Kitarat: soittaminen ›

velipesonen: Alppu osas kaiken, komppaajanakin kevyesti maailman huippu.
 
Tuo on jo vähän liioittelua :) Mieluummin niinpäin että, soolokitaristina sen aikaista maailman huippua (bluesissa varsinkin). Kyllähän se rock-kompit veti ja Royalsissa hyvää settiä heitti, mutta mieluummin kuuntelen hänen soolojaan. Ja tuosta Alppu osas kaiken jutusta, niin mies ei esim. ollut mikään akustisen soittaja minkä hän on itsekin myöntänyt.
 
Btw olis ollut hienoa kuultavaa Ganesissa jos Ile olisi kompannut ja Alppu heittänyt sooloa :) That's just my opinion!

Jotenkin vain näin rumpalin korvaa miellyttää se Alpon groove, se oli täysin ehdotonta kamaa. Näin Järvisen livenä toukokuussa 1990 M.A. Nummisen höpöbändin kanssa eikä bändillä ollut paljon mitään sovituksia tai mitään ja Albert veti sitä loppua bändiä (Parkkonen-Maijanen-Pedro) kuin pässiä narussa, kaikki mahdolliset kompit ja soolot etuperin ja nurinperin ja kaikki mitä vaan kompin ja soolon välissä ikinä voi olla, kaikki tuli kuin tykin suusta ja tajuttomalla fiiliksellä.
 
E: Jos sinä päivänä olisi pantu Clapton viivalle Järvisen kanssa niin Järvinen olisi kylvettänyt Cläpän suunnilleen maalein 3-1. Järvisen soitossa oli tuolla keikalla aika paljon Cläpää.

Mä tykkään kans Järvisen komppailusta. Monestihan tulee tuota Tavastian keikkaa katseltua tubesta ja siitä oon kyllä aina pitänyt. Järvisen soundikin miellyttää omaa korvaa juuri tuolla keikalla.

velipesonen: Jotenkin vain näin rumpalin korvaa miellyttää se Alpon groove, se oli täysin ehdotonta kamaa. Näin Järvisen livenä toukokuussa 1990 M.A. Nummisen höpöbändin kanssa eikä bändillä ollut paljon mitään sovituksia tai mitään ja Albert veti sitä loppua bändiä (Parkkonen-Maijanen-Pedro) kuin pässiä narussa, kaikki mahdolliset kompit ja soolot etuperin ja nurinperin ja kaikki mitä vaan kompin ja soolon välissä ikinä voi olla, kaikki tuli kuin tykin suusta ja tajuttomalla fiiliksellä.
 
E: Jos sinä päivänä olisi pantu Clapton viivalle Järvisen kanssa niin Järvinen olisi kylvettänyt Cläpän suunnilleen maalein 3-1. Järvisen soitossa oli tuolla keikalla aika paljon Cläpää.
 
Eli Järvinen olisi kuulostanut enemmän Claptonilta kuin Clapton itse?

balanced1: Eli Järvinen olisi kuulostanut enemmän Claptonilta kuin Clapton itse?
 
Ei kun olis soittanut vaan paremmin mutta vertailu olisi ollut mahdollinen koska tyylillinen kehys oli aika lailla sama. Clapton on täydellinen sähkökitaristi mutta Järveläisen soitossa on meikän makuun vielä enemmän itua, melodista monipuolisuutta joka laajentaa sitä bluesin viitekehystä aika lailla.

Parhaan löytämiseksi pitäisi tietysti ensin määritellä kriteerit. Velipesonen on kyllä oikeilla jäljillä, vaikkei tietenkään absoluuttista totuutta olekaan olemassa.
 
Haluaisin nostaa tässä yhteydessä esille 80-luvun Eppu Normaalin. Koko rytmisektio oli siinä bändissä likipitäen täydellisessä tikissä sekä livenä että levyillä. Kaikki perustui mielestäni Aku Syrjän (joka on todella kova rumpali ja nousee harvoin tässä yhteydessä esiin) kellontarkkaan soittoon. Kun tässä oli kylkiäisenä Vaari "Matin veli" Nevalaisen tyylikäs basso ja sekä Torvisen että Pantsen kitarat niin olipahan vain melkoinen masiina. Todellista bändisoittoa.
 
Harvoin komppikitaristi on yksin mitään. Keef olisi pelkkä housu ilman Charlie Wattsia, vaikka tässä tapauksessa jälkimmäinen seuraakin ensin mainittua. Malcolm Young on toki hyvä, mutta mielestäni sielläkin häärii yhtä tärkeänä koko ydinporukka Young/Williams/Rudd.
 
Hassua tosiaan miten James Hetfield nousee näissä aina esille, eihän siellä tosiaan paljon muuta ole kuin vitosten rykimistä, tosin ihan tyylikkäästi kyllä. Larsin rumpalointi vain kaataa koko bändin, eikä sen yli kanna edes Jameksen tatsi. Rässigenrestä löytyy mielestäni kyllä kovempiakin, kuten vaikka Jeff Waters.

Hynkel Belzepop:Haluaisin nostaa tässä yhteydessä esille 80-luvun Eppu Normaalin
 
Tästä tuli mieleeni Kolmas Nainen. Pesola ja Kivikangas tekevät kyllä hienoa yhteistyötä niin livenä kuin albumeillakin kitaroineen. Vetävät hyvin yhteen, mutteivat kuitenkaan unisonossa vaan molemmilla on selvästi omat kuviot.
Löyväkin on ihan jees. Olis vaan siistiä kuulla sen kitaraa joskus livenä.

Järvinen pääsi parhaimmillaan ehkä siihen mihin Clapton keskinkertaisimmillaan.

Hynkel Belzepop: Haluaisin nostaa tässä yhteydessä esille 80-luvun Eppu Normaalin. Koko rytmisektio oli siinä bändissä likipitäen täydellisessä tikissä sekä livenä että levyillä. Kaikki perustui mielestäni Aku Syrjän (joka on todella kova rumpali ja nousee harvoin tässä yhteydessä esiin) kellontarkkaan soittoon. Kun tässä oli kylkiäisenä Vaari "Matin veli" Nevalaisen tyylikäs basso ja sekä Torvisen että Pantsen kitarat niin olipahan vain melkoinen masiina. Todellista bändisoittoa.
 
En voisi enempää olla samaa mieltä. Kuunnelkaa nyt hyvänen aika vaikka näitä kahta - ja mitä kaikkea laulun alla tapahtuu:
http://www.youtube.com/watch?v=zGmA75wgjLc
http://www.youtube.com/watch?v=-tVjx4tTsIM
 
Suurelle yleisölle ehkä vähän tuntemattomampia Eppu-biisejä, mutta aivan tajutonta soittoa koko bändiltä. Tältä se kuulostaa, kun ammattilaiset vetää. Nousee karvat pystyyn tosta partabiisin komppauksesta joka kerta - tosin myös Akun haitsutyöskentelystä ja (arvatenkin) Safkan urkupöläytyksistä. Jälkimmäisen biisin intro/välisoitto on kans jotain niin tyylikästä, ettei tiedä, miten päin olisi.

Kyllähän tämäkin varsin oivallista tässä valtakunnassa on ollut:
 
http://www.youtube.com/watch?v=7xLYvNy4rS8

Ulkomaisista komppaajista vois mainita vaikka esimerkiksi James Brownin kanssa soittaneen Jimmy Nolenin.
 
Tässä myös Jimmy Nolen rytmikitarassa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=BGMOjgorhDI

Jos palattais taas aiheeseen...
 
velipesonen: Jotenkin vain näin rumpalin korvaa miellyttää se Alpon groove, se oli täysin ehdotonta kamaa. Näin Järvisen livenä toukokuussa 1990 M.A. Nummisen höpöbändin kanssa eikä bändillä ollut paljon mitään sovituksia tai mitään ja Albert veti sitä loppua bändiä (Parkkonen-Maijanen-Pedro) kuin pässiä narussa, kaikki mahdolliset kompit ja soolot etuperin ja nurinperin ja kaikki mitä vaan kompin ja soolon välissä ikinä voi olla, kaikki tuli kuin tykin suusta ja tajuttomalla fiiliksellä.
 
E: Jos sinä päivänä olisi pantu Clapton viivalle Järvisen kanssa niin Järvinen olisi kylvettänyt Cläpän suunnilleen maalein 3-1. Järvisen soitossa oli tuolla keikalla aika paljon Cläpää.
 
Kyllä Albert veti tiukasti komppia noihin R&R ja Roadrunner aikoina erityisesti eli kyllä se mullekkin hyvin kolahtaa! Mutta siis Alpun aikana oli kuitenkin kovempiakin komppaajia.
 
Ja Claptonista vielä, että minulle kolahtaa eniten 60-luvun tuotanto. Soundi oli kohdallaan, mutta siirtyi sitten stratoon, jolloin saundi oheni jonkin verran. 60-luvun jälkeen tulleista albumeista kolahtaa Unplugged ja Slowhand.

Townshendin Pete on aika kiva komppaaja:
 
http://www.youtube.com/watch?v=4AKbUm8GrbM

Wilko Johnson.
 
R.I.P...aika pian

Bosambo: Wilko Johnson.
 
R.I.P...aika pian
 
Oho, nyt se sit tapahtui. Levätköön mies rauhassa.

Jucciz: Oho, nyt se sit tapahtui. Levätköön mies rauhassa.
 
Siis häh? Onko Wilko muka kuallu?

Hynkel Belzepop: Siis häh? Onko Wilko muka kuallu?
 
Ei mun ymmärtääkseni. Haimasyöpä vasta diagnosoitu, joten kohta on menoa. Mut ei vielä.

Noni. Eipä mennä vielä asioiden edelle. Ihmettelin ku miehen omat sivut tai Wikipedia ei kertonu mitään tämmöstä.

Perza: Aika varmasti oli tai on, mutta 100 varma ei koskaan voi olla, eikä se yks kerta......
 
Eikä toinenkaan, jos ei nauti!

Jotta myös otsikkoon liittyen tulisi jotain mainituksi, niin mm. tälläisiltä herroilta löytyy enemmänkin rytmikitarointia, joka kuulostaa kulloiseenkin tilanteeseen juuri sopivalle:
- Eddie Van Halen
- Mark Knopfler
- Jimmy Page
- Jimi Hendrix
- Malcolm Young (on kuulemma supersimppeliä soittoa, mutta silti harva tuntuu samaan kykenevän kokeneissakaan cover-bändeissä, hassua...)
 
Jne. Omaperäisyyttä, luovuutta, rohkeutta ja tyylitajua saa siis olla. Pääpaino aina musiikissa. Toki likimain kaikilta joitain hieman heikompiakin hetkiä löytyy, ihmisiä kun ovat.
Kyllähän hyväkin kitaristi/muusikko menee epävireeseen, kun sopivat kemikaalit sattuvat sopivassa tilanteessa kohdalle ja se kuuluisa mopedi päästetään karkaamaan. Esimerkkejä kyllä riittää.