Sekä että, elikä melodia voi tulla ensin tai sanat. On myös käynyt niin, että melodia ja sävel siihen syntyvät yhtäaikaa. Vielä, että samalla alan työstää jo demosovitusta siihen koneillani ja musaohjelmalla. Tekotapoja on siis monia. Jälkikäteen saatan vielä ns. "hioa" melodiaa ja tekstiä sekä demotaustaakin lopulliseen muotoonsa. Valmiiseen tekstiin, omaan tai muiden tekemään, on toki helpompi mielestäni luoda melodiasävelkaapu. Perusnuotin kirjoitan vain tarvitessa, jos biisi esim. varataan mahdollista levytystä varten. Näinkin on käynyt. :) |
Mielestäni sovitushommat voi aloittaa vasta sitten kun kappale on valmis. Mielestäni sen biitin, samplejen tms. teon voi aloittaa kun teksti tai ainakin melodia on kuosissa. Eli kitara+laulu tai piano + laulu -systeemi riittää aluksi. Se, miten sanat saa sopimaan riippuu tietysti tekstistä miten tavutus menee (pitkät ja lyhyet tavut). Esim. toivelaulukirjoista voi tsekata miten homma menee jos ei ole tuttua juttua. Voi toki kuulostaa wanhanaikaiselta, mutta säännöt pätee, ei ainakaan mulle ole ilmoitettu ettei pätis enää.. :) |