Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Ajattelin tällaiselle olevan tarvetta. Lähinnä siksi kun itse jumittelen kaikenlaisissa yksinkertaisissa jutuissa.
 
Sävelten nimien ja enharmonian kanssa tuli ongelmaa. Joku kysyi kitarapalstalla näistä ja aloin sitten kirjoittaa vastausta. Lopulta tajusin, että enhän minä tästä mitään tajua ja poistin vastaukseni. Sen sisältämät kysymykset tiivistetysti: onko F#-mollin johtosävel E#? Ilmaantuuko Hb-säveltä koskaan? Mietin tilannetta, jossa A-duurissa olisi toisen asteen alennettu duurisointu (napolilainen sekstisointu) - se tuntuisi luontevasti Hb:ksi merkkautuvan, mutta liekö noin.
 
Jos koko tekstin halajaa nähdä virheiden etsimisen ilosti niin menkööt:
"Alennettu A on lausuttuna As, mutta kirjoitettuna Ab, enemmänkin voi säveleitä alentaa kun lätkii vaan enemmän b-kirjaimia. Gbb lausuttaisiin geses. Teoreettisesti myös Hb sävel on olemassa. En keksi esimerkkiä, mutta olet varmaan oppinut myös että ylennetty E on F, siihen liittyvästä poikkeuksesta tulee mieleen esimerkki: E#-sävel tulee vastaan, jos puhutaan harmonisen F#-mollin alajohtosävelestä (perussäveltä pientä sekuntia alemmasta sävelestä), sillä F#-mollissahan F on jo ylennetty, joten sitä ei voi enää käyttää. Ainoa mahdollisuus on ylentää E-sävel.
 
Itseasiassa jäi kalvamaan epäilys, että onko sittenkään koskaan tilannetta, jossa Hb:tä tarvisi? Hetko.. jos olisi A-duurista menevä biisi, jossa tulisi napolilainen sekstisointu, se kai merkittäisiin Hb-duurisointuna? Vai muuttuisiko Hb tuossa kosmisesti B:ksi? Olen nyt ihan sekaisin enharmonian ja kaiken suhteen.
 
Ei jumalt.. minun piti tässä muka jotakuta auttaa, mutta tilanne kääntyi päinvastaiseksi: auttakaa te minua."

Ajattelin tällaiselle olevan tarvetta. Lähinnä siksi kun itse jumittelen kaikenlaisissa yksinkertaisissa jutuissa.
 
Sävelten nimien ja enharmonian kanssa tuli ongelmaa. Joku kysyi kitarapalstalla näistä ja aloin sitten kirjoittaa vastausta. Lopulta tajusin, että enhän minä tästä mitään tajua ja poistin vastaukseni. Sen sisältämät kysymykset tiivistetysti: onko F#-mollin johtosävel E#? Ilmaantuuko Hb-säveltä koskaan? Mietin tilannetta, jossa A-duurissa olisi toisen asteen alennettu duurisointu (napolilainen sekstisointu) - se tuntuisi luontevasti Hb:ksi merkkautuvan, mutta liekö noin.
 
Jos koko tekstin halajaa nähdä virheiden etsimisen ilosti niin menkööt:
 
1. F#-mollin johtosävel on ylennetty E eli E#, äännetään eis
2. Alennettu H on suomalais/saksalaisittan B, äännetään bee. Anglosaksisesti se Bb, äännetään bii flat
 
Edit
3. Varsinainen ongelma on, mitä on tupla-alennettu H eli suomalaisittain Bb tai anglosaksisesti Bbb eli miten se lausutaan? (Niinkuin esim Cdim7 soinnussa)

Napolilainen sekstisointu A-duurissa on B (angl. Bb)-pohjainen.
 
Edit
3. Varsinainen ongelma on, mitä on tupla-alennettu H eli suomalaisittain Bb tai anglosaksisesti Bbb eli miten se lausutaan? (Niinkuin esim Cdim7 soinnussa)
 
Tupla-alennettu H on suomalaisittain nimenomaan lausuttuna "bee bee" (merkitään nuottiviivastolla tupla-alennusmerkillä H-nuotin edessä). Tekstimuodossa tota vois kuvata yksiselitteisesti termillä "kaksoisalennettu h", niin ei tule varmasti epäselvyyksiä. Anglosaksisesti lausutaan "b double-flat".

Hyvä nyrkkisääntö on itselläni ollut, että kaikki soinnunävelet ovat "erinimisiä".
Tarkoitan sitä, että samassa soinnussa ei voi olla F ja F#.
Dimien kanssa hieman enemmän miettimistä. Muistaa vaan, että sävelten oltava viivastolla tersseinä ei sekunteina, jos tehdään enharmonisesti oikein.
Toinen yleinen virhe on käyttää väärää dimi sointua. Dimi purkautuu johtosävelmäisesti. Hdim - C. Äänenkuljetus ratkaisee.

Tupla-alennettu H on suomalaisittain nimenomaan lausuttuna "bee bee" (merkitään nuottiviivastolla tupla-alennusmerkillä H-nuotin edessä). Tekstimuodossa tota vois kuvata yksiselitteisesti termillä "kaksoisalennettu h", niin ei tule varmasti epäselvyyksiä. Anglosaksisesti lausutaan "b double-flat".
 
Nää kaksi rinnakkaista käytäntöä aiheuttaa lausuttuna sekaannuksia ellei ole tarkkana. Käypäs tilaamassa Baronilta ja M.I.K.E.Y:ltä että "soita bee bee seiska" ja testaa mikä sointu tulee ulos ... ;)

Tästä pitäisi mun mielestä tehdä joku "julkilausuma" että siirtyisimme "englantilaiseen" järjestelmään myös taidemusiikin puolella, kun se tuntuu kuitenkin olevan enemmn standardi maailmanlaajuisesti. Tietty saksalaiset jäis vähän nuolemaan näppejään...
 
Missäs Beethovenin loppuaikoijen teoksessa oli tuota dimisoinnun purkautumista käytetty jossainmäärin perustavanlaatuisena "teemana"? Mulla on hämärä muistikuva jostain tälläsestä, mutta kun on nuo romantiikan säveltäjät ja teokset melko harmaata aluetta tietämyksessäni.
 
Joonas.

Oman sekaannuksensa aiheuttaa, kun jossain musiikkiopistossa Helsingissä on käytössä omat nimityksensä. Muistaakseni Itä-Helsingissä oli his ja hes (tai bis ja bes). Älyvapaata, jos opiston käytäntö eroaa muusta "maailmasta".
 
Terveisin Hemo-Hes

Älyvapaata, jos opiston käytäntö eroaa muusta "maailmasta".
 
Eipä kuule ole olemassakaan sellaista "universaalia käytäntöä" kun musiikista puhutaan. Jokaisella opistolla on jotain "omaa erilaista". Ja hyvä niin, asioita kannattaakin opetella monella eri tavalla, vahvistavat toisia näkemyksiä.

Nää kaksi rinnakkaista käytäntöä aiheuttaa lausuttuna sekaannuksia ellei ole tarkkana. Käypäs tilaamassa Baronilta ja M.I.K.E.Y:ltä että "soita bee bee seiska" ja testaa mikä sointu tulee ulos ... ;)
 
Sielt tulee beebeeseiska. Ainakin mikkeyltä. heh
 
Ne sävelet siis on ainakin mulla Hoo/Bee ja se toinen on aina Bb eli Beebee. Nämä siis tälläsen puuteoriakäden tyypin termit.. Jos huudan mihin mennään lennosta bändille niin käytän aina varmistaakseni näitä kahta: HOO & BEEBEE. Tulee ainakin selväksi.
 
Kaksoisalenettu H menee hifistelyks. Hoho.
 
Espoo on enharmonisesti Dispoo. Moro

Saisivat ottaa tuon nimitys asian puheeksi vaikka seuraavassa YK-kokouksessa. Pistäisivät siihen jonku standartin. Itse olen H ja Bb kannalla.. Tai vaikka B ja Bb, niin lontoota puhuvat voivat sitten sanoa "Bii and Bii-flät".
 
Niin ja siis että suomalaiset vois sanoa vastaavasti Bee ja Beebee, tai Hoo ja Beebee.
Olisi kaikilla mukavampaa.

Espoo on enharmonisesti Dispoo. Moro
 
Ja Esterin veli on Disteri.

Ja Esterin veli on Disteri.
 
Ja "eisaatana" on "faatana"

Kuka vääntäis rautalangasta mulle moodien käytäntöä? Esim. C:n päälle F-molli lienee fryyginen? Jos sointukierto on perus hewi Em, D, C mitä ääniä tulee käyttää että fryygisen moodin luonne kuuluu? Saisi kai tuon itsekin kovalla pähkäilyllä selville, mutta niinhän nuo neuvoo ettei kannata pyörää keksiä uudelleen. Kiitos!

Kuka vääntäis rautalangasta mulle moodien käytäntöä? Esim. C:n päälle F-molli lienee fryyginen? Jos sointukierto on perus hewi Em, D, C mitä ääniä tulee käyttää että fryygisen moodin luonne kuuluu? Saisi kai tuon itsekin kovalla pähkäilyllä selville, mutta niinhän nuo neuvoo ettei kannata pyörää keksiä uudelleen. Kiitos!
 
Joku muu saa vääntää rautalangan mutta sulla on sen verran painovirhettä että C-duurissa Em viittaa fryygisen mutta kovat hevimiehet käyttää siinä kohdassa Esusb9.

Sielt tulee beebeeseiska. Ainakin mikkeyltä. heh
 
..Jos huudan mihin mennään lennosta bändille niin käytän aina varmistaakseni näitä kahta: HOO & BEEBEE. Tulee ainakin selväksi..
 
Kyllä! Juuri noin itsekin sen ajattelen PUHEESSA/HUUTAESSA! :)
 
Mutta nuottikirjoituksessa on eri juttu, nuotin nähdessään kyllä tietää mistä kulloinkin on kyse ja sielläkään ei tule väärinkäsityksiä näissä termeissä!

Kuka vääntäis rautalangasta mulle moodien käytäntöä? Esim. C:n päälle F-molli lienee fryyginen? Jos sointukierto on perus hewi Em, D, C mitä ääniä tulee käyttää että fryygisen moodin luonne kuuluu? Saisi kai tuon itsekin kovalla pähkäilyllä selville, mutta niinhän nuo neuvoo ettei kannata pyörää keksiä uudelleen. Kiitos!
 
Joo, C-pohjaisen soinnun päälle soitetusta f-luonnollisesta (aiolisesta) mollista tulee c-fryyginen. Voit ajatella että kun soitat luonnollisen mollin sävelet asteikon kvintistä oktaavin ylöspäin, saat fryygisen asteikon. Näin ollen f-molliasteikko c:stä soitettuna on c-fryyginen.
 
"Perushewikierto"-kysymyksesi taas on hieman outo. Mitä fryygistä tarkoitat? Tuo sointukierto on selkeästi e-mollissa menevä, mutta ainakaan e-fryygistä asteikkoa siihen ei voi kovin menestyksekkäästi soittaa koska D-duurikolmisointu sisältää sävelen F#, joka taas ei kuulu e-fryygiseen asteikkoon ja riitelee sen kanssa melkoisesti. Tuollaisenaan sointukiertoon voisi soittaa vain h-fryygistä (joka on siis e-luonnollisen mollin 5. asteella), mutta koska sointukierto ei sisällä edes yhtä h-pohjaista sointua, se ei tule kuulostamaan fryygiseltä. Pikemminkin vain luonnolliselta e-mollilta. Eli vaikka fryyginen tuntuukin olevan usein hewymedal-sankareiden käytössä, se ei toki sovi joka paikkaan.
 
Muuten ne fryygisen asteikon sävelet jolla asteikon luonteen saat esiin, ovat b2 ja b6. Eli esim. e-fryygisessä F ja C. Nuo sävelet kun lisäät e-mollipentatoniseen asteikkoon niin sinulla on fryyginen asteikko. Tonaalisen teorian mukaan näitä säveliä tulisi välttää koska niiden sijaitessa puoli sävelaskelta oletettujen sointusävelien (e-mollikolmisoinnussa E, G, H) yläpuolella ne muodostavat dissonanssin. Mutta modaalisessa ajattelussa ne ovat juuri ne työkalut jolla saat esiin fryygisen poikkeavan soundin.
 
Olipas sekava selostus... Toivottavasti edes jotain selvensi.

Joo, C-pohjaisen soinnun päälle soitetusta f-luonnollisesta (aiolisesta) mollista tulee c-fryyginen. Voit ajatella että kun soitat luonnollisen mollin sävelet asteikon kvintistä oktaavin ylöspäin, saat fryygisen asteikon. Näin ollen f-molliasteikko c:stä soitettuna on c-fryyginen.
 
No joo, mutta kyllä siellä EHDOTTOMASTI tarvitaan se Db jotta C-pohjainen sointu alkaisi kuulostamaan fryygiseltä. Se on sen moodin karakteeriääni, se _tärkein_. Pelkässä Fm kolmisoinnussahan sitä ei edes ole.

Haku ei toiminut eilen eikä toimi edelleenkään, mutta muistan jonkun joskus maininneen asiasta jossain yhteydessä ja olen kiinnostunut. Siispä:
 
Karnaattinen rytmisolfa. Kertokaa aiheesta ja/tai ohjatkaa materiaalin pariin.

Haku ei toiminut eilen eikä toimi edelleenkään, mutta muistan jonkun joskus maininneen asiasta jossain yhteydessä ja olen kiinnostunut. Siispä:
 
Karnaattinen rytmisolfa. Kertokaa aiheesta ja/tai ohjatkaa materiaalin pariin.
 
Onko toi sama juttu kun konokol tai joku sellain?

Kuka vääntäis rautalangasta mulle moodien käytäntöä? Esim. C:n päälle F-molli lienee fryyginen? Jos sointukierto on perus hewi Em, D, C mitä ääniä tulee käyttää että fryygisen moodin luonne kuuluu? Saisi kai tuon itsekin kovalla pähkäilyllä selville, mutta niinhän nuo neuvoo ettei kannata pyörää keksiä uudelleen. Kiitos!
 
Hevikierronsävelet kun laittaa jonoon niin syntyy e-aiolinen eli luonnollinen molli.
Em - Dm - C synnyttää fryygisen moodin (mukana on se karaktäärisävel f):
 
Em I aste
Dm VII aste
C VI aste