Kitarat: soittaminen ›

Elikkäs olen tässä nyt jonkin aikaa yrittänyt soitella levyjen mukana ja soittaa jotain kappaleisiin sopivaa, ongelmana on että kuulostan aivan hirveältä. Kertoisitteko omia kikkojanne miten opettelitte improvisoimaan? Kumpaa kannatatte enemmän kun improvisoitte: Skaalasta soittamista vai ihan korvakuulolta soittamista siten että koetatte soittaa jotain tunnelmaan sopivaa?
 
Kysyisin vielä skaalojen sormituskaavioista, kumpi on mielestänne hyödyllisempää: soittaa skaaloja sormituskaavioiden mukaisesti (ei kuitenkaan sokeasti ylösalas) vai siten että koetatte muistaa mitä nuotteja mihinkin skaalaan kuuluu ja soitella niitä?

Vähän voisit kyllä tarkentaa.
 
Elikkäs olen tässä nyt jonkin aikaa yrittänyt soitella levyjen mukana ja soittaa jotain kappaleisiin sopivaa, ongelmana on että kuulostan aivan hirveältä.
 
Oletko yrittänyt soittaa levyllä olevia sooloja, riffejä vai tehdä omia juttuja sinne?
 
Kumpaa kannatatte enemmän kun improvisoitte: Skaalasta soittamista vai ihan korvakuulolta soittamista siten että koetatte soittaa jotain tunnelmaan sopivaa?
 
Voihan noita molempia käyttää yhtä aikaa? On nimittäin melko vaikeaa saada duuri kuulostamaan surulliselta.
 
Kysyisin vielä skaalojen sormituskaavioista, kumpi on mielestänne hyödyllisempää: soittaa skaaloja sormituskaavioiden mukaisesti (ei kuitenkaan sokeasti ylösalas) vai siten että koetatte muistaa mitä nuotteja mihinkin skaalaan kuuluu ja soitella niitä?
 
Vaikka ne opettelee muistamaan soittamalla niitä ylösalaisin, ei se tarkoita sitä että niitä ei voi muussa järjestyksessä soittaa.

Omia juttuja olen koettanut soitella sinne sekaan.

Omia juttuja olen koettanut soitella sinne sekaan.
 
Samoin. Ja skaaloista en tajua mitään. Kunhan soitan jotain joka sattuu natsaamaan siihen taustaan. Fiiliksellä vaan...

Kumpaa kannatatte enemmän kun improvisoitte: Skaalasta soittamista vai ihan korvakuulolta soittamista siten että koetatte soittaa jotain tunnelmaan sopivaa?
 
No eihän siinä nyt mitään valintaa tehdä noitten välillä. Aluksi se on väkisinkin mekaanisempaa, kun yrittää opetella asteikon ääniä. Menee vähän aikaa, ennenkuin osaa kuunnella yhtä aikaa samalla kun tietoisesti käyttää jotain sävelikköä. Minun ei tarvitse ajatella asteikkoa, koska se on aikanaan treenattu selkärankaan, ja korva toimii itsestään.
 
Sekä korvakuuloa että asteikkojen sormituksia pitää aluksi treenata erikseen, mutta niiden on tarkoitus yhdistyä myöhemmin.
 
kumpi on mielestänne hyödyllisempää: soittaa skaaloja sormituskaavioiden mukaisesti (ei kuitenkaan sokeasti ylösalas) vai siten että koetatte muistaa mitä nuotteja mihinkin skaalaan kuuluu ja soitella niitä?
 
No, riippuu mihin pyritään. Jos nyt pistooli ohimolla pitäis valita, niin tuon muistamistekniikan ottaisin. Ja nimenomaan siten, että mitä intervalleja niihin asteikoihin kuuluu.
 
Terveellä nuorella miehellä on hyvinkin aikaa treenata noita kaikkia asioita. Ne eivät riitele keskenään, vaan tukevat toisiaan.
 
** ** **
 
Sitten vähän terminologiaa:
 
1) Mistään skaalaSTA ei soiteta. Jotain asteikkoa voidaan käyttää, mutta asteikoSTA ei soiteta.
 
2) Kitaran sormitukset eivät ole aivan sama asia kuin asteikko sinällään. Asteikko on musiikillinen idea, sormitus on taas instrumenttisidonnainen toteutustapa. Useimmiten kun täällä joku puhuu asteikosta, niin hän tarkoittaa sormitusta. Se että tietää mistä kohtaa pitää painaa, ei vielä tarkoita että osaisi tai tietäisi sen asteikon.

Kumpaa kannatatte enemmän kun improvisoitte: Skaalasta soittamista vai ihan korvakuulolta soittamista siten että koetatte soittaa jotain tunnelmaan sopivaa?
 
Jos jaksaa perehtyä korvakuulolta soittamiseen, niin ilman muuta sitä kautta! Toinen hyvä tapa on ns. sointujen mukaan soittaminen, mutt se tietysti vaatii sen, että keksii kappaleen soinnut, enneku improvisoi sen päälle.
 
Saattaa kuiteski olla, ett skaala opettelu on nopein tapa päästä hommaan sisään.
 
Sellanen huomio, ett mitä tässä nyt on vuosien varrella toisiin alan harrastajiin törmäilly ja niitten kaa jutellu, niin lähes poikkeusetta juuri ne kitaristit, joiden soitto kuulostaa omaan korvaani hyvältä ja musikaaliselta on just olleet taivaan tietämättömiä skaaloista.

Voisin tähän keskusteluun lisätä oman kysymykseni liittyen aiheeseen.
 
On jo pitkään mietityttänyt se, miten saa pääteltyä mitkä asteikot sopivat minkäkin kappaleen kanssa.

On jo pitkään mietityttänyt se, miten saa pääteltyä mitkä asteikot sopivat minkäkin kappaleen kanssa.
 
Aika hyvä keino on ihan vaan kokeilla mikä kuulostaa hyvältä. Asiaa tietty helpottaa jos ensin haeskelet oikean sävellajin.

Olen nämä samat asiat vaikka kuinka moneen kertaan kirjoitellut, mutta en jaksa käyttää hakua :-/
 
Ensinnäkään ei ole järkeä valita skaalojen (tai yleisemmin teorian) ja korvakuulon väliltä. Ne molemmat täydentävät toisiaan ja ovat aina enemmän tai vähemmän läsnä. Esim. Wes Montgomery tuskin oli opiskelemalla opiskellut musiikin teoriaa, mutta kyllä hän varmaan tasan tarkkaan tiesi mikä sopii mihinkin, vaikkei kaikelle osaamalleen mitään ammattitermistöä osannut.
 
Mun mielestä tuo skaalalähtöinen ajattelutapa on aika tuhoon tuomittua hommaa. Kun aloin kuuntelemaan ja analysoimaan mielestäni hyvien improvisoijien soittoa, huomasin nopeasti, että oli aika kaukaa haettua hahmottaa heidän soittamiaan lickejä ja fraaseja pelkkien skaalojen pohjalta. Mielestäni skaaloja parempi tapa päästä improvisointiin sisälle, on kuunnella omasta mielestään hyvän kuuloisia sooloja, opetella ja mahdollisesti nuotintaa niitä, ja miettiä mitä niissä oikein tapahtuu. Nuotintaminen edellyttää toki vähän teorian tuntemusta, mutta ei sekään niin paljoa etteikö sitä nopeasti opettelisi. Vaikeampi homma on nimenomaan kuulla mitä musiikissa tapahtuu, ja sen jälkeen siirtää samat ideat kitaran otelaudalle (tai mille soittimella haluaakaan).
 
Biisien (eli melodia, soinnut, mahdolliset soolot) korvakuulolta plokkaamisesta on ollut paljon väittelyä täällä, mutta minä olen kokenut sen yhdeksi hyödyllisimmistä työkaluista musiikin opiskelussa. Toki tekniikkaa tarvitaan, että pystyy toistamaan soittimella sen minkä päässään tai levyltä kuulee, mutta se on vain yksi osa. Toinen mielestäni paljon tärkeämpi juttu on musiikin kokonaisvaltainen hahmottaminen, jota tuo plokkaaminen suuressa määrin edellyttää.
 
Improvisointia voi lähestyä niin monella tavalla, ja se on ainakin omalla kohdallani ollut aika tyylisidonnaista. Monet yksinkertaisemmat rokkibiisit vedän ihan korvakuulolta. Jazz-musiikissa taas on pakko funtsia asioita teoreettisemmin, koska soinnut vaihtuu nopeasti eikä usein ole vain yhtä skaalaa jota voisi soveltaa koko kappaleeseen. Korvakuulolta on mahdollista soittaa, jos biisin harmonia on tarpeeksi hyvin syöpynyt päähän, mutta vähänkään tuntemattomien biisien kohdalla se ei toimi. Siinä on ikään kuin myöhässä kokoajan.
 
Kun vähän pitemmälle opiskelee teoriaa, huomaa että yksi sointu = skaala. Jokainen sointu vastaa jotain skaalaa, jonka sointiväri vastaa soinnun sävyä. Esim. maj7 = jooninen (tai tapauksesta riippuen lyydinen), fryygisen tunnusmerkit on pieni terssi, pieni septimi ja pieni sekunti, niistä saa muodostettua vaikka m7b9:n. Jos pitää teoriaa miettiä, niin harvemmin mä kuitenkaan mietin kokonaisia skaaloja, vaan keskityn enemmän sointuihin ja intervalleihin. Tykkään aika paljon merkata sointuja soitossani, eli jos alla on D7, niin soitan usein lickissä fissän ja c:n
 
Tässähän tätä. Tuosta saisi juttua niin paljon, etten oikein tiedä mistä aloittaa, saati mihin lopettaa.
 
Kysymys: Miten aloittaa improvisointi?
Vastaus: Kuuntelemalla lempimuusikoidensa soittoa ja matkimalla, eli yrittää mahdollisimman tarkasti toistaa sen mitä kuulee. Jos ei ole ideoita joista ammentaa, on aivan mahdotonta keksiä mitään fiksua. Eikä mun mielestä ole tarpeellista yrittää keksiä ruutia uusiksi, ainahan voit ottaa mallia Tokaista & Behringeristä ja kopioida toisita. :-P Ja kannattaa nimenomaan kuunnella monia erilaisia soittajia. Kun kopioit yhtä, kopioit yhtä. Kun kopioit montaa, luot jotain uutta :-) Teorian opiskelusta ei missään nimessä ole haittaa, mutta ei se tietenkään ole mikään ehdoton edellytys hyvän kuuloiselle improvisoinnille.
 
Edit:
 
Sarana:
On jo pitkään mietityttänyt se, miten saa pääteltyä mitkä asteikot sopivat minkäkin kappaleen kanssa.
 
Joko korvakuulolta, tai sitten teorian avulla. Jos kipale on perus rockia, niin ensimmäinen vaihtoehto on monille luontevampi. Kannattaa yrittää löytää se ääni, joka on ikään kuin "kotinuotti", jonka voi soittaa melkein mihin vaan ilman, että kuulostaa kamalalta. Siitä voit muodostaa soinnun, joka on kipaleesta riippuen duuri tai molli. Tämä on kappaleen toonika, eli lepotehoinen sointu, jolla ei ole taipumusta purkautua mihinkään.

Itse pyrin välttämään skaalapohjaista ajattelua ja tarkastelemaan musiikkia mieluummin sen sointurakenteiden kautta. Jos biisissä soi C-duuri, soitan siihen päälle jotain C-duurisoinnun kanssa toimivaa asiaa kuin varsinaisesti mitään tiettyä ennalta valittua skaalaa. Skaalapohjaisen ajattelun tuloksena syntyy valitettavan paljon skaalansoittajakitaristeja, jotka tosiaan kuulostavat siltä, että "nyt soitan pätkän skaalaa X, sitten vaihdan skaalaan Y..."
 
Korvien käyttäminen on kullanarvoista, samoin skaalojen rakenteiden ymmärtäminen. Silti ilman biisin sointurakenteen ymmärtämistä paraskaan skaalavelho ei loihdi hyviä sooloja.
 
Ja vielä: hyvä solisti soittaa melodioita, huono (tai vähintäänkin tylsä) solisti pelkästään asteikkoa ylös-alas joko sävel kerrallaan tai jotain "vakiopatternia" hyväksikäyttäen.

Silti ilman biisin sointurakenteen ymmärtämistä paraskaan skaalavelho ei loihdi hyviä sooloja.
 
Ja ennen kuin joku pääsee kuittaamaan, niin biisin sointurakenteen (tai harmonian) ymmärtäminen ei välttämättä tarkoita, että pystyy ammattimaisesti musiikin terminologiaa käyttäen analysoimaan kuulemansa, vaan yksinkertaisimmillaan sitä, että kuulee mitä siellä tapahtuu ja valitsee sen mukaan nuotit. Plus vielä, ettei soita vain nuotteja, vaan kutoo ne yhdeksi ideaksi.

mä soitan perus duuriskaalalla, yleensä vedän c duurista vitos asemasta jotain jos ei toimi niin sit vaistomaisesti siirtää sen saman vitosaseman oikeeseen paikkaan ylös tai alas otelaudalla. oon sen verran noita peruskaaloja rassannut että aika nopeesti löytyy oikee sävellaji ja siitä sit pääsee eteenpäin ja voi soitella eri asemista. sekottelen harmonista mollia sinne joukkoon, ehkä jotain bysanttilaista(skaalaa)dädää jne, jolla saa soundaamaan jotain erilaista. jos tietää biisin soinnut saattaa soitella semmosta sointusoolo yhdistelmää. tietysti ihanne olisi että soinnut sävellajiin tulee päähän kuin apteekin hyllyltä. (hmm tota voiskin alkaa treenaamaan...soinnut kyllä löytyis otelaudalta mutta ei päästä)
 
no vaikeeta se silti on. monesti kuulostaa soittaessa hyvältä, mutta jos nauhoittaa ja kuuntelee jälk päin niin öö mitä skeidaa...mulle ei toimi toi että soittelee vaan fiilispohjalta sieltä täältä, tai toimii jossain hitaissa jutuissa...ehkä tullut liikaa rassailtua pelkkiä skaaloja tai jotain...
 
edit. ai niin ja viimeaikoina oon kuvitellut kitarasoolon lauluraidaksi ja yrittänyt löytää jotain melodiaa, eikä vaan fillejä ja temppuja kun ei muuta keksi.

Ja vielä: hyvä solisti soittaa melodioita, huono (tai vähintäänkin tylsä) solisti pelkästään asteikkoa ylös-alas joko sävel kerrallaan tai jotain "vakiopatternia" hyväksikäyttäen.
 
Edelleenkin ole sitä mieltä että vaikka jonkun skaalan opetteleekin ylhäältä alas ei se tarkoita sitä etteikö sitä voisi muutenkin hyödyntää.

Jake.e:
Edelleenkin ole sitä mieltä että vaikka jonkun skaalan opetteleekin ylhäältä alas ei se tarkoita sitä etteikö sitä voisi muutenkin hyödyntää.
 
Toki, mutta ei skaaloja o i k e a s t i opita sahaamalla ylhäältä alas... Sormituksen voi oppia, mutta skaalojen opettelussa on paljon olennaisempaa se, että saa sen soundin päähän. Sitä voi treenata vaikka muodostamalla skaalaa vastaavan soinnun (tai vielä parempaa, sointuparin tai modaalisen vampin), ja kokeilemalla miltä mikäkin kuulostaa.
 
Apricot ylempänä tiivisti hyvin:
2) Kitaran sormitukset eivät ole aivan sama asia kuin asteikko sinällään. Asteikko on musiikillinen idea, sormitus on taas instrumenttisidonnainen toteutustapa. Useimmiten kun täällä joku puhuu asteikosta, niin hän tarkoittaa sormitusta. Se että tietää mistä kohtaa pitää painaa, ei vielä tarkoita että osaisi tai tietäisi sen asteikon.
 
Pes123123:
C-duuria vitos-asemasta? Siis D-asemasta, vai tarkoitatko miksolyydistä moodia? Sekoitat siis harmonista mollia duuriskaalaan? Bysanttilainen skaala, kertoisitko sen intervallirakenteen? Miten voi tietoisesti hyödyntää mitään skaalaa soitossaan, jos ei ole biisin soinnuista hajuakaan? On nyt tainnut mennä puurot ja vellit sekaisin ;-)

Pes123123:
C-duuria vitos-asemasta? Siis D-asemasta, vai tarkoitatko miksolyydistä moodia? Sekoitat siis harmonista mollia duuriskaalaan? Bysanttilainen skaala, kertoisitko sen intervallirakenteen? Miten voi tietoisesti hyödyntää mitään skaalaa soitossaan, jos ei ole biisin soinnuista hajuakaan? On nyt tainnut mennä puurot ja vellit sekaisin ;-)
 
c duuri vitosasemasta on niinku 5-8 nauhojen välistä.
 
no silleen vois vaik kokeilla että soittaa a mollia ylöspäin ja tulla harmonisella mollilla takas alaspäin, vaikka molemmat a mollissa.
 
Scale - Byzantine (vain mausteena sinnetänne)
1,b2,3,4,5,b6,7 eli c c# e f g g# b

Itse pyrin välttämään skaalapohjaista ajattelua ja tarkastelemaan musiikkia mieluummin sen sointurakenteiden kautta. Jos biisissä soi C-duuri, soitan siihen päälle jotain C-duurisoinnun kanssa toimivaa asiaa kuin varsinaisesti mitään tiettyä ennalta valittua skaalaa.
 
No siis täähän on just se juttu, mitä aikaisemmin selitin...siis miksi juuri skaaloista vähemmän kiinnostuneiden soitto tahtoo kuulostaa paremmalta...tai jotenkin luonnollisemmalta, kun ns. "skaala-kaahareiden".
 
Kai se on joku päähänpinttymä, että kun skaalan oppii suhteellisen helposti, niin sitten on tavallaan enemmän soitettavaa soinnun päälle?!;D

Kai se on joku päähänpinttymä, että kun skaalan oppii suhteellisen helposti, niin sitten on tavallaan enemmän soitettavaa soinnun päälle?!;D
 
Hassua kyllä, mutta vähän voi olla paljon enemmän, kuin paljon:D

Ajatteleekos kukaan kitaran otelautaa enää silleen ns.boxeina niinkuin ennen ainakin oli tapana.Pystyi paremmin hahmottamaan missä vedellä ja missä ei?

Ajatteleekos kukaan kitaran otelautaa enää silleen ns.boxeina niinkuin ennen ainakin oli tapana.Pystyi paremmin hahmottamaan missä vedellä ja missä ei?
 
Minä käytän tätä "graaffista" ajattelumallia. Ei tästä ole pitkäaika, kun ensimmäisen kerran vasta näin jonkun lehden tai saitin esittelevän tän "laatikko" -ajatusmallin, vaikka itse olin jo aikoja sitten omassä päässä kehitellyt saman.
 
Aina ne apinoi meikäläisen systeemejä!:D

Ajatteleekos kukaan kitaran otelautaa enää silleen ns.boxeina niinkuin ennen ainakin oli tapana.Pystyi paremmin hahmottamaan missä vedellä ja missä ei?
 
Kyllä ja ei. Itse ajattelen aina sitä sointupohjaa joka on komppauksena, sävellaji, sitten boxeihin. Boxeja käytän ikäänkuin ajatustaukona kun vielä mietin että mitäs mää nyt vetäisin että saadaan hyvä soolo. Siinä vetelee jonkun pienen melodian pätkän boxeista ja sitten kun on idea päässä niin sitä vetämään. Yritän kyllä aina mietti biisin aikana jo sen soolon idean, mutta jos sattuu unohtamaan niin nuo boxit hyvä hätä ratkaisu ainakin minulle.