Kitarat: soittaminen ›

Yksi yleisimmistä kysymyksistä kitarat: soittaminen -palstalla on, että "mitä asteikoita kannattaisi harjoitella", ja "mitä sitten kun jo osaa jotkin tietyt asteikot". Tarkoitukseni on nyt kyseenalaistaa koko asteikkotreeni, koska monilla tuntuu olevan sellainen mielikuva että asteikkojen hanskaaminen olisi jotenkin erityisen tärkeää. Näin ei kuitenkaan ole.
 
Toki asteikkotietoutta tarvitaan, ja on hyödyllistä opetella etsimään asteikkoja otelaudalta, mutta useimmiten asteikkotreeni syrjäyttää mielestäni paljon tärkeämpiä harjoiteltavia asioita. Näistä ensimmäinen on olemassaolevien äänitteiden plokkaus, eli kuuntelu ja kopiointi. Miksi nykysoittajat eivät opettele soittamaan levyjen mukana läheskään yhtä suuressa määrin kuin aikaisemmat sukupolvet, vaikka tekninen välineistö siihen ei ole koskaan ollut niin hyvä kuin nyt?
 
Soittotaito on eräässä mielessä sukupolvelta toiselle siirtyvää traditiota, joka opitaan tekemällä ja kuuntelemalla. Soittaminen on käsityötä, jossa jäljittely on välttämätön välivaihe jotta päästään yksilölliseen ilmaisuun. Mallioppiminen on ihmisen tehokkain oppimisen tapa. Musiikki koostuu suurimmaksi osaksi asioista joita ei voi ilmaista käsitteellisellä ajattelulla. Äänitteellä olevan musiikin jäljittely on suorin ja välittömin tapa opiskella musiikkia ja soittamista - suoraan sillä kielellä jolla se on esitetty, ilman tarpeetonta ja hidastavaa muunnosta rationaalisen ajattelun kielelle ja takaisin.
 
Plokkaaminen kehittää yhdellä kertaa koko muusikkoutta. Kaikki musiikin ilmöt ovat siinä koko ajan läsnä. Teknisemmässä harjoittelussa (asteikot, sointuarpeggiot ym.) katoaa ensimmäisenä asiayhteys. Millaisen musiikillisen ympäristön kanssa ollaan tekemisissä? Mikä on soiva todellisuus, musiikillinen kokonaisuus? Analyyttis-teknisen harjoittelun on tarkoitus auttaa ymmärtämään yksittäisiä, rajattuja ilmiöitä, eikä niinkään olla itsessään harjoittelun keskeinen sisältö. Muuten syntyy helposti esimerkiksi tilanne, että "miksi tämä ääni kuulostaa huonolta vaikka sen pitäisi teoriassa käydä tähän"?
 
Vanha sanonta on, että musiikin ja soittamisen tärkeimmät elementit ovat soundi, rytmi ja vire. Vireellä tarkoitetaan äänenkorkeuteen liittyviä asioita, ts. melodis-harmonisia asioita. Levyjen plokkaus ja biisien ynnä soolojen treenaaminen kehittää suoraan näitä tärkeimpiä elementtejä - soundi, time, vire. Tässä järjestyksessä ne myös vetoavat ihmisen mieleen ja tunteisiin. Periaatteessa soittaja tarvitsee vain hyvän soundin. Tätä ei ole mahdollista oppia muuten kuin kuuntelemalla esimerkkejä ja kultivoimalla soundikorvaansa vertailukohtien kautta. Vibrato, slurrit, dynamiikka, fraaseeraus, soittimen rooli jossain tyylissä tai tilanteessa, vahvistinsoundi.. nuo kaikki ovat järkyttävän paljon tärkeämpiä asioita kuin asteikot, mutta tahtovat vain helposti jäädä asteikkouskovaisuuden alle.
 
Ehkäpä yksi syy vähäiseen plokkausintoon on liian ehdoton musiikkimaku. Ei olla kiinnostuneita soittamisesta tai musiikista yleensä, vaan vain jostain tietystä bändistä ja soittajasta. Ei voida nöyrtyä sen verran, että plokattaisiin sen tasoista materiaalia joka omaan kehitysasteeseen sopii. Nöyrtymisen kautta voisi olla mahdollista siirtyä myöhemmin oman suosikkinsa pariin, kun valmiudet siihen ovat oikeasti kehittyneet. Samalla olisi saatu aimo annos yleissivistystä.
 
Asteikot ja muu analysoitavissa oleva tieto sisältyy plokkaamiseen yhdessä lukemattomien muiden elementtien kanssa. Miles Davis sanoi: "I´ll play it first and tell you what it is later". Mielestäni on tärkeämpää osata ylipäätään soittaa jotain kuin tietää siitä tekniset faktat. Ei myöskään ole kaukaa haettua väittää, että esim. runsas diatoninen (= asteittainen melodia) asteikkoharjoittelu tuottaa samankaltaista soittoa, koska suuri määrä energiaa käytetään niiden hermoratojen vahvistamiseen, jotka diatoniseen soittoon liittyvät. Ihminen on tunnetusti alistettu hermoverkkonsa suomiin mahdollisuuksiin. Mieluummin ehdollistan hermostoni niille kuvioille, joita lempisoittajani soittavat. Ja lempisoittajia minulla on monia.
 
Perimmäinen argumenttini on, että jos kerran asteikko palvelee musiikkia, niin miksi sitten ei etsisi suoraan sen asteikon käyttöesimerkkiä musiikista? Opiskelemme paljon asioita, jotka tuntuvat olevan todellisia ainoastaan soittotunneilla ja kitaralehtien kolumneissa. Mutta jos jokin idea on oikeasti tärkeä, on sen löydyttävä myös elävästä elämästä eli äänitteeltä. Toisaalta, kannattaa antaa kiinnostuksiensa ohjata analyysia, eli jazz -mollin toisesta moodista ei tarvitse olla kiinnostunut, jos sitä ei esiinny omilla lempilevyillä. Ja vaikka esiintyisikin, voi sitä huoletta soittaa ja kuunnella tietämättä sen nimeä.
 
Ihminen on hämmästyttävän oppivainen ja luova eläin. Se osaa soveltaa oppimaansa esimerkkiä suoraan uudessa tilanteessa, ja luoda lukemattomia variaatioita siitä ilman systemaattista harjoitteluakin. Käykäämme suoraan kokonaisuuden kimppuun, eikä vain sen osien.

Bravo ja plussaa! Nyökyttelin tekstin tahdissa niin, että niskat meinasivat nyrjähtää. Paljon tästä tekstistä olisi ihan yhtä hyvin voinut olla minun suusta/kynästä/näppäimistöstä. Ainoastaan viimeiseen kappaleeseen olisin omassa versiossani lisännyt pari sanaa, but hey, that's just me - sen kummempi debaatti aiheesta käytäköön muualla. :)
 
Ihminen on hämmästyttävän oppivainen ja luova, ei siis eläin. Se osaa soveltaa oppimaansa esimerkkiä suoraan uudessa tilanteessa, ja luoda lukemattomia variaatioita siitä ilman systemaattista harjoitteluakin. Käykäämme suoraan kokonaisuuden kimppuun, eikä vain sen osien.
 
Ihan samalla tavalla kuin ihminen ei pienenä muksuna opettele puhumaankaan kielioppi- ja sanakirjan avulla, vaan kuuntelemalla "itse asiaa" eli puhuttua kieltä, ei ehkä välttämättä kannattaisi pilkkoa musiikkiakaan aina liian pieniin osiin, koska yksi hyvä levy voi opettaa musiikista enemmän kuin tuhat skaalatreeniä tai ulkoa opeteltua sormitusta. Korvat on meille annettu, älkää antako niiden jäädä turhiksi!

Huh huh! Päräytit sitten aimo annoksen totuuksia. Kiitos kaunis ja kumarrus. Plussaa todella hyvästä "pakinasta".

Asiaahan tuossa oli paljon. Sanoisin kuitenkin, että myös tekniikkaharjoitukset ovat tärkeitä, koska sormet oppivat tällöin uusia asioita, jotka aluksi tuntuvat epäluonnollisilta. Tällöin plokkaaminen nopeutuu, koska biisistä suurempi osa on jo "valmiiksi opeteltuna". Joku parempi soittaja saa kertoa lisää.

Onko muka olemassa joku joka ei ole täysin samaa mieltä tuosta kaikesta mitä kirjoitit ? :)
 
(Mutta toisaalta hyvät kirjoitukset/kirjoittajat yleensä sanovat jotain mistä kaikki ovat samaa mieltä mutta eivät saa sanotuksi.)
 
Katsotaanpa löytyykö tähän threadiin edes yksi trolli joka keksii jonkinlaisen vastaväitteen.

Asiaahan tuossa oli paljon. Sanoisin kuitenkin, että myös tekniikkaharjoitukset ovat tärkeitä...
 
Niin ovat, mutta minkä takia niitä pitäisi tehdä skaaloilla, tai vielä pahempaa nällä 1234-renkutuksilla? Aivan varmasti siitä musiikista itsestään jota haluat soittaa, löytyy sisäänkirjoitettuna kaikki sen soittamiseen tarvittavat tekniikkaharjoitukset. Samalla kun treenaat tekniikkaa, soitat musiikkia. Miksi ne pitäisi väkisin erottaa toisistaan?
 
Niin ja Apricot todellakin tietää mistä puhuu, kuunnelkaa häntä. :-)
 
Edit: Jatkanpa sitä transkriptiota Even Songista.. :-)

Helppoa musaa soittamalla oppii soittamaan helppoa musaa. Vaikeaa musaa soitamalla oppii soittamaan vaikeaa musaa. 1234-tekniikkatreeneillä...
 
You get the point?

Syy tuon pätkän kirjoittamiseen oli se, että täällä tuntuu olevan epätietoisuutta siitä että kuinka tullaan hyväksi soittajaksi, eli kuinka saada oma soitto kuulostamaan paremmalta.
 
Nuoret jampat eivät oikein tiedä keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Yleisesti luullaan, että asteikot ovat varmaankin se salainen tieto joka kaikilla muilla on. Mutta ehei, ne ovat aivan muut asiat, eivätkä ne edes ole kovin salaisia.
 
Ei ole tietenkään iso vaiva vastailla näihin "mitä asteikkoja Hammet käyttää" tai "Randy Rhoadsin skaalat" -kyssäreihin, mutta ne vastaukset eivät johda siihen mitä kysyjä todellisuudessa haluaa.
 
Itselle kaikki kirkastui sen seurauksena, kun eräällä soittotunnilla muutama vuosi sitten silloinen opettajani osoitti pöydällä sattumalta lojunutta kolmen levyn pinoa ja lausahti, että "susta tulis aivan helvetin hyvä soittaja, jos plokkaisit nuo kolme levyä. Muuta et tarvii". Ne levyt olivat Hendrixin Axis: Bold As Love, Wayne Shorterin Ju-Ju ja SRV:n Texas Flood.
 
On tietysti olemassa "salaistakin" tietoa, mutta sen omaavat vain plokanneet tyypit. Sitä tietoahan ei voi edes kirjoittaa mihinkään;)

+ !!!
 
Sen verran hyvä kirjoitus, ettei meikäläisellä ole mitään (järjellistä) lisättävää. Mutta kun ei viitsi postata pelkkää plussaa ja kolmea huutomerkkiä...
 
Ehkäpä yksi syy vähäiseen plokkausintoon on liian ehdoton musiikkimaku. Ei olla kiinnostuneita soittamisesta tai musiikista yleensä, vaan vain jostain tietystä bändistä ja soittajasta. Ei voida nöyrtyä sen verran, että plokattaisiin sen tasoista materiaalia joka omaan kehitysasteeseen sopii. Nöyrtymisen kautta voisi olla mahdollista siirtyä myöhemmin oman suosikkinsa pariin, kun valmiudet siihen ovat oikeasti kehittyneet. Samalla olisi saatu aimo annos yleissivistystä.
 
Jep. Hieman hirvittää nuo lukemattomat netistä löytyvät klipit joissa nuori kitaristi nr. 2597 pukeutuu kuin Alexi Laiho, käyttää samanlaista soundia kuin Alexi Laiho ja luonnollisesti soittaa kaiken päivää vain ja ainoastaan Alexi Laihon sooloja. Jos vaikka tykkää Malmsteen-tyylisestä klassisvaikutteisesta tilulilusta, miksei Ynkän kopioinnin sijaan voisi kuunnella klassista ja mahdollisesti kehittää sitä kautta omaa soittotyyliä? Eikä kukaan ole määritellyt, että sähkökitaralla soitetun klassisen (tai "klassisen") tarvii olla tuplabassarikomppiin sovitettua Bachia. Miltä kuulostaisi Mozartin turkkilainen marssi surf-kompilla ja blues-vaikutteilla höystettynä? Ei kun kokeilemaan!
 
Matematiikkaa: loppujen lopuksi kaikki kitaristit ovat 80-90% vaikuttajiaan ja 10-20% omaa itseään. Sen sijaan että panostetaan pelkästään tuohon pienempään prosenttiosuuteen, eikö olisi kehittävämpää kuunnella eri soittajia - ei siis välttämättä pelkkiä kitaristeja - sen sijaan että kopataan kaikki SRV:n likit ja mietitään lasit huurussa miksi soitto kuulostaa B-luokan SRV:ltä?
 
Perimmäinen argumenttini on, että jos kerran asteikko palvelee musiikkia, niin miksi sitten ei etsisi suoraan sen asteikon käyttöesimerkkiä musiikista? Opiskelemme paljon asioita, jotka tuntuvat olevan todellisia ainoastaan soittotunneilla ja kitaralehtien kolumneissa. Mutta jos jokin idea on oikeasti tärkeä, on sen löydyttävä myös elävästä elämästä eli äänitteeltä. Toisaalta, kannattaa antaa kiinnostuksiensa ohjata analyysia, eli jazz -mollin toisesta moodista ei tarvitse olla kiinnostunut, jos sitä ei esiinny omilla lempilevyillä. Ja vaikka esiintyisikin, voi sitä huoletta soittaa ja kuunnella tietämättä sen nimeä.
 
Tässä voisi kysyä, kuinka monta loisteliasta kappaletta on sävelletty tyylillä "hei tähän tahtiin sopis se likki How To Play Faster Than Speed of Light-kirjan sivulta 589" ;-)

Helppoa musaa soittamalla oppii soittamaan helppoa musaa. Vaikeaa musaa soitamalla oppii soittamaan vaikeaa musaa. 1234-tekniikkatreeneillä...
 
...oppii soittamaan musiikkia jossa tarvitaan kromatiikkaa. Elä unohda sitä. Musaa soittamallakaan ei välttämättä opi mitään jos on urpo. 1234-treeneistä on hyötyä jos ne osaa hyödyntää musiikin tekemisessään. Kuuntele vaikka Ambitusta;)
 
You get the point?
 
Mä väitän sen verran vastaan, vaikka helvetin hyvä kirjoitus onkin, että itse suosittelisin ihmisiä, jotka haluavat minkään vertaa opettaa muita, tekemään runsaasti analyyttistä harjoittelua. Maailma on täynnä opettajia joilla ei ole harmainta hajua siitä mitä tekevät. Soittaessa muulla ei ole väliä kuin sillä että soittaa hyvin, mutta jos ei osaa hajottaa atomeiksi tekemäänsä on hyvin vaikea saada oppilasta oppimaan mistä asiassa pohjimmiltaan on kysymys. Siksi myös niille asteikkotreeneille ja muille on paikkansa - jotta ymmärtäisi.
 
Eli kaikkea vähän.

Miksi nykysoittajat eivät opettele soittamaan levyjen mukana läheskään yhtä suuressa määrin kuin aikaisemmat sukupolvet...
 
Niinpä, ne menettää siinä mielestäni jotain. Miten nyt sanois ? "Jotkut meistä tutkii asioita, löytääkseen niille vastaukset. Toiset taas haluaa tietää ne vastaukset saman tien, ilman sitä aivoja hiertävää tutkimista."
 
Muistan meinaan hyvin, miten mielenkiintoista oli aikoinaan saada itse selville biisien "salaisuudet", blokkaamalla ne levyiltä. Jos joku kohta ei auennut, se soitettiin niinkuin parhaaks nähtiin tai jätettiin soittamatta. Ei se ny niin vakavaa ollu.
 
Kaks sääntöä kyllä oli:
 
Eka - Ramonesien piisejä soitettiin vain hakkaamalla alaspäin.
 
Toka - "Be nice to momm..." eiku siis: V***t muiden sooloista, niitä ei opeteltu, soitetiin mielummin omia. Siis covereissa. Tai sitten heivataan ne niistä(kin) lähimpään jorpakkoon.

...mutta jos ei osaa hajottaa atomeiksi tekemäänsä on hyvin vaikea saada oppilasta oppimaan mistä asiassa pohjimmiltaan on kysymys. Siksi myös niille asteikkotreeneille ja muille on paikkansa - jotta ymmärtäisi.
 
Tämäkin pitää paikkansa. Silti musta tuntuu, että kun lopulta osaa jonkun jutun, niin sen vain osaa ja tuntee eikä se enää kiinnosta tiedollisesti. Opettajan tulee tietysti kyetä analyysiin, mutta liian usein analyysissä paljastuneet asiat nousevat oppilaan päässä suuremmiksi kuin se itse biisi jota ollaan tsekkaamassa.

Hyvä teksti ja loistavat argumentit! Ihan vaan lisäisin omani:
 
Asteikot auttavat tulevaa muusikkoa ymmärtämään nuottien hahmottamista ja niiden kontekstia musassa. Tämän takia on hyvä, että ensin käydään perusloorat läpi eikä aleta heti plokkaa CoB:tä. Näiden perusasteikoiden avulla saadaan lapsi/aloittelija ymmärtämään sävelten sijoittumista otelaudalle ja niiden väliset mittasuhteet, samalla saadaan selkärankaan murto-osa musateoriaa, mitä aloittelija jatkossa tulee tarviimaan musisoidessa. Myöskin nämä perusasteikot mahdollistavat ensimmäiset improvisoinnit. Sen takia olisi suositeltavaa käydä perusmoodit läpi jo hyvin varhaisessa vaiheessa soittoa. Minkä takia esim 1/3:ssa on asteikot pakolliset?
 
_Täällä M:netissä tuntuu olevan eniten tällaisia itseoppineita "hevitilujätkiä", jotka kyselee näistä asioista. Ne treenaa himassaan tabloista jotain heviä, eivät tiedä nuottien nimiä, eivätkä pahimmillaan ees vapaiden kielten nimiä. Näille jampoille ne asteikot on ihan yhtä tyhjän kanssa siihen saakka kun joku heille sanoo, et pitäis osata jotain skaaloja. Teoriaa näillä "sahaajilla" ei ole juurikaan hanskassa. Juuri heidän kaltaisilleen tämä paikka on mitä loistavin kysellä näistä asioista. Ja erittäin harvoin heillä on "korvaa" millä plokata mielimusiikkiaan. Aivan kuten Apricot tuossa tokaisi, että nöyrtyminen oman soittonsa tasolle on jo varmaan ajatuksena ihan mahoton...ala nyt siinä kovana hevijätkänä plokkaa jotain hämähämähäkkiä.
 
Mun mielestä näitä asteikoita/moodeja pitää käydä läpi siinä sivussa kun soittelee jotain oikeata musaa. Vaikka aloittaa tiluttamalla C-duurin kerran läpi ja alkaa sitten plokkaa YES:sin Relayer:iä...Tai soittelee hieman A-mollia ennen kun alkaa treenaa AC/DC:n Highway To Helliä. Kaikkea siis sopivassa mittasuhteessa. Ja kyllä noita 1234-hommiakin voi soitella välillä. Ei nekään tapa soittajaansa.
 
hephep

Helppoa musaa soittamalla oppii soittamaan helppoa musaa. Vaikeaa musaa soitamalla oppii soittamaan vaikeaa musaa. 1234-tekniikkatreeneillä...
 
Njääh ei se näin mene. Sormet oppivat vain hieman itsenäisemmeksi ahkeran ja erilaisten 1234 kuvioiden kautta.

Erinomainen kirjoitus! +

plussaa!!
 
Erinomainen kirjoitus.
 
Itelläki nuo asteikot pääsi hallitsemaan treenaamista mutta pikkuhiljaa alkanu ymmärtään tuon plokkaamisen tarpeellisuuden..
 
Eli lisää treeniä vaan..

Ihan samalla tavalla kuin ihminen ei pienenä muksuna opettele puhumaankaan kielioppi- ja sanakirjan avulla, vaan kuuntelemalla "itse asiaa" eli puhuttua kieltä, ei ehkä välttämättä kannattaisi pilkkoa musiikkiakaan aina liian pieniin osiin, koska yksi hyvä levy voi opettaa musiikista enemmän kuin tuhat skaalatreeniä tai ulkoa opeteltua sormitusta. Korvat on meille annettu, älkää antako niiden jäädä turhiksi!
 
Näin on! Pakko antaa vielä plussa tälle todella hyvälle tekstille.

Ja sitten kun on blokannut sieltä levyltä sen kitaraosan niin kattoo vähän sitä muutakin osastoa; mitä basisti, rumpali ynnä muut siellä häärää. Usein sitä omaa soitinta tutkaillessa/kuunnellessa unohtuu se kaikki muu siitä ympäriltä.
 
Laulakaa niitä biisejä, se on terveellistä muutenkin. Ja tiedätte mihin 95% kuulijoista kuitenkin huomionsa kiinnittää.

Hyvä teksti aika paljon teen itekkin sellasta että soitan ekaks tabloista koneelta, mut jossain vaiheessa pistän jonkun biisin soimaan ja soitan siihen mikä omasta mielestä sopii en siis sillai yritä kopioida biisiä soittamalla se samalla lailla vaan laitan vaan omani siihen (ei varmaan kärsivällisyys riitä kopioimiseen)
 
Sellasta pitäis vielä kysyy et mikä siinä on et jos joku kysyy jotain CoB:sta niin heti alkaa nälviminen. En siis todellakaan pidä CoB:sta mutta ihmettelan vaan kun on monta kaverii ketkä ei pidä CoB:sta

Sellasta pitäis vielä kysyy et mikä siinä on et jos joku kysyy jotain CoB:sta niin heti alkaa nälviminen. En siis todellakaan pidä CoB:sta mutta ihmettelan vaan kun on monta kaverii ketkä ei pidä CoB:sta
 
Ehkä ne ei oo niitä kärpäsiä, joista on se yksi sanontakin.