Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Se että ymmärrys loppuu lienee ymmärrettävästi itsestäänselvyys. Jos käytät alkulukuja iskujen toistamiseen, menee ajallisesti todella kauas että löytyy kohta jossa tietty kokonaisuuden osa alkaa uudestaan - jos edes ylipäätään alkaakaan. Ihmisen rytmitaju/muisti/äly ei jaksa odottaa esim. tuntia eikä pysty hamottamaan kokonaisuutta rytmillisesti, koska mitään kokonaisuutena hamotettavaa ei edes ole. (EDIT: Erityisesti jos kaikki soittimet/rytmit ovat dynamiikaltaan yhtä hallitsevia.)
 
Näinhän se on. Dynamiikka on näyttelee muuten yllättävän suurta osaa tuossa hahmotusprosessissa. Esimerkiksi, jos "polyrytmisessä virityksessä", jotkin elementit ovat hyvin väistyviä, niin ehkäpä korva rekisteröi niistä valikoidusti vain ne iskut, jotka se pystyy hyväksymään osaksi kokonaisuutta. Ajoitko mahdollisesti jotain tällaista takaa vai tarkoititko jotain muuta?
 
Esittämäsi ajatus on lähellä kakofoniaa jossa eri soittajat rummuttavat samaan aikaa eri tyyleillä, yksi rummuttaa polkkaa, toinen valssia, kolmas jotain Take Fiveä jne. Jos osaisi kuunnella selektiivisesti, voisi sitten tanssia ihan mitä tanssia vaan kun kaikki perusrytmit ovat läsnä...
 
Mielenkiintoista muuten, kun otit puheeksi tuon tanssimisen. Jotenkin hahmotusprosessissa nousee väistämättä esiin se, että pysytyisikö rytmin mukana tanssimaan - ja tietenkin vielä parempaa: alkaako peräti tehdä mieli tanssia. Primitiivinen puoli ihmisessä haluaa kuitenkin "jorata" ja hienosti rakennettua "älyllistä rytmiä" ei helposti voi hyväksyä kokonaisuudeksi, ennen kuin sitä voi tanssia. (vaikka sen järjellisellä ajattelulla voisi helpostikin käsittää kokonaisuudeksi).

Näinhän se on. Dynamiikka on näyttelee muuten yllättävän suurta osaa tuossa hahmotusprosessissa. Esimerkiksi, jos "polyrytmisessä virityksessä", jotkin elementit ovat hyvin väistyviä, niin ehkäpä korva rekisteröi niistä valikoidusti vain ne iskut, jotka se pystyy hyväksymään osaksi kokonaisuutta. Ajoitko mahdollisesti jotain tällaista takaa vai tarkoititko jotain muuta?

Tähän pätenee ilmeisesti aika hyvin Wittgensteinin klassinen ankka-jänis-ongelma, jossa tietyllä tavalla laaditun piirroksen voi tulkita joko ankaksi tai jäniksesi. Tarkoitus on osoittaa että ihmisen kokemusmaailma on käsitteellisesti jäsentynyt. Kantilainen skeemateoreettinen selitys on että kumpikin skeema pyrkii vaimentamaan toisen vaikutusta ja vahvistamaan omaansa. Jos joku sanoo että kuvassa on jänis tämä vahvistaa jänistä ja ankka katoaa. Jäniksistä tietämätön ei pysty hahmottamaan jänistä. Vastaava varmaan pätenee tähän rytmiesimerkkiin; valikoiden kuunnellen tiettyä pulssia muut pulssit häipyvät taustalle.
 
Kuva näköjään löytyy tuolta:
http://easyweb.easynet.co.uk/~rmcl/re.html#witt-dr
 
EDIT: Tästähän syntyykin mielenkiintoinen ajatus sävellyksistä, jotka saavat eri muodon riippuen siitä mitä kuuntelijalle kerrotaan ennen sävellyksen kuuntelemista...

Edellinen ei sitten ollut ankka vaan äärettömän vakava asia:-)

Edellinen ei sitten ollut ankka vaan äärettömän vakava asia:-)
 
Tuo sun esimerkkisi on vain yksi niistä monista, jotka osoittaa, että ihmisen aistit on "bluffattavissa".
Esim ruoan maku on ihan erilainen sokkotestissä kuin normaalissa, jossa haju ja näkö vaikuttavat makuelämykseen.
 
En ole lukenut musiikista vastaavia tutkimuksia, mutta ihan varmasti kaikki vaikuttaa kaikkeen, miten musiikki koetaan ja sitä voi ja varmasti hyödynnettäänkin.

----

Eikä ainoastaan aistit. Pentti Määttästä lainaten: "Totuuteen vetoaminen on humpuukin vastakohtana on arvelluttavaa, koska tieteelliset teoriat ovat usein osoittautuneet epätosiksi."
 
Esim. Flogiston teoria aikanaan, jolla selitettiin palaminen. Palaessa aineesta poistuu flogiston alkuainetta ja tämä selittää puun massan vähenemisen palaessa. Tänä päivän voidaan olla aivan vastaavassa tilanteessa monien itsestäänselvinä pidettyjen tieteellisten teorioiden kanssa. Mitenköhän nämä asiat ovat musiikin teorian kanssa, etteivät vaan syötä meille pajunköyttä:-)