään. Ilmeisesti kun todella hallitsee luovan rutiinin, alkaa vierastaa sellaista käsitettä kuin "inspiraatio", jossa alkaakin maistua luovuudelle otollisen mielentilan hallitsematon epäsäännöllisyys, ongelma, josta on oppinut eroon. Varmaan silti työn mielekkyys vaihtelee projekteittain ja virikkeitä pitää etsiä aina uusista paikoista.
 
levesinetille plussaa.

Taiteilijalle (hänen taiteelleen) ei ole hyväksi säveltää tai runoilla rahasta, koska se tuo pakotteita taiteelliseen lopputulokseen, sekä usein määräajat pakottavat taiteilijan tekemään 8-16 'taidetta' ilman inspiraation säkenöivää voimaa ja tuloksena on valjua ja mitäänsanomatonta 'taidetta'. Voihan se silti olla mukavaa ja mielenkiintoista hommaa moneen muuhun palkkatyöhön verrattuna.
 
Voisitko malliksi kertoa jonkun musiikin luojan, jonka tuotannosta paistaa inspis ilman menestymisen tarvetta?
Voit tietysti kertoa montakin, mutta keksitkö jonkun alalla menestyneen?

Voisitko malliksi kertoa jonkun musiikin luojan, jonka tuotannosta paistaa inspis ilman menestymisen tarvetta?
Voit tietysti kertoa montakin, mutta keksitkö jonkun alalla menestyneen?
 
Miksi kertoisin? En ole käsitellyt kommenteissani inspiraation ja menestymisen välisiä suhteita, enkä menestymistä muutenkaan.

Miksi kertoisin? En ole käsitellyt kommenteissani inspiraation ja menestymisen välisiä suhteita, enkä menestymistä muutenkaan.
 
Sä oot dissannut monta kuuluisaa ja menestynyttä säveltäjää. Dissaatko jokaisen?

En viitsi tuhlata aikaani oikomalla sanomisiasi, vaan sinun on itse ryhdistäydyttävä lukemaan kommenttini uudestaan. Selvität ajan ja ajatuksen kanssa kommenttieni sisällön, etkä tee omia pikaistuksissasi tehtyjä päätelmiä. Siitä en oikeastaan piittaa, jos et ymmärrä kommentieni sisältöä, mutta se ole fiksua, että esität omia vääriä johtopäätöksiäsi minun mietteinä.
 
Oletko lukenut tai kuullut säveltäjistä, jotka saavuttavat luomisen tilan, jossa musiikki syntyy itsestään ja helposti, aivan kuin sävellykset tulisivat valmiina ja säveljtäjä vain kirjoittaa ne ylös. Inspiraatio ei ole ehkä oikea sana kuvaamaan tällaista hetkeä, mutta olen varma, että ammattisäveltäjätkään eivät kykene tällaista inspiraation hetkeä päivästä toiseen saavuttamaan. Tarkoitat inspiraatiolla varmastikin aivan jotain muuta.
 
Sori jos nyt tunnuin kamalan ilkeältä kirjoituksineni. Kysymys on vaan siitä, että sä yrität tehdä ihan normaalista asiasta jotenkin mielettömän ihmeellisen.
 
Kuvailemasi inspiraatio tunnetaan myös nimellä "flow", jota esiintyy kaikessa tekemisessä. Kysymys on pikemminkin mielen kirkkaudesta, alitajuisesta toimimisesta, jossa palaset asettuvat paikoilleen äärimmäisen simppelisti, kuin niinkään mistään transsendentaalisesta kokemuksesta.
 
Tämä flow on tietyllä tavalla meditatiivinen, tiedostamaton tila, jossa hommat sujuvat iisisti. Itse ainakin koen flowta lähes päivittäin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kuten kaikessa muussakin tekemisessä, on olemassa totta kai huonompia ja parempia päiviä.
 
Kerrotaan inspiraatiosta seuraavanlaisia kokemuksia - itselläni ei ole varsinaisia todellisia inspiraation hetkiä, jotka tulevat äkisti jostain taivaasta. Totta kai ideoita tulee, mutta en kirjoita mitään ylös, ikinä, muuten kuin työskennellessäni siinä tarkoituksessa. Inspiraatio tulee silloin kun sen tarvitsee tulla, kun sen oppii houkuttelemaan esiin. Lisäksi luotan siihen, että jos juttu on tarpeeksi hyvä, sen muistaa kyllä myöhemminkin. Muuten on nuottivihot täynnä turhia ideoita.
Monesti on käynyt niin, että olen ollut äärimmäisen väsynyt, eikä säveltäminen kiinnosta tippaakaan, mieluummin tekisi jotain aivan muuta. Päässä ei pyöri ensimmäistäkään ideaa, on mielettömän epäluova olo ja tuntuu ettei edes tajua miten sävelletään. Kummasti vaan, kun joku homma täytyy hoitaa, niin on pakko mennä istumaan koneelle, alkaa kirjoittaa vaikka ei kiinnostaisikaan, ja koska ei halua tuottaa tai kuunnella huonoa musiikkia, pala kerrassaan asiat asettuvat kohdalleen.
 
Useat omassa mittakaavassani erinomaiset hengentuotteeni ovat syntyneet täysin tällä tavalla, joskus nopeammin, joskus myöhemmin. Männäkesänä piti lähteä Amerikkaan ja muistin lentoaamua edeltävänä päivänä että ei perkele, piti kirjoittaa yksi ralli. Biisiin meni 6 tuntia ja siitä tuli itse asiassa kevyesti tiukin kyseisen genren biisi jota olen kirjoittanut.
 
Säveltäminen on hillittömän pitkäjänteistä puuhaa, on absurdia ajatella että joku Sibelius olisi ollut, kirjoittaessaan viulukonserttoaan vuosia, koko ajan jossain sfääreissä, välittänyt musiikkia pakon edessä. Henkihän siinä menisi.
Lisäksi täytyy muistaa se, että niin hyviä yksittäisiä juttuja ei ole olemassakaan, että ne olisivat jotenkin jumalallisia sinänsä. Esim. tuo Siban viulukonserton ensimmäisen osan päämotiivi on äärimmäisen yksinkertainen, lapsi voisi heittää nopalla tietystä kaaviosta moiset sävelet. Kysymys onkin siitä, että siitä muuttuu säveltäjän taitojen mukainen kokonaistaideteos.
 
On varmasti paljon säveltäjiä, jotka eivät kuuna päivänä tällaisia inspiraatioita koe ja silti he voivat tehdä hyviäkin sävellyksiä, mutta kaikkein parhaat ja merkittävimmät musiikilliset teokset syntynevät em. kaltaisen luomisen tuloksena.
 
En tiedä John, miksi suhtaudut tähän asiaan lähes vihamielisellä asenteella. Otahan rauhallisesti!
 
Mää oon ihan rauhallinen, lähden just On the Rocksiin kuuntelemaan Hemma Beastiä!
 
En oikein jaksa kun asioita romantisoidaan niin perin paljon. Toiset rakentaa parempia taloja kuin toiset eikä siinäkään ole mistään jumalallisesta johdatuksesta kysymys.

Itse ainakin koen flowta lähes päivittäin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
 
Se on hieno juttu!
 
Pakko sanoa, että wedevirtasen ajatukset ovat lähellä sydäntäni, minulle kun tulee harvakseltaan onnekkaita päiviä. Inspiraatio on niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä luonteva sana kuvaamaan sitä, kun saan jonkun idean ja onnekseni huomaan päässeeni oitis hyvään alkuun. Onnenpotkusta yleensä seuraa todellinen luovuuden puuska, mikä saattaa tarkoittaa yli 12 tuntia lähes tauotonta puuhastelua sekvensserin ääressä niin, että syömiset ja juomiset meinaavat unohtua. En tiedä, kestäisikö elimistö kovin monta sellaista päivää putkeen. Mainitsemassasi 6 tunnissa yleensä hahmottuu jo oleellinen. Mutta eihän näin voisi tienata leipäänsä - ilman rutiinia iskisi stressi.
 
Pitäisi tietysti muistella, mitä nämä alkusysäykset ja alkuperäiset lähtökohdat ovat olleet. Voi olla, ettei 'flow' oikein vakiinnu, kun lähtee aina rakentamaan kappaletta eri järjestyksessä, milloin alkaen sointukulusta, milloin melodiasta, rytmistä, improvisaatiosta, efektistä tai näiden yhdistelmistä. Alan oppilaitoksissa annettavat sävellystehtävät arvatenkin totuttavat rutiiniin ja tuovat itsevarmuutta. Tavallaan olisi kiva saada parempi kontrolli tähän touhuun, mutta toisaalta niihin harvinaisiin holtittomiin luovuuden puuskiin liittyy tiettyä hohtoa.
 
Mielentilat vaihtelevat. Joskus varsinkin sopivasti väsyneenä sitä kuvittelee saaneensa aikaan jotain lupaavaa, mutta seuraavana päivänä tuotos kuulostaakin käyttökelvottomalta. Tällä hetkellä mietin, miksi alkuvuodesta tuli parempia pianoimprovisaatioita. Luulen, että minun pitäisi pikemminkin kuunnella taas lisää pianomusiikkia eikä vain yrittää soittaa.
 
Kysymys on vaan siitä, että sä yrität tehdä ihan normaalista asiasta jotenkin mielettömän ihmeellisen.
 
Valitettavasti tämä on vähän mystistä ja kiehtovaa. :D

John
 
En tiedä käsitätkö asioita tahallasi väärin, kun esim. otat esimerkiksi Sibeliuksen viulukonserton sävellyksen vuosien keston. Sanot tämänkin asian kuin olisin väittänyt, että säveltäjän pitäisi kaikki sävellyksen osat tehdä luovan inspiraation puuskassa. Enhän näin ole väittänyt! Lainaan omaa kommentiani:
 
'Ymmärrän myös, että esim. sinfonioitten säveltämisessä suurin osa voi olla melko lailla 'teknistä' työtä, mutta toivoisi ainakin, että pääteemat olisivat syntyneet jonkinlaisen inspiraation tuloksena.'
 
Luulen ymmärtäväni ns. tavallisen 'flow':n, jota kirjoituksessasi kuvailit. Kuvaamani luovuuden tila on kuitenkin eri asia. Omalla kohdallani se tarkoittaa, että pystyn siirtämään musiikkiin tunteen, joka koskettaa syvästi sisintäni. Tällaisia tunnetiloja ei koeta päivittäin, siitä olen varma.
 
Jos en koe tätä tunnetta sävelmää tehdessä, niin kappaletta ei synny, koska sellainen kappale ei kuulosta mielestäni miltään. Se ei kosketa.
 
Esittämissäni asioissa ei ole minkäänlaista romantisointia, kerroin vain kuinka asiat koen. Et ehkä vain kykene ymmärtämään musiikillisen luovuuden tilaa, jos et ole sellaista kokenut. Ei silti kannata sellaisen olemassaoloa ja merkitystä kiistää.

Kuvaamani luovuuden tila on kuitenkin eri asia. Omalla kohdallani se tarkoittaa, että pystyn siirtämään musiikkiin tunteen, joka koskettaa syvästi sisintäni. Tällaisia tunnetiloja ei koeta päivittäin, siitä olen varma.
 
Muotoillessasi ajatuksesi kielelliseksi ilmaukseksi olet mielenkiintoisesti valmiiksi jäsentänyt asetelman kahtia. Kyky siirtää tunteita musiikiksi lienee flow'ta. Ehkä kyse onkin yksinkertaisesti siitä, että tietyt voimakkaat tunteet ovat harvinaisia?
 
Todennäköisesti olen hakoteillä. Mutta jos en ole, niin voihan ajatella, että siinä missä taitavat näyttelijät osaavat eläytyä roolisuorituksiinsa, säveltäjät voivat tarvittaessa järjestää itsensä sopiviin todellisiin tunnetiloihin. Olen tainnut joskus vähän kokeillakin sellaista, mutta vain poikkeuksellisen motivoituneena. Arvioin että tämä on enemmän sävellyksen esittäjän eli tulkitsijan heiniä eikä säveltäjän tarvitse olla kovin surullinen kyetäkseen säveltämään surullista musiikkia. Mutta kyllä tosiaan nokturnoa ja naiadeja säveltäessä on ollut hyötyä samalla kuvitella mielessään jonkinlainen tunnelmallinen visuaalinen maisema. Absoluuttisen musiikin harrastajat vierastanevat tällaista tekniikkaa.
 
Toinen, epämääräisempi tapaus syntyy, kun improvisoi vaikkapa koskettimilla oikein vapaasti ja yhtäkkiä sattumalta harmonia ja äänenväri vetoavat voimakkaasti, aiheuttaen ennakoimattoman tunnetilan (käänteinen flow?). Silloin huomaa saaneensa onnekkaan idean, jota kannattaa lähteä jatkokehittämään. Uusi instrumentti tai uusien hyvien saundien testaaminen onkin usein "inspiroivaa". Homma on pitkälti kamoista kiinni, Baronia ihan toisesta yhteydestä lainatakseni. :)

Muotoillessasi ajatuksesi kielelliseksi ilmaukseksi olet mielenkiintoisesti valmiiksi jäsentänyt asetelman kahtia. Kyky siirtää tunteita musiikiksi lienee flow'ta. Ehkä kyse onkin yksinkertaisesti siitä, että tietyt voimakkaat tunteet ovat harvinaisia?
 
Todennäköisesti olen hakoteillä. Mutta jos en ole, niin voihan ajatella, että siinä missä taitavat näyttelijät osaavat eläytyä roolisuorituksiinsa, säveltäjät voivat tarvittaessa järjestää itsensä sopiviin todellisiin tunnetiloihin. Olen tainnut joskus vähän kokeillakin sellaista, mutta vain poikkeuksellisen motivoituneena. Arvioin että tämä on enemmän sävellyksen esittäjän eli tulkitsijan heiniä eikä säveltäjän tarvitse olla kovin surullinen kyetäkseen säveltämään surullista musiikkia. Mutta kyllä tosiaan nokturnoa ja naiadeja säveltäessä on ollut hyötyä samalla kuvitella mielessään jonkinlainen tunnelmallinen visuaalinen maisema. Absoluuttisen musiikin harrastajat vierastanevat tällaista tekniikkaa.
 
Toinen, epämääräisempi tapaus syntyy, kun improvisoi vaikkapa koskettimilla oikein vapaasti ja yhtäkkiä sattumalta harmonia ja äänenväri vetoavat voimakkaasti, aiheuttaen ennakoimattoman tunnetilan (käänteinen flow?). Silloin huomaa saaneensa onnekkaan idean, jota kannattaa lähteä jatkokehittämään. Uusi instrumentti tai uusien hyvien saundien testaaminen onkin usein "inspiroivaa". Homma on pitkälti kamoista kiinni, Baronia ihan toisesta yhteydestä lainatakseni. :)
 

 
Näytteleminen on kai teennäisintä puuhaa mitä itse tiedän (ja hehän juuri kuvittelevat olevansa kaikkein suurimpia taiteilijoita, hah!). Ei sellaista voi verrata luomistilanteeseen, joka on juuri päinvastainen teeskentelemätön tilanne. Osuit oikeaan arvellessasi olevasi hakoteillä, olettaessasi, että luomisprosessini olisi vain tunteiden siirtämistä musiikkiin ja siten kyse olisi vain tiettyjen voimakkaiden tunteiden ilmenemisen harvinaisuudesta. Se on paljon muutakin.
 
Vika ei ollut sinussa, vaan siitä, että yrittäessäni kuvata luomisprosessia olen asetellut kielellisen ilmaisuni valovuosien päähän ymmärrettävyydestä. Tehtävä on minulle ehdottomasti liian vaikea. Tunnen törmääväni kollektiivisen ajattelun liikuttavan yksimieliseen muuriin. Sellaista on lähes mahdoton murtaa.
 
Itse olen egoajattelija ja mottoni onkin: ole aina eri mieltä, koska silloin olet useimmiten oikeassa.

Itse olen egoajattelija ja mottoni onkin: ole aina eri mieltä, koska silloin olet useimmiten oikeassa.
 
Siinä tapauksessa sovellan periaatetta heti. Monet merkit viittaavat siihen, että minä en ylipäänsä koe musiikkia erityisen voimaperäisesti. Pikemminkin sitä ajan myötä turtuu. Joten vikaa on ihan varmasti minussa. Tämä on silti ihan hauska harrastus. Uskon, että nämä ovat erittäin yksilöllisiä asioita. Eräänä ääritapauksena lienee harvinainen Williamsin syndrooma. Minulle musiikki ei ole mitään verrattuna siihen, mitä se merkitsee Williams-tapaukselle.
 
Musiikista on hankala sanoa mitään mielenkiintoista objektiivisesti. Rehellisyys ilmenee subjektiivisuutena ja se varmasti vaikuttaa egoistiselta, mistä olen pahoillani. Vaihtoehtona on jättää kirjoittamatta foorumille. En kadu tätä antoisaa keskustelua.
 
On hetkiä, jolloin kuulee kaunista sisäsyntyistä musiikkia päässään, joskin vaatimattoman lyhyinä pätkinä, ja jotenkin onnistuu suoraan siirtämään sen soittoon tai nuoteiksi. Ja varsinkin jos improvisoi, niin se flow ei ole yksisuuntainen vaan jotenkin käsittämättömästi sitä mukaa kun soittaa, saa jatkuvalla syötöllä uusia vaikuttavia ärsykkeitä, jotka välittömästi vaikuttavat seuraaviin sormien liikkeisiin jne. Maagisina hetkinä ällistyttävän paljon tapahtuu tiedostamattomasti, minkä voi todeta kuuntelemalla taltioidun improvisaation jälkikäteen. Ja se erillinen kuunteluelämys voi olla ihan erilainen. Soitinko tosiaan tuossakin 3/4-tahteja? jne. :D Ei sellaista voi pukea sanoiksi, mitä ei voi edes ymmärtää. Tämän lähemmäksi en taida päästä kuvailemaasi olotilaa.
 
Näytteleminen on kai teennäisintä puuhaa mitä itse tiedän (ja hehän juuri kuvittelevat olevansa kaikkein suurimpia taiteilijoita, hah!). Ei sellaista voi verrata luomistilanteeseen, joka on juuri päinvastainen teeskentelemätön tilanne.
 
Teennäisestikin voi hankkia oikeita tunteita ja niistä voi olla hyötyä säveltämisessä. Kukin kokeilkoon omalla vastuulla. :)

Luulen ymmärtäväni ns. tavallisen 'flow':n, jota kirjoituksessasi kuvailit. Kuvaamani luovuuden tila on kuitenkin eri asia. Omalla kohdallani se tarkoittaa, että pystyn siirtämään musiikkiin tunteen, joka koskettaa syvästi sisintäni. Tällaisia tunnetiloja ei koeta päivittäin, siitä olen varma.
 
Kyllä mä ainakin ihan puhtaasti sillä mentaliteetillä sävellän, että saanko mä tuottamastani musiikista sellaisia kiksejä kuin on tarkoitus vaiko en. Samalla tavalla kuin musiikin voi kokea levyltä kuunneltuna, päivä toisensa jälkeen voimakkaita elämyksiä saaden, voi omankin musiikkinsa kokea.
Eli siinä mielessä, kyllä mä uskon että säveltäjä voi kokea mainitsemasi kaltaisia tunnetiloja ihan päivittäin, no problem.
 
Jos en koe tätä tunnetta sävelmää tehdessä, niin kappaletta ei synny, koska sellainen kappale ei kuulosta mielestäni miltään. Se ei kosketa.
 
Jeps, tiedän täysin mitä tarkoitat, eikä siinä sen ihmeempiä. Ei muusta voikaan olla varma kuin siitä että itse saa kiksejä kuulemastaan. Sen takia tietyllä tavalla vierastan "teknisen" säveltämisen käsitettä.
 
Esittämissäni asioissa ei ole minkäänlaista romantisointia, kerroin vain kuinka asiat koen. Et ehkä vain kykene ymmärtämään musiikillisen luovuuden tilaa, jos et ole sellaista kokenut. Ei silti kannata sellaisen olemassaoloa ja merkitystä kiistää.
 
En mä sitä kiistäkään, yritän pikemminkin avata sun silmiäsi tajuamaan, että se, mitä sä koet harvoin, voi olla ihan arkista, jos riisuu sen mystisyyden viitan touhun ympäriltä ja ryhtyy hommiin.
 
Levesinet: Todennäköisesti olen hakoteillä. Mutta jos en ole, niin voihan ajatella, että siinä missä taitavat näyttelijät osaavat eläytyä roolisuorituksiinsa, säveltäjät voivat tarvittaessa järjestää itsensä sopiviin todellisiin tunnetiloihin. Olen tainnut joskus vähän kokeillakin sellaista, mutta vain poikkeuksellisen motivoituneena. Arvioin että tämä on enemmän sävellyksen esittäjän eli tulkitsijan heiniä eikä säveltäjän tarvitse olla kovin surullinen kyetäkseen säveltämään surullista musiikkia. Mutta kyllä tosiaan nokturnoa ja naiadeja säveltäessä on ollut hyötyä samalla kuvitella mielessään jonkinlainen tunnelmallinen visuaalinen maisema. Absoluuttisen musiikin harrastajat vierastanevat tällaista tekniikkaa.
 
Sä et ole ollenkaan hakoteillä. Tästä juuri on mun mielestä kysymys, mutta ei ikään kuin negatiivisessä mielessä, niin että ne tunteet/ajatukset/tunnelmat/visiot olisivat jotenkin feikkejä. Oikeasti hyvä näyttelijä ei näyttele, vaan on se hahmo jonka roolityön tekee.
Samalla tavalla kysymys ei ole siitä, että säveltäjän pitäisi säveltää musiikkia siinä mielentilassa jossa on, vaan säveltäjä voi siirtää ajatuksensa siihen tilaan, jollaista musiikkia tarvitsisi synnyttää. Eikä siinä ole mitään epäaitoa - jos musiikki, joka tällaisen suggestiivisen työn tuloksena syntyy, herättää säveltäjässä itsessään niitä reaktioita, joita säveltäjä toivoo sen herättävän, siinä ei ole mitään vähäarvoista.
Elokuvasäveltäjähän toimii näin liki aina, paitsi että usein musiikin lähde on ruudulla tapahtuva asia oman pään sijaan.
 
Itse asiassa, en itse juuri koskaan sävellä musiikkia lähtien jostain fiiliksestä, se on mun mielestä feikkiä, koska fiilis ei synny musiikista vaan on olemassa jo valmiiksi. Tarkoitus on kuitenkin herättää se fiilis, eikä että kuulija olisi siinä tilassa kuunnellessaan kappaletta. Prosessi menee mun mielestä niin päin, että sävellän fiiliksiä lähtien jostain musiikista.
 
Eräänä ääritapauksena lienee harvinainen Williamsin syndrooma. Minulle musiikki ei ole mitään verrattuna siihen, mitä se merkitsee Williams-tapaukselle.
 
Kiinnostaisi kuulla lisää, kun Google ei oikein tarjonnut mitään infoa pikaisella etsimisellä.

Yksinkertainen totuus:
 
Käsityksenne mukaan pidän ammattisäveltäjille arkipäiväistä ilmiötä harvinaisempana ja erikoisempana ilmiönä.
 
Käsitykseni mukaan, sekoitatte kaksi eri asiaa toisiinsa.
 
Ilmiötä on ilmeisen vaikea ymmärtää ilman sen kokemista.

Yksinkertainen totuus:
 
Käsityksenne mukaan pidän ammattisäveltäjille arkipäiväistä ilmiötä harvinaisempana ja erikoisempana ilmiönä.
 
Käsitykseni mukaan, sekoitatte kaksi eri asiaa toisiinsa.
 
Ilmiötä on ilmeisen vaikea ymmärtää ilman sen kokemista.
 
Ehkä se sitten vaan on näin.
 
Kummallista vaan, että useimmat hienot biisit ovat syntyneet ihan pershiellä eikä missään inspiraatiopilvessä (vaan siis perspiraatio:D), kun tyyppien kanssa juttelee.
 
Eipä siitä sen enempää sitten, olis kiva kuulla joku sun biisi joka on syntynyt kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa, ehkä siitä aistisi jotain uutta.

Kiinnostaisi kuulla lisää, kun Google ei oikein tarjonnut mitään infoa pikaisella etsimisellä.
 
Kun seiskakromosomista puuttuu tietyt 20 geeniä, esiintyy Williamsin syndrooma (WS), se on noin joka 20000:s syntyvä ihminen ja se vaikuttaa aivojen rakenteeseen. WS:ssä vain harva oppii laskemaan, ymmärtämään kellonaikoja tai lukemaan. Puhuminen sujuu. He ovat äärimmäisen seurallisia ja ystävällisiä, tunteellisempia kuin tyypilliset ihmiset. Heiltä puuttuu pitkäjänteisyyttä, mikä tekee opiskelun ja perheen perustamisen mahdottomaksi. Hauskinta heille on tehdä musiikkia ja tavata uusia ihmisiä. He suhtautuvat tuttavallisesti ventovieraisiin ja tuntuvat aina samastuvan juuri viimeksi tapaamiinsa ihmisiin. Vaatteiden napittaminen ja kengännauhojen sitominen on hankalaa, kuten myös ruokalusikan tähtääminen suuhun ruokaillessa. Mutta kun WS:läinen saa soittimen käsiinsä, koordinointikyvyn puutteet ovat poissa. Sillä silloin kun liike kytkeytyy musiikkiin, koordinointi pelaa. Jo pelkästään siksi musiikki voi olla niin tärkeä osa heidän elämäänsä.
 
WS:ssä myöhäispikkuaivot ovat keskimääräistä suuremmat, siinä missä autismin kirjossa (ASD) ne ovat keskimääräistä pienemmät. Myöhäispikkuaivoilla on keskeisiä tehtäviä paitsi tunteilussa ja seurallisuudessa myös musiikista nauttimisessa. WS:läinen reagoi musiikkiin poikkeuksellisen estottomasti ja todella uppoutuu musiikkiin. Daniel Levitinin mittaukset ovat paljastaneet, että musiikin kuuntelu aktivoi WS:läisen aivoissa suuremman joukon neuronimassoja kuin muissa. Mantelitumakkeet ja pikkuaivot - aivojen tunnealueet - olivat kaikilla WS:läisillä merkittävästi aktiivisempia kuin testin "normitapauksilla". "Their brains were humming."
 
En tunne ketään, jolla olisi Williamsin syndrooma, mutta asiasta pelkästään lukeneena kiinnostaisi nähdä, miten voimakkaasti hyvä musiikki voi vaikuttaa ihmiseen.

En tunne ketään, jolla olisi Williamsin syndrooma, mutta asiasta pelkästään lukeneena kiinnostaisi nähdä, miten voimakkaasti hyvä musiikki voi vaikuttaa ihmiseen.
 
http://www.emedicine.com/ped/TOPIC2439.HTM
 
Tossa on oikeaa tietoa siitä. Ei musikaalisuus mitenkään tyypillistä taudille ole

Ehkä se sitten vaan on näin.
 
Kummallista vaan, että useimmat hienot biisit ovat syntyneet ihan pershiellä eikä missään inspiraatiopilvessä (vaan siis perspiraatio:D), kun tyyppien kanssa juttelee.
 
Eipä siitä sen enempää sitten, olis kiva kuulla joku sun biisi joka on syntynyt kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa, ehkä siitä aistisi jotain uutta.
 
Olen hionut soittotekniikkani ja musiikkityyliäni n. 25 vuotta. Nyt olen päässyt aika lähelle päämäärääni, joten eiköhän tässä piakkoin albumi tule ulos, jos luoja suo.
 
Tästä tulikin mieleen, että vaikka olen useimmat sävelmäni tehnyt n. 15-20 vuotta sitten ollessani paremmassa luomisvireessä, niin ajan myötä kehittynyt soittotyylini on niitä muokannut paljonkin, mutta niissä on kuitenkin säilynyt luomisen hetken tunnelma.
 
Vaikka lausahdin aiemmin, että merkittävin musiikki syntyy voimakkaan luomisilmiön tuloksena, niin on lukuisia muitakin keinoja tuottaa musiikillisia mestariteoksia. Se oli tuollainen heitto minulta, mutta siitähän syntyikin ihan mielenkiintoista keskustelua ja se oli tarkoituskin.