Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Nyt tulen taas tänne esittämään tyhmiä kysymyksiäni, vaikka lupasin olla poissa.. hih..=)
 
Eli, jos biisi nyt menee vaikkasta D-duurissa, niin soinnut merkataan I, II, III, ..VI ja VII. Kaikkihan teitää, että II, III ja VI on molleja, ja VII on vähennetty.. okei.. Mut mites se merkataan, jos biisissä onkin vaikka III aste duurina?? Mutta jos taas I aste ois mollina, nii siihenhän vetästäs se "miinus" merkki sinne yläkulmaan, eikö?
 
Entäpä sitten, jos nyt vaikka biisi menee edelleen D-duurissa, mutta biisissä tuleekin I asteen eli D:n jälkeen F-sointu, eikä Fis, niinku normaalisti. Joten laitetaanko sinne ennen astemerkkiä eli III:sta palutus, vaikosta alennus merkki??
 
Juups, kiitän..:)

Mollit merkitään yl. pienillä kirjaimilla. Siis I, ii, iii, IV jne.
 
Kuvittelisin, että F-duuri olisi tässä esimerkissä bIII. Eiköhän joku tämän korjaa tai vähintäänkin tarkenna.

Mollit merkitään yl. pienillä kirjaimilla. Siis I, ii, iii, IV jne.
 
Kuvittelisin, että F-duuri olisi tässä esimerkissä bIII. Eiköhän joku tämän korjaa tai vähintäänkin tarkenna.
 
Pienellä?? Jaa, eipä oo koskaan tullu vastaan tommosia..=I
 
Nii, alennusmerkkiä määkin tyrkkäisin, mut eikös se tavallaan oo niiku palutettu..?? Mutta sitäkään kyllä en oo nähny, mutta alennusta juu..=I

Mut mites se merkataan, jos biisissä onkin vaikka III aste duurina?? Mutta jos taas I aste ois mollina, nii siihenhän vetästäs se "miinus" merkki sinne yläkulmaan, eikö?
 
Riippuu taas musiikkityylistä. Itse tunnen klassisen merkintätavan, jossa tuntuu olevan poikkeuksia esim. jazzissa käytettyyn tapaan.
 
Jos esim. D-duurissa III aste olisi duurimuotoinen, merkittäisiin se III# (III asteen soinnun terssisäveltä on korotettu puolisävelaskelta (A:sta Ais:ksi)).
 
I aste mollimuotoisena olisi taas I ja viereen palautusmerkki (en löytäny näppäimistöstä sopivaa). Palautusmerkki sen takia, että I asteen soinnun terssisävel Fis on palautettu F:ksi.
 
Entäpä sitten, jos nyt vaikka biisi menee edelleen D-duurissa, mutta biisissä tuleekin I asteen eli D:n jälkeen F-sointu, eikä Fis, niinku normaalisti. Joten laitetaanko sinne ennen astemerkkiä eli III:sta palutus, vaikosta alennus merkki??
 
Tässä on klassisen teorian mukaan kyse lainamuunnesoinnusta, joiden merkintä onkin toisinaan varsin ongelmallista. Kaikenlaisia tapoja näkee, tämän voisi merkitä esim. palautusmerkki+III (koska Fis on palautettu F:ksi). Toinen merkintätapa (ja parempi, vaikka viekin enemmän tilaa) olisi Dm: III5 ja palautusmerkki. Eli: lainamuunnesointu d-mollista, ja tämän soinnun kvinttisävel on palautettu Cis:stä C:ksi (oletuksena on, että mollissa on kyse aina harmonisesta mollista, jolloin III asteen sointu on ylinouseva).
 
Sellaisesta taas en ole koskaan kuullut, että mollit merkattaisiin pienillä (i) ja duurit isoilla (I) roomalaisilla numeroilla. Klassisessa teoriassa ei näin tehdä, muualla ehkä tehdäänkin.

Riippuu taas musiikkityylistä. Itse tunnen klassisen merkintätavan, jossa tuntuu olevan poikkeuksia esim. jazzissa käytettyyn tapaan.
 
No lähinnä kevyeltä puolelta aiheeni saaden kyselen, siis pop/jazz.. Mutta kiitos, toi selventi vähän..=I

Astemerkintä kertoo soinnun siinä ympäristössä, kirjainmerkintä taas "absoluuttisen totuuden". Siis kysymyksen F -sointu on vaikkapa ennen Bb:tä V/jokin. Reaalisointumerkinnän hyvä puoli on juuri sen idioottimainen atomistisuus, jossa jokainen sointu käsitellään erikseen. Parasta ei-klassiseen ympäristöön . ja usein klassiseenkin!

Parasta ei-klassiseen ympäristöön . ja usein klassiseenkin!
 
Nii varmaan, mutta usein tulee vastaan noi astemerkit koulussa.. Ja varsinkin humppa/pop/rock piireissä hyvä osata transponoinnin kannalta, ja kovinkaan usein ei kauheen monimutkasia soinutuja ole, verraten esim. jazziin.. Mutta noi tommoset "poikkeukset" hämää..=I

Käypä tapa pop/jazz-puolella on suhteuttaa kaikki duuriasteikkoon/duurisointuun, eli myös duuriasteikon mollisoinnut merkitään astemerkinnän jälkeisellä pienellä m:llä. Molliasteikon (harmonisen) kolmisointujen astemerkintä menisi siis tässä merkintätavassa seuraavasti: Im, IIm-5 (tai dim, kuitenkin joku huomauttaa), bIII+5, IVm, V, bVI, VIIm-5. Etuna on ainakin lainamuunne- ym. poikkeavien sointujen huomaaminen helposti astemerkinnästä.

Käypä tapa pop/jazz-puolella on suhteuttaa kaikki duuriasteikkoon/duurisointuun, eli myös duuriasteikon mollisoinnut merkitään astemerkinnän jälkeisellä pienellä m:llä. Molliasteikon (harmonisen) kolmisointujen astemerkintä menisi siis tässä merkintätavassa seuraavasti: Im, IIm-5 (tai dim, kuitenkin joku huomauttaa), bIII+5, IVm, V, bVI, VIIm-5. Etuna on ainakin lainamuunne- ym. poikkeavien sointujen huomaaminen helposti astemerkinnästä.
 
Käypä, kätevä ja nopeasti aukeava sekä tilanteessa helppo havaita...niinkö,khmmm.... astemerkinnän ja reaalimerkinnän sekoitus on kuin sikanautajauheliha - kumpikin voi olla erikseen paikallaan mutta yhdessä melko mössöä.

Käypä, kätevä ja nopeasti aukeava sekä tilanteessa helppo havaita...niinkö,khmmm.... astemerkinnän ja reaalimerkinnän sekoitus on kuin sikanautajauheliha - kumpikin voi olla erikseen paikallaan mutta yhdessä melko mössöä.
 
Oikeassa olet, edellä mainitsemani reaalisointumerkkien yhdistäminen astemerkintään on paitsi aikamoista sekasotkua, niin myös harvinaista, usein kun nuo 'oudommat' soinnut ovat purettavissa välidominanteiksi ym., silloin kun astemerkintää käytetään perinteisessä mielessä, eli yleensä analyysin välineenä. Väittäsin kuitenkin, että joissain tapauksissa se sikanautajauhelihakin saattaa olla paikallaan, kuten Speedyn mainitsemassa tilanteessa, jossa tarkoitus oli helpottaa humppakappaleiden transponointia kirjoittamalla niitä astemerkein. Aina kun ei ole aikaa kirjoittaa kappaletta toiseen sävellajiin reaalisointumerkein. Tällöin soinnun merkitseminen bVII7:ksi V7/VI (trit. subst.) sijaan voi olla ihan paikallaan. Eipä sillä, että merkintöjä sekoitettaessa vaikkapa jokaisen duuriasteikon III-soinnun merkitseminenkään m:llä olisi tarpeen.