Kitarat: soittaminen ›

Enpä enää muista oliko siihen joku erityinen syykin. Kuusi tai seitsemän vuotiaana naperona vain ilmoitin vanhemmille, että mä haluun nyt ruveta soittamaan kitaraa. Samalla tiellä yhä edelleen.

No, seiskaluokalla soiteltiin kitaraa musan tunneilla, pidin siitä, ja aloin soittelemaan siskoni vanhalla paska-Williamssilla. Eiköhän se Randy Rhoadsin ja Zakk Wylden levyjen kuuntelu lisännyt kiinnostusta. :)

Muutkin kaverit menivät kitarapiiriin. Melkein vahingossa päätin lähteä mukaan.

Kyllästyin vaan kuuntelemaan musaa... Ja oli liikaa rahaa riparin jäljeen :P

Halu päästä soittamaan musiikkia bändissä oli niin kova. Eipä ikinä ollut mitään ajatuksia että pitäisi pystyä brassailemaan tilutuksella tai päästä kitarasankariksi.

Miksi helvetissä en jatkanutkaan pianon soittoa. Onneksi soitan sitä vielä sillointällöin. Mutta tilutus vie mukanaan yhä enemmän.

Kitaristit saa eniten!
 
Se on mun syy :-D No ei oikeesti. Oikee syy on se, että aina kun ku soitan kitaraa niin tulee sellane hjuva fiilis. Varsinkin kun oppii jotain uutta.

riparilla isonen soitti lespaulia marshallin läpi, kuulosti siistille. sitte vaan isin vanha akustinen jostain kaapista jne..

Isukki pakotti. Onneksi noin kolme vuotta sitten käännyin kokonaan basismin puolelle. Nykyään olen vain "leirinuotiokitaristi"..

Kauan kauan sitten, ala-asteen pimeimpinä vuosina, tuli vain tartuttua isäni vanhaan Landolaan... Keksittyäni Em-C-G-D sointukulun, ja luultuani keksineeni jotain uutta, tajusin että kitarointi on se minun juttuni!

Äiti pakotti.

Koska kitaran soundi ja se musiikki ja äänet mitä sillä tehtiin musiikissa jota kuuntelin kuulosti niin helvetin hyvälle että tuli halu osata itsekin samanlailla. Siitä se sitten lähti. :-)
 
- Aardfather

Koska oli aika hankkia muutakin elämää kuin pc pelit.

sinänsä typerää, sillä kosketinsoittajat on kovia jätkiä.
 
Mutta kosketinsoittajat on hirveitä sieniä.
 
Niin, niin miksikös kävin soittamaan. Hmmm...
Ainakin Iron Maiden oli kova juttu ja olisi ollut hienoa soittaa sitä.

Kyllä se oli se tunne mikä tuli kun sai jotain järellistä ensimmäistä kertaa elämässä jostain soittimesta tulemaan. Jotain perus näppäilyähän se oli, varmaan metallican enter sandmanin alku tms. ja sitte ku sai sähkökitaran ja se eka kerta ku vetäs kielet soimaan ja tuns et tää on kova juttu, siitä lähtien ei oo ollu paluuta.

Kaveri oli velkaa ja kuittasi sen kehnolla sähkökitarantekeleellä ja rikkinäisellä Carlsboron vahvistimella. Vaihdoin päätetrankut ja aloin opetella nuotteja. Akustiseen kitaraan koskin ensimmäisen kerran pari vuotta myöhemmin.

:Hetfield

koska
*kitaristi on usein bändin keula hahmo
*rahaa
*kunniaa
*naisia
*strato
*elämän tarkoitus
 
och så lite till

Tytöt tykkää.
 
Äh eiku oikeesti harrastin ensimmäistä kertaa syntiä ja kuuntelin metallicaa kasetilta ja siinä se oli.

Get On!
 
Juuri tämän takia minäkin.