Kitarat: soittaminen ›

Ei häiritse. Osasta näitä uusia kitaristeja ei edes tule olemaan haittaa bändiä hakevalle. Heistä tulee makuhuoneiden Steve Vaita, John Petrucceja ja Statcheja ja tiluttavat miditaustojen päälle =)
 
Roope L. kutsuu näitä komeroneroiksi.

Tuota fallisuuden tuntua vielä lisää se, kun rokkikukot nostelee sitä kitaran kaulaa taivaisiin päin:)
 
Joo, ja vemputtavat kädellä ylisuurta vibraattoa. Runk.

Mäkin olen kaappitiluttelija, mutta älkää kertoko mun bändiläisille. Menee ne vähätkin skenepisteet.

Pitipä sitten pistää Wanted-osastolle ilmotus kun huomasin itsekin olevani olohuonerämpyttäjä. :P

Kyllä jossain vaiheessa vitutti kun kitaristeja on joka nurkassa. Jonkin aikaa sitten tajusin että sehän on suunnaton rikkaus että ympärillä on paljon saman instrumentin soittajia. Kun unohtaa sen nopeuden tavoittelun ja kisan jotta kuka osaa siisteimmät riffit, niin kyseessähän on tilanne jossa ympärillä on todella paljon materiaalia josta oppia.
 
Mielestäni mikään ei ole opettanut minulle niin paljon kitaransoittamisesta kuin se että ystäväpiirissä on monta loistavaa ja persoonallista kitaristia. Kun oikein osaa asennoitua, niin muiden soitosta alkaa bongata niitä hyviä juttuja omaan soittoon ja huonosti hoidettuihin juttuihin osaa myös varautua. Jos kuuntelee vain omaa soittoa ja gurujen soittoa, niin kaikki siltä väliltä jää vaille huomiota. Oman soittamisen taso jää auki, itse ei tiedä missä ollaan menossa ja mitä pitää treenata. Soittamisen opettelu on pitkä tie ja siinä muilta matkustajilta on hyvä kysyä neuvoja niin ei eksy reitiltä.

Nimenomaan se muiden instrumenttien arvostuksen puute on se tylsin asia kitaran ylitarjonnassa. Monesti kuullu kommenttia tyyliin :"Miks vi****ssa soittaisin bassoa kun sillä ei voi vetää sooloa." Mukavaahan se on kun on paljon kitaristeja, kunhan vain olisi vielä paljon basisteja, rumpaleita, kosketinsoittajia...
 
Tilutuksen ihannoiminen on minultakin mennyt ohi. Luritussoolot sun muut kikkelinnyplimiset eivät juuri voi vähempää kiinnostaa. Kunnon kuolonmetalliriffit ovat takuulla paremman kuuloisia kuin nopeat pilipalimelodiat. Komppikitaristeja ei arvosteta juuri ollenkaan, vaikka juuri se komppaus ja kappaleen rakenne tekee musiikista hyvää. Hyvä soolo paskassa kappaleessa ei nosta kappaleen tasoa yhtään.

Itsekin olen miettinyt samoja asioita. Esim. Jossain vaiheessa meinasin siirtyä bassoon, kun tuntui siltä että basisteja on aina liian vähän. Nykyään soitan kitaraa ja rumpukapulatkin pysyy hyvin kädessä.

Komppikitaristeja ei arvosteta juuri ollenkaan, vaikka juuri se komppaus ja kappaleen rakenne tekee musiikista hyvää.
 
Kyllä ainakin jutuista mitä näillä sivuilla lukee niin saa komppikitaristeista ihan hyvän kuvan. Vertaa esim. Hanoi Rocks ja Metallica. Hetfieldiä ja Costelloa pidetään paljon kovempina soittajina kuin Kirkkiä ja Andyä. Varmasti kyllä aiheestakin. Mutta siis melkeinpä toisinpäin toi alkaa olemaan..

oikeestaan itseäni kyrsii ihan sama, vaikka itekkin alotin juuri nyt massa-aikaan kun kaikki rupee soittamaan. Mutta en kyllä tiedostanut silloin siitä että moni soittas, olin oikeestaan ainoo kaveriporuikoista joka tahto kitaran. Nykyään sitten jokatoinen hewari ,,/ omistaa kitaran, mutta puolet niistä vaan koittaa soittaa bodomia vaikka ei taidot riitä ja ne luulee että osaa. Itse aloin ottamaa tunteja ja harjottelemaan teoriaa ja keskityn nykyisin vain soiton puhtauteen. Oikeastaan oikeita kitaristeja ei ole sen enempää kuin ennenkään :D

oikeestaan itseäni kyrsii ihan sama, vaikka itekkin alotin juuri nyt massa-aikaan kun kaikki rupee soittamaan.
 
Hehe! Oli niitä kitaransoittoa aloittavia teinejä ihan liiaksi asti jo silloin kun minä aloitin soittelun. Suurin osa vaan vissiin kyllästyi hommaan aika pikaisesti. Ei tuo mikään uusi ilmiö ole.

Kitaranomistajia on ollut aina paljon, kitaristeja sitten taas vähemmän. Suurin osa näistä teinitiluvilleistä on sellaisia, että niistä ei ole bändisoittotilanteessa muuta kuin haittaa. Kädet käyvät kyllä kuin emättimen suolaajalla, ja hirveä tuomiopäiväsärö on koko ajan päällä. Ongelmat alkavat kun pitäisi tehdä jotain seuraavista:
 
- Soittaa tempossa
- Soittaa puhtaalla soundilla
- Soittaa sellaisella volyymilla, että muistakin bändiläisistä kuuluu jotain
- Kompata tyylikkäästi
- Soittaa melodinen soolo
- Soittaa jokin seiskaa vaikeampi sointu
- Soittaa yleensäkään jokin muu kuin "vitossointu"
- Kompata nuotion äärellä "Päivänsäde ja menninkäinen"
- Säestää joulujuhlassa "Porsaita äidin oomme kaikki"
- Soittaa keikka jossain bändissä, joka soittaa jotain muuta kuin oman suosikkitiluörinäbändin biisejä
- Säätää kaupan hyllyltä otettu kitara soittovireeseen
- VIRITTÄÄ kitara!
 
jne. jne. jne. Eli suurimmasta osasta kitaranomistajia ei ole pidemmän päälle todellista vaaraa bändikuvioissa. Keskittymällä olennaisiin asioihin päämäärättömän makkarissa tiluttamisen sijaan kyllä erottuu joukosta aika pian.

Kädet käyvät kyllä kuin emättimen suolaajalla
 
Harvoin käy näin, mutta pakko myöntää että repesin :)
 
Jos huomaa valahtavansa makkaritilutuksen (itseni tapauksessa olkkaritilutuksen) puolelle, niin kannattaa tehdä itselleen jokin kokonaisvaltainen treeniohjelma joka kattaa muitakin osa-alueita kuin tilutekniikkatreenin. :)
 
En nyt viitsi tässä kertoa omaa "treeniohjelmaani", mutta jokainen voi keksiä/rakentaa/koota omansa kunhan tutkii vähän mitä kitaristin "oikeasti" tarvitsee/kannattaa osata.
 
Tuo on kyllä harmi että bändiä on vaikea löytää/saada kasaan kun kaikki tuntuvat soittavan kitaraa. Sama ongelma oli jo silloin kun aloittelin soittamaan - lähimmässä kaveribiirissä oli 7 kitaransoittajaa. Onneksi myös yksi rumpali ja basisti löytyi että pystyttiin vähän leikkimään bändileikkejäkin. Nykyään en tunne ainuttakaan muun lajin musiikinharrastajaa kuin kitaristeja, joten bändin kokoominen on hieman hankalaa :/

Kitaranomistajia on ollut aina paljon, kitaristeja sitten taas vähemmän. Suurin osa näistä teinitiluvilleistä on sellaisia, että niistä ei ole bändisoittotilanteessa muuta kuin haittaa. Kädet käyvät kyllä kuin emättimen suolaajalla, ja hirveä tuomiopäiväsärö on koko ajan päällä. Ongelmat alkavat kun pitäisi tehdä jotain seuraavista:
 
- Soittaa tempossa
- Soittaa puhtaalla soundilla
- Soittaa sellaisella volyymilla, että muistakin bändiläisistä kuuluu jotain
- Kompata tyylikkäästi
- Soittaa melodinen soolo
- Soittaa jokin seiskaa vaikeampi sointu
- Soittaa yleensäkään jokin muu kuin "vitossointu"
- Kompata nuotion äärellä "Päivänsäde ja menninkäinen"
- Säestää joulujuhlassa "Porsaita äidin oomme kaikki"
- Soittaa keikka jossain bändissä, joka soittaa jotain muuta kuin oman suosikkitiluörinäbändin biisejä
- Säätää kaupan hyllyltä otettu kitara soittovireeseen
- VIRITTÄÄ kitara!
 
jne. jne. jne. Eli suurimmasta osasta kitaranomistajia ei ole pidemmän päälle todellista vaaraa bändikuvioissa. Keskittymällä olennaisiin asioihin päämäärättömän makkarissa tiluttamisen sijaan kyllä erottuu joukosta aika pian.
 
Sait plussan
 
Minä kyllä pidän enemmän riffien/introjen soitosta (esim. electric eye, still got the blues ja hey hey my my) kuin tiluttamisesta. On sitä joskus myös kiva tiluttaakkain

Monesti kuullu kommenttia tyyliin :"Miks vi****ssa soittaisin bassoa kun sillä ei voi vetää sooloa."
 
Ne ei vielä tiedä että bassollakin voi soittaa sooloja.

Ne ei vielä tiedä että bassollakin voi soittaa sooloja.
 
Jup. Kuuntelisivat Ron Carteria, Jaco Pastoriusta ja Pekka Pohjolaa muutamia mainitakseni......