Kitarat: soittaminen ›

Huomasimpa juuri, että tämäkin on näitä 3 vuotta vanhoja ketjuja, montako vanhaa ketjua tällä viikolla on oikein nostettu?

Huomasimpa juuri, että tämäkin on näitä 3 vuotta vanhoja ketjuja, montako vanhaa ketjua tällä viikolla on oikein nostettu?
 
Mitä sitä pyörää uudelleen keksimään... ei vaan, minullakin on niitä päiviä kun tuntuu ettei soitto kulje ja silloin hävettää jos on kavereita kuulolla.
 
Tuosta nauhoittelusta mun täytyy ihme kyllä todeta että soitto kuulostaa paremmalta narulla kuin soiton aikana. Nauhoittaessa joku nihkeän tuntuinen juttu kuulostaakin loppujen lopuksi ihan hyvältä ja sitten sellainen "ihan ok" veto voi ollakin aivan loistava. Silloin kun menee kunnolla arseelleen niin sitä ei pelasta mikään.

Tuosta nauhoittelusta mun täytyy ihme kyllä todeta että soitto kuulostaa paremmalta narulla kuin soiton aikana. Nauhoittaessa joku nihkeän tuntuinen juttu kuulostaakin loppujen lopuksi ihan hyvältä ja sitten sellainen "ihan ok" veto voi ollakin aivan loistava. Silloin kun menee kunnolla arseelleen niin sitä ei pelasta mikään.
 
Ihme juttu. Itse kun soitan, niin oma räpellys kuulostaa paljon pahemmalta nauhalla. Löysin muuten bändimme huumoribiisin vuodelta öö. Soitan kitarasoolon, joka on aivan käsittämättömän karmea. Yksikään bendi ei varmasti osu vireeseen ja kaikki menee pieleen. Karseampaa räpellystä kuin onnettomat kitaristivideot-topicissa. Onneksi olen nykyään edes vähän parempi.
 
Vieläkin hävettää se sooloräpellys... Ei stna.

Aina kerran viikossa tulee sellanen fiilis että osaa edes jotenkuten soittaa. Bändin kanssa soitettaessa kaikkia kuulostaa pirusti paremmalta. Sitä mieltä olen, että jokainen instrumentti tarvitsee kaverin.

Joka kerta soittaessa on sellainen fiilis että en minä osaa soittaa mitn ja se on muutes aika totta.
 
Edit. Lisätään se nyt että EN ainakaan HYVIN osaa soittaa.

Jännää muuten, miten valtava ero on sillä päivällä, kun tosiaan irtoo...verrattuna siihen huonoon päivään. Ensin mainitussa tilassa tuntuu, ett jokaikinen juttu mitä kokeilee onnistuu...ja draivi on ihan mieletön. Tuntee tosiaan, ett on tässä aika hyväkskin kehittynyt. Jälkimmäisessä tapauksessa taas tuntuu ettei oo ikinä mitään oppinukkaan ja soundikin tuntuu tosi huonolta.
Armeijan aikaan huomastin, ett kun oli viikon tai parikin erossa kitaransoitosta, niin sen jälkeen kun kokeili, niin sillon soitto oli nimenomaan tota ensin mainittua. Liekkö sitt siitä riemusta, kun pääsi lomille...tai vaiko siitä, oli niin hirvee hinku soittamaan??
 
Oon huomannut ihan saman. Tai ennen ainakin luulin, että soiton onnistuminen johtuu tauosta. Nyt kuitenkin vähän aikaa sitten testasin, ja kuulosti aivan hirveältä. Sen sijaan huomasin, että yleinen fiilis vaikuttaa tosi paljon soittoon, ja se myös että mitenkä se alkaa. Jos alotat soittamisen ja se menee päin mäntyä, ovat sessiot pilalla. Kannattaa sitten vaikka illemmalla ottaa skeba kouraan ja uutta putkeen :)

Semmonen fiilis tulee kerran kuukaudessa, että ei perkele.
Ei tää ny lähe, mutta oo joku tunti/päivä soittamatta ja ajattelematta soittoa.

Mulla myös on nyt moinen fiilis. Aivan helvetin masentavaa. Syynä ei oo pelkästään se, että mä oon taas kuunnellu liikaa Gypsy Jazz-soittajia vaan myös se, ettei mulla oo enää aikaa soittamiselle.
 
Aikaa ei ole ollut noin puoleen vuoteen, lisäksi valtaosa sähkökitarakamoista lojuu enimmäkseen treeniksellä eikä siis edes pääse tota Gibsoniakaan aina soittamaan.
 
Joskus on ollut sellanen fiilis, et tää 4/4 kikkailuhan alkaa svengata, mut nyt on ihan kädetön koko hommassa. Aina kun aloittaa sooloilun, niin vetää sen saman soolon ja ryssii samoissa kohdissa. Kamalinta on se kun vielä kuulee soittavansa päin helvettiä.
 
Siitä on siis tullut ongelma, ettei voi tehdä tätä soittohommaa enää sillon kun huvittaa, vaan sitä pitää tehdä sillon kun voi. Perseestä.

Nyt on tuo fiilis edennyt sille asteelle että en koske enää kitaraan.
Uusi kitara joskus syksyllä saattaa elvyttää soittoinnon mutta siihen asti - en usko koskevani enää kitaraan.

Tuleeko teillä koskaan sellaista fiilistä..
 
Luulenpa, että jokaista soittajaa ottaa joskus oma soitto päähän. Mulla ei luultavasti koskaan tule sellaista fiilistä, että olis tarpeeksi hyvä, koska se on yksinkertaisesti mahdotonta. Aina on jotain uutta opittavaa. Toisaalta ihmisiäkin on niin erilaisia. Toisille riittää kourallinen sointuja, toiset istuvat paskallakin kitara kourassa.
 
Välillä tuntuu että kitaran soitto ja siinä kehittyminen on kuin joku seikkailu roolipeli, missä kerätään leveleitä :D Levelin saa kun osaa taas paremmin ja oppii vaikka jonkun uuden jutun. Sitten kun on saanut levelin niin edelliset jutut tuntuvat helpoilta ja tarpeettomilta.

Okei, jättäkää huomioimatta :D
 
Mielenkiintoinen näkökulma. (Humio)

jatkuvaa älä ja ylämäkeähän se on. yleensä tuntuu siltä että ei vaan osaa ja soitto motivaatio on matalalla mutta silti tulee soitettua sitä varten että tietää että se ylämäki tulee viel. :)
 
ja sitten aina joskus kun on muutenkin hyvä fiilis ja huomaa sen että on kehittynyt ja soitto sujuu niin silloin se tuntuu kyl sujuvan ja tajuu et on oppinu, ja nää momentit on just niitä kyl minkä takii on hienoo soittaa.

Aluks se kyllä tuntu ja vielläkin.......Joskus.

Pakkohan sen on ainakin joskus tuolta tuntua. Ei sitä jaksaisi harjoitella ja kehittää soittotaitoaan, jos on itse sitä mieltä että on "hyvä". soittaja. Itse sanon lähes aina, etten ole oikea ihminen arvioimaan sitä, miltä oma soittoni muille kuulostaa.
 
Tottakai pidän itseäni sopivasti kehittyvänä että hyvänä soittajana - jos ei reilussa yhdeksässä vuodessa soittamaan opi niin sitten ei oo ees yrittänyt oppia...