Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Olen alkanut huvikseni tekemään biisejä, sävellajin löydän useimmiten puolisävelaskelten paikan mukaan, mutta joskus myös viimeisen sävelen mukaan.
 
Sen jälkeen katson ko. sävellajin soinnut, jolloin soinnutus on paljon helpompaa kuin kaikkien sointujen kokeilu.
 
Nyt tänään tein yhden biisin, alkuun se loppui säkeistön H- säveleen, Hm- soinnut sopivat siihen kivasti.
 
Sitten tein sävelmään kertosäkeen, johon biisi loppui, piti ihan tarkistaa mihin säveleen loppuu. No H- säveleen loppui.
 
Mistä tuo johtuu, että näin amatöörisäveltäkin saa aina sävelmät loppumaan sävellajin säveleen?
 
Ja entä jos tekisi sävelmän joka ei lopu sävellajin säveleen, olisiko se musiikillisesti suurikin virhe?

Mare552: Ja entä jos tekisi sävelmän joka ei lopu sävellajin säveleen, olisiko se musiikillisesti suurikin virhe?
 
Ei missään tapauksessa olisi.

Mare552: Mistä tuo johtuu, että näin amatöörisäveltäkin saa aina sävelmät loppumaan sävellajin säveleen?
 
Koska tuo on paljon syvempi juttu kuin musateoria.
 
Sitä, miksi ihmisellä ylipäänsä on tollanen mekanismi, että aivot palkitsee asian ennakoimisesta ja toteutumisesta myös musiikissa, ei varmaan kukaan vielä tiedä.

Heh, sanoisin alkuperäiselle kirjoittajalle, että sun kannattaa ostaa vaikkapa Tohtori Toonika. Sitä mainostetaan täällä tosi paljon. Musiikinteoria on melkein kuin kansakoulumatikkaa. Sitten kun sitä vähän alkaa osata esim. ton Toonikan verran, tulee ope ja sanoo, että tollai toi menee ja nyt sitten vaan ei olekaan enää mitään sääntöjä. ;-)

Mare552:
Ja entä jos tekisi sävelmän joka ei lopu sävellajin säveleen, olisiko se musiikillisesti suurikin virhe?
 
Onhan kappaleita, jotka eivät pääty saman sävellasjin säveleen. Ok sinänä, mutta minusta ne jää jonnekin "päättämättömänä" roikkumaan - jään ikuisiksi ajoiksi odottmaaan sitä päätössointua.
 
Tämä Exodus mielestäni päättyy toisen sävellajin säveleen. Eli odottaisi päättyvän Dm:n mutta päättyy A-duuriin.
 
https://www.youtube.com/watch?v=tNMetYtiUs4

Arkka: Koska tuo on paljon syvempi juttu kuin musateoria.
 
Sitä, miksi ihmisellä ylipäänsä on tollanen mekanismi, että aivot palkitsee asian ennakoimisesta ja toteutumisesta myös musiikissa, ei varmaan kukaan vielä tiedä.
 
No ei ehkä tiedä, mutta voisiko sillä olla tekemistä evoluution kanssa? siis, että lajin selviämisen kannalta on voinut olla merkitystä paljonkin sillä, että vaistomasiesti tunnistetaan rakenteita ja asioiden syyseuraussuhteita ja ehkä se palkinto tulee siitä, että maailma on sellainen kuin sen olettaakin olevan.
 
Toisaalta onhan musiikki vahvasti kulttuurinen ilmiö ja erilaisissa kulttuureissa musiikin säännöstö voi muodostua hyvinkin erilaiseksi, vaikkapa intialaista rytminkäsittelyä ja melodialinjoja kun seurailee, niin ottaa kotvasen ennakoida mitä ja koska sieltä tulee seuraavaksi :-), mutta intialaisille se on varmaan selvä kuin pläkki.
 
Sitten aivojen palkitsemisesta tuli mieleen, että musiikin rakastajana sitä on tullut kuunneltua ja soitettua niin paljon, että ne kaikkein ilmeisimmät sointu- ja melodiavaihtoehdot ei kyllä palkitse vaan pikemminkin päinvastoin. Silti musiikin kieltä pitää ymmärtää ja itse pidän palkitsevimpana sitä kun sävellyksessä tulee odottamaton ratkaisu, joka on kuitenkin "oikein"...... tai sillä tavalla oikein, että se on itsensä kanssa johdonmukainen. Mutta melodia voi hyvin liikkua asteikosta toiseen ja päätyä jonnekin ihan muualle kuin mistä lähti liikkeelle.

Alla olevassa "Heart of Glass" kappaleessa käytetään odaottamattomana tehokeinona tahdin "kesken-katkaisua" kohdassa 2:03 ja myös myöhemmin.
Tuollainen odottamaton muutos (ja myös kappale sen vuoksi) jää kyllä mieleen.
 
Mauttoman ja hyvällä maulla tehdyn - toimivan tehokeinon välillä lienee hämärä alue.
 
https://www.youtube.com/watch?v=WGU_4-5RaxU

Eihän se lopu.

Tämä on varmaan pitkälti asia, johon länsimaiseen musiikkiin tottunut korva on sopeutunut. Voit leikkiä vaikka ns. Pikardin terssin kanssa, jossa molli-biisi lopetetaan sävellajin duurisointuun. Tuota kuulee aina silloin tällöin. Klasarimusiikissa taisi joskus olla aika yleistäkin, tosin en ole klasari-ex-Pertti, joten ei kannata pitää tätä faktana.

nisumaka: Heh, sanoisin alkuperäiselle kirjoittajalle, että sun kannattaa ostaa vaikkapa Tohtori Toonika. Sitä mainostetaan täällä tosi paljon. Musiikinteoria on melkein kuin kansakoulumatikkaa. Sitten kun sitä vähän alkaa osata esim. ton Toonikan verran, tulee ope ja sanoo, että tollai toi menee ja nyt sitten vaan ei olekaan enää mitään sääntöjä. ;-)
 
No minulla on Tohtori Toonika, siinä on mielestäni joitan asioita selitetty vähän hassusti.
Aikoinani näistä keskutelinkin toisen tekijän kanssa.
 
No kai makuasioita, mutta Toonikassa on mm. C- duuri ja C-molli skaalat, kun minusta on luonnollisempi että esitettäisiin C- Duurin rinnakkaissävellaji A-molli, silloin näkee selkeästi miten Do - Re - Mi.... skaala menee ja mistä kohtaa skaalaa sävellajit alkaa.
 
Itse miellän myös terssit: Pieni terssi = molliterssi, koska se on mollisoinnussa ensimmäisenä.
Ja Duuri terssin miellän suureksi terssiksi, ja näiden sointujen ero on vain siinä kumpi terssi tulee ensin...
 
Kirjassa selitetään että mollisoinnussa ensimmäinen terssi vähennetään... minusta vaan on selkeämpää että mieltää molemmat terssit nimeltä tai iso- ja pieni terssi...
 
Kirjassa ei taidettu käsitellä tätä asiaa miksi säverlmä loppuu sävellajin säveleen.

Mare552: No minulla on Tohtori Toonika, siinä on mielestäni joitan asioita selitetty vähän hassusti.
Aikoinani näistä keskutelinkin toisen tekijän kanssa.
 
No kai makuasioita, mutta Toonikassa on mm. C- duuri ja C-molli skaalat, kun minusta on luonnollisempi että esitettäisiin C- Duurin rinnakkaissävellaji A-molli, silloin näkee selkeästi miten Do - Re - Mi.... skaala menee ja mistä kohtaa skaalaa sävellajit alkaa.
 
Itse miellän myös terssit: Pieni terssi = molliterssi, koska se on mollisoinnussa ensimmäisenä.
Ja Duuri terssin miellän suureksi terssiksi, ja näiden sointujen ero on vain siinä kumpi terssi tulee ensin...
 
Kirjassa selitetään että mollisoinnussa ensimmäinen terssi vähennetään... minusta vaan on selkeämpää että mieltää molemmat terssit nimeltä tai iso- ja pieni terssi...
 
Jep, mutta toisaalta kun käytetään referenssipisteenä yhtä asteikkoa, kuten yleensä duuriasteikkoa, niin siinä on se hyvä puoli, että voi numeroida asteikon asteet verrattuna siihen referenssiin, tyyliin fryyginen = 1 b2 b3 4 5 b6 b7.
 
Tuon takia siinä on varmaan se c-mollikin, että korostuu nämä aste-erot duuriin.
 
Se, että duuri on lähtöpiste, on kaiketi lähinnä sopimuskysymys (vaikka joku sen kai yläsävelsarjallakin perustelee?) ja ymmärrän kyllä kuinka se voi hämmentää kun itsellenikin molli on se "perus asteikko", johon sitten vertaan muita, mutta joka tapauksessa on varmaan hyvä hahmottaa molemmat; intervallit sinällään ja asteikossa sovittuun referenssiin verrattuna. Siitä en sitten tiedä, mikä selkeintä kenellekin on.
 
Ehkä asian vierestä, mutta eniten itseäni hämmentää nämä "koko koko puoli koko koko koko puoli" -lorut, mikä on mun mielestäni ehkä vaikein tapa muistaa ja hahmottaa asteikko, mutta ajattelutapoja on monia ja jollekin tuokin saattaa tehdä eniten järkeä.

Arkka: Jep, mutta toisaalta kun käytetään referenssipisteenä yhtä asteikkoa, kuten yleensä duuriasteikkoa, niin siinä on se hyvä puoli, että voi numeroida asteikon asteet verrattuna siihen referenssiin, tyyliin fryyginen = 1 b2 b3 4 5 b6 b7.
 
Tuon takia siinä on varmaan se c-mollikin, että korostuu nämä aste-erot duuriin.
 
Se, että duuri on lähtöpiste, on kaiketi lähinnä sopimuskysymys (vaikka joku sen kai yläsävelsarjallakin perustelee?)
 
Yläsävelsarjaperusteinen lähtöasteikko olisi tasavireisyyteen karkeistettuna melodisen mollin neljäs moodi 1 2 3 #4 5 6 b7 eli se jota vanhan liiton jatsarit kutsuvat Overtoneksi ja uudemmat opistomuusikot Lydian dominantiksi ja jotkut, lähinnä musiikkitieteilijät, akustiseksi asteikoksi. Duuriasteikko yleisenä verrokkiskaalana on vakiintunut käytäntö, joka ei perustu mihinkään sen ominaisuuteen an sich vaan on historiallisten prosessien virrassa osoittanut elinvoimaisuutensa. Tasavireisyydellä ja klaviatuurin geometrialla lienee vahva osuus siihen, että tähän on tultu.

Mare552:
Kirjassa selitetään että mollisoinnussa ensimmäinen terssi vähennetään...
 
Teoriapalstalla kun ollaan, niin on pakko huomauttaa, että kun suuri terssi muutetaan pieneksi, se alennetaan, ei vähennetä.

Nelisormimangusti: Yläsävelsarjaperusteinen lähtöasteikko olisi tasavireisyyteen karkeistettuna melodisen mollin neljäs moodi 1 2 3 #4 5 6 b7 eli se jota vanhan liiton jatsarit kutsuvat Overtoneksi ja uudemmat opistomuusikot Lydian dominantiksi ja jotkut, lähinnä musiikkitieteilijät, akustiseksi asteikoksi. Duuriasteikko yleisenä verrokkiskaalana on vakiintunut käytäntö, joka ei perustu mihinkään sen ominaisuuteen vaan on historiallisten prosessien virrassa osoittanut elinvoimaisuutensa. Tasavireisyydellä ja klaviatuurin geometrialla lienee vahva osuus siihen, että tähän on tultu.
 
Mielenkiintoista. Mietityttikin tuo yläsävelsarjan vaikutus nimenomaan joonisen perustelemiseen. Ehkä sillä on silti jotain tekemistä esim. vakiintuneen asteikon suuren terssin kanssa. Tai sitten ei.

Arkka: Mielenkiintoista. Ehkä sillä on silti jotain tekemistä esim. vakiintuneen asteikon suuren terssin kanssa. Tai sitten ei.
 
Uskon näin olevan.
 
Duuriasteikon suuri septimi, jota myös johtosäveleksi kutsutaan, on yläsävelsarjalle vieras, ja ilmeisesti siksi harvinainen kaikenlaisessa kansanmusiikissa ja bluesissa jne. Sitten kun se esiintyy melodiassa, luo se välitttömästi paineen palata alkuperäiseen harmoniaan, eli tavallaan tuo yksi sävel riittää ilmentämään dominanttitehoa. Ehkäpä jooninen moodi on siksi vakiintunut lähtökohdaksi, että siihen on sisäänrakennettuna tuo autenttisen kadenssin vaatimus. Otsikkoon liittyen voi kokeilla kirjoittaa C-duurikappaleen, joka päättyy H:hon.
 
....
 
Vaikka se on sävellajin sävel, ei tunnu lopulta. Ehkä taitavalla äänenkuljetuksella pystyisi rakentamaan jonkin maj7-virityksen joka tuntuisi lopulta tai kohtalokkaan tangon ylös jäävän dominanttilopetuksen, mutta perustapauksessa lopetussävelen pitää tonaalisessa musiikissa olla sävellajin 1 3 tai 5, pienin varauksin 6 tai 9, mutta ei 4 tai 7.