Kitarat: soittaminen ›

baron: Miksi sviddussa mä sitten en oo maailman huippu?
 
Väärät treenimetodit? Liian vähäinen treenaus? Väärien asioiden treenaus? Liian vähäinen intohimo? Huonot opettajat? Ei opettajaa? Huono musiikillinen kasvuympäristö?

baron: 1. Kyllähän sitä sävelkorvaakin voi kehittää mutta kyllä se suuren duunin takana niille on joilta se puuttuu verrattuna niihin joilla se on.
Nimimerkki "Kokemusta on"
 
Mua vain vieläkin kiinnostaisi tietää, että mikä on tämä sävelkorva, joka toisilla on ja toisilla puuttuu? Eikös kyse ole enemmänkin siitä, että toisilla on kehittyneempi sävelkorva kuin toisille? Jos asian näkee näin, niin sittenhän se on täysin treenattavissa oleva asia.
 
2. Jokuhan sanoi että 10% lahjakkuutta ja 90% treeniä. Mä en usko että edes 110% treenillä sitä puuttuvaa 10% korvaa. Kyllä mä oon fatalistinen: Susta ei tuu maailman huippua ilman synnynnäistä lahjakkuutta.
Kyllähän omassa pienessä keikkaympyrässään ilman sitäkin pärjää.
 
Mistä se synnynnäinen lahjakkuus tulee? Onko kyse enemmänkin kasvuympäristöstä, virikkeistä, lähipiirin kannustuksesta? Vai onko kyse sitten jumalan lahjasta, jonka vain harva ja valittu saa? Ja miten ne lahjakkuudet sitten loppujen lopuksi näkee?
 
Otetaan koeryhmä 7 vuotiata lapsia ja pistetään kaikki treenaamaan 2 tuntia päivässä ja katsotaan, minne se johtaa. Enempää ei saa treenata, koska silloin kyse voisi olla myös siitä, että kuka harjoittelee enemmän. Myöskään vähempää ei saa luonnollisestikaan treenata. Myöskin kasvuympäristön pitää olla samanlainen, vanhempien pitää kuunnella saman verran samanlaista musiikkia päivittäin. Myöskin lasten muiden harrastusten pitää olla täysin yhtenevät. Voisiko tällä tavalla mitata, että mikä on puhdasta lahjakkuutta.
 
Lahjakkuuteen liittynee hyvin vahvasti myös oma motivaatio tekemisiään kohtaan.
 
Jos susta ei ole tullut maailman huippua huolimatta kaikesta treenimäärästä, intohimosta tai omistautumisesta, niin on paljon helpompi syyttää kaikkivaltiasta jumalaa, kuin katsoa peiliin ;D
 
Kaikista ei varmastikaan ole maailman huipulle, mikä lienee kuitenkin ihan hyvä asia. Ihmisillä on onneksi eri kiinnostuksen kohteita. Lähinnä minua rassaa ainainen jauhaminen lahjakkuudesta, kuitenkaan kukaan ei pysty selittämään, että mitä se lahjakkuus sitten on. Onko se lahjakkuus kuitenkin pohjimmiltaan vain äärimmäistä motivaatiota tehdä jotain asiaa täysillä ja vielä todella fokusoituneesti, eli asialle omistautumista. Kaikilla meillä ei vain ole motivaatiota tehdä samoja asioita, mikä on todella hyvä juttu. Kaikkeen varmasti vaikuttaa todella paljon kasvuympäristö, mutta toisaalta ei sekään kaikkea selitä.

mll: Mua vain vieläkin kiinnostaisi tietää, että mikä on tämä sävelkorva, joka toisilla on ja toisilla puuttuu? Eikös kyse ole enemmänkin siitä, että toisilla on kehittyneempi sävelkorva kuin toisille? Jos asian näkee näin, niin sittenhän se on täysin treenattavissa oleva asia.
 
Mä muistelen lukeneeni jostain (ei oo nyt viitettä) että 10-20 % ihmisistä on amusia ja se on ainakin jossain määrin perinnöllinen
(Analoginen lukihäiriön kanssa)
 
Otetaan koeryhmä 7 vuotiata lapsia ja pistetään kaikki treenaamaan 2 tuntia päivässä ja katsotaan, minne se johtaa. selitä.
 
Mä tiedän Suomessa tehdyn tutkimuksen (Turussa mutta ehkä se ihmisiinkin pätee) jossa sen ikäisiä lapsia tutkittiin ja jotkut vain tunnistivat selvästi paremmin sävelkorkeuksia kuin toiset ja tää ei ollut selitettävissä musiikkiharrastuksella
 
Eli kyllä se vaan niin on että joillakin on paremmat luontaiset edellytykset kuin toisilla.
Se vaan että amusioilla ei siitä erityistä¨ongelmaa ole, ne vaan eivät harrasta musiikkia ja voivat joissain muissa asioissa olla vastaavasti parempia

Ei kaikilla ole kykyä tulla huippumatemaatikoksi, ydinfyysikoksi tai kansainvälisen tason jalkapalloilijaksikaan, vaikka kuinka treenaisivat tai haluaisivat. Tällaiset ominaisuudet jakautuvat gaussin käyrän mukaan, ja joillakin yksinkertaisesti on enemmän potentiaalia tiettyjen asioiden oppimiseen kuin toisilla (eli sitä lahjakkuutta). Musiikin suhteen on sentään se onnellinen tilanne, että valtaosalla ihmisistä on mahdollisuus harjoittelemalla oppia soittamaan kohtuullisen hyvin ja saada siitä tyydytystä, aivan kuten kuka tahansa voi pelata jalkapalloakin. Niistä ankarasti harjoittelevista ihmisistä erottuvat sitten lopulta Litmaset, Maradonat, Slashit ja Vait.

Tämä puhe huipuista ja gaussin käyristä kyllä menee minusta vähän asian vierestä. Se on kyllä totta että omalla treenaamisella voi aika vähän vaikuttaa siihen tuleeko itsestä huippumatemaatikko tai huippumuusikko, tai että mihin sijoittuu gaussin käyrällä. Sijoittumiseen gaussin käyrällä nähkääs ei vaikuta oma treenaaminen, vaan siihen vaikuttaa kaikkien muiden treenaaminen.
 
Jos treenaa monta tuntia päivässä jotain tilutus arpeggioita, niin kyllä ne oppii. Jos taas ei treenaa, niin ei opi.
 
Jos sitten sinä osaat soittaa nämä tiluarpeggiot, mutta koko maailmassa kukaan muu ei osaa, niin silloin sinä olet maailman paras. Se että pysytkö maailman parhaana riippuu sitten lähinnä siitä miten paljon ne kaikki muut jaksavat treenata.

Mistä se synnynnäinen lahjakkuus tulee?
 
Varmaankin ihan aivojen fyysisestä rakenteesta. Osalla on varmaan esim. motorisia taitoja käsittelevä aivojen alue kehittyneempi kuin toisilla jo ihan syntyessään (ja kehittyy muutenkin helpommin) -> helpompi oppia vaikkapa soittotekniikkaa.
 
Ja onhan joillakin ihmisillä esim. valokuvamuisti (tai ainakin niin väittävät). Eipä taida perusjamppa tuota oppia kovin äkkiä vaikka miten treenais perse hiessä.
 
Samantapainen erikoisominaisuus lienee näillä huikean sävelkorvan omaavilla.

Tommi S.: Jos treenaa monta tuntia päivässä jotain tilutus arpeggioita, niin kyllä ne oppii. Jos taas ei treenaa, niin ei opi.
 
Jos sitten sinä osaat soittaa nämä tiluarpeggiot, mutta koko maailmassa kukaan muu ei osaa, niin silloin sinä olet maailman paras. Se että pysytkö maailman parhaana riippuu sitten lähinnä siitä miten paljon ne kaikki muut jaksavat treenata.
 
Kyllä se nyt niin on että joillakin on luontaisia lahjoja ja jos lahjakas ja lahjaton treenaa yhtä paljon, niin lahjakas on loppupeleissä parempi.
 
Vaikka kuinka yritätte väittää että kenestä tahansa tulee mitä tahansa niin ei se niin mee: Pitkälle voi päästä mutta ei huipulle, on se sitten urhelua, taidetta tai tiedettä.
Jokaisen pitää löytää oma lajinsa, kaikista ei ole kaikkeen.

baron: Kyllä se nyt niin on että joillakin on luontaisia lahjoja ja jos lahjakas ja lahjaton treenaa yhtä paljon, niin lahjakas on loppupeleissä parempi.
 
Olet edelleen jalat tukevasti asian vieressä kun puhut "huipuista" ja "paremmuudesta".

baron: Mä muistelen lukeneeni jostain (ei oo nyt viitettä) että 10-20 % ihmisistä on amusia ja se on ainakin jossain määrin perinnöllinen
(Analoginen lukihäiriön kanssa)
 
Muistan taas lukeneeni jonkun tutkimuksen jossa sanottiin, että sävelkorvattomia ihmisiä ei ole (tai sitten niitä on todella pieni promille väestöstä). Mutta eihän kaikkia kiinnosta musiikki. Väittäisin kyllä, että tähän asiaan vaikuttaa todella paljon kasvatus ja kasvuympäristö.
 
Mä tiedän Suomessa tehdyn tutkimuksen (Turussa mutta ehkä se ihmisiinkin pätee) jossa sen ikäisiä lapsia tutkittiin ja jotkut vain tunnistivat selvästi paremmin sävelkorkeuksia kuin toiset ja tää ei ollut selitettävissä musiikkiharrastuksella
 
Mutta kasvuympäristöä ei voi mitenkään sulkea pois. Jos vanhemmat kuuntelevat paljon musiikkia, kotona on radio auki jne. Kyllä se vaikuttaa todella paljon asiaan.
 
Eli kyllä se vaan niin on että joillakin on paremmat luontaiset edellytykset kuin toisilla.
Se vaan että amusioilla ei siitä erityistäongelmaa ole, ne vaan eivät harrasta musiikkia ja voivat joissain muissa asioissa olla vastaavasti parempia
 
Mutta miten se taas mitataan kenellä on paremmat luontaiset edellytykset? Olen ainakin omassa opetustyössäni ja omalla kohdallani huomannut myös muidenkin taitojen ja tietojen suhteen, että oma oivallus ja asenne ovat todella tärkeitä oppimisen suhteen. Peruskoulusta jäi sellainen kuva, että on matemaattisesti älykkäitä ihmisiä, luonnontieteellisesti älykkäitä ihmisiä, kielellisesti älykkäitä, liikunnallisesti jne. Lukiossa kuitenkin tajusin, että kaikissa aineissa voi olla hyvä, senkun vain heittää vanhat ajatusrakennelmat romukoppaan ja oivaltaa, että "MÄ OON HYVÄ!!!;D". Tajusin lukiossa jopa, että olen liikunnallisestikin ihan lahjakas, vaikka peruskoulun liikunnan numero 7 ei ihan siihen suuntaan antanut ymmärtää...
 
Jos nyt vaikka joku viisas ihminen olisi arvioinut minun musikaalisuuttani joskus 7-12 vuotiaana, niin hän olisi todennäköisesti todennut sävelkorkeuden hahmottamisen ja nuottiin osumisen laulamalla todella huonoksi, niin kuin se olikin silloin. Nämä asiat ovat kuitenkin kehitettävissä. Ahkeralla treenaamisella olen kuitenkin päässyt opiskelemaan musiikkia AMKiin ja myöhemmin Sibikseen. Teen tällä hetkellä töitä muusikkona, säveltäjänä ja opettajana.
 
Eihän sitä seikkaa voi poiskaan sulkea, että toisilla on luontaista taipumusta esim. musiikkiin, mutta missä vaiheessa sen asian voi todeta. Se, että jos 7 vuotiailta mitataan sävelkorkeuksien hahmottamista ei todellakaan kerro näiden ihmisten sävelkorvasta tai musiikillisesta lahjakkuudesta kovinkaan paljoa. Sävelkorva on täysin kehitettävissä oleva asia.
 
Monien oppilaiden kohdalla on alkutaival ollut todella epätoivoista. Mutta lähes kaikilla on kuitenkin tapahtunut jossain vaiheessa harrastusta jonkinlainen oivallus/hahmottamiskyvyn paraneminen. Monet tyypit voisi teilata heti musiikillisesti lahjattomiksi, mutta asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen.

Viski: Varmaankin ihan aivojen fyysisestä rakenteesta. Osalla on varmaan esim. motorisia taitoja käsittelevä aivojen alue kehittyneempi kuin toisilla jo ihan syntyessään (ja kehittyy muutenkin helpommin) -> helpompi oppia vaikkapa soittotekniikkaa.
 
Mutta mitä on se musiikillinen lahjakkuus? Koska kyse on kuitenkin aika laajasta asiasta, johon esim. motorisia taitoja, hahmottamiskykyä, sävelkorvaa, jne.
 
Eihän kaikista välttämättä ole säveltämään menevää pop-rallia tai hyvää sinfoniaa, mutta toisaalta taas joidenkin lahjakkuus voi purkautua punk-musiikin tai motown-basismin muodossa...
 
Ja jos taas ajatellaan sitä huipulle pääsemistä musiikin saralla, niin mitä sekin sitten tarkoittaa? Madonna on aivan kauhea laulaja, hänen tekemisensä eivät vaikuta kovinkaan musiikillisesti lahjakkaan ihmisen toimilta, mutta kyllä hän on omassa genressään päässyt varmaankin niin huipulle kuin voi päästä. Toinen hyvä esimerkki huipulle pääsemisestä vajavaisilla taidoilla on Lars Ulrich. Kaikki kunnia heidän saavutuksilleen, kunnioitan niitä erittäin paljon.
 
Ei varmaankaan ole mitään absoluuttista mittaria siitä, mitä on musiikillinen lahjakkuus tai millä eväillä sinne huipulle päästään. Toisten sielussa soi säveliä ja toiset ovat mielettömiä sessiomuusikoita.

Mutta miten se taas mitataan kenellä on paremmat luontaiset edellytykset?
 
Tarvitseeko sitä mitata jotenkin? Ei musikaalinen lahjakkuus tosiaan ole sellainen asia, jonka mukaan ihmiset voi _helposti_ pistää järjestykseen kuin vaikkapa pituuden. Ja voihan sitä tutkia vaikka jälkikäteen: Otetaan otos lapsia, pistetään ne koulutuksen läpi, yritetään faktoroida pois musiikkiin liittymättömien asioiden vaikutus ja katsotaan miten käy. Lopputulos lienee, että osa pärjää paremmin kuin toiset. Tuhannesta lapsesta yksi soittaa kuin Paganini, lopuista osa kelpaisi hyvin tavalliseen sinfoniaorkesteriin ja lopuistakin äiti voisi olla ihan ylpeä musiikkiopiston konsertissa.
 
Olen ainakin omassa opetustyössäni ja omalla kohdallani huomannut myös muidenkin taitojen ja tietojen suhteen, että oma oivallus ja asenne ovat todella tärkeitä oppimisen suhteen. Peruskoulusta jäi sellainen kuva, että on matemaattisesti älykkäitä ihmisiä, luonnontieteellisesti älykkäitä ihmisiä, kielellisesti älykkäitä, liikunnallisesti jne. Lukiossa kuitenkin tajusin, että kaikissa aineissa voi olla hyvä, senkun vain heittää vanhat ajatusrakennelmat romukoppaan ja oivaltaa, että "MÄ OON HYVÄ!!!;D". Tajusin lukiossa jopa, että olen liikunnallisestikin ihan lahjakas, vaikka peruskoulun liikunnan numero 7 ei ihan siihen suuntaan antanut ymmärtää...
 
Jep, kyllä kaikissa aineissa voi keskivertoihminen varmasti treenillä tulla ihan hyväksi, mutta tuskin absoluuttiseksi huipuksi kuitenkaan. Minäkin olen yllättänyt itseni esimerkiksi kokkaustaidoillani, aikuisiällä hankitulla jonkinasteisella soittotaidolla ja jopa jonkinasteisella liikunnallisuudella (minullakin oli seiska :)), mutta en minä ole ravintolaa perustamassa, keikkaile tai hae paikkaa hiihtomaajoukkueesta. Nautin silti näistä kaikista asioista. Kuka tahansa, jopa minä, pystyy juoksemaan treenauksen jälkeen maratonin, mutta vain harvalla on sellainen luonnollinen ruumiinrakenne ja lihassolukko, että pystyy hätyyttelemään kahden tunnin aikaa.
 
Toinen esimerkki: olen matematiikassa aika hyvä ja selviydyin TKK:lla sen kursseista ilman minkäänlaisia ongelmia ja todella pienellä työmäärällä verrattuna joihinkin kavereihini jotka järjestivät lukupiirin päästäkseen läpi peruskursseista. En kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin se kaveri jonka kanssa istuin modernin analyysin luennot ja joka todisteli luennolla aikansa kuluksi kurssin ylitse meneviä asioita prujujen marginaaliin minun yrittäessäni pysyä luennoitsijan perässä. Ja kas, tämä kaveri onkin nyt CERNissä tutkimassa maailmankaikkeuden rakennetta kun taas minusta tuli tavanomainen insinööri.
 
Jos nyt vaikka joku viisas ihminen olisi arvioinut minun musikaalisuuttani joskus 7-12 vuotiaana, niin hän olisi todennäköisesti todennut sävelkorkeuden hahmottamisen ja nuottiin osumisen laulamalla todella huonoksi, niin kuin se olikin silloin. Nämä asiat ovat kuitenkin kehitettävissä. Ahkeralla treenaamisella olen kuitenkin päässyt opiskelemaan musiikkia AMKiin ja myöhemmin Sibikseen. Teen tällä hetkellä töitä muusikkona, säveltäjänä ja opettajana.
 
Tämähän osoittaa siis, että 7-12-vuotiaana sävelkorkeuden hahmottaminen ja nuottiin osuminen ovat huonoja tapoja mitata musikaalisuus. Lisäksi minusta on tärkeää ottaa huomioon, että vähemmänkin huippulahjakas voi nauttia musiikista ja sen tekemisestä olematta silti Mozart tai Robert Johnson.

Pitkälle voi päästä mutta ei huipulle, on se sitten urhelua, taidetta tai tiedettä.
 
Taiteessa vaan on se ongelma, että "huippu" on aika subjektiivinen käsite. Jollekin se voi olla esim. kaupallinen menestys, toiselle joku muu.
 
Urheilussa taas yleensä joku suora mittari, jonka perusteella sitä paremmuutta voidaan mitataan.

mll: Muistan taas lukeneeni jonkun tutkimuksen jossa sanottiin, että sävelkorvattomia ihmisiä ei ole (tai sitten niitä on todella pieni promille väestöstä). Mutta eihän kaikkia kiinnosta musiikki. Väittäisin kyllä, että tähän asiaan vaikuttaa todella paljon kasvatus ja kasvuympäristö.
 
http://amusia-brain.blogspot.com/
 
Toi linkki väittää että synnnynnäistä amusiaa on 5% usalaisista.

Viski: Taiteessa vaan on se ongelma, että "huippu" on aika subjektiivinen käsite. Jollekin se voi olla esim. kaupallinen menestys, toiselle joku muu.
 
Urheilussa taas yleensä joku suora mittari, jonka perusteella sitä paremmuutta voidaan mitataan.
 
Kaunoluistelu, kuviokellunta, rytminen voimistelu?
 
No kertokaa kuka lahjaton on jollain mittarilla päässyt musiikin huipulle, vaikka kaupallisesti?

Olen ainakin omassa opetustyössäni ja omalla kohdallani huomannut myös muidenkin taitojen ja tietojen suhteen, että oma oivallus ja asenne ovat todella tärkeitä oppimisen suhteen. Peruskoulusta jäi sellainen kuva, että on matemaattisesti älykkäitä ihmisiä, luonnontieteellisesti älykkäitä ihmisiä, kielellisesti älykkäitä, liikunnallisesti jne. Lukiossa kuitenkin tajusin, että kaikissa aineissa voi olla hyvä, senkun vain heittää vanhat ajatusrakennelmat romukoppaan ja oivaltaa, että "MÄ OON HYVÄ!!!;D". Tajusin lukiossa jopa, että olen liikunnallisestikin ihan lahjakas, vaikka peruskoulun liikunnan numero 7 ei ihan siihen suuntaan antanut ymmärtää...
 
Onhan se viehättävä ajatus että kenestä tahansa voi tulla huippu missä tahansa, sen kun vain valitsee.
 
Etkö todella oo duunissasi nähnyt että jollekin sopisi paremmin pitsinnypläys ja jollekin 100 m juoksu?

baron: Kaunoluistelu, kuviokellunta, rytminen voimistelu?
 
No kertokaa kuka lahjaton on jollain mittarilla päässyt musiikin huipulle, vaikka kaupallisesti?
 
täähän on aika veikeä tää kysymyksenasettelu. eiks tää keskustelu syntyny just siitä että mm. sun mielestä ON olemassa lahjakkaita / lahjattomia, kun taas joidenkin mielestä EI OLE olemassa lahjakkaita / lahjattomia...;)
 
Eikös esim. Lerssi ole monien muusikoiden mielestä aika mitäänsanomaton rupnali, vaikka on niinkin hyvin kaupallisesti menestynyt. Jos se olis käyttäny viimeset vajaan 30 vuotta elämästään vaikka treenaamalla 8h päivässä eikä rundaamalla ympäri maailmaa niin uskon että se vois ihan hyvin olla maailman parhaimmistoa rumpalina. tarkoitan siis että soittajana teknisessä mielessä, en sano herran musikaalisuudesta mitään kun ei ole näyttöä.
 
njoo, vois painua vittuun täältä pilkkua nussimasta.:) peace.

Nyt poijaat.. on selvää että ihmisillä on erilaisia geneettisiä lahjakkuusrakenteita! Ei kaikista voi tulla kaikkea, ei mitenkään! Ei se ole tahdonasia, mitä geenejä saat, niillä menet. Joillakin on kineettisiä lahjoja (urheilu), joillakin musiikillisia, joillakin matemattisia, joillakin kielellisiä. Joillakin vähemmän joillakin enemmän. Se on ihan hevonvitunpaskaa, että kuka tahansa voi päättää ruveta miksi tahansa, kunhan vaan tarpeeksi nuorena aloittaa. Meillä lähes jokaisella on muutama ala, mihin sovellutaan ja niistä on syytä valita. Joillakin vain yksi. Joillakin ei ole vahvuusalueita ollenkaan.
 
Esim. piirustustaito mikä on mun toinen vahva alue, osasin jo 4-vuotiaana piirtää perspektiivipiirroksia, vaikka mua ei mitenkään oltu kannustettu piirtämiseen enkä ollut piirrellyt sen enempää kuin ikäkaveritkaan. Tai mun veli, joka ei osaa vieläkään piirtää edes tikku-ukkoa, meillä oli samat kynät ja sama kannustus, toinen vaan osasi ja toinen ei. Ikäkaverit piirsi autonsa 2D:na, minä osasin luonnostaan lisätä sen kolmannen sivun. Piirustustaitoa myöskään voi hyvin vähän "treenata" verrattuna soittamiseen. Se kehittyy iän myötä noin parikymppiseksi, jonka jälkeen kehitys pysähtyy. Eipä paljon auta vaikka piirtäisit sen 10 tuntia päivässä, jos sinua ei ole luotu piirtäjäksi niin se ei vaan jumalauta sentään onnistu. T. taidealaa eri opinahjoissa vuosia opiskellut ja kaikenmaailman räpeltäjien kyniensä kanssa kamppailua sivusta seurannut. Äidinmaidossa se tulee, jos tulee. Jotkut alat antaa enemmän anteeksi, esim. kestävyysjuoksua on helppo harjoitella vaikkei olisi aivan hirveästi lahjoja.
 
Esim. ala-asteen 1-6. luokilla en piirtänyt kotona ollenkaan, koska se oli tyttöjen puuhaa / tylsää / resusin mieluummin metiköissä, pihamailla ja muussa pahanteossa. Eli piirsin saman verran kun kaikki ikäkaverit, vain koulun pakolliset kuvistunnit. Silti 6. luokalla piirsin paremmin kuin oikeestaan kukaan mun ikäluokassa tai edes koulussa. Miksi? Sama ilmiö jatkui yläasteella, piirustus ei voinut vähempää kiinnostaa mutta silti syntyi taidekilpailujen voittotöitä, palkintoa ja stipendiä pukkasi ym... Vasta lukion toisella tein ensimmäiset piirrokseni himassa huvin vuoksi, sitten niiden esikoulu/pilttivuosien ja rupesin ajattelemaan että piirtäminenhän on tavallaan ihan järkevä harrastus.
 
Toi ajattelu että kaikki on itsestä kiinni ei ole realistinen, myöskin eriarvoistaa ihmisiä tarpeettomasti (entisestään) koska toihan johtaa ajatteluun että ne jotka eivät ole hyviä missään, mistä ei koskaan tullut mitään kovin kummoista, ovat itse 100% syypäitä tähän. Ne ihmiset on saattanut yrittää paljon kovemmin kuin sinä, niillä ei vaan ollut geenejä mihinkään / yrittivät onnistua väärällä alalla.

aalataur: Toi ajattelu että kaikki on itsestä kiinni ei ole realistinen, myöskin eriarvoistaa ihmisiä tarpeettomasti (entisestään) koska toihan johtaa ajatteluun että ne jotka eivät ole hyviä missään, mistä ei koskaan tullut mitään kovin kummoista, ovat itse 100% syypäitä tähän. Ne ihmiset on saattanut yrittää paljon kovemmin kuin sinä, niillä ei vaan ollut geenejä mihinkään / yrittivät onnistua väärällä alalla.
 
Kaikki tietää että ihmiset on erikokoisia ja erinäköisiä. Miksi on mahdotonta hyväksyä että ne myös muilta ominaisuuksiltaan ovat erilaisia?

aalataur: Piirustustaitoa myöskään voi hyvin vähän "treenata" verrattuna soittamiseen. Se kehittyy iän myötä noin parikymppiseksi, jonka jälkeen kehitys pysähtyy. Eipä paljon auta vaikka piirtäisit sen 10 tuntia päivässä, jos sinua ei ole luotu piirtäjäksi niin se ei vaan jumalauta sentään onnistu. T. taidealaa eri opinahjoissa vuosia opiskellut ja kaikenmaailman räpeltäjien kyniensä kanssa kamppailua sivusta seurannut. Äidinmaidossa se tulee, jos tulee. Jotkut alat antaa enemmän anteeksi, esim. kestävyysjuoksua on helppo harjoitella vaikkei olisi aivan hirveästi lahjoja.
 
Siis multa menee nyt ohi, jos ei luonnostaan osaa piirtää niin sitä tekniikkaa ei just tällä kyseenomaisella alalla voi sitten edes opetella, sama miten paljon pistät töitä siihen? Sen vielä käsitän jos tekniikan vois opetella, mutta ei sais mitään omaa työtänsä aikaseksi, koska ei ilman mallia vaan tulis mitään mieleen mitä pistää paperille, mutta siis että ei voi edes oppia piirtämään vaikka siihen pistäis aikaa.

Tonski: Siis multa menee nyt ohi, jos ei luonnostaan osaa piirtää niin sitä tekniikkaa ei just tällä kyseenomaisella alalla voi sitten edes opetella, sama miten paljon pistät töitä siihen? Sen vielä käsitän jos tekniikan vois opetella, mutta ei sais mitään omaa työtänsä aikaseksi, koska ei ilman mallia vaan tulis mitään mieleen mitä pistää paperille, mutta siis että ei voi edes oppia piirtämään vaikka siihen pistäis aikaa.
 
Kyllä sitä tekniikkaa voi opetella, kärjistin ehkä liikaa. Kyllä piirtäjän/taiteilijan tyyli jalostuu harjoittelun kautta jonkin verran. Eikä se kehitys pysähdy 20 v, tosin hidastuu radikaalisti. Piirtäminen on vaan minusta hieman erilainen juttu kuin kitaransoitto. Kitara on hirveen vahvasti myös hienomotorinen taito, kun taas piirtäminen niinkään ei. Piirtämisessä mennään "silmän" varassa ja se ei rapistu samalla tavalla kuin kitarataidot jos on harjoittelematta. Mulla oli esim. tossa pätkä etten piirtänyt kynällä/siveltimellä mitään 3 vuoteen, sen jälkeen tartuin vaan yhtenä päivänä kynään ja piirsin yhden parhaista piirroksistani ikinä. Taito ei sillä tavalla ruostu. Mun äiti on myös hyvä piirtäjä ja sillon kun 3 lasta oli pieniä + duuni, ei se ehtinyt 10 vuoteen piirtää kertaakaan. Silti kun se tarttui kynään tuon ajanjakson jälkeen, sieltä syntyi hieno teos. Ja se on tosiaan fakta etten mä ennen tuota lukion 2. luokkaa piirtänyt kouluaikoina himassa ollenkaan, mutta silti olin pienehkössä 400 oppilaan koulussa aika omaa luokkaani noissa piirtohommissa, meitä oli muutama eri luokka-asteilla jotka ns. osasi piirtää, en mä tiedä paljonko ne harjotteli himassa, mutta mä en kyllä yhtään. Mä ymmärrän miten joitakin saattaa vituttaa koulun kuvataidetunnit, koska jos sitä lahjakkuutta ei ole niin ei se pakkotaiteilu oikein annakaan mitään.
 
baron: Kaikki tietää että ihmiset on erikokoisia ja erinäköisiä. Miksi on mahdotonta hyväksyä että ne myös muilta ominaisuuksiltaan ovat erilaisia?
 
Niinpä. Mä voin ottaa toisen esimerkin, olin intissä Vekaralla (keskellä ei mitään) 12 kk aikanaan ja kun ei siellä paljon muuta voinut tehdä, kuntoilin paljon. Olin kuntotesteissä komppanian parhimmistoa sekä voima- että kestävyystuloksissa. Silti kun pelattiin jalkapalloa, olin aivan surkea ja jätkiä nauratti se. Voitin kilpajuoksun pallolle lähes aina, mutta kun sain sen, menetin sen heti, koska en osannut tehdä mitään sillä. Kineettinen lahjakkuus nolla. Ei tiikeri raidoistaan mihinkään pääse, ja geenit määrittää paljon sitä mitä me ollaan, ei pelkkä tahto. Mun mielestä tää on itsestäänselvä asia?
 
Tossa esim. Gerald Brom -nimisen hepun piirroksia eri ikävuosilta:
 
http://i603.photobucket.com/albums/ … 119/persehiki/brom.jpg?t=1262414180
 
Useimmat ihmiset yltää aikuisenakaan maksimissaan tohon 11-12 v. tasolle...