Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Nyt kun tässä olen taas tilanteessa että uusia ideoita ei vain tunnu syntyvän, haluaisin herätellä keskustelua siitä että mitä te muut säveltäjät, pienet (kuten minä) ja suuret, teette siinä vaiheessa kun inspiraatioita ei vain tule.
 
Nyt on ollut jo huolestuttavan pitkä jakso ettei uusia biisejä ole syntynyt. Varmaan kolme, neljä kuukautta. Jotain pientä tietysti, muttei mitään mikä aiheuttaa itselle sen fiiliksen että tämähän kuulostaakin tautisen hyvältä. Bändille on nyt tehty parin vuoden aikana n. parikymmentä biisiä joista tusinan verran on päässyt seulan läpi. Mutta nyt tuntuu että jumiudun siihen kuuluisaan samaan kaavaan. Kaikki alkaa kuulostamaan samalta ja fiilistä ei saa irti oikein mistään. Viikon verran pidin taukoa kun olin itärajan takana keskittymässä lähinnä sanoittamiseen, mutta silläkin saralla tahtoi olla ongelmia ideoiden kanssa. Viikossa puolet biisin sanoista ja parin biisin sanoitusten pohjimmainen idea ei ole järin hyvä saldo viikolle.
 
Eli mitkä ovat kikkanne? Onko tässä muuta vaihtoehtoa kuin antaa itselle aikaa ja anteeksi se, ettei uusia ideoita vain tule ja piste?

Hoo, aloitin itse joskus hieman vastaavanlaisen ketjun, kaippa se tuolla on jossain.
 
Silloin oli tosin kyseessä yhtäaikaa identiteettikriisi ja tunne, että kaikki luovuus on ammennettu, nyt vähän eri asia.
 
Itselläkin nyt tilanne, että junnaan kohdassa X, täysin. Soinnut, soinnutukset ja jopa tahtilaji tuntuu menevän täysin samaa kehää. Toisaalta enää se ei niin häiritse. Kuuntelin jotain pari vuotta sitten nauhoittamia pätkiä raiturilta, ja silloin sama homma, vaikka tyyli oli vähän erilaista. Huomasi kuitenkin, että homma elää vuosien varrella, vaikka aina on tullut näitä "onko tämä taas perhana tätä aina ja ikuisesti"-oloja.
 
Itselläkin on tässä hieman kiire päästä pois 3/4-tahtilajista ja samoista sointukierroista, mutta toisaalta koitan olla niin ettei mitään hätää. Vedän tuota niin kauan kuin ei enää tule, ja sitten katsotaan tuleeko jotain muuta. Jos sitä nyt tulee puoliväkisinkin, mutta pystyn silti tekemään jotain mihin olen edes mielessäni jotenkin tyytyväinen (varsinkin kun kuvittelen miten se optimaalisesti nauhoitettuna ja tehtynä voisi kuulostaa), niin antaa tulla.
 
Tunnen kyllä että kohtaa taas tulee se pieni kriisi, että "mitä helvettiä minä nyt teen", niin silloin koitan ottaa stressiä pois mahdollisimman paljon. Soittaa ja laulaa ilman, että edes kuvittelisin säveltäväni mitään. Muuten vaan. Vaikka veivaan coveria pipo taskussa ja nautin siitä miten joku on voinut tehdä noin hienon kappaleen. Kuuntelen ehkä levyjä joita ei vähään aikaan ole tullut kuunneltua. Heitän kitaran härövireeseen ja rynkytän sillä jotain käsittämätöntä, huvikseni ja piruuttani. Jos tuntuu liian väksinveivaamiselta, niin kirjaa käteen ja muita asioita taas mieleen. Nykyään kuvittelen paljon melodioita ja musiikkia ihan pääni sisällä. Kun antaa ajatuksen virrata, sitä alkaa kuulemaan vaikka mitä mukavaa aivoissaan.
 
Sen uskon olevan taivahan tosi, että kun on kunnolla kokenut sitä soittamisen ja/tai säveltämisen ydinfiilistä ja puolittaista euforiaa, niin se palaa takaisin - aina. Joskus ottaa vaan aikansa. Joillekin auttaa kikat, joillekin aika, joillekin molemmat.
 
Juu, ja tiedän kyllä että se rennosti ottaminen voi olla turhautumistilassa hyvinkin vaikeaa. Kyllä tuota on tapahtunut todella monelle. Ja tapahtuu vastedeskin. Fiksummat heittävät tähän varmasti vielä vaikka mitä sympaattista ja hyödyllistä kommenttia.

Mielestäni ei kannata mitenkään alkaa soimata itseään, jos insipiraatiota ei synny. Mielestäni säveltämisen kuuluu olla mahdollisimman luonnollista, väkisin vääntämällä ei synny hyviä tuloksia. Itselläni ei kyllä ole mitään mainittavia inspiraatiotyhjiöitä ollut. Kun kappaleessa (ja sävellän siis klassista) tulee kohta vastaan, josta ei heti keksi, mitä tapahtuu, alkaa miettiminen. Pyörittelen eri ideoita päässäni tarvittavan ajan, ja kyllä lopulta jokin hyvä idea pulpahtaa esiin.
 
Tuo pois pääsy jostain sointukierroista tai tahtilajeista jne. ei ole myöskään minun mielestäni mikään pakko. Kun tuntuu luonnolliselta uudistaa musiikkiaan, niin eiköhän sekin tule melko itsestään. Itse alan kuunnella sellaisten säveltäjien musiikkia, joita en muuten paljon kuuntele, kun haluan vaihtelua sävellysmatskuun.

Suoraan tavoitteeseen tähtäämällä sokaistuu ja ennakkoon lupaamalla kasaa tielleen esteitä. Ei pitäisi olla mitään hävittävää. Minusta on aina ollut metkaa luoda uutta varoittamatta ja muiden yllätykseksi.
 
Soittaa ja laulaa ilman, että edes kuvittelisin säveltäväni mitään. Muuten vaan. ... Heitän kitaran härövireeseen ja rynkytän sillä jotain käsittämätöntä, huvikseni ja piruuttani.
 
Juuri näin. Ei pidä ajatella, että nyt täytyy keksiä musiikillisia ideoita ja siirtää ne soitoksi. Kitarasta tulee ruumiin jatke. Ihmeitä tapahtuu, kun soitin ja soittaja ovat yhtä. Ei ole mitään egoa päämäärineen esteenä luovuudelle.
 
Nykyään kuvittelen paljon melodioita ja musiikkia ihan pääni sisällä. Kun antaa ajatuksen virrata, sitä alkaa kuulemaan vaikka mitä mukavaa aivoissaan.
 
Säveltäjän soittimista joustavin! Minun päässäni kitara kuulostaa nyt hyvin brasilialaiselta. Siinä on vähän Toquinhoa ja vähän Baden Powellia. :D

Kiitos tähänastisista kommenteista. Tänään oli yllättävän tuottelias päivä, joskaan en saanut yhtäkään ideaa ylös kun olin töissä. Yksi kokonainen biisi tuli päähän parina eri variaationa ja puolenkymmentä irrallista kitarariffiä.
 
Mites näin pääsi käymään..? Itseasiassa poikkesin totutusta linjastani. Aloin ensin ajattelemaan laulumelodiaa, mutta toisinkuin normaalisti, ajattelin laulun mielessäni naisen lauluna. Ja kas, kohta olikin kertosäe valmiina. Ja kuin itsestään, käytännössä valmis biisi soi hetken päästä mielessä. Täytyypä soveltaa tätä jatkossakin.
 
Mieleeni muistui nyt myös eräs perusvarma kikka. Usein kun aloitan säveltämisen, mietin mielessäni jotain maisemaa, tapahtumaa/tilannetta tai hetkeä ja tavallaan antaudun mielikuvan vietäväksi samaistuen siihen. Toisinaan tällä kaavalla syntyy helpostikin uusi biisi tai osa siitä.
 
Hienoa. Ehkä se tästä pikkuhiljaa. Sanoituksiakin tuntuu pyörivän päässä hieman enemmän. Ilmeisesti lukko on pikkuhiljaa aukeamassa.

En ole ammattilainen joten ei ole ongelma jos välillä ei synny
mulla iso liuta ideoita mutta koska muutakin täytyy tehdä ne saa odottaa.

Itse menetin 90% kiinnostuksesta musiikkiin siinä vaiheessa kun inspis katosi täysin. Tästä on joku 8 vuotta aikaa. Sitä edeltävän viiden vuoden sisään tuli arvion mukaan tehtyä 100 biisiä, monet näistä sellaisia häröjä progemammutteja, joissa olisi riittänyt tavaraa vaikka viiteen biisiin.
 
Noin vuosina 1992-1999 elin ja ajattelin melkein pelkästään musiikkia, sävellyskone muotoili sävelkulkuja ja riffejä päässä alitajuisesti töissä, koulussa, syödessä, suihkussa, paskalla ja jopa sekstaillessakin. Joskus piti kesken unienkin herätä raapustamaan. Sitten se pimputus ja sävellysmoottori vain yhtäkkiä katkesi, naps. Ei mitään.
 
Joitakuita viisuja on viimeistenkin vuosien aikana tullut sävelleltyä, mutta kaikki on tapahtunut enemmän tai vähemmän pakottamalla; nyt pitää tehdä biisi, minkätyylinen biisi, mistä otan vaikutteita, miten tän "pitää" mennä. Odotan kyllä vieläkin, että joskus tuo kadonnut sävellysinto palaisi. En tiedä mitään niin euforista tunnetta kuin saada sävellettyä mahtava melodia tai rakentaa hyvä biisi valmiiksi.

Mites Kassu Halonen totesi jossain että hällä oli kymmenen vuoden tauko ettei oikein mitään tapahtunut. Ei toi muutama kuukausi ole mitenkään paha.

Mites Kassu Halonen totesi jossain että hällä oli kymmenen vuoden tauko ettei oikein mitään tapahtunut. Ei toi muutama kuukausi ole mitenkään paha.
 
Niin, onhan se tietysti näinkin. Odotukset vaan sekä itsellä että bändillä on nyt korkealla kun tästä kynästä on parin vuoden aikana lähtenyt muutama (meidän mielestä) aika kovan kuuloinen ralli ja halu olisi kova tehdä niitä lisää. Tai edes jotain. Se jotenkin syö miestä kun varsin hyvän alun jälkeen ideat tyrehtyy kuin seinään.
 
Edelleenkään ei ole toivotunlaista kehitystä tapahtunut, mutta eipä kai tässä auta asian takia juuri stressatakaan. Tympeää vain.

Noh, eka viesti tännekin. Itselläni tuli viime kesän alla myös tällainen 4-5 kuukauden mittainen tauko, kun ei tullut mitään mitä tänäpäivänä soitettais jätkien kanssa treenikämpällä.
 
Syyt: kun tarpeeksi kauan olin säveltänyt musiikkia tuli tuo sama fiilis kuin ketjun avaajalla: Ei kai taas tätä samaa paskaa, näitähän on jo levyn verran kasassa. (ja mikä pahinta tätähän on viimeisen 10 vuoden aikana tehty Suomessa jo ennestään ihan liikaa). Huom, tämä tunne ei ole ollenkaan huono asia. Vaan jopa ensimmäinen askel parempaan. Se on se vaihe kun tajuaa, että nää biisit ei o riittävän hyviä.
 
toimenpiteet: vanha raihnainen fenderi lepäsi telineessään.. mp3 soitin alkoi tykittämään aivan uudenlaista musiikkia, emo"rokki" vaihtui brittipoppiin ja kyllä, jopa rap musiikkiin ja reggaeen. Otin kuvioihin uusia bändejä ja uudenlaisia tyylejä joita kuuntelin ja myös analysoin.
 
seuraukset: sain tämän pitkän kuivan kauden jälkeen musiikkiini ja sävellyksiini aivan uusia elementtejä, koukkuja sanoihin, koukkuja melodiohin ja ennenkaikkea, sain aikaan jotain uutta jota ei voi luokitella niin, että ahaa, tämä on emorokkia tai brittipoppia, vaan jotain mistä kuulee että tässä on jotain emoa mutta jotain mitä en ole aiemmin kuullut. Kuivan kauden jälkeinen tuotanto on omasta mielestäni aivan eri sfääreissä kuin aikaisempi tuotanto.
 
Eli täten yritän sanoa, että mielestäni on todella tärkeä kuunnella hyvin erilaista musiikkia, vaikka ei välttämättä siitä pitäisikään. Ja yksi asia mikä on ikävä kyllä totta: seuratkaa ja miettikää miksi tuokin paska biisi soi radiossa. Kyllä niissä aina ollaan jotain tehty oikein (markkinoinnin lisäksi), jotain sellaista mitä kannattaa yrittää oppia.

seuratkaa ja miettikää miksi tuokin paska biisi soi radiossa. Kyllä niissä aina ollaan jotain tehty oikein (markkinoinnin lisäksi), jotain sellaista mitä kannattaa yrittää oppia.
 
No tästä nyt voidaan olla montaa mieltä. Kyllä radiossa soi paljon pelkkää paskaakin ihan vain sen takia, että joku tykkää paskastakin. En näe mitään syytä miksi paskaa haluaisi imitoida. Jos sävellystyön tarkoitus on pelkästään päästä radioon, niin voi tietenkin kokeilla kaikkea mahdollista välittämättä siitä, diggaileeko siitä itsekään.

No tästä nyt voidaan olla montaa mieltä. Kyllä radiossa soi paljon pelkkää paskaakin ihan vain sen takia, että joku tykkää paskastakin. En näe mitään syytä miksi paskaa haluaisi imitoida. Jos sävellystyön tarkoitus on pelkästään päästä radioon, niin voi tietenkin kokeilla kaikkea mahdollista välittämättä siitä, diggaileeko siitä itsekään.
 
eli siis radiossa soi paljon sellaista musiikkia mikä sun mielestä on paskaa, mutta ei muiden mielestä? Ei kai kukaan huvikseen kuuntele musiikkia mikä omasta mielestään on paskaa?
 
En tarkoita että lähtisit vääntämään paskaa musiikkia dollarit silmissä, vaan että kun kuuntelet ja syvennyt siihen paskaan musiikkiin, saatat löytää siitä yllättävän paljon hyviäkin elementtejä. Tarkoitan kaikkea saundeista, sovituksista, sanoista, rytmeistä. Mielestäni säveltäjälle on vain plussaa mitä laajemmin hän pystyy hahmoittamaan kirjoittamansa biisin kokonaisuutena. Muutenkin sävellysvaiheessa helpottaa kummasti kun ymmärtää musiikkia enemmänkin kuin vain vähän alusta.

eli siis radiossa soi paljon sellaista musiikkia mikä sun mielestä on paskaa, mutta ei muiden mielestä?
 
Eihän se ole mikään biisin hyvyyden mittari, että kuinka paljon se soi radiossa? Mistä tahansa kurasta saa hitin kun tarpeeksi jankkaa, senhän todistaa Janos Valmusenkin männähitti. "Radiohitin" aineksethan ovat monesti mahdollisimman yksinkertaisen melodian jankkaaminen ja sitä kautta sen poraaminen aivoon. Melodian tarttumista helpottaa vielä, jos se on melkein suoraan pöllitty jostain kaikkien tuntemasta vanhemmasta hittibiisistä.
 
Kannatan kyllä ehdottomasti korvansa avartamista erilaisille musiikkityyleille, mutta tuota radiohittijuttua en vain voi millään allekirjoittaa.

Niin monet puhuvat inspiraatiosta. Mielestäni sellaisen asian varaan ei kannata laskea mitään. Itse en ole niin paljoa säveltämistä harrastanut tai opiskellut, että osaisin sillä saralla päteä, mutta kirjallinen ilmaisu ja nimenomaan luova sellainen on alaa, josta voisin sanoa sanasen. Ja voisin sanoa, että se on hyvinkin verrattavissa säveltämiseen.
 
Kirjallisen ilmaisun oppitunnilla (Kallion lukiossa) kerättiin taululle asioita, joita hyvä kirjoittaja tarvitsee. Tuli kaikki peruskliseet: mielikuvitusta, avointa mieltä, tarkkaa silmää ja havainnointikykyä ympärilläolevasta, kärsivällisyyttä ja tarmoa. Tuli sieltä tietysti ehdotus "hyvä kirjoittaja tarvitsee inspiraatiota". Opettaja ei suostunut ottamaan inspiraatiota mukaan. Miksi?
 
Opettaja perusteli kantaansa jotensakin niin, että ilmiö, jota inspiraatioksi kutsutaan, on niin sattumanvarainen ja henkilöstä itsestään riippumaton, ettei sen varaan voi luomistyötään laskea. Inspiraatio tulee jos tulee, ajasta ja paikasta riippumatta, mielivaltaisesti, se ei ole meidän hallittavissamme. Jos jokainen oppilas kirjallisen ilmaisun opetuksessa laskisi kurssitöidensä edistymisen sen varaan, iskeekö inspis vai ei, voidaan olla varmoja ettei monikaan työ valmistuisi. Inspiraatio on siitä kettumainen, että se ei tule ikinä silloin kun sille olisi tilausta. Oikeastaan koko kirjoitus- tai sävellystaidon opettaminen olisi turhaa, jos se olisi kiinni inspiraatiosta. Jos se olisi kiinni inspiraatiosta, niin periaatteessa kuka tahansa voisi säveltää tai kirjoittaa mitä tahansa, kunhan vain sattuu sopiva inspiraatio. Kuitenkin on tapana puhua "taitavista" säveltäjistä. Onko kyse inspiraatiosta, kävikö Beethovenilla vaan järjetön tuuri inspiksensä kanssa, vai mahtaisiko kyse olla vain taidosta, harjaannuksesta ja vuosien kokemuksesta?
 
Itse olen ottanut sen asenteen, että kaikesta mitä luon, voin saada minua itseäni miellyttävän, kunhan jaksan kärsivällisesti työskennellä. Paskasta saa timantin, niin kauan kun se on minusta itsestäni kiinni ja jaksan vääntää. Ei ole mitään ulkopuolista voimaa, joka tekisi työstäni huonon. Ehkä olen naiivi, mutta tämän asenteen ansiosta olen päässyt monesta writer's blockista yli ja saanut aikaan jotain omast mielestäni hienoa. Vaatikoon se sitten koko työn aloittamisen alusta tai täydellisen suunnanmuutoksen kesken työskentelyn, monta umpikujaa ja iäisyydeltä tuntuvia työtunteja, niin tämä asenne auttaa. Minua ainakin.
 
En millään tavalla väheksy sitä turhautumista, voin hyvin kuvitella tunteen. En myöskään kiellä inspiraation tai sen puutteen olemassaoloa tai writer's blockeja. Haluaisin vain sanoa, että säveltäminen on aika hataralla pohjalla jos luottaa pelkästään inspiraatioon. Inspiraatiota ei tarvita, vaikkakin se saattaa olla suuri apu. Kannattaa lähteä tekemään välillä jotain täysin itselleen epätavallista, kokeilla säveltää jotain sellaista, mitä ei koskaan voisi kuvitella säveltävänsä, tuulettaa hieman. Saattaa auttaa.

Niin monet puhuvat inspiraatiosta. Mielestäni sellaisen asian varaan ei kannata laskea mitään. Itse en ole niin paljoa säveltämistä harrastanut tai opiskellut, että osaisin sillä saralla päteä, mutta kirjallinen ilmaisu ja nimenomaan luova sellainen on alaa, josta voisin sanoa sanasen. Ja voisin sanoa, että se on hyvinkin verrattavissa säveltämiseen.
 
Opettaja perusteli kantaansa jotensakin niin, että ilmiö, jota inspiraatioksi kutsutaan, on niin sattumanvarainen ja henkilöstä itsestään riippumaton, ettei sen varaan voi luomistyötään laskea. Inspiraatio tulee jos tulee, ajasta ja paikasta riippumatta, mielivaltaisesti, se ei ole meidän hallittavissamme. Jos jokainen oppilas kirjallisen ilmaisun opetuksessa laskisi kurssitöidensä edistymisen sen varaan, iskeekö inspis vai ei, voidaan olla varmoja ettei monikaan työ valmistuisi. Inspiraatio on siitä kettumainen, että se ei tule ikinä silloin kun sille olisi tilausta. Oikeastaan koko kirjoitus- tai sävellystaidon opettaminen olisi turhaa, jos se olisi kiinni inspiraatiosta. Jos se olisi kiinni inspiraatiosta, niin periaatteessa kuka tahansa voisi säveltää tai kirjoittaa mitä tahansa, kunhan vain sattuu sopiva inspiraatio. Kuitenkin on tapana puhua "taitavista" säveltäjistä. Onko kyse inspiraatiosta, kävikö Beethovenilla vaan järjetön tuuri inspiksensä kanssa, vai mahtaisiko kyse olla vain taidosta, harjaannuksesta ja vuosien kokemuksesta?
 
Itse olen ottanut sen asenteen, että kaikesta mitä luon, voin saada minua itseäni miellyttävän, kunhan jaksan kärsivällisesti työskennellä. Paskasta saa timantin, niin kauan kun se on minusta itsestäni kiinni ja jaksan vääntää. Ei ole mitään ulkopuolista voimaa, joka tekisi työstäni huonon. Ehkä olen naiivi, mutta tämän asenteen ansiosta olen päässyt monesta writer's blockista yli ja saanut aikaan jotain omast mielestäni hienoa. Vaatikoon se sitten koko työn aloittamisen alusta tai täydellisen suunnanmuutoksen kesken työskentelyn, monta umpikujaa ja iäisyydeltä tuntuvia työtunteja, niin tämä asenne auttaa. Minua ainakin.
 
En millään tavalla väheksy sitä turhautumista, voin hyvin kuvitella tunteen. En myöskään kiellä inspiraation tai sen puutteen olemassaoloa tai writer's blockeja. Haluaisin vain sanoa, että säveltäminen on aika hataralla pohjalla jos luottaa pelkästään inspiraatioon. Inspiraatiota ei tarvita, vaikkakin se saattaa olla suuri apu. Kannattaa lähteä tekemään välillä jotain täysin itselleen epätavallista, kokeilla säveltää jotain sellaista, mitä ei koskaan voisi kuvitella säveltävänsä, tuulettaa hieman. Saattaa auttaa.
 
Minun mielestäni varsinkin melodioiden vääntö ilman inspiraatiota on turhaa. Hyvä melodia syntyy inspiraatiossa, ei niin että väkisin väännetään kun ei mitään ajatuksia synny. Minun mielestäni inspiraatio on siis tärkeä osa sävellystyötä.
Inspiraatio ei ole ajasta, paikasta ja henkilöstä riippumaton. Itselläni syntyy melodioita tuon tuosta ihan yht'äkkiä päähäni, kun taas eräs ystäväni, joka on erittäin taitava käyrätorvisti ja sovittaja, vastasi kun kysyin miksei hän sävellä: En osaa keksiä melodioita. Aikaan ja paikkaan liittyen klassinen esimerkki: Richard Wagner otti pitkiä hajustettuja kylpyjä Parsifalia säveltäessään, koska hän sai usein inspiraatioita kylvyssä ollessaan.

Opettaja perusteli kantaansa jotensakin niin, että ilmiö, jota inspiraatioksi kutsutaan, on niin sattumanvarainen ja henkilöstä itsestään riippumaton, ettei sen varaan voi luomistyötään laskea. Inspiraatio tulee jos tulee, ajasta ja paikasta riippumatta, mielivaltaisesti, se ei ole meidän hallittavissamme.
 
Olen opettajasi kanssa siinä samaa mieltä, että inspiraatiota itsessään ei tulisi lisätä tähän käyttämäänne ominaisuuslistaan, koska se kuvaa lähinnä itse tapahtumaa, ei niinkään syitä mitkä siihen johtavat. En usko toisaalta, että inspiraatio on täysin mielivaltainen ilmiö. Inspiraatio syntyy mielestäni mielenkiinnon, tahdon ja aktiivisen aivotoiminnan kautta. Itse koen inspiraatioita (tulkitsen inspiraation oivalluksen ja aivojen taustaprosessoinnin huippukohdaksi) silloin, kun olen aktiivisesti vauhdittamassa ajatuksilla jonkin projektin päämäärää, esim. silloin kun mietin jotain teemaa tai sävellystyön aihetta, jolloin painin omien tunteitteni kanssa, ja mietin minkälaisissa asioista tunteeni kumpuavat. Passiivisuus ja epälatautunut mieli sen sijaan harvoin johtaa inspiraatioon.
 
Jos jokainen oppilas kirjallisen ilmaisun opetuksessa laskisi kurssitöidensä edistymisen sen varaan, iskeekö inspis vai ei, voidaan olla varmoja ettei monikaan työ valmistuisi. Inspiraatio on siitä kettumainen, että se ei tule ikinä silloin kun sille olisi tilausta. Oikeastaan koko kirjoitus- tai sävellystaidon opettaminen olisi turhaa, jos se olisi kiinni inspiraatiosta. Jos se olisi kiinni inspiraatiosta, niin periaatteessa kuka tahansa voisi säveltää tai kirjoittaa mitä tahansa, kunhan vain sattuu sopiva inspiraatio. Kuitenkin on tapana puhua "taitavista" säveltäjistä.
 
En itsekään pidä kannattavana pelkän inspiraation varaan laskemista, koska oma ei-tieteellinen näkmykseni on, että siihen pystyy vaikuttamaan. Mieltä pitää ruokkia virikkeillä jotta se lopulta leimahtaisi inspiraatioon. Ja pitää kuitenkin muistaa, että inspiraatio ei ole mikään laadun tae. Ei suinkaan kaikki inspiraatio johda mestarillisiin ideoihin.

Itse menetin 90% kiinnostuksesta musiikkiin siinä vaiheessa kun inspis katosi täysin. Tästä on joku 8 vuotta aikaa. Sitä edeltävän viiden vuoden sisään tuli arvion mukaan tehtyä 100 biisiä, monet näistä sellaisia häröjä progemammutteja, joissa olisi riittänyt tavaraa vaikka viiteen biisiin.
 
Noin vuosina 1992-1999 elin ja ajattelin melkein pelkästään musiikkia, sävellyskone muotoili sävelkulkuja ja riffejä päässä alitajuisesti töissä, koulussa, syödessä, suihkussa, paskalla ja jopa sekstaillessakin. Joskus piti kesken unienkin herätä raapustamaan. Sitten se pimputus ja sävellysmoottori vain yhtäkkiä katkesi, naps. Ei mitään.
 
Joitakuita viisuja on viimeistenkin vuosien aikana tullut sävelleltyä, mutta kaikki on tapahtunut enemmän tai vähemmän pakottamalla; nyt pitää tehdä biisi, minkätyylinen biisi, mistä otan vaikutteita, miten tän "pitää" mennä. Odotan kyllä vieläkin, että joskus tuo kadonnut sävellysinto palaisi. En tiedä mitään niin euforista tunnetta kuin saada sävellettyä mahtava melodia tai rakentaa hyvä biisi valmiiksi.
 
Hui! Kuulostaa pelottavasti mun tänhetkiseltä tilanteelta, vaikka en oo koskaan sataa valmista biisiä tehny.. Ehkä tää on vaan vaihe, kun saatiin kuukaus sitten pitkäsoiton verran mun sävellyksiä pihalle.. Kakkoslevyn paineet jne. :)
 
Mut joo, tuntuu ettei mitään synny samalla tapaa ku ennen levyn tekoa. Sillon mulla oli koko ajan useammankin uuden biisin demotus kesken. Nyt mulla on vaan opiskelusuoritteet rästissä.. :) Toisaalta nykyisin opiskelu ja muu elämä vie eri tavalla aikaa kuin sillon ku olin työssäkäyvä yksinasuja, sekin vaikuttaa inspiraatioon ja luovuuteen, kun ei ehdi / pysty aina keskittymään asiaan kun inspis tulee.. Kai se sieltä.

Itse menetin 90% kiinnostuksesta musiikkiin siinä vaiheessa kun inspis katosi täysin. Tästä on joku 8 vuotta aikaa. Sitä edeltävän viiden vuoden sisään tuli arvion mukaan tehtyä 100 biisiä, monet näistä sellaisia häröjä progemammutteja, joissa olisi riittänyt tavaraa vaikka viiteen biisiin.
 
Noin vuosina 1992-1999 elin ja ajattelin melkein pelkästään musiikkia, sävellyskone muotoili sävelkulkuja ja riffejä päässä alitajuisesti töissä, koulussa, syödessä, suihkussa, paskalla ja jopa sekstaillessakin. Joskus piti kesken unienkin herätä raapustamaan. Sitten se pimputus ja sävellysmoottori vain yhtäkkiä katkesi, naps. Ei mitään.
 
Joitakuita viisuja on viimeistenkin vuosien aikana tullut sävelleltyä, mutta kaikki on tapahtunut enemmän tai vähemmän pakottamalla; nyt pitää tehdä biisi, minkätyylinen biisi, mistä otan vaikutteita, miten tän "pitää" mennä. Odotan kyllä vieläkin, että joskus tuo kadonnut sävellysinto palaisi. En tiedä mitään niin euforista tunnetta kuin saada sävellettyä mahtava melodia tai rakentaa hyvä biisi valmiiksi.
 
Se ei vaan tuu sieltä sattumalta. Mietipä mitä teit ennen kuin se voimakas luomiskausi oli menossa? Todennäköisesti huomaat että päädyit siihen varsin luontevasti pidemmän ajan kuluessa, niin että olit aloittanut joskus riipustelemaan vaan jotain, sitten vähän enemmän jne. kunnes touhu oli luontevaa ja jokapäiväistä. Jos sen inspiksen haluaa takaisin, on syytä läpikäydä sama prosessi uudestaan, opetella uudelleen alusta lähtien säveltämään. Kun kuuntelee omaa alitajuntaansa eikä vaadi siltä mitään vaan antaa musiikin vaan tulla ulos, oli se mitä tahansa paskaa, niin pikku hiljaa pääsee siitä tiedostavasta, teoreettisestä "näin kai sitä tehdään musiikkia" -asenteesta siihen, että päästä tulee ulos kamaa, josta sitten jättää jäljelle olennaisen.
Toinen juttu on se, että kuinka paljon sä kuuntelet musiikkia tällä hetkellä? Kuinka paljon nykyiset kuuntelutavat eroavat siitä, miten kuuntelit sitä voimakasta kautta ennen ja sen aikana?
Kolmas juttu on se, että pystytkö muistamaan, mitä ajattelit tona aikana, miten ajattelit musiikkia ja miten sävelsit, yksinkertaisesti miten se syntyi? Miten fiilis siitä tavasta eroaa nykyisestä?
 
Mä ite nimittäin läpikävin ja -käyn samaa prosessia. Joku vuosi-puoltoista sitten alko vaan flipata niin pahasti, pää pursusi niin paljon musiikkia, että päätin että on pakko vetää liinat kiinni, kun oli muita hommia jotka piti saada hoidettua ja ne alkoivat kärsiä. No, siinähän kävi sitten niin, että onnistuin sulkemaan aivot ja tietyn aikaa nautin hiljaisuudesta ja siitä, että pystyy keskittymään asioihin, mutta kun piti ruveta taas säveltämään, homma ei käynytkään yhtä luontevasti kuin ennen. Vaadin jotenkin itseltäni, että homman pitäisi olla yhtä sujuvaa ja toimivaa kuin ennen breikkiä, enkä hyväksynyt sitä faktaa, että en ole samassa tilanteessa, sama ihminen, taidot on hiukan ruosteessa - ei siitä säveltämisestä oikein tullut yhtään mitään, kaikki oli jotenkin kamalan vaikeaa, prosessoitua ja luonnottomasti ulos puskettua.
Kun jossain vaiheessa rupesin sitten taas kuuntelemaan musiikkia enemmän, aloin pikku hiljaa myös kuunnella sitä eri tavalla, säveltäjän näkökulmasta. Tästä johtuen musiikkia rupesi taas tallentumaan pään sisälle ja sitten tulemaan ulos jossain eri muodossa, niin kuin säveltäminen pohjimmiltaan tapahtuu. Kun sitten vielä opin hyväksymään sellaisenaan sen, mitä ulos tuli, aloin saada hommaa oikeaan suuntaan, se alkoi tuntua samalta kuin aiemmin. Vieläkään kynä ei heilu ihan entiseen malliin, mutta koko ajan enemmän, kaikki helpottuu päivä päivältä.
 
Tuota kuuntelua, vaikutteiden imemistä, kokemuksien hankkimista yms. ei voi oikein painottaa liikaa. Tyttöystäväni isän mainio lausahdus oli, että "jos ajatellaan, että taiteilija paskantaa ulos taideteoksia, niin onhan se selvää, että taiteilijan täytyy välillä myös syödä, jotta on jotain mitä paskantaa".

^ Plussaa. Kiitos kovasti tästä, oikeasti tuli pitkästä aikaa aiheeseen liittyen ajattelemista.
 
Toinen juttu on se, että kuinka paljon sä kuuntelet musiikkia tällä hetkellä? Kuinka paljon nykyiset kuuntelutavat eroavat siitä, miten kuuntelit sitä voimakasta kautta ennen ja sen aikana?
 
Sävellysinnon ollessa voimakkaimmillaan ahmin musiikkia. Innostuin kaikesta vähänkin kuunneltavasta matskusta ja kaikista uusista bändeistä. Levyt kuunneltiin alusta loppuun kerralla ja vaihdettiin taas a-puoli soimaan. Nykyään tulee kuunneltua reilusti vähemmän musaa ja suurin osa siitäkin on jo ajat sitten hyväksi todettua. Kuuntelu keskittyy biiseihin tai jopa biisien osasiin sen sijaan, että kuuntelisi täysillä keskittyen koko levyn.
 
Muutenkin ennenvanhaan musiikkia kuunteli eri tavalla. Kun levyn pisti soimaan, keskittyi pelkästään kuuntelemaan sitä musiikkia. Nyt sitä katsoo telkkaria, lukee lehteä ja syö samaan aikaan. Toolin Lateralus on viimeisin Suuri kokemus. Pimeä häiriötön huone, muutama kaljatölkki, korvakuulokkeet ja koko yö aikaa. Niin sen pitäis mennä.
 
Kolmas juttu on se, että pystytkö muistamaan, mitä ajattelit tona aikana, miten ajattelit musiikkia ja miten sävelsit, yksinkertaisesti miten se syntyi? Miten fiilis siitä tavasta eroaa nykyisestä?
 
Siihen aikaan oli paljon tavotteita ja näyttämisenhalua. Oli bändi ja innostus saada aikaan jotain isoa. Innostus siitä, että joku tuntematon rakastuisi johonkin mun tekemään biisiin. Tietenkin ensisijaista oli se, että itse tykkää tekemistään kipaleista mutta tuo oli kuitenkin vahvana höysteenä mukana.
 
Nyt sävellys tapahtuu sillä periaatteella, että kunhan itte edes tykkäisi näistä biiseistään. Ehken se ei mun tapauksessa sitten riitäkään. Että sais nyt ees sen yhen viisun valmiiksi, että vois itte sitä kuunnella. Pitäs vissiinkin olla sellasta tervettä kunnianhimoakin mukana.
 
Mä ite nimittäin läpikävin ja -käyn samaa prosessia. Joku vuosi-puoltoista sitten alko vaan flipata niin pahasti, pää pursusi niin paljon musiikkia, että päätin että on pakko vetää liinat kiinni, kun oli muita hommia jotka piti saada hoidettua ja ne alkoivat kärsiä. No, siinähän kävi sitten niin, että onnistuin sulkemaan aivot ja tietyn aikaa nautin hiljaisuudesta ja siitä, että pystyy keskittymään asioihin, mutta kun piti ruveta taas säveltämään, homma ei käynytkään yhtä luontevasti kuin ennen.
 
Oli siinä tuotakin. Riffejä ja kertsejä tuli niin kovaa tahtia päähän, että lopulta aloin jättää kirjottamatta niitä edes ylös. "Okei täähän ois tarttuva melodia, mutta tuleehan noita. Huomenna varmaan tulee vielä parempi". Kun niitä jätti ottamatta ylös, niin siinä vaiheessa se jatkuva alitajuinen sävellyskoneistokin alkoi varmaan jumiutua.

Pelkäättekö koskaan tahatonta plagiointia sävellystyötä tehdessänne?
 
(Maailmassa kun kuitenkin on paljon musiikkia)