t-termiitti 10.01.2019 10:32:39 | |
---|
Moi, Olen tehnyt instrumentaalista konemusiikkia ja hallussa on muut osa-alueet paitsi laulumelodian säveltäminen. Miksauksissa on tilaa lauluosuuksille ja haluan siirtyä instrumentaalisesta musiikista seuraavalle levelille. Sanoitus on tarkoitus jättää muille osaajille. Mitä neuvoa voisitte antaa itseoppineelle tekijälle. En osaa lainkaan rytmittää melodiaa sellaiseksi, että se olisi mahdollista lauluaa. Olen testannut laulumelodioita luoda puhesyntetisaattori-VST-pluginilla ja niistä tulee aika ookoota, muttei tarpeeksi hyvää. Ja ongelma on silti se, että ne ovat varmaan teknisesti liian vaikeita laulaa. Jos ei mahdottomia, koska en osaa rytmittää edes hengittämistaukoja laulajalle. Oisko mitään teoriaa ymmärtämättömälle mitään muita ohjeita kuin opetella muiden musiikista laulua. No, esim. sen verran ymmärrän, että samoja nuotteja pitää käyttää erimelodioille eli samaa skaalaa ja jonkin verran muita perusteita. Mistä aloittaa muiden keskeisten ja aiheeseen liittyvien teorioiden omaksuminen kansantajuisesti. Kiitos! Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle. |
Eläkeläissoittaja 10.01.2019 11:34:28 (muokattu 10.01.2019 11:43:37) | |
---|
Huh huh! No yritetään: Sikäli, jos/kun on musikaalinen ja omaa rytmitajua, niin melodiat voi hahmotella päässään kappalekokonaisuuksiksi, joista voi syntyä jopa teksitettyjä ja julkaisukelpoisia lauluja. Kaikista ei kuitenkaan ole kaikkeen, ellei lahjakkuus riitä osaamiseen sekä oppimiseen, vaikka kuinka yrittää. Kari Kuuva totesi aikoinaan, että "jokainen osaa tehdä iskelmän." Paljon sanottu osaavalta ja vasta edesmenneeltä tekijältä. Ei se näin kuitenkaan ole mielestäni, ellei lahjoja tosiaan ole. Kannattaa yrittää tutustua johonkin osaavaan lauluntekijään ja päästä väleihin hänen kanssaan oppien, miten eri melodioita voi hahmottaa tahtimäärineen melodiakulkuineen niin, että niissä on edes jotain järkeä. Jonkin soittimen kohtuullinen hallinta kuuluu myös lauluntekijien työvälineisiin. Nuotteja ei tarvi välttämättä osata, mutta hyvä apu niistä toki on, jos teoksiaan muille markkinoi niidenkin osalta demojen ohella. :) |
t-termiitti 10.01.2019 13:20:34 | |
---|
Kiitos vastauksesta. Huh huh tosiaan! :) Tiedän kyllä, että homma vaatii kovaa ammattitaitoa ja luovuutta, mutta hulluhan sitä olisi jos ei yritä uusia asioita oppia. :) Hallitsen yhden instrumentin todella hyvin: tietokoneen. Nuotti nuotilta sitten kirjoitan taustoja ja riffejä - usein kokeillen. Tai sitten slaissaten sämplejä rakentelen näitä elementtejä. Samankaltaisia metodeja tuntuisi olevan luontevaa käyttää. Tuo vinkki on ihan hyvä ja mahdollisesti tapaankin yhden muusikon tähän tarkoitukseen. Mielellään vaan oppisi itsekin jotain ja sen verran perusteita, että voisi vaikka alkuun yhdessä ideoida, jos löytyy muuten yhteinen sävel. Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle. |
Eläkeläissoittaja 10.01.2019 13:30:11 (muokattu 10.01.2019 13:31:02) | |
---|
t-termiitti: Kiitos vastauksesta. Huh huh tosiaan! :) Tiedän kyllä, että homma vaatii kovaa ammattitaitoa ja luovuutta, mutta hulluhan sitä olisi jos ei yritä uusia asioita oppia. :) Hallitsen yhden instrumentin todella hyvin: tietokoneen. Nuotti nuotilta sitten kirjoitan taustoja ja riffejä - usein kokeillen. Tai sitten slaissaten sämplejä rakentelen näitä elementtejä. Samankaltaisia metodeja tuntuisi olevan luontevaa käyttää. Tuo vinkki on ihan hyvä ja mahdollisesti tapaankin yhden muusikon tähän tarkoitukseen. Mielellään vaan oppisi itsekin jotain ja sen verran perusteita, että voisi vaikka alkuun yhdessä ideoida, jos löytyy muuten yhteinen sävel. Hyvä, että tekijäapua löytyy ja loppu onkin sitten omasta päästä kiinni eri melodiarakenteluineen ja muutenkin, miten lauluja tehdään aivan demoasteelle sovitusideoineen tietokonetta apuna käyttäen vaikkapa MIDI:nä sopivalla softalla varustettuna, kuten minä teen pajassani rallejani. Sikäli, jos tekemäni rallit kiinnostavat kuuntelumielessä, niin aika kattava otanta löytyy googlettamalla Seppos49 eli www.mikseri.net-palvelimella nuo ovat. Ei muuta kuin luovaa hulluutta ja kärsivällistä opiskelua Sinulle musantekoon! :) |
t-termiitti 10.01.2019 13:50:54 (muokattu 10.01.2019 17:20:02) | |
---|
Tänks. Pitääpä käydä kuuntelemassa sinunkin lauluja. --- Onko kellään muita vinkkejä? Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle. |
Ahti Tuumiainen 11.01.2019 07:12:50 | |
---|
Joku iskelmäkonkari sanoi, että jos melodiaa ei pysty viheltämään, silloin sitä ei pysty laulamaankaan. |
t-termiitti 11.01.2019 08:02:21 | |
---|
Tuo on muuten näppärä vihje! Kokeilin heti joihinkin hahmotelmiin ja joitain pystyy viheltämään ja joitain ei. Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle. |
Objectif Lune 22.01.2019 14:48:23 | |
---|
En mä oikein osaa sanoa mitään muuta vihjettä kuin, että laulaa vain itse paljon ja kokeilee. Kandee äänittää ne laulut ja kuunnella. Mä itse teen niin, että laulan demoja biiseihin ja sitten kuuntelen niitä bussissa, metrossa, kävellessä, piirtäessä. Toki samalla kuuntelen muitakin sävellysten elementtejä ja soundeja. Kuunnellessa yleensä selviää, onko onnistunut vai ei. Hyvä indikaattori on se, tekeekö mieli kuunnella uudestaan ja uudestaan. On kai kaikenlaisia "sääntöjä" kiinnostaviin melodioihin, joita tälläkin palstalla on puitu, mutta musiikissa mä luotan intuitioon, harjoitteluun ja biisimateriaalin määrään. Jos vaikka tekee 30 biisiaihiota, niistä ehkä 15 on kelvollisia, 5-10 kelpaa äänitettäväksi ja yksi on mahdollisesti hitti. :) Pelko: https://www.facebook.com/pelkohelsinki/
https://youtu.be/qUKgkyndi1U |
t-termiitti 22.01.2019 15:18:46 | |
---|
Niin, en sitten itse osaa laulaa ollenkaan. :) Pyöveli puhdisti kirveensä terän ja nauroi päälle. |
Objectif Lune 22.01.2019 19:09:53 | |
---|
t-termiitti: Niin, en sitten itse osaa laulaa ollenkaan. :) Sen oppii siinä missä laulumelodioiden tekemisen. Mä vähän olisin sitä mieltä, että kannattaa opetella, jos laulujen tekeminen on kiinnostuksen kohteena. En oikein itse ole koskaan sulattanut ajatusta, että laulaminen olisi joku asia, jonka joko osaa tai ei osaa. Pienelle marginaaliselle osalle ihmisistä laulaminen ei onnistu harjoittelusta huolimatta, koska sävelkorva puuttuu, mutta suurin osa oppii harjoittelemalla laulamaan. Laulamaan oppii laulamalla. :) Jos oot onnistunut tekemään musiikkia, sulla erittäin todennäköisesti on hyvät mahdollisuudet oppia myös laulamaan. Ei tetenkään tarvitse solistiksi opetella, mutta kyllä sen verran kannattaa osata laulaa, että pystyy omat sävellyksensä ainakin tapailemaan nauhalle. Pelko: https://www.facebook.com/pelkohelsinki/
https://youtu.be/qUKgkyndi1U |
Eläkeläissoittaja 22.01.2019 21:12:50 | |
---|
"Ei tetenkään tarvitse solistiksi opetella, mutta kyllä sen verran kannattaa osata laulaa, että pystyy omat sävellyksensä ainakin tapailemaan nauhalle." Juuri näin! :)
|
M-Sävel 12.03.2019 11:27:58 | |
---|
Itse laulan epävireisesti. Ei monetkaan nuotit osu edes sävelaskeleen tarkkuudella. Silti on erittäin tarkka sävelkorva ja rytmitaju. Ärsyttää, kun ei ole sillä tasolla. millä voisi. Päivätyö vie aikaa eikä siinä paljon jää aikaa muuhun. Mutta onneksi on kvantisointi pienten time feeling -heittojen korjauksia varten ja vireenkorjaus lauluun. Vireenkorjaus vain on hirveetä hiiren klikkailua. Paljon mukavampi olisi laulaa purkkiin, niin myös autenttisuus lisääntyisi. Mutta minusta hyvä nyrkkisääntö laulumelodian säveltämiseen on se, että taitamaton laulaja pystyy sen laulamaan, ja oppii melodian nopeasti. Viheltämisen nyrkkisääntö ei aivan hyvin joka biisiin käy, kun vihellyksen ääniala voi olla alle oktaavin verran, ja hyvin moni iskelmäbiisikin menee äänialaltaan jopa toista oktaavia. "Kova kulkemaan!" |
Vessajono 12.03.2019 12:55:21 | |
---|
Objectif Lune: Ei tetenkään tarvitse solistiksi opetella, mutta kyllä sen verran kannattaa osata laulaa, että pystyy omat sävellyksensä ainakin tapailemaan nauhalle. Mä osaan laulaa aika lailla just tän verran mutta oon siitä huolimatta tehnyt paljonkin sellasia juttuja, joita en todellakaan osaisi laulaa. Oon tehnyt laulajalle demon, jossa on laulumelodia soitettuna jollain selkeästi erottuvalla synaliidillä ja antanut sille kouraan nuotin, jossa on teksti ja sit on yhdessä katottu se homma läjään. Vaatii toki sitä, että laulaja osaa joko lukee nuotteja tai sit jotenkin muuten omaksua biisin ilman että saa sen valmiiksi laulettuna. Bullitt: Sama kai se olisi sulkea tämä sivustokin tai ainakin potkia kaikki Vessajonoa ja Anssi Kelaa lukuunottamatta vittuun, kokolailla kaikki muut kun täällä taitavat olla amatöörejä. |
Jucciz 14.03.2019 00:50:40 | |
---|
Vessajono: ... Oon tehnyt laulajalle demon, jossa on laulumelodia soitettuna jollain selkeästi erottuvalla synaliidillä ... Sama homma. Mulla on läjäpäin sävellyksiä, jotka olen ajatellut laulubiiseiksi, vaikken itse tee tekstejä. Jos mulla on ollut mielessä niihin laulumelodia, oon soittanut sen jollain synasoundilla tai kitaralla mukaan. |
Kefiiri 22.03.2019 07:41:56 (muokattu 22.03.2019 07:42:51) | |
---|
Sikäli laulamisen opettelua neuvovat ovat oikeassa, että jos itse laulaa ne melodiat, tulee helpommin jätettyä sopivia hengittämisen paikkoja niihin. Ei tarvi edes mennä nuotilleen, kunhan vaan ehtii vetämään välillä henkeä. En tiedä voisiko oikeasti käydä niin, että tulisi epähuomiossa sävellettyä melodia, jota ei voisi jakaa fraaseihin joiden välissä hengitetään? En ole musiikin asiantuntija. |
Nelisormimangusti 30.03.2019 19:44:22 | |
---|
Kefiiri: En tiedä voisiko oikeasti käydä niin, että tulisi epähuomiossa sävellettyä melodia, jota ei voisi jakaa fraaseihin joiden välissä hengitetään? Lyhyesti: voi. Kansan Lehti: Ulkomaalta. Abyssiniassa käy englannilainen sotaa keisari Teodorin kanssa ehtimiseen. Englannin etu-joukko sai wähän nenälleen Teodorilta. Mutta, jakka Englanni saa sotawoimansa koolle, kyllä sitä wielä hätä tulee ukko Teodorille. |