Kitarat: soittaminen ›

Cleaneja rautalankameininkejä yleensä kaulamikillä oon soitellu, saa semmosta pyöreyttä ja pehmeyttä siihen soundiin. Heavyjuttuihin oon tallamikin huomannu toimivaksi melkein joka kitarassa.
 
Kahdella humbuckerilla varustetulla soittimella en yleensä keskiasentoa käytä, mutta esimerkiksi Jacksonillä jossa on H-S-S tulee vedeltyä siten, että on kumpikin sinkula käytössä... Vähän fiiliksen mukaan. :)

Kyllä sitä tallamikkiä käytän lähes aina, koska se on siedettävin mikki, kun muut ovat niin huonot. Kyseessä siis huono kitara, ei se että mulla olis muita mikkejä kohtaan jotain.

Mulla on strato kolmella yksikelaisella ja sitten lespauli kahdella kaksikelaisella. En ole oikein ikinä tullut juttuun noiden särösaundien kanssa, vaikka pikkujätkänä heavystäkin tykkäsin ja olen särökitaraa ikäni kuunnellut ja paljon itsekin sellaista soittanut.
 
Oma kokemukseni on, että straton kanssa säröjä on helpompi hallita kaikilla mikeillä ja siinä on hyvät särösaundit lukuunottamatta sitä, että siinä on häiriöääniä enemmän. LesPaulissa on kyllä hyvät särösaundit, mutta ne on semmoiset paksut ja kermaiset eikä "rämise" sillä tavalla kun strato. Noista mikkivalinnoista sen verran, että säröllä soitettaessa lespalla tulee eniten käytettyä tallamikkiä, koska kaulamikki helposti puuroutuu tai se vaatisi niin paljon ruuvausta etten ole vielä päässyt sinuiksi sen kanssa. Stratossa tulee käytettyä enemmän kaikkia mikkiyhdistelmiä paitsi tallamikkiä ehkä vähän vähemmän tallamikkiä kun se on niin kimakka eikä siihen ole edes sävysäädintä. Yleisesti ottaen tykkään eniten lespassa siitä väliasennosta kun molemmat mikit on päällä ja samoin stratossa tulee paljon käytettyä niitä väliasentoja ja yksittäisistä mikeistä tulee eniten soitettua straton keskimikillä ja lespan talla mikillä vähemmän tulee sensijaan käytettyä straton tallamikkiä yksin ja lespan kaulamikkiä yksin (pitäisi varmaan opetella säätämään nekin paremmin). Sävysäätimiä ruuvaan alvariinsa kun olen hiljattain keksinyt, että nekin ovat olemassa;-).
 
Tuli noista aikaisemmista kommenteista (joissa puhuttiin siitä kuinka pienetkin asiat kitaran tuntumassa vaikuttavat soittoon) mieleen, että se liittynee tähän tiluttamiseen. Tunsin kerran semmoisen hevitiluttajan ja se myös puhui aina siitä hienomotoriikasta etc. ja täytyy sanoa, että on kyllä uskomatonta kuinka limitille se soitto voidaan viedä. Siis ihan kuin huippuunsa viritetty formula-auto tai joku päästäinen, joka putsaa havunneulasetkin polultaan, kun juoksee niin kovaa ettei silmä erota. Itse olen sen verta karkea tyyppi ja soittajana suurpiirteinen, että mulle selvisi vasta muusikoiden netissä semmoinenkin seikka, että lespaulissa ja stratossa on erimittaiset skaalat, vaikka mulla itsellani on ollut molemmat kitarat tuossa jo kummeniä vuosia.-D. Juu kaikki kunnia tiluttajille, se on sen kaltaista äärimmäisyyttä, jota haluaisin oppia ymmärtämään. Kyllä mä pensakana kuunteli EVH:ta niinkuin muutkin ja koitin Eruptionia opetella (mä en vaan ikinä oppinut ja aattelin sitten, että pitkää tunkkinne). Nyt vanhoilla päivillä olen ajatellut, että pitäisi se tiluttaminenkin opetella vihdoin ja viimein kun sitä on ikänsä vältellyt.

Stratoissa yleensä väliasentoja. Se oikea" Stratosoundi" löytyy sieltä. Mun mielestä.

Kitarasta riippuen. Kaksimikkisellä kompissa tallamikkiä, sooloissa kaulaa ja puhtailla väliasentoa.
 
Kolmemikkisellä tulee käytettyä samoin kompissa tallaa ja sooloissa kaulaa. Puhtaissa sitten keski- ja kaulamikin yhdistelmää.
 
Kitaroina niin Les Paul-johdannaista, superstratoa, normistratoa kuin "teleäkin".

Välillä tuntuu, että kuulun siihen pieneen vähemmistöön joka ei ole ikinä oikeen innostunut tallamikistä. Liian terävä ja pistävä paitsi välillä särön kanssa.

Kaikki aina tallamikillä, koska kitaroissani ei ole muuta kuin tallamikki. Vielä kun tone ja volapotikan vaihtas pelkäksi on/off kytkimeksi.