Aihe: Jazzleadin salat
1 2 3 4 5 6 7 8 9
Jucciz
02.04.2009 12:35:26
BigPapa: Munsta toi Focus on vivahtanu kuitenkin progeen noin rockina jos puhutaan.
 
Rokkia mitä rokkia. Sylviahan varsinkin on biisinä suoraviivainen ja mitaltaankin radioystävällinen. Sointuja siinä on paljon, mutta miksei se jollekulle voi progea siitäkin syystä olla.
BigPapa
02.04.2009 13:03:03 (muokattu 02.04.2009 13:38:24)
 
 
Jucciz: Rokkia mitä rokkia. Sylviahan varsinkin on biisinä suoraviivainen ja mitaltaankin radioystävällinen. Sointuja siinä on paljon, mutta miksei se jollekulle voi progea siitäkin syystä olla.
 
Mjoo ei se sointujen paljous siitä progea tee, mutta koko tuotantoa kun selaa, niin vahvat on progevaikutteet. Aika bachiaaninen meininki kaiken kaikkiaan tossa Sylvesterissä vrt. Whiter Shade Of Pale. Sylviaa reenattiin jo 70-luvulla ja Hocus Pocusta. Vois vielä sanoo, ettei se intron räkäinen soundi ja pedaalibasso siitä pelkkää rockia tee, eikä myöskään kyseisen biisin pituus tai lyhyys.
 
Tääkin on mukava biisi:
 
http://www.youtube.com/watch?v=xK2xQBsOvrY&feature=related
 
ja tää:
 
http://www.youtube.com/watch?v=O_u0qALgbxg&feature=related
 
seittenkytä luvulla Focusta kutsuttiin progressiiviseksi rockiksi, tiedän, koska olin paikalla silloin.
They say everything can be replaced Yet every distance is not near So I remember every face Of every man who put me here. I shall be released.
antnis
02.04.2009 15:46:53
Juu ei se Säkkijärven Polkan veivaaminen Toloskastakaan folkkimiestä tehny
Veikkoe
11.04.2009 14:22:21
Mulle itellä on ollut täysin päinvastainen lähtökohta jatsiin tutustumiseen. Ja sanoisin, että se on myös sellainen, josta aika moni jatsari on lätenyt liikkeelle.
 
Eli johtoajatuksena on harmonioiden sijaan melodia. Opettele jonkin standardin melodia, jotka ovat oikeastaan aika usein yksinkertaisia laulumelodioita, ja lähde kehittelemään ja varioimaan sitä. Hidasta, nopeuta, merkkaa soinnuista muitakin ääniä kuin melodiaan jo valmiiks kuuluvat, synkopoi vahvemmin, kuljeta kromaattisesti äänestä toiseen, muuntele fraseerausta.
 
Toki tässä operaatioss auttaa melkoisesti, jos hallitsee skaaloja ja ymmärtää nelisointujen harmoniasta, mutta se ei oikeastaan ole kovinkaan välttämätöntä. Varsinkin, jos ajatellaan fuusion perusteoksista vaikka Milesin In a silent Wayta. Koko levyllä ei ole yhteensä kovinkaan montaa sointuvaihdosta. Myös Kind of Blue rakentuu oikeastaan kokonaan nimenomaan melodisten aiheiden kehittelylle. (ja taustalla rullaaville moodeille, mutta mooditahan toimivat nimenomaan ainoastaan melodia-ajattelun tukena ja taustana.)
 
Eli eivät Miles ja Coltrane ole upeita soittajia koska osaavat hahmottaa harmonioita ja laajentaa kolmisointuja makeasti, vaan koska kykenevät kerta toisensa jälkeen luomaan soittoonsa dynamiikkaa, kehitystä, jännitteitä, viemään yksinkertaisenkin melodisen aiheen uusilin ulottuvuuksiin.
 
Totta kai on myös niin, että tälla lähtökohdalla ei välttämättä sooloskaboissa päästä kovin pitkälle, eli sinänsä tämän ketjun vastaukset ovat olleet aivan oikeita. Mikäli tavoitteena on vain saada jatsillinen soundi soittoon, ei melodiasta välttämättä tarvitse välittää. Mutta! Jos tavoite on oppia soittamaan jatsia, ei oikeastan tarvita muuta kuin kyky kuunnella muita soittajia ja kaivaa melodiasta ulos uusia puolia.
 
Toki siinä hommassa sekä tekniikka että teorian ymmärrys kyllä auttavat aika pitkälle. :)
kimurantti1
11.04.2009 17:04:52
Veikkoe: Myös Kind of Blue rakentuu oikeastaan kokonaan nimenomaan melodisten aiheiden kehittelylle. (ja taustalla rullaaville moodeille, mutta mooditahan toimivat nimenomaan ainoastaan melodia-ajattelun tukena ja taustana.)
 
Hyvää tekstiä! Mutta tähän lainaukseen täytyi tarttua. On hyvin eri asia soittaa funktionaalista tai modaalista kamaa. Ts. improvisoidaanko jonkin selkeän sointukierron päälle, vai soiko alla vain yksi sointu tai sointusoundi, jonka päälle kehitellään ideoita. Esim. So What on juurikin modaalista kamaa. Toisaalta sitten, jos ruvetaan purkamaan solistien soittoa, niin Miles on tuolla levyllä ainoa, joka soittaa oikeasti modaalisesti. Coltrane ja Cannonball paukuttaa mm. paljon aivan selkeitä kakkosvitosia.
 
Tää nimenomainen "modaalinen ongelma" pätee erityisen hyvin monien (voisin jopa väittää, että suurimman osan) kitaristien soittoon. Sen on vaan niin helppo paukuttaa tavaraa pentatonisista "rokkibokseista" ja olla välittämättä siitä, mitä taustassa tapahtuu. Ts. soitetaan modaalisesti funktionaaliseen taustaan, jossa soinnut ja jännite niiden mukana kuitenkin vaihtuu. Ei reagoida sointuihin millään tavalla, ja soitto monta kertaa kuulostaa juuri siltä, että sahataan vaan likkejä tausta päälle. Yksi ongelman ilmiöistä tulikin esille jo aiemmin tässä säikeessä, kun keskusteltiin, että onko m7-sointu lähtökohtaisesti doorista vai mitä. Se on lähtökohtaisesti doorista, jos se esiintyy toisella asteella, fryygistä kolmannella jne. Monta kertaa oon kuitenkin törmännyt ajatusmalliin, kun joku sanoo, että "molliseiskan päälle voi vetää doorista". Mutta kun ei läheskään aina voi. Toi "molliseiskan päälle voi vetää doorista" on ns. modaalinen ajatusmalli, mistä päästäänkin siihen, että skaala-ajattelu on omiaan juuri modaalisessa kamassa. Tää ajatusvirta tuli nyt vaan tuosta, kun otit esimerkiksi juuri Kind Of Bluen.
 
Melodioiden soitto ja kehittely kuitenkin edellyttää sitä, että ymmärtää sointuvaihdokset, eli kuulee ja hahmottaa päässään, mitä siellä taustassa oikein tapahtuu. Tähän ihan samaan asiaan tähtää harmonia-ajattelu, joskin ajatusmalli vaikuttaa ehkä vähän monimutkaiselta kitaristeille. Pianisteille se on paljon useammin suorastaan itsestäänselvyys, koska vasemmalla kädellä soitetaan usein sointuja, joten ne hahmottuu pianon koskettimistolla paljon luontevammin kuin kitaralla. Mutta siis, en näkisi millään tavalla mielekkäänä erottaa improvisoinnissa harmoniaa ja melodioiden kehittelyä. Mulle itselleni improvisointi on usein melodioiden keksimistä ja kehittelyä, ja se taas edellyttää nimenomaan harmoniatajua. Ei välttämättä niin, että pitäisi pystyä nimeämään tuhat ja yksi skaalaa ja sointua, vaan niin, että kuulee taustan päässään niin selkeästi, että pystyy ajattelemaan koko ajan vähän sen edellä.
staropramen
13.04.2009 13:38:58
Hevi on parempaa kuin jats. Tässä kuitenkin olen viime aikoina avartanu musiikkimakuani, eikä siinä ole jäänyt klassinen eikä jatsikaan huomiotta. Mutta nyt ikuisen aloittelijan ja teoriasta paljoakaan mitään ymmärtämättömän omituinen väite: melodiseksi death metalliksi kutsuttua musiikkia soittava hurrilaisen Opeth-orkesterin musiikki sisältää jotakin tässä viestiketjussa mainittuja jazzin elementtejä.
 
En osaa perustella oikeastaan muulla kuin kromatiikalla, se vaan kuullostaa korviini vähän jazzilta... Oikaiskaa tietäväiset! Saatan oppia jotain ja esittää jatkossa viisaampia väitteitä.
 
tuosta voi kuunnella näytteeksi: http://www.youtube.com/watch?v=mfT1A5Caq84&feature=related
http://www.staropramen.com/
Snapo
13.04.2009 14:00:17 (muokattu 13.04.2009 14:02:50)
staropramen: Hevi on parempaa kuin jats. Tässä kuitenkin olen viime aikoina avartanu musiikkimakuani, eikä siinä ole jäänyt klassinen eikä jatsikaan huomiotta. Mutta nyt ikuisen aloittelijan ja teoriasta paljoakaan mitään ymmärtämättömän omituinen väite: melodiseksi death metalliksi kutsuttua musiikkia soittava hurrilaisen Opeth-orkesterin musiikki sisältää jotakin tässä viestiketjussa mainittuja jazzin elementtejä.
 
En osaa perustella oikeastaan muulla kuin kromatiikalla, se vaan kuullostaa korviini vähän jazzilta... Oikaiskaa tietäväiset! Saatan oppia jotain ja esittää jatkossa viisaampia väitteitä.
 
tuosta voi kuunnella näytteeksi: http://www.youtube.com/watch?v=mfT1A5Caq84&feature=related

 
Ekaa kertaa kuulen Opethin luokiteltavan melodeathiksi. Jos nyt johonkin genreen heidät pitäis upottaa niin luokittelisin progemetalliksi, mutta mielummin jättäsin kokonaan luokittelematta. Minusta tuossa biisissä jatsia ei oo kummemmin, mutta onhan niillä joissakin biiseissä jazz-vaikutteet enempi esillä.
"Heavy kitarat on toinen juttu mutta ne on ohut kaulasia ja sopii lähinnä pelkkään tilitykseen." -zanteri
staropramen
13.04.2009 14:44:08
SampoJ: Ekaa kertaa kuulen Opethin luokiteltavan melodeathiksi. Jos nyt johonkin genreen heidät pitäis upottaa niin luokittelisin progemetalliksi, mutta mielummin jättäsin kokonaan luokittelematta. Minusta tuossa biisissä jatsia ei oo kummemmin, mutta onhan niillä joissakin biiseissä jazz-vaikutteet enempi esillä.
 
No, jos jossakin olen huono niin jonkin musiikkityylin luokittelussa ainakin. Lastenlaulut hevistä erotan, tuon melodiseksi death metalliksi luokittelun luin jostain lehtiartikkelista, progressiivisuuskin siinä mainittiin.
 
Tuo esimerkkibiisi ei ehkä oo paras mahdollinen esimerkki väitteelleni.
http://www.staropramen.com/
Tonski
27.04.2010 21:11:23
 
 
Nostanpa, kun on niin hyvä keskustelu ja on kysyttävää:
Mistä tulee improsooloja tyypillisen jatsisti fraseeratessa se soundin "pyöreys", eli sanalla sanoen pyöreä jazz-fraseeraus? duupadaapa-kaheksasosissa jälkimmäisen aksentointi? Pidetäänkö sitä plekua ikään kuin löysemmin kädessä, että se antaa enemmän periksi-> soundi pehmenee?
ihku
Anselmi83
27.04.2010 22:18:25
Tonski: Nostanpa, kun on niin hyvä keskustelu ja on kysyttävää:
Mistä tulee improsooloja tyypillisen jatsisti fraseeratessa se soundin "pyöreys", eli sanalla sanoen pyöreä jazz-fraseeraus? duupadaapa-kaheksasosissa jälkimmäisen aksentointi? Pidetäänkö sitä plekua ikään kuin löysemmin kädessä, että se antaa enemmän periksi-> soundi pehmenee?

 
Kun pikkaa plektran sivulla niin siitä saundista tulee pehmeämpi. Eli painaa peukaloa hieman alemmas, niin plektra ei enään osu tasaisesti koko kärjen pinta-alaltaan kieleen, vaan ensimmäisenä osuu plektran sivu.
 
Fraseeraukseen liittyy tosiaan toi jälkimmäisten kahdeksas-osien aksentointi, sekä tietty myös muitten jazzmusalle tyypillisten rytmisten ilmiöiden (esim. laid back, tuplatempo) haltuunotto.
Tonski
27.04.2010 22:25:12
 
 
Anselmi83: Kun pikkaa plektran sivulla niin siitä saundista tulee pehmeämpi. Eli painaa peukaloa hieman alemmas, niin plektra ei enään osu tasaisesti koko kärjen pinta-alaltaan kieleen, vaan ensimmäisenä osuu plektran sivu.
 
Siis ei se ohut sivu, vaan otepinnan sivu? Elikkä tälleen voisi tehdä nollakulmallakin soitettaessa? Nimittäin justiinsa tuo otteen höllentäminen ainakin kuulosti tuovan sen lopputuloksen, että plekun otepinnan sivu ikäänkuin tulee vähän edeltä, ja lopulta vasta ite kärki hyppää kielen yli tuoden sit sitä pehmeempää ääntä. Varmaankin tossa myös sitä ääntä pehmentää se, että kun pleku antaa periksi, niin kieli ei veny samalteen pikatessa, eli se ei myöskään "rämpsähdä" takas sit kun kärki pääsee yli?
ihku
Zeeboo
28.04.2010 09:17:03 (muokattu 28.04.2010 09:17:58)
Anselmi83: Fraseeraukseen liittyy tosiaan toi jälkimmäisten kahdeksas-osien aksentointi, sekä tietty myös muitten jazzmusalle tyypillisten rytmisten ilmiöiden (esim. laid back, tuplatempo) haltuunotto.
 
Kolmimuunteisessa fraseerauksessa kannattaa miteetiä myös pitkien äänien luonnetta. Esim neljäsosat soi aivan eri tavalla kun ne ensin solfaa "daa daa daa daa:n" sijaan "daaf daaf daaf daaf:ina" (ja tietenkin soittaa ne jälkimmäisellä tavalla). Puolinuottien kanssa on omat juttunsa: soitetaanko ykköselle kirjoitettu puolinuotti ykköselle jne..
 
Mun mielestä se soundi ei ole pelkästään tekninen juttu, vaan aika paljon just fraseerauksesta(kin) kiinni. Itselläni soundi tosin pyöristyy sillä, että soitan pyöreähkökärkisellä plekulla ja kasvatan vähän kielen ja plekun välistä kulmaa. Eli käännän plekua lievästi poikittain kieleen nähden.
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta."
kimurantti1
28.04.2010 12:10:40 (muokattu 28.04.2010 12:11:38)
Komppaan edellisiä. Sitten vielä sellainen juttu mikä kantsii huomioida, että suurin osa perttijazz-kitaristeista soittaa aika paksuilla 011- tai 012 -kielillä. Tää meinaa tietenkin sitä, että kopioimalla saman soittotekniikan ei yseillä tai kympeillä soittava lankkukitaristi saa samanlaista soundia.
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
Zeeboo
28.04.2010 18:31:31
Fraseerauksesta tuli vielä mieleen, että ihan yhtä oleellisesti kaikkien fraasien soundiin vaikuttaa pikattujen äänien lisäksi ne äänet, jotka korva hahmottaa paikalleen vaikka niitä ei soiteta. Taitavasti käytetyt ghostit ovat tärkeitä rakennuspalikoita.
 
Tuosta pikkaussoundista taas tuli vielä mieleen, että kannattaa kuunnella mm. Joe Passia, Wes Montgomeryä, Martin Tayloria, Kevin Eubanksia ja muita "plektrattomia" soittajia.
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta."
Sammo
29.04.2010 10:23:51
Zeeboo: Tuosta pikkaussoundista taas tuli vielä mieleen, että kannattaa kuunnella mm. Joe Passia, Wes Montgomeryä, Martin Tayloria, Kevin Eubanksia ja muita "plektrattomia" soittajia.
 
Kevin Eubanks on aivan kunu !! Ainakin mun omistaman kahden levyn perusteella (Opening Night ja varsinkin Live at Bradley's).
 
Teemu Viinikaisen kirja Rytmi Elää käy aika hyvin läpi noita fraseraukseen liittyviä seikkoja, monia jo edellä mainittuja. Tuo iskuttoman kahdeksasosan aksentointi hoituu Teemun opeilla niin, että iskulliselle mennään usein pull-offilla tai slidellä ja iskuton pikataan. Tästä aksentointi. Tuon neuvon noudattaminen saattaa pitkällä juoksulla vaatia tekniikan ja sormitusten kokonaan uudelleen rukkaamisen. Ainakin kun katsoo Teemun soittoa, se ei näytä hirvittävän "sovinnaiselta". Toisaalta maailma on täynnä kitaristejä jotka svengaa ihan GACED-pohjalta, kuten vaikkapa Joe Pass.
 
Mua auttaa myös se, että iskuttoman kahdeksasosan ajattelee vähän lyhyemmäksi/stakkaattomaiseksi. Tuolla ja aksentoimisella voi ainakin osittain välttää pahimman "diiba-daaba" osaston (liikaa korostetun kolmimuunteisuuden).
"Sä tykkäät kitaransoitosta niin paljon, iskä, että sä oot kitarasoolo"
kimurantti1
29.04.2010 12:35:26
Sammo: Teemu Viinikaisen kirja Rytmi Elää käy aika hyvin läpi noita fraseraukseen liittyviä seikkoja, monia jo edellä mainittuja. Tuo iskuttoman kahdeksasosan aksentointi hoituu Teemun opeilla niin, että iskulliselle mennään usein pull-offilla tai slidellä ja iskuton pikataan. Tästä aksentointi. Tuon neuvon noudattaminen saattaa pitkällä juoksulla vaatia tekniikan ja sormitusten kokonaan uudelleen rukkaamisen.
 
Tätä tapaa mä käytän lähestulkoon kaikessa soitossani, enkä pelkästään _yrittäessäni_ soittaa jazzia. Toimii tosi tehokkaasti ronskimmallakin särösoundilla, joka muuten hukkaa aika tehokkaasti pikkauksen pienet ja isommatkin nyanssit. Ei ole musta mitenkään vaivalloinen tai epäsovinnaisen tuntuinen tekniikka, kun hommasta pääsee jyvälle.
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
ankkiz
23.12.2010 13:56:32 (muokattu 23.12.2010 16:27:47)
 
 
Löysin mielenkiintoisen sivun improilemisesta, ja sitä kautta eksyin sitten analysoimaan kolmimuunteisuutta tarkemmin:
http://www3.siba.fi/afroimpro/kolmimuunteisuus
http://www3.siba.fi/afroimpro/aksentointi
http://www3.siba.fi/afroimpro/fraseerausapuri
 
Ennen duubiduubipikkaus sujui "ihan ok", mutta nyt hommasta ei tulekkaan enää yhtään mitään. Itselläni ei ole pienintäkään hajua, että olenko ennen pikannut iskuttomille sävelille tulevat aksentit ylös vai alaspäin. Molemmat tuntuvat nyt yhtä lailla luonnollisilta ja luonnottomilta tavoilta - erittäin väkinäiseltä siis.
 
Jos olisi pelkistä (kolmimuunteisista) kahdeksasosista koostuva rytmi/kuvio, vaikka pelkästään skaalaa ylöspäin, niin onko kanssakitaristeilla tapana aloittaa ylös pikkauksella ja aksentoida alaslyönneillä, vai aloittaa alaslyönnillä ja aksentoida ylöspikkauksilla?
Muutatteko tapaa ylöspäin mentäessä vs. alaspäinmentäessä?
 

 
Myös nuo suunnanvaihdosaksentoinnit sekottaa meitin paketin ihan täysin ja aiheuttavat harmaita hiuksia.
Etenkin se, että jos suunnanvaihdos sattuukin iskulle, niin ennen suunnanvaihdosta pitäisi jo osata olla aksentoimatta sitä edeltävä iskuton sävel. Välillä on myös itselleni epäselvää, että minkälainen kuviomuutos lasketaan vasta/jo suunnanvaihdokseksi.
 
Aikaisemmin olisin vetänyt nuo kaikki vain samaa duu-Bi duu-Bi -kuviota noudattaen, välillä enemmän tai vähemmän korostaen fiiliksen mukaan.
 

 
EDIT: Myös pikkauksen liikeradat ovat kasvaneet älyttömäksi soutamiseksi.
EDIT2: Miksi esimerkissä 58 on jälkimmäisessä tahdissa päätetty ottaa aksentti pois F:ltä ja siirtää se E:lle? Kuitenkin E:kin vielä laskee Eb:ään, eli suunta ei vaihdu vielä E:n kohdalla. http://www3.siba.fi/afroimpro/aksentointi
Epämuusikko
23.12.2010 14:43:57
ankkiz: Löysin mielenkiintoisen sivun improilemisesta, ja sitä kautta eksyin sitten analysoimaan kolmimuunteisuutta tarkemmin:
http://www3.siba.fi/afroimpro/kolmimuunteisuus
http://www3.siba.fi/afroimpro/aksentointi
http://www3.siba.fi/afroimpro/fraseerausapuri

 
Mainiota materiaalia.
I'm way deep into nothing special (SD: West of Hollywood).
slapvete
24.12.2010 00:44:07
Alkuperäiseen aiheeseen sekunniksi palatakseni:
 
En tajua miten kukaan ei ole ehdottanut jatsin haltuunottoon tapaa, jolla kaikki kovat retkut Wes M. mukaanlukien homman haltuun otti:
 
Transkriptio. Plokkaa levyiltä tsiljoona hyvänkuuloista II-V-I:stä, ota haltuun mieluusti kaikissa sävellajeissa ja käytä surutta sanavarastona improvisaatiossa. Siitä sitten hommassa eteenpäin. Ja ennen kuin kukaan inisee "omasta äänestä", totean tylysti että ei kannata ruveta kirjoittamaan kirjaa espanjaksi jos ei osaa kuin jokeltaa. Kyllä se oma juttu löytyy ajan myötä jos on löytyäkseen.
 
Mike Stern ja Scott Hendersonkin skribbaavat ja pöllivät likkejä koko ajan. Tee niin sinäkin.
"There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people." - Slipperman
kimurantti1
24.12.2010 03:48:04
slapvete: Alkuperäiseen aiheeseen sekunniksi palatakseni:
 
En tajua miten kukaan ei ole ehdottanut jatsin haltuunottoon tapaa, jolla kaikki kovat retkut Wes M. mukaanlukien homman haltuun otti:
 
Transkriptio. --

 
Eikös se tuolla ketjun kolmannessa kirjoituksessa ollut? :-)
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)