Kitarat: soittaminen ›

Siinä sanassa on kyllä aika negatiivinen leima, vaikka sillä viitattaisiin sitten kehen tahansa. Eddie Van Halen tiluttaa, Nuno Bettencourt tiluttaa, Pat Methenykin tiluttaa, ja mm. kaikki noi tekee sen lähes poikkeuksetta tyylikkäästi. Vai miten te muut miellätte nää nopeaa soittoa merkitsevät termit ja niiden merkitykset. Näin ainakin mulla:
 
Tiluttaminen = nopea, mutta huono soitto, käytetään nimenomaan kitaristeista
Nopea soitto = nopea soitto, ei ota kantaa sen hyvyyteen/huonouteen
Juoksutus = suht. nopea tai nopea soitto, ei sisällä ainakaan minkäänlaista negatiivista leimaa
Shredaus = nopea soitto, ei negatiivista leimaa, käytetään yksinomaan kitaristeista, usein vielä viittaa raskaampaan musiikkiin
Pilitys = nopea soitto, joko huonoa tai sitten tarkoituksella kieli poskella vedetty, yleensä mautonta
 
Hitto, näitä termejä kyllä riittää vaikka kuinka. Jonkun pitäisi tehdä näistä tietosanakirja. Vaikka on tässäkin puheenaihe. Ihan yhtälailla niitä paskoja sooloja tulee kitaristeilta, joilla ei tekniikka riitä tiluttamiseen. Joko se soitto kuulostaa hyvältä tai sitten ei, eikä sillä useinkaan ole mitään tekemistä nopeuden kanssa.

arc: Sinänsä velsan näkemys on musta ristiriitainen siksi, koska yleensä nopeat tilut nimenomaan on yleisölle soittamista. Nehän toimii varsinkin musiikista tietämättömille henkilöille, joiden havainnointi rajoittuu "Vittu se on nopee" -tyyppisiin asioihin. Sitten jos siinä tilussa on vielä jotain sisältöä, niin se toimii ehkä musikaalisellekin kuuntelijalle.
 
Minusta tämä on varsin tapauskohtaista, sillä tilutusta sisältävää musiikkia on monenlaista. On esimerkiksi sellaista, jossa kitaristi soittaa useimpiin biiseihin lyhyehkön soolon, joka sisältää nopeaa mutta pohjimmiltaan yksinkertaista soittoa. Soitossa voi olla teknisiä puutteita varsinkin muilla osa-alueilla kuin nopeudessa. Tällaisesta soitosta todennäköisesti pitävät eniten ne vähemmän musiikkiin perehtyneet kuuntelijat, jotka kuulevat vain sen, kuinka nopeaa soitto on. Muusikot kuitenkin huomioivat, ettei tämä kitaristi ole oikeasti erityisen taitava, eivätkä useimmiten arvosta tätä paljoa, vaikka biiseistä muuten pitäisivätkin.
 
Toisen ääripään tapaus voisi olla äärimmäisen taitava kitaristi, jonka biiseissä kitarasoolot ovat pääosassa. Kyse voi olla vaikka kokonaan instrumentaalisestakin musiikista. Kitaristi soittaa täysin puhtaasti erittäin vaativia ja pitkiä sooloja tyylillä, jota jotkut voisivat nimittää sieluttomaksi. Tämän kaltaisesta musiikista keskivertokuuntelija ei saa mitään irti, eikä jaksa sitä nopeuttakaan ihailla minuuttikaupalla yhteen putkeen. Jotkut musiikin harrastajat puolestaan saattavat arvostaa kitaristin taituruutta ja ehkä jopa pitää biiseistä.

Tiluttaminen on mun mielestä vain käännös sanasta shredding. Se on tavallaan vähättelevämpi termi. Samaa sarjaa kuin "rämpyttäminen". Nopea soitto on yksi ilmaisukeino ja jos et pysty siihen olet puuttellinen kitaristi, jolla on yksi ilmaisukeino vähemmän. Pillunsaannista, jazzillako sitä sitten saa? Tai jollain rootskamalla? Tunnen monta muijaa jotka diggailevat ihan täpöillä Symphony X:ää ja Dream Theateria, Satriania ja tuollaista. Yksi niistä on ihan vitun hyvännäkönenkin, itseasiassa musiikin opiskelija itsekin. Mustiinpukeutuvia metallichicksejä nyt on maailma väärällään, jotka nauraa sut pystyyn jos meet jotain rokista/popista niille selittään. Eiköhän naisia riitä ihan jokaiselle musatyylin soittajalle. Yksi hyvä muusa riittää, riittää jos se tykkää sun tiluttamisesta, ei niitä montaa tartte. Tietenkin jollain mainstreamkamalla on isompi suosio mutta kukaan mitään haaremia tuskin haalimassa vai? Eikös musaa soiteta ihan muista syistä, joihin rahakaan ei lukeudu.
 
Niin ja teknisyydestä, se on miltei ainoa osa-alue mitä voit kehittää. Melodiatajua ja kyky säveltää tulee äidinmaidossa tai sitten ei tule, usein ei. Tarvitaan paljon myös niitä jotka soittaa sen mitä bändin pomo/biisintekijä käskee. Ja mitä leadkitaraan yleensäkin tulee, monet huippusuositut bändit omaavat aivan keskinkertaisen soolokitaristin, ei se haittaa ketään (paitsi kitaristeja) jos biisit on hyviä.

aalataur: Tiluttaminen on mun mielestä vain käännös sanasta shredding. Se on tavallaan vähättelevämpi termi. Samaa sarjaa kuin "rämpyttäminen".
 
Suunnilleen näin minustakin. Vähättelevyys vaihtelee, eikä tilutus välttämättä tarkoita mitään negatiivista.
 
Nopea soitto on yksi ilmaisukeino ja jos et pysty siihen olet puuttellinen kitaristi, jolla on yksi ilmaisukeino vähemmän.
 
No, onhan tämä tavallaan totta. "Puutteellinen" kyllä kuulostaa hiukan vähättelevältä, sillä kaikki ilmaisukeinot eivät sovi kaikkeen musiikkiin, ja melko harva niitä kaikkia hallitsee. Pääasia kuitenkin on se, että soitto kuulostaa hyvältä, eikä kaiken osaaminen.
 
Mustiinpukeutuvia metallichicksejä nyt on maailma väärällään, jotka nauraa sut pystyyn jos meet jotain rokista niille selittään.
 
Kyllähän niitäkin ihmisiä tosiaan on, joiden mielestä maailmaan mahtuu vain yksi musiikkityyli. Onko sellaisessa ajattelussa sitten mitään järkeä, se on toinen asia.
 
Niin ja teknisyydestä, se on miltei ainoa osa-alue mitä voit kehittää. Melodiatajua ja kyky säveltää tulee äidinmaidossa tai sitten ei tule, usein ei.
 
Tästä olen eri mieltä. Niin säveltämis- kuin soittotaitoonkin liittyy lahjakkuus, mutta molempia voi kehittää harjoittelemalla.
 
Ja mitä leadkitaraan yleensäkin tulee, monet huippusuositut bändit omaavat aivan keskinkertaisen soolokitaristin, ei se haittaa ketään (paitsi kitaristeja) jos biisit on hyviä.
 
Eikä välttämättä kitaristejakaan haittaa, ei minua ainakaan. Biisi on aina pääasia, soittotaito plussaa.

Mä mietin mitä tällasilla jannuilla musiikissa tekee.
 
Ei mitään. Sitä tossa koitin vähän niinku hakeakin, että termi "tiluttaminen" leimaa ikävästi samaan lokeroon niin aivottoman sahaamisen, kuin myös tyylitajuisen, mutta samalla myös nopean soittamisen. Ja esimerkit ferrari ja gilbertto heitin niinku edustamaan niitä kahta ääripäätä saman lokeron sisällä. :)

Paskan marjat se sävellys- ja sovitustaito missään äidinmaidossa ole. :-) Nimenomaan sitä pystyy ja pitääkin harjoitella, joko tietoisesti tai tiedostamatta, ja se on taito joka kehittyy aivan samalla tavalla kuin soittotekniikka. Ne tyypit joilla se näennäisesti tulee "äidinmaidosta" on yleensä kuitenkin niitä tyyppejä, jotka on kuunnelleet todella paljon musaa ja imeneet vaikutteita. Mitä tulee tohon tilutus-sanaan, niin kyllä siinä vähän negatiivinen leima on, musta tähän väitteeseen löytyy perustelut tämän palstan ketjuista.

Migeteus: Suunnilleen näin minustakin. Vähättelevyys vaihtelee, eikä tilutus välttämättä tarkoita mitään negatiivista.
 
Joo, kyllähän sitä voi käyttää itseironisessa mielessä. Esim. Mikko Kosonen nimitti itseään "tilupelleksi". Ja mikä sitten on tilua, olen mäkin nimittänyt omaa soittoani tiluttamiseksi vaikka ei se nyt vielä kovin tilua ole laajemmin ajatellen.
 
No, onhan tämä tavallaan totta. "Puutteellinen" kyllä kuulostaa hiukan vähättelevältä, sillä kaikki ilmaisukeinot eivät sovi kaikkeen musiikkiin, ja melko harva niitä kaikkia hallitsee. Pääasia kuitenkin on se, että soitto kuulostaa hyvältä, eikä kaiken osaaminen.
 
Toki, mutta joissakin musatyyleissä tuo nopeus on aikalailla perustehokeino, joka olisi syytä jotenkin haltsata.
 
Kyllähän niitäkin ihmisiä tosiaan on, joiden mielestä maailmaan mahtuu vain yksi musiikkityyli. Onko sellaisessa ajattelussa sitten mitään järkeä, se on toinen asia.
 
Joo, otinkin ääriesimerkiksi tuon. Useimmat suosivat kuitenkin jotakin genreä ja se on heidän "lempilapsensa". Näin myös metallin kohdalla, ja monet naispuoliset kuuntelevat metallia myöskin. Muusikoille halu ymmärtää myös musiikkia joka ei ole se ihan ykkösjuttu on ehkä yleisempää?
 
Tästä olen eri mieltä. Niin säveltämis- kuin soittotaitoonkin liittyy lahjakkuus, mutta molempia voi kehittää harjoittelemalla.
 
Tjaa.. en mä usko että Pauli Mäkikartano ja John Lennonjohtotorni oli kauhean paljon opiskellut mitään, niiltä vaan alkoi tulemaan niitä lauluja kuin hanasta vettä? Vai oliko, tässä oli nyt hieman mutuilua.. Tai.. se kyky säveltää sellaisia lauluja, kyllä mä uskon että se on aika paljon asia jota ei voi opetella. Jotain tietysti aina voi, perusteet kuntoon ja niin edelleen.. Mutta en mä usko että ne itsekään tietää mitä tapahtui, jos miettivät miksi jostain kappaleesta tuli niin helvetin hyvä. Jos sen voisi opiskella, siihen kouluun missä tota opetetaan olisi aika paljon tunkua.

aalataur: Tjaa.. en mä usko että Pauli Mäkikartano ja John Lennonjohtotorni oli kauhean paljon opiskellut mitään, niiltä vaan alkoi tulemaan niitä lauluja kuin hanasta vettä?
 
Ei niillä mitään muodollista koulutusta varmaan ollutkaan. Mutta ne on tehneet biisejä tosi paljon, eikä läheskään kaikki niistä ollut hyviä, eikä niistä Lennonin omasta mielestä hyvistä biiseistäkään ole kaikkia julkaistu. Tai myöhemmin onkin, eikä ne kaikki mun mielestä miksikään timanteiksi ole paljastuneet. Joka tapauksessa, mistä sä tiedät kuinka moninkertainen määrä biisejä esim. Lennonilla on jäänyt pöytälaatikkoon tai mennyt roskiin, kun ne ei sen mielestä ollut hyviä? :-)
 
Suorimmillaan biisien tekoa voi harjoitella tekemällä biisejä ja miettimällä, että mikä niissä toimii tai ei toimi. Samoten sovittamista. Mulla itse asiassa on konsalla tällä hetkellä käynnissä sävellys/sovitus -kurssi, painottuen jälkimmäiseen. Ja ei, ei siellä tietenkään kerrota, että miten tehdään seuraava Thriller, vaan annetaan työkaluja, joilla on mahdollista päästä yli monista sudenkuopista. Joka tapauksessa paras koulu tähän on vain kuunnella mielestään hyvää musiikkia ja miettiä, että miksi se on niin hyvää. Tätä niissä sävellys- ja sovituskouluissa ja -kursseillakin paljolti tehdään.
 
Kukahan se oli joka sanoi jotenkin tähän tapaan, että kun oot tehnyt kymmenen biisiä, niin oot todennäköisesti tehnyt yhden kelvollisen. Kun olet tehnyt viisikymmentä, niin siellä on ehkä yksi tosi hyvä. Siihen, että jostain biisistä tulee miljoonia myyvä hitti vaikuttaa niin monta asiaa, ihan lähtien sattumankaupasta ja vallalla olevasta muodista, eikä sillä välttämättä ole biisin hyvyyden kanssa mitään tekemistä.

kimurantti1: Ei niillä mitään muodollista koulutusta varmaan ollutkaan. Mutta ne on tehneet biisejä tosi paljon, eikä läheskään kaikki niistä ollut hyviä, eikä niistä Lennonin omasta mielestä hyvistä biiseistäkään ole kaikkia julkaistu. Tai myöhemmin onkin, eikä ne kaikki mun mielestä miksikään timanteiksi ole paljastuneet. Joka tapauksessa, mistä sä tiedät kuinka moninkertainen määrä biisejä esim. Lennonilla on jäänyt pöytälaatikkoon tai mennyt roskiin, kun ne ei sen mielestä ollut hyviä? :-)
 
Suorimmillaan biisien tekoa voi harjoitella tekemällä biisejä ja miettimällä, että mikä niissä toimii tai ei toimi. Samoten sovittamista. Mulla itse asiassa on konsalla tällä hetkellä käynnissä sävellys/sovitus -kurssi, painottuen jälkimmäiseen. Ja ei, ei siellä tietenkään kerrota, että miten tehdään seuraava Thriller, vaan annetaan työkaluja, joilla on mahdollista päästä yli monista sudenkuopista. Joka tapauksessa paras koulu tähän on vain kuunnella mielestään hyvää musiikkia ja miettiä, että miksi se on niin hyvää. Tätä niissä sävellys- ja sovituskouluissa ja -kursseillakin paljolti tehdään.
 
Kukahan se oli joka sanoi jotenkin tähän tapaan, että kun oot tehnyt kymmenen biisiä, niin oot todennäköisesti tehnyt yhden kelvollisen. Kun olet tehnyt viisikymmentä, niin siellä on ehkä yksi tosi hyvä. Siihen, että jostain biisistä tulee miljoonia myyvä hitti vaikuttaa niin monta asiaa, ihan lähtien sattumankaupasta ja vallalla olevasta muodista, eikä sillä välttämättä ole biisin hyvyyden kanssa mitään tekemistä.
 
Ei ehkä välttämättä, mutta aika hemmetin usein ne klassikot ovat sellaisia sen takia, että ne ovat vaan niin hyviä ja tämän takia erottuvat. Eikä niitä jokainen ukko/akka, joka on ikänsä soitellut ja kuunnellut muita ja itse jotain väsännyt, todellakaan tee. Sama esim. maalaustaiteessa sekä kirjallisuudessa. Ymmärrän toki, että sinulla on pedagogiset lähtökohdat kirjoittamisessasi, mutta annetaan kunnia niille, kenelle se kuuluu. Ei se ole muilta pois jos tunnustetaan erikoisyksilöiden olemassaolo.

antnis: Ei ehkä välttämättä, mutta aika hemmetin usein ne klassikot ovat sellaisia sen takia, että ne ovat vaan niin hyviä ja tämän takia erottuvat. Eikä niitä jokainen ukko/akka, joka on ikänsä soitellut ja kuunnellut muita ja itse jotain väsännyt, todellakaan tee. Sama esim. maalaustaiteessa sekä kirjallisuudessa. Ymmärrän toki, että sinulla on pedagogiset lähtökohdat kirjoittamisessasi, mutta annetaan kunnia niille, kenelle se kuuluu. Ei se ole muilta pois jos tunnustetaan erikoisyksilöiden olemassaolo.
 
Multa meni nyt vähän ohi, että mihin kohtaan kirjoituksessani viittaisit. Taisit ymmärtää kirjoitukseni jotenkin aivan eri tavalla, kuin miten minä sen tarkoitin. En mä väitä että kaikki olisivat tai voisivatkaan olla biisinkirjoituksessa yhtä hyviä. Mutta ei se biisinkirjoitustaito ole mikään jumalan lahja joka on joillekin kehtoon pudonnut, ja että jotkut mukamas osaavat sen automaattisesti ja toiset eivät sitten ollenkaan. Ei Lennonin pari ensimmäistä biisiä varmastikaan olleet mitään suuria taideteoksia. Kyllä se on niitä biisejä väkertänyt paljon enemmän, kuin mitä on tallennettu jälkipolville kuunneltavaksi, ja sitä kautta oppinut hommaa. Eittämättä Lennon on myös poikkeuksellinen henkilö.

Vahvasti samaa mieltä kimurantin kanssa: sävellystaito ja melodiantaju ovat nimenomaan niitä musiikin/musikaalisuuden osa-alueita, joita voi ja tuleekin harjoitella, jos aikoo tulla hyväksi. Toiset ovat toki lahjakkaampia kuin toiset, muttei kellekään anneta valmiina näitä asioita. Kai se lähtee ihan sieltä alkumetreiltä: siitä, kuinka paljon on kuullut musiikkia jo ihan pienenä ja minkä verran on itse ollut alusta asti valmis näkemään vaivaa musiikillisen kehityksensä eteen.
 
Teknisesti hyväksi soittajaksi tuleminen tuntuu aika pikkujutulta, kun havainnoi sitä, minkä verran joka puolelta löytyy loistavia ja puhtaasti veteleviä asteikkosahaajia suhteessa soittajiin, joilla on hieno melodiataju ja selkeästi jotain sanottavaa, kenties joku kokonaan oma persoonallinen ote soittimeensa.

Ihan yhtälailla niitä paskoja sooloja tulee kitaristeilta, joilla ei tekniikka riitä tiluttamiseen. Joko se soitto kuulostaa hyvältä tai sitten ei, eikä sillä useinkaan ole mitään tekemistä nopeuden kanssa.
 
Tämä pitää paikkansa täysin!!!!
 
Meikäläisen kohdalla se vaan on niin että jos on pakko valita kumpaa kuuntelee,paskaa tiluttajaa tai muuten vaan paskaa perusspedeä ni mä kyl valitsen jälkimmäisen.....ei nimittäin oo mitään hirveempää ku viulunsoitto ja paska tilutus......paska bluussikkaan ei o niin paskaa....8)

velsa: Meikäläisen kohdalla se vaan on niin että jos on pakko valita kumpaa kuuntelee,paskaa tiluttajaa tai muuten vaan paskaa perusspedeä ni mä kyl valitsen jälkimmäisen.....
 
Ootko sä joskus joutunut valitsemaan noiden kahden väliltä. :-D
 
ei nimittäin oo mitään hirveempää ku viulunsoitto ja paska tilutus
 
Tää on ehtaa allekirjoitusainesta, kaikella hyvällä siis!

Pillunsaannista, jazzillako sitä sitten saa? Tai jollain rootskamalla?
 
Jazzilla ei saa ku turpaansa....Riippuu ruutsista,mut heitäppä Funk tai Soul tai Reggae tai mikä vaan vahva rytmimusa kehään niin oho,perseet alkaa pyörimään ja soittajakin saattaa joutua osingoille!!!!
 
kimurantti1: Ootko sä joskus joutunut valitsemaan noiden kahden väliltä. :-D
 
Kerran....8D

Niin siis yks juttu vielä.............
Hyvät biisintekijät ovat erittäin harvoin jos koskaan oman soittimensa virtuoosimaisia taitajia.....ja puhun nyt populaarimusasta!!
 
Se että mikä tekee esim. edellä mainittujen nerojen McCartneyn ja Lennonin biiseistä niin mahtavia on se että niitä ei ole rakennettu jonku kitaraspeden sooloilun kehykseksi vaan niistä on tehty LAULUJA!!!!!!!!
 
Siis hienoja melodoita ja harmonioita, ei sen ihmeempää!!!
Otetaampa esimerkiksi vaikka "Fool on the hill" niminen ralli.........kylläpä olisikin mahtavaa kun joku Govan sahaisi sen täyteen kaikkia mahdollisia ja mahdottomia kitaratekniikoita....kyllä siinä biisi paranisi etten sanoisi roppakaupalla!!!!!

velsa: Niin siis yks juttu vielä.............
Hyvät biisintekijät ovat erittäin harvoin jos koskaan oman soittimensa virtuoosimaisia taitajia.....ja puhun nyt populaarimusasta!!
 
Tää on kyllä täysin totta, noin se tuntuu yleensä menevän. Mutta on tohonkin poikkeuksia, kuten muuan Eddie Van Halen, vaikka toki Eddien osaamisesta on vielä pitkä matka tohon Govaniin. Mun mielestä se ei ole sen soittimen virtuoottinen hallinta itsessään, minkä takia noin on, vaan se, että ne kaksi jamppaa on käyttäneet aikansa eri tavalla. Vaikka arvostankin Govania kitaristina todella korkealle, ja ennen kaikkea sen omistautumista asialle, oon kyllä samoilla linjoilla, että jos edes pienen osan siitä ajasta se käyttäisi biisien tekemiseen, niin se voisi olla tunnettu muidenkin kuin muusikoiden keskuudessa.

kimurantti1: Multa meni nyt vähän ohi, että mihin kohtaan kirjoituksessani viittaisit. Taisit ymmärtää kirjoitukseni jotenkin aivan eri tavalla, kuin miten minä sen tarkoitin. En mä väitä että kaikki olisivat tai voisivatkaan olla biisinkirjoituksessa yhtä hyviä. Mutta ei se biisinkirjoitustaito ole mikään jumalan lahja joka on joillekin kehtoon pudonnut, ja että jotkut mukamas osaavat sen automaattisesti ja toiset eivät sitten ollenkaan. Ei Lennonin pari ensimmäistä biisiä varmastikaan olleet mitään suuria taideteoksia. Kyllä se on niitä biisejä väkertänyt paljon enemmän, kuin mitä on tallennettu jälkipolville kuunneltavaksi, ja sitä kautta oppinut hommaa. Eittämättä Lennon on myös poikkeuksellinen henkilö.
 
Hmm ehkä ilmaisin itseni huonosti ja tuli myös puhuttua vähän eri painotuksella, en toki väitä, että kukaan osaisi (tai olisi osaamatta mitään) mitään automaattisesti. Minua kiinnostaa vain se mekanismi ja ne taustatekijät, jotka johtavat siihen, että jossakin vaiheessa joillakin yksilöillä klikkaa paremmin kuin toisilla. Etenkin taideaineissa. En ole myöskään millään muotoa väheksynyt harjoittelun tai sinnikkyyden tai ahkeruuden merkitystä. Ja Lennonista en ees kauheasti tykkää :D Ääh minkä takia edes tuli kommentoitua mitään.

Jucciz: Vahvasti samaa mieltä kimurantin kanssa: sävellystaito ja melodiantaju ovat nimenomaan niitä musiikin/musikaalisuuden osa-alueita, joita voi ja tuleekin harjoitella, jos aikoo tulla hyväksi. Toiset ovat toki lahjakkaampia kuin toiset, muttei kellekään anneta valmiina näitä asioita. Kai se lähtee ihan sieltä alkumetreiltä: siitä, kuinka paljon on kuullut musiikkia jo ihan pienenä ja minkä verran on itse ollut alusta asti valmis näkemään vaivaa musiikillisen kehityksensä eteen.
 
Teknisesti hyväksi soittajaksi tuleminen tuntuu aika pikkujutulta, kun havainnoi sitä, minkä verran joka puolelta löytyy loistavia ja puhtaasti veteleviä asteikkosahaajia suhteessa soittajiin, joilla on hieno melodiataju ja selkeästi jotain sanottavaa, kenties joku kokonaan oma persoonallinen ote soittimeensa.
 
Kuten sanoin, niiin tässä ollaan kaikki pitkälti samaa mieltä enkä voisi enempää allekirjoittaa huomiotasi kitaristeista. Toisaalta, jos sinulla olisi huono sävelkorva eikä absoluuttista, olisit ehkä eri tilanteessa ammatillisesti kuin missä nyt olet? Kö? Turhaa spekulointia ehkä. Jos itse sanot, että toiset ovat lahjakkaampia niin jotain niillä on mitä muilla ei? Ei toki valmiina annettu mitään kenellekään ole mutta jokin siellä on taustalla. Missä vaiheessa he ovat saaneet jotain?
 
Taidan ottaa tämän jutun vähän liian tieteelliseltä kannalta. Tai voi olla, että lahjakkuuden mysteeri on alkanut muodostua minulle pakkomielteeksi. Ei hyvä, sitä se liika akateemisuus teettää. Mitä tuohon musiikin kuulemiseen pienestä pitäen tulee, niin tiedänpä sellaisia perheitä, joissa joku lapsista erottuu selvästi muista taipumuksiltaan, vaikka kasvuympäristö on ollut sama. Noh antaa olla, minulla on tunne, että tässä väitellään kohta ei-mistään.

Guthrie Govan ja taviskitaristi (tälläkertaa Ben Poole) kuulostaa tältä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=zXcclEsMC3w
 
(Oma soitantanihan kuulosti pitkään about täsmälleen tuolta kuin Ben Poolen)
 
Kyllä tuossa munmielestä GG peittoaa nimenomaan musikaalisuudellaan, vaikka on myös teknisesti yliverto. Kitarapierut ootte vaan kateellisia (itsekin toki olen), kun GG soittaa joka tyyliä paremmin kuin te ;-)
 
Vähän niinkuin Ambitus vs. muut mnet soittajat, tirsk :-)
 
Siinä on pakko vedota vaan johonkin "musikaalisuuteen" tai "tyylitajuun" kun ei muutakaan syytä surkealle olemassaololleen keksi.

kimurantti1: Eddien osaamisesta on vielä pitkä matka tohon Govaniin
 
Niinpä. Mutta mistä päin katsottuna? Eddie on ainakin mulle just niitä tyyppejä, joiden soitannan tunnistaa parissa sekunnissa. Govan saa mun puolesta soittaa koko illan enkä mä välttämättä tunnista sitä tai ainakaan rupea ostamaan sen levyjä. Mun nähdäkseni Eddie on oivaltanut (jo 70-luvulla) jotain tärkeää, mitä Govan vaan ei ole, eikä pelkästään siis sävellyspuolella - mikä nyt on sanomattakin selvää - vaan omasta instrumentistaan. Mitä se tarkalleen on, en osaa sanoa, mutta mun korvia EVH:n ilmaisu vaan puhuttelee tuhat kertaa enemmän kuin GG:n, vaikka viimeksi mainitulla voi olla paljon enemmän huippuunsa hiottu sormi- ja plektratekniikka ja paljon muuta. Ei sillä etteikö Eddietäkin olisi monet makuuhuonekitaristit ja jopa kollegat kadehtineet nopeista sormista, miehellä on vaan aina ollut muutakin annettavaa, ja mikä tärkeintä, jotain ihan omaa ja tunnistettavaa.