Kitarat: soittaminen ›

Kysyisin kirjoittajalta:
 
Sanopas jokin superstara-tason rockbändi, joilla olisi monipuolisempaa matskua kun Led Zeppelillä.
 
Ihailtavan kokeilevaa/erilaista matskua (ja mikä ihmeellisintä mainstream jaksoi kuunnella vuodesta toiseen niiden ylipitkiä kappaleita).
 
En laittais Lediä samaan kastiin Sabbathin kanssa. Pikemminkin Henkan.
 
ps.
Tää ei ollut sodanjulistus.
 
no joo, tuo zeppelin oli ehkä vähän huono tuossa yhteydessä, onhan niillä kaiken näköistä bluegrassista reggaelainoihin. mietin lähinnä noin niinkun harmonian kannalta tuota juttua, hendrixin musiikissa oli MUN MIELESTÄNI pikkasen enemmän jazzia. mikä toisaalta ei tee siitä monipuolisempaa, ainoastaan erilaista. sabbath oli tässä se bändi jonka viitoittamaan tyyliin lähinnä viittasin. ja sotaa ei saada syttymään vaikka haluttaisiin, zeppelin on mulle yksi kovimmista ikinä.
 
ps. saattoi muuten johtua tuo viittaus siitä, että zeppelinien loppupään tuotanto on mulle aika outoa, olen kuunnellut lähinnä IV:tä edeltäneitä levyjä. täytyy ottaa opikseen ja hankkia nuo uudemmatkin levyt hyllyyn.

Näin on. Zeppelinin loppupään tuotanto on vähän kaikille jäänyt vähemmälle huomiolle. Eikä syyttä - kun biisit meni liian vaikeeksi tajuta eikä niistä ollut enää radiohiteiksi, niin suosion lasku oli taattu.
 
Toista se oli How Many More Timesin aikana. Simppeliä ja toimivaa.

Täytyy kirjoittaa hieman aiheestakin..
 
Muistaakos kukaan kumpi oli se joka haukkui Jimin blues taidot jammailun jälkeen? Muistaakseni Hooker tai Muddy Waters. Jimi otti tämän aikas raskaasti, kun sydämmeltään ja elintavoiltaan oli kuitenkin blues-mies.
 
Luin sen aikanaan Jimille omistetusta lehdestä (olisko ollut Guitar Playerin ensimmäinen erikoisnumero 80-luvulta). Täytyy kaivaa lehti kaapinpohjalta.

Mä muistan ainoastaan sen yhden englantilaisen tyypin, joka mollas vähän Jimiä. Sanoi, ettei tykännyt Jimin soittotyylistä kun ne oli jossain jamitellut. Tais olla alkuvuodesta -66. Se oli sitä aikaa kun Chas vei Jimin joka klubille kitaran kanssa mis oli jamit ja pyys, että Jimi pääse lavalle kans. Kerran tää tapahtu myös Claptonin kanssa, joka jälkeenpäin sanoi Chasille " Kiitti vi**sti kun et varoittanut mitä tuleman pitää ". Mut pitää kaivaa toi tieto esiin, oli vissiin kirjassa Not Necessarily Stoned, but beatiful, the making of Are You Experienced.

Jep. Mutta tää black cat josta puhuin oli Jimin ihailema guru - hitto nyt on pakko löytää se lehti..

Jep. Mutta tää black cat josta puhuin oli Jimin ihailema guru - hitto nyt on pakko löytää se lehti..
 
On muuten varmaan ollu aika iso pamaus jos jompikumpi noista herroista on jotain tollasta Jimille sanonu. Sehän ihaili näitä vanhoja bluus patuja. Nyt äkkiä se lehti esiin!

On muuten varmaan ollu aika iso pamaus jos jompikumpi noista herroista on jotain tollasta Jimille sanonu. Sehän ihaili näitä vanhoja bluus patuja. Nyt äkkiä se lehti esiin!
 
näitähän on historiassa enemmänkin, ainakin robert johnson ja "bird" parker ovat aikoinaan saaneet omien idolien haukut niskaansa ja siitä sisuuntuneena reenanneet (tai vaihtoehtoisesti myyneet sielunsa paholaiselle).

Tommy Johnsonhan väitti itse myyneensä sielunsa paholaiselle. :)
Robertista sitä väittivät muut mm. Son House. ;)

Howlin' Wolf oli ainakin joskun 60 -luvulla ollut aika tylynä Jimille. Wolf oli vissiin aika hankala persoona ja osasyynä oli varmaan myös näkemys, että jimi rahastaa Wolfin musalla. Wolf ilmeisesti myös inhosi hippibändien efektejä ja kovaa volaa.
 
Hubert Sumlin (Wolfin kitaristi ja Hendrixin suuri idoli) tosin kertoi jossain, että wolf oli tavannut Jimin jossain takahuoneessa tietämättä kuka Jimi on ja Jimin soitettua jotain Wolf oli sanonut "I'll hire you, I'll hire you!". Mutta tuo dissaus oli kai tapahtunut myöhemmin, kun Jimi oli iso stara Atlantin molemmin puolin.

jostain Hubert Sumlinin haastattelusta taas muistan, että wolf olis kiitollisena kehunu mick jaggerille rollareitten versiointien tuovan hänelle hyvää julkisuutta/rahaa...

Olen juuri lukemassa jotakin elämänkertaa Jimistä. Onko nykyään enää lähellekkään samanlaista musaskeneä kuin 60-luvulla? Meinaan niitä kaikkia jamisessioita, yms.

Olen juuri lukemassa jotakin elämänkertaa Jimistä. Onko nykyään enää lähellekkään samanlaista musaskeneä kuin 60-luvulla? Meinaan niitä kaikkia jamisessioita, yms.
 
On muuten ihan totta. Ennen kaikki kovat rokkarit ja blueshemmot oli yhta isoa perhetta. Nyt taitaa olla liian isot piirit tuollaiseen, mutta kummallista, etta se tuntuu kadonneen kokonaan.

On muuten ihan totta. Ennen kaikki kovat rokkarit ja blueshemmot oli yhta isoa perhetta. Nyt taitaa olla liian isot piirit tuollaiseen, mutta kummallista, etta se tuntuu kadonneen kokonaan.
 
On kyllä vähän haikea lukea kuinka Jimikin kolusi kaikenmaailman jamit läpi muiden suurten kitaristien kanssa ja juurikin tuo kuinka silloin kaikki muusikot pitivät yhtä sekä olivat kuin suurta perhetä. Tapailivat englannissa, usassa, ranskassa tai missä nyt sattuivat silloin olemaanksaan. Nykyään on vain bändeiksi lokeroituja bändejä ja bändit soittelevat vain kesekenään, jne. Kun itselleni kertyy hieman ikää, pitää kyllä ruveta järjestämään jamiklubeja joissa kaikki saisivat soittaa oli sitten kontrabasisti, tietokoneen soittaja, saksofonisti tai kitaristi.
 
E: ainoa tälläinen hieman em. muistuttavasti "järjestäytynyt" suomen musaskenen edustaja taitaa tällä hektellä olla pelkästään Mnet.

Kuuluuko klapton johonkin kitarakeskusteluun ;)
(siis ton ekan viestin luin, ja lainaamatta laiskin)

Mietityttää aina välillä olisiko nykypäivän musiikki erilaista, jos Jimiä ei oltais menetetty niin aikaisin. Mieshän mullisti musiikkimaailmaa radikaalisti puhumattakaan vaikutuksesta kitaraan, vain neljässä vuodessa jolloin oli maailmanlaajuisessa kuuluisuudessa. Kuinkahan moni nykyään harjaisi Stratocasteria ilman Hendrixin tuomaa "mainosta", Fender näet harkitsi vakavissaan Stratocastereiden tuotannon lopettamista ennen Jimin aikakautta.
 
Turhaahan on jossitella mikä voisi olla jos näin tai noin (Rolling Stonellakin taisi olla yksi numero joka käsitteli sitä jos Hendrix olisi elossa). Henkilökohtaisesti mulle Jimi on yksi isoimmista muusikoista, nerokkaat lyriikat jotka kietoutuu kitaroinnin ympärille täydellisesti, sekin vielä kuinka hyvin tulee se tunnelma että artisti elää biisiään. Ja useinhan näin oli.
 
Suosittelen muuten kaikille Jimiä kuuntelevalle Sharon Lawrencen kirjaa "Jimi Hendrix - Mies, musiikki ja totuus" englanniksi tais olla "Jimi Hendrix - The man, the magic and the truth" tjsp. Mielenkiintoisen näkökulman kirjaan tuo se että kirjoittaja on henkilökohtaisesti ollut Hendrixin ystävä sekä tukija, tulee myös hyvin esille se kuinka Hendrix eli musiikille, ja tuskin olisi lopettanut koskaan. Vaikka levy-yhtiöiden ja julkisuuden tuomat paineet sekä siitä johtuva stressi masensivat Hendrixiä paljon ja lisäksi se että häntä käytettiin kauppallisena tuotteena ja häntä ympyröivät pyrkyrit yms. Kirja tuo esille että Hendrixin kuolema oli mitä todennäiköisemmin tietoinen oma päätös ja pakotien epätoivoista etsimistä. Jimin yliannostushan koostui yhdeksästä voimakkaasta unilääkkeestä (numero 9 oli Jimille maaginen). Kun kirjaa lukee tulee sellanen olo että miten joku voi olla noin piittaamaton toisen tarpeista, ja kuinka joku voi rahastaa toisen intohimolla noin säälimättömästi. Silmiä aukaiseva.
 
Sori näin pitkästä sekavasta raapustelusta joka nyt syntyi,mutta en raaski enää poistaakkaan. Mun mielestä on edes turha kertoa kuinka ihmeellinen tyyppi on kyseessä vaikka siihen itse vähän sorruinkin.. peace out

Ääh, tää on ihan perseestä tämmönen, miks pitää ylistää Jimiä maasta taivaaseen, se on kuollut? Miks haukkua hammettia että "ei se ikinä pääse sille tasolle missä jimi oli", kun ne ei ees soita samanlaista musiikkia, eri genret joita ei paljookaan voi vertailla, on mun mielestä kirk ihan sairaan hyvä kitaristi, jimi oli vaan edelläkävijä joka toi paljon ideoita, sen takia se oli niin suosittu koska semmosta musaa ei koskaan oltu ennen sitä kuultu, feedbackit, delayt ja säröt oli ihan hepreaa kaikille kitaroinnista kiinnostuneille, oli vaan ollut puhtaita soundeja... Sanottiin että bob dylan ja eric lapton oli joskus kokeillu säröö mm. mutta Jimi toi sen albumeilleen ja biiseihinsä, ja näin oli edelläkävijä... Olihan jimikin hyvä kitaristi, harva pystyy soittaan samalla asenteella kun se joten ei haukuta ketään, kaikki saa sitä kitaraansa soittaa miten haluaa, jokkut tuo uusia ideoita, merkkaako se sitä että ne on parempia kitaristeja kuin toiset?
 
Määritelkää mikä on hyvä kitaristi, koska mun mielestä hyvän kitaristin ei tarvi osata kaikkia teorioita ja skaaloja ulkoo vaan jos se on hyvä niin sillä on rock sydämessään ja se osaa tuoda sen kitarallaan esille... Älkää morkatko ketään, se osottaa vaan että ootte ite huonolla asenteella mukana... Kyllä tykkään kuunnella Jimiä itekkin, on mulla axis bold as love ja are you experienced mutta en mä silti vaan rajotu siihen ja kepillä töki jotain metallican master of puppetsia ja hoe että "perkele te ette pääse koskaan jimin tasolle", niin että ajattelisin että jimi on ainoo hyvä ja muut on paskoja... Ääh, just a waste of time, if you try to give the boy a hammer, the whole world becomes a nail...
 
Triviaa muutes: Jimi oli innokas huumeiden kokeilija, mutta karttoi heroiinia, osaako joku kertoo mulle miks se kartto just sitä heroiinia? En oo ite sitä koskaan saanu selville...

Jimi oli innokas huumeiden käyttäjä niinkuin melko moni ihminen tuohon aikaan. :) Heroiinia karttaminen oli monelle periaatekysymys, tai raja jota ei ylitetä. Tuohon aikaan alkoi kuolla ihmisiä yliannostuksiin, varsinkin heroiinin. Tämä oli myöskin Jimille käsittääkseni periaatekysymys olla erossa heroiinista, vaikka kokeilikin sitä muutamia kertoja. Mutta se ylivoimainen este heroiinin käyttöön, tai muiden suonensisäisten huumeiden, oli se että Jimillä oli vahva pelko neuloja kohtaan. Joten heroiinin piikittämistä hän ei (eikä olisikaan luultavasti olisikaan) kokeillut.

Ääh, tää on ihan perseestä tämmönen, miks pitää ylistää Jimiä maasta taivaaseen, se on kuollut?...
 
Ei tainnut Hendrix sitä säröä "keksiä". Clapton taitaa olla yksi varhaisimmista särösoundin popularisoijista. Bluesbreakers with Eric Clapton levyllä kurittaa Marsun comboa nupit kaakossa.
 
Ja ei Hendrix käyttänyt mitään delayta. Tai no, kyllähän studiojutuissa löytyy.

Mietityttää aina välillä olisiko nykypäivän musiikki erilaista, jos Jimiä ei oltais menetetty niin aikaisin.
 
Olen puolestani miettinyt useasti, minkälaista musaa Jimi tekisi tänä päivänä, jos vielä eläisi. Kyseessä olisi varmasti jonkinlainen legenda, mitä todennäköisemmin, joskaan ei nykyisissä mittasuhteissa. Mutta olisiko mies mennyt musiikissaan fuusion suuntaan, vaiko alkanut tehdä samanlaisia tyhjänpäiväisiä 4/4-rämpytyksiä kuin vaikka Clapton kultakautensa jälkeen?

Vaikeahan näitä on kuvitella, mikäli edes tarpeellista. Tuskin Hendrixin oivallukset ja musiikin mullistukset olisi jatkuneet ainakaan niin rakettimaisella vauhdilla, varmaan jossain vaiheessa olisi jäänyt sellainen perustyyli pohjaksi. Niinhän se yleensä menee melkein poikkeuksetta, mutta who knows?