Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Mä käytän eri asteikkojen moodeja kaikissa 12 sävellajissa tekniikkaharjoituksina.
Taka-ajatuksena että samalla oppii ne mooditkin.
 
Ei yhtään huono ajatus, mutta kai sulla on esim. joku sointupohja, joiden päälle moodeja treenaat? Meinaan vaan, että ilman jonkinlaista harmonista viitekehystä moodit helposti kuulostavat vain skaalalta josta ne on johdettu. Tällöin ne ovat aivan kuin mitä tahansa muita sormituksia, ja moodien todellinen funktio, niiden oma sävy, ei tule selville. Esimerkiksi sellaisenaan ilman mitään sointupohjaa soitettuna D-doorinen kuulosta helposti vain C-duurilta. Sen sijaan jos alla on Dm7-sointu, tai vielä parempaa, jokin modaalinen vamppi, moodin sävy tulee hyvin esiin ja tarttuu nopeasti korvaan. Samalla voi sitten treenata sitä tekniikkaa, ja treenin hyödyllisyys nousee toiseen potenssiin, kun on jokin harmoninen viitekehys sekä metronomin asettama tempo tai taustanauha, joka auttaa myös timen treenauksessa.

Ei yhtään huono ajatus, mutta kai sulla on esim. joku sointupohja, joiden päälle moodeja treenaat?
 
Ei oo ollut, kiitti vinkistä!
Metronomi aina.

Vielä moodien treenaamisesta. Mun mielestä ei ole kovin mielekästä treenata niitä diatonisesti asteikkoina. Kaikissa moodeissa kun äänien suhteet perusääneen vaihtelee, ja äänillä on taipumus purkautua vähän eri suuntiin. Tästä syystä kaikki fraasirakenteet eivät toimi samalla tavalla moodissa kuin moodissa, eikä jokin doorinen fraasi kuulostakaan välttämättä hyvältä sovellettuna esim. lyydiseen moodiin. Siksi pitäisikin etsiä aina jossakin tietyssä moodissa hyvin toimiva fraasirakenne. Sitten muuttaa fraasi toisen moodin sävyyn, ja koittaa toimiiko rakenne siinä. Jos ei, niin sitten vaan muokkaamaan rakennetta niin, että se natsaa paremmin toisessa moodissa.

Itse soittelen skaaloja aina soinnun tai sointukierron päälle. Skaalojen soitto on tuonut tekniikkaa kummasti. Sooloissa ei kannata rullata pelkkiä skaaloja ylös ja alas.
Kun asteikot (muutkin kuin moodit) on "selkärangassa", on helpompi improvisoida jos tulee black out...ja niitähän aina tulee.
Ei improvisointakaan voi kehittää kuin harjoittelemalla, muutakin kuin skaaloja.
 
"Moukan duuri" kannattaa ainakin opetella.....

Kun asteikot (muutkin kuin moodit)
 
Jos duurin, harmonisen ja melodisen mollin moodit on handussa, niin mitä vielä puuttuu?
Dim, blues, kokosävel, kromaattinen, entäs muuta?

Jos duurin, harmonisen ja melodisen mollin moodit on handussa, niin mitä vielä puuttuu?
Dim, blues, kokosävel, kromaattinen, entäs muuta?
 
Ylinouseva asteikko.. ja tietty iso liuta niitä intia yms. "maailman" asteikoita.

Ylinouseva asteikko.. ja tietty iso liuta niitä intia yms. "maailman" asteikoita.
 
Joo, onhan niitä kaikenmaailman etnisiä asteikkoja, mm. intialainen musa täynnä niitä, mutta käytännössä tarvittavia.

Niin tietysti ne kaikki noin 24000 eri asteikkoa, jotka saadaan tehtyä 12 äänestä, mutta 95% ajasta niistä tarvii ainoastaan pariakymmentä. Ja niistä paristakymmenestäkin perus pop-musassa ehkä viittä.
 
E: Vaikka mua kiinnostaakin musiikinteoria ihan teoriana, mä olen kuitenkin pääsääntöisesti jonkin sortin pragmatisti. Jos jostain asiasta ei ole käytännössä jotain hyötyä, en useinkaan näe tarpeellisena perehtyä siihen kovin tarkasti.

Joo, onhan niitä kaikenmaailman etnisiä asteikkoja, mm. intialainen musa täynnä niitä, mutta käytännössä tarvittavia.
 
No pistin jo sen ylinousevan, jos soittelet vaikka modaalista jaskaa niin siellähän niitä vilahtelee:
 
B
-
C
 
c-e-g-b-d#-f# alhaalta ylös, asteikkona samat äänet, järjestyksen arvaat!:)
 
Edit: ..käytännössä tarvittavia? Duuriasteikko, parilla kromaattisella muunnoksella, ja korva kertoo ne...jos ei kerro, niin muitakin harrastuksia ihmisen lapselle on keksitty! :)

Mitä mahdat tarkoittaa? En mä tuota kirjaa ainakaan nyt just aio lukea löytääkseni sisällön kommenttiisi. ;-) Oot eri mieltä mun kanssani?
 
Tänään (siis nyt eilen) oon kirjoitellut vähän huolimattomasti. Joo, ei sun tartte sitä lukea. Kirja sisältää vain skaala- ja näppäilyharjoituksia yms. jokapäiviseen treeniin ja varmaan suurin osa niistä, jotka ovat klasarimusaa vähänkin harrastaneet tietävät opuksen. Mutta jos kirja ei ollut tuttu, niin ethän sä tietenkään voinut ymmärtää mitä mä tarkoitin. Sori, mun moka, ajatukset oli vähän muualla.
 
Tästä skaalatreeniasiasta oon sitä mieltä mitä ensimmäisessä postissani jo sanoin. Skaalojen opettelussa, tavoilla jotka tuossa kirjassa on esitetty, oppii hyvät sormitustavat juoksutuksiin kaulaa alhaalta ylös ja takaisin.

No pistin jo sen ylinousevan, jos soittelet vaikka modaalista jaskaa niin siellähän niitä vilahtelee:
 
B
-
C
 
c-e-g-b-d#-f# alhaalta ylös, asteikkona samat äänet, järjestyksen arvaat!:)
 
Mitenhän mahtaa poiketa harmonisen mollin kuudennesta moodista?

Mitenhän mahtaa poiketa harmonisen mollin kuudennesta moodista?
 
Taisin tipahtaa, oliko vielä kyse ylinousevasta asteikosta??
 
No, näin ne kuitenkin menee:
 
Harmonisen mollin kuutonen C:stä:
 
C D# E F# G A B (7 säveltä)
 
Ja ylinouseva asteikko C:stä
 
C D# E G G# B (6 säveltä)
 
Ainiin, baronille tiedoksi että Mark Levine tulee suomeen parin viikon päästä ... ihan vaan jos sattuu kiinnostamaan. ;)

Taisin tipahtaa, oliko vielä kyse ylinousevasta asteikosta??
 
No, näin ne kuitenkin menee:
 
Harmonisen mollin kuutonen C:stä:
 
C D# E F# G A B (7 säveltä)
 
Ja ylinouseva asteikko C:stä
 
C D# E G G# B (6 säveltä)
 
Ainiin, baronille tiedoksi että Mark Levine tulee suomeen parin viikon päästä ... ihan vaan jos sattuu kiinnostamaan. ;)
 
Ai niin, puolitoista/puoli, mulla toi terminologia on hakusessa, kepulainen antoi siihen F#:n

Ai niin, puolitoista/puoli, mulla toi terminologia on hakusessa, kepulainen antoi siihen F#:n
 
Joo oot oikeessa, meillä meni molemmilla yks pieleen, sulta puuttu A ja mulla oli vaihtunut G# F#:ksi :)

Jos duurin, harmonisen ja melodisen mollin moodit on handussa, niin mitä vielä puuttuu?
Dim, blues, kokosävel, kromaattinen, entäs muuta?
No nuo mainitsemasi asteikot olivat itsellänikin mielessä.
 
Perinteisen bluesasteikon rinnalla olen käyttänyt ns. duuri.blues asteikkoa eli c-duurissa: c - d - d# -e - g - a
 
Pentatoniset asteikot, four note scales.
 
Ja jos aika tulee pitkäksi ainahan voi opetella harmonisen DUURIN moodit.
Eka moodi on siis: C - D - E - F - G - Ab - B(=H)

Tästä skaalatreeniasiasta oon sitä mieltä mitä ensimmäisessä postissani jo sanoin. Skaalojen opettelussa, tavoilla jotka tuossa kirjassa on esitetty, oppii hyvät sormitustavat juoksutuksiin kaulaa alhaalta ylös ja takaisin.
 
Nyt kun vielä tietäisi, että miten skaalatreenit on siinä kirjassa esitetty. Mun pitäisi lukea toi kirja, niin keskustelussa olisi vähän enemmän konkretiaa.
 
Tottakai skaaloja kannattaa treenata, mutta pelkästään diatoninen tai tiettyjen sekvenssien soitto johtaa mun mielestä aika yksipuoliseen motoriikkaan, joka ei välttämättä palvele ollenkaan treenin tarkoitusta - käytäntöä ja tekniikan soveltamista oikeaan musiikkiin. Tässä tulee ilmeisesti vastaan koulukuntaerot. Sä siis puhut klassisen musiikin lähtökohdista, mä taas puhun pop/jazz-lähtökohdista. Pop/jazz-musiikissa (lukuunottamatta kaikkein mauttomimpia kitarasankareita) on diatoniikkaa paljon vähemmän kuin (perinteisemmässä) klassisessa musiikissa.
 
Edelleenkin, oikean musiikin treenaaminen palvelee tarkoitusta mielestäni paremmin. Soittamalla oikeaa musiikkia, skaalojen sormituksista seuloutuu nopeasti käyttökelpoiset ja toimivat sormitustavat. Oikeaa musiikkia palvelevat sormitustavat oppii vain soittamalla sitä itseään.Tiettyjä kaavoja on hyvä opetella, mutta kun ne oppii, niistä pitäisi oppia joustamaan eikä jämähtää niihin. Näin ainakin pop/jazz-musassa, jossa esimerkiksi improvisoinnilla voi olla huomattavan iso osa kappaleen tulkinnassa, eikä kappaleita useinkaan harjoitella esitettäväksi tietyllä tavalla.
 
Skaalarakenteet on hyvä saada näppeihin tottakai. Mutta mielestäni se ei palvele tekniikan treenaamistakaan niin hyvin kuin luulisi. Lähtökohdaksi voidaan ottaa jokin tietty fraasi tai kuvio, vaikka skaalan soittaminen alhaalta ylös jonkinlaisissa sekvensseissä. Se on hyvä lähtökohta, muttei vie aivan loppuun asti. Kun jotain kuviota treenaa, ei koko kuvio useinkaan ole joka kohdasta yhtä vaikea. Esim. sähkökitaralla "outside picking" (mikä järkevä suomennös tälle nyt keksittäisiin) on useimmille kitaristeille vaikeampaa kuin "inside picking" (kielten sisällä näppäily?). Näin ollen kuvio, jossa näitä molempia näppäilytyylejä tarvitaan on epätasaisesti vaikea. Jos vain tätä tiettyjä kuviota treenaa, tekniikka kehittyy epätasaisesti. Sen sijaan pitäisi miettiä jokin harjoitus, jolla saa treenattua heikkoa osa-aluetta, tässä tapauksessa tuo "outside picking", jolloin saadaan molemmista näppäilytavoista tasavahvat. Yleensä sen seurauksena kuviokin saadaan menemään tasaisemmin.
 
Tätä tarkoitan aiemmin mainitsemallani ongelmalähtöisellä treenaamisella. Ja tällainen ongelmalähtöinen treenaaminen on mielestäni paljon tehokkaampaa ja mielekkäämpää, kuin itsessään skaalojen soittaminen. Mitä mä ajan tässä takaa, että miksi yleensä treenataan? Jos mulla olisi maiilman paras tekniikka, mitä sillä tekniikalla oikein tekisin? Soittaisin tietysti oikeaa musiikkia. Treenaaminen ei ainakaan mulle ole itsetarkoitus, vaan oppia soittamaan oikeaa musiikkia. Siispä on järkevämpää ottaa lähtökohdaksi jokin tietty ongelma, jonka syytä on vaikeudet jonkin kappaleen soittamisessa, eikä treenaamista itsessään.
 
Tästä päästäänkin ensimmäiseen kommenttiisi, jota mä en sellaisenaan halua allekirjoittaa. Tekniikan treenauksessa ei välttämättä tarvitse käyttää skaaloja. Pelkästään skaaloja soittamalla ei tekniikka parane, ainakaan niin hyvin kuin voisi. Tekniikan treenauksessa pitää tiedostaa ongelmansa, ja treenata ne pois. Mielestäni se on paljon terveempi lähtökohta mille tahansa treenaamiselle.
 
E: Mä en tiedä mitä siinä mainitsemassasi kirjassa asiasta sanotaan, mutta jos se poikkeaa kovastikin omasta asenteestani, haluan kyllä tutustua siihen.

No nuo mainitsemasi asteikot olivat itsellänikin mielessä.
 
Perinteisen bluesasteikon rinnalla olen käyttänyt ns. duuri.blues asteikkoa eli c-duurissa: c - d - d# -e - g - a
 
Mutta tuohan on "mollibluesasteikon" 6:s moodi!!

Skaalarakenteet on hyvä saada näppeihin tottakai. Mutta mielestäni se ei palvele tekniikan treenaamistakaan niin hyvin kuin luulisi. Lähtökohdaksi voidaan ottaa jokin tietty fraasi tai kuvio, vaikka skaalan soittaminen alhaalta ylös jonkinlaisissa sekvensseissä. Se on hyvä lähtökohta, muttei vie aivan loppuun asti. Kun jotain kuviota treenaa, ei koko kuvio useinkaan ole joka kohdasta yhtä vaikea. Esim. sähkökitaralla "outside picking" (mikä järkevä suomennös tälle nyt keksittäisiin) on useimmille kitaristeille vaikeampaa kuin "inside picking" (kielten sisällä näppäily?). Näin ollen kuvio, jossa näitä molempia näppäilytyylejä tarvitaan on epätasaisesti vaikea. Jos vain tätä tiettyjä kuviota treenaa, tekniikka kehittyy epätasaisesti. Sen sijaan pitäisi miettiä jokin harjoitus, jolla saa treenattua heikkoa osa-aluetta, tässä tapauksessa tuo "outside picking", jolloin saadaan molemmista näppäilytavoista tasavahvat. Yleensä sen seurauksena kuviokin saadaan menemään tasaisemmin.
 
Ihan totta, tää on teoriapalsta, ei kitarapalsta!
Kun kiraralla oppii yhden asteikon, siirtämällä vähän kättään samalla kuviolla saadaan se kaikissa sävellajeissa.
Kiippareilla vähän eri asia, samoin varmaan monilla muillakin soittimilla.

Ihan totta, tää on teoriapalsta, ei kitarapalsta!
Kun kiraralla oppii yhden asteikon, siirtämällä vähän kättään samalla kuviolla saadaan se kaikissa sävellajeissa.
Kiippareilla vähän eri asia, samoin varmaan monilla muillakin soittimilla.
 
Ihan totta, asia ei ole niin yksinkertainen kitarallakaan kuin ilmeisesti luulet. Se ei todellakaan mene niin, että "siirtää vähän kättään". Tekniikan puolesta ehkä kyllä, mutta jotenkin ne kuviot pitää pystyä hahmottamaan, ja oikeat sormitukset keksimään. Etenkin käsien synkka ja kielten vaihdot voivat tuottaa hankaluuksia. Ne ovat kitaran vaikeuksia verrattuna pianoon, joka on visuaalisuutensa puolesta ylivoimainen soitin. Aivan samalla tavalla voisin yleistää, että pianollakin on ne muutamat sormitukset, joilla voidaan soittaa suurin osa skaaloista. Asia ei kuitenkaan olen niin yksinkertainen, ei pianolla eikä kitaralla.
 
Eikä mun pointtina siltikään ollut mitkään kitaralla toimivat harjoitukset. Sä olet fiksu tyyppi, kai ymmärrät asian, jota esimerkilläni havainnollistin? Yhtä hyvin olisin voinut havainnollistaa asiaa jollakin pianistin harjoituksella, mutta asia ei olisi muuttunut mihinkään. Kuviot eivät ole joka kohdasta yhtä vaikeita, soitit sitten kitaraa, pianoa, tai trumpettia.
 
Mä reagoin siihen, että skaalojen soitto itsessään ei takaa tekniikan paranemista. Tekniikan treenauksessa on paljon olennaisempaa se, miten treenataan, eivätkä skaalat ole siinä mitenkään ensisijaisia. Tästä kirjoitin käytännön esimerkkejä. Vaikka palstan nimi on "musiikin teoria ja säveltäminen", ei kai ole kiellettyä miettiä ja havainnollistaa, miten ilmiöt liittyvät käytäntöön ja miten niitä voidaan hyödyntää?
 
E: Suurin osa soittajista hahmottaa teoriaakin enemmän tai vähemmän oman soittimensa kautta. Mulla se soitin sattuu olemaan kitara, sulla piano. Me voidaan silti puhua samoista yleisilmiöistä, ne kun ei muutu mihinkään vaikka soitin vaihtuisi. Sitäpaitsi ketjun aloittaja on kitaristi, joten en tässä tapauksessa näe mitään vikaa havainnollistaa asioita kitaran kautta.

Mutta tuohan on "mollibluesasteikon" 6:s moodi!!
 
Unohdin, että mollibluesasteikossakin on moodinsa. Niiden käytännön sovellutukset ovat vielä kokeilematta. Tarkoitit muuten varmaan, että 3. moodi, ei 6. (jos eka on a-sta lähtevä).
Itse sekoittelen bluesissa esim C-bluesasteikkoa ja C-duuribluesasteikkoa (aikaisemmin mainitsemaani).