Kitarat: soittaminen ›

Kontiak: Metronomi nakuttamaan,
 
Minusta on hassua, että ketjun paras vinkki tuli juuri sinulta.
 
Mitä tulee välineisiin, niin käytetään sellaisia kieliä ja plektraa jotka sopivat itselle. Ei niin, että yritettäisiin väkisin totutella paksumpiin kieliin tms. Ajan myötä se kielten vahvuus voi muuttua ihan omaan tahtiinsa, kun alkaa kaipaamaan paksumpia kieliä (sormivoimat kasvaa).
 
Alkuvaiheessa ei myöskään mielestäni ole mitään järkeä soittaa tuntikausia päivässä kun fysiikka/taidot ei vielä kestä sellaista soittamista. Siinä vain hajoittaa turhaan sormensa ja hidastaa kehitystä.

Krice: Minusta on hassua, että ketjun paras vinkki tuli juuri sinulta.
Ajan myötä se kielten vahvuus voi muuttua ihan omaan tahtiinsa, kun alkaa kaipaamaan paksumpia kieliä (sormivoimat kasvaa).
 
Nimenomaan.
 
Nimim. Ysisetistä kympin kautta 11-menoihin.

Krice: Mitä tulee välineisiin, niin käytetään sellaisia kieliä ja plektraa jotka sopivat itselle. Ei niin, että yritettäisiin väkisin totutella paksumpiin kieliin tms. Ajan myötä se kielten vahvuus voi muuttua ihan omaan tahtiinsa, kun alkaa kaipaamaan paksumpia kieliä (sormivoimat kasvaa).
 
Tästä vois johtaa semmoisen päätelmän, että kannattaa tietenkin kokeilla siis erilaisia plekuja, kieliä, polkimia ja mitälie härpättimiä niiden itselle sopivien kamojen löytymiseksi! Mulla meni niin, että miellyin niin paksujen kielten ja vahvan komppaamisen soundiin, joten heitin semmoiset kiinni ja opettelin soittamaan niin. Välivaiheiden kautta portaittain kehittymisessä on minusta se vaara, että pitää tehdä moninkertainen työ ja opetella soittamaan vaikkapa ensin 9-, sitten 10- ja lopulta 11-setillä. Oppiihan siinä paljon, mutta jos 11-setti on alusta asti se juttu, niin tokihan silloin opetellaan soittamaan sillä 11-setillä!
 
Mä voisin suositella Tubescreamerin kanssa soittamista, jos soundia haluaa tiukentaa, kun mielestäni kyseinen purkki tekee just sitä (mulla on siis TS-7-mallinen). Toinen juttu vois olla särön minimointi, mulla on tapana laittaa niin vähän kuin metallimies kehtaa.

Säröt, kompurat ja muut huijausvälineet pienemmälle, ehdottomasti, kuten edellä sanottiinkin. Helppohan sitä on vähän sinne päin olevalla tatsilla soittaa säröt kympillä, mutta miedolla - silti toimivalla - särö/gain-määrällä ja hyvällä tatsilla kuulostaa huomattavasti paremmalta. Ja pakostahan siinä tulee harjoiteltua ihan perusasioita, kun joutuu tekemään työtä ihan perusasioiden eteen.

Hippoman: Nimenomaan.
 
Nimim. Ysisetistä kympin kautta 11-menoihin.
 
Tai sit ihan suorilta, kun kokeeksi osti 11-setin ysien tilalle kun ei ollut tietoa, mitkä serkkupojan kitarassa oli valmiina. :) Hetken kesti totutellessa, mutta parempaa vaihtoehtoa ei ole tullut vastaan nyt viimeiseen 15 vuoteen.

http://www.youtube.com/watch?v=FCojcP_6AkI
 
Tässä on minun mielestäni erittäin hyvä pointti Gilbertin Paulilla.
Itse tuon tyyppistä tatsia sain soittamiseen kun opettelin funkia soittamaan.

Olen viimeaikoina treenannut paljon metallikomppausta ja sitä kautta kiinnittänyt huomiota tatsin ja saundin tiukkuuteen. Mietinnän alla on ollut se, kuinka saada soitettua esimerkiksi paljon treenaamani Megadethin Holy Wars maksimaalisella voimalla, aggressiolla ja jynkyllä.
 
Soitonopettajani antoi hyvän vinkin: sen sijaan, että tehdään kuten niin monet gurut neuvovat, eli pikataan mahdollisimman vähällä osalla plekun kärkeä, työnnetäänkin kielten väliin hieman totuttua enemmän sitä plektraa. Tämä aiheutti päänvaivaa aluksi, sillä tähän tyyliin pikkaus on raskasta oikealle kädelle. Jonkin aikaa treenattuani kuitenkin löysin sopivan suhteen silkalle voimalle ja käden jännitteille. Täysin ilman jännitteitä on mahdotonta soittaa näin, mutta riittävän rennoksi käden kuitenkin saa. Ja tietysti harjoittelun myötä rankkaan tatsiin käytettävän lihasvoiman määrä vähenee.
 
Pähkinänkuoressa: voima, volyymi ja tiukkuus ei lähde niinkään välineistä tai lihasvoimasta, vaan yksinkertaisesti siitä, kuinka syvältä kielten välistä rouhii.

M!Xu: Soitonopettajani antoi hyvän vinkin: sen sijaan, että tehdään kuten niin monet gurut neuvovat, eli pikataan mahdollisimman vähällä osalla plekun kärkeä, työnnetäänkin kielten väliin hieman totuttua enemmän sitä plektraa. Tämä aiheutti päänvaivaa aluksi, sillä tähän tyyliin pikkaus on raskasta oikealle kädelle. Jonkin aikaa treenattuani kuitenkin löysin sopivan suhteen silkalle voimalle ja käden jännitteille. Täysin ilman jännitteitä on mahdotonta soittaa näin, mutta riittävän rennoksi käden kuitenkin saa. Ja tietysti harjoittelun myötä rankkaan tatsiin käytettävän lihasvoiman määrä vähenee.
 
Pähkinänkuoressa: voima, volyymi ja tiukkuus ei lähde niinkään välineistä tai lihasvoimasta, vaan yksinkertaisesti siitä, kuinka syvältä kielten välistä rouhii.
 
Hieman omituiselle kuulostaa. Kuitenkin kun plektraa on kielten välissä, lisääntyy samalla se nostelu sieltä välistä. Jos plektra taas on löysä, niin käden liike lisääntyy myös sivusuunnassa. Mutta toisaalta tuo sivuaa hyvin tätä keskustelua. Kun tatsi on kova, sitä saa ulos mahdollisimman lähelle haluamansa vaikka minkälaisella kielisatsilla/sun muilla välineillä.
 
Tatsi on munsta:
 
- otelautakäden rentoutta
- plektrakäden jokaisen iskun kontrollia
- sisäistä tietoa siitä, mitä aikoo soittaa.
 
Jännä muuten huomata, että muusikoiden.netin gurut paiskoo menemään melkein säännönmukaisesti yli 10-seteillä, kun maailman valioluokka pysyy edelleen tiukasti kaseissa, yseissä ja kympeissä.

aalataur: Minkälainen teidän mielestä on hyvä vibrato? Ite olen ymmärtänyt sen niin, että sen nopeutta ja laajuutta pitää vaihdella tilanteen mukaan, välillä käyttämättä ollenkaan. Marty Friedman sanoi jossain videossa, että esim. bendattua nuottia ei pidä heti alkaa vibraamaan, vaan antaa nuotin soida ilman vibratoa hetken aikaa.
 
Vibrato on hyvä, kun se on hallittu ja vireessä ja tietysti sopii tilanteeseen. Malmsteenin tyylin perusjuttuhan on juuri tuo vibraton viivyttäminen. Brothersissa on hyviä esimerkkejä tästä. Latuska90:kin soitto oli myös hyvä esimerkki.
 
Vibratoa harjoitellaan liian vähän erikseen metronomin kanssa. Metronomin kanssa vibrailu opettaa hyvin nopeasti myös sen kuinka "leveää" vibraa on hyvä käyttää. Tatsin kannalta siinä on oleellista se, että pystyy pitämään kielen vain liikkumassa edestakaisin nauhaa pitkin ja päästää aina välillä kielen siihen nuottiin, mistä vibraa lähdettiin tekemään.

Kontiak: Jännä muuten huomata, että muusikoiden.netin gurut paiskoo menemään melkein säännönmukaisesti yli 10-seteillä, kun maailman valioluokka pysyy edelleen tiukasti kaseissa, yseissä ja kympeissä.
 
Eiköhän toi riipu ihan soittotyylistä ja minkälaista saundia haluaa kitarastaan. Esim. Allan Holdsworth käyttää 008 settiä ja Stevie Ray Vaughan taas käytti 013 settiä. Molemmat on/oli maailman valioluokkaa.

Anselmi83: Eiköhän toi riipu ihan soittotyylistä ja minkälaista saundia haluaa kitarastaan.
 
Riippuu, mutta vain osittain. ;)
 
Osallehan nuo paksummat kielet ovat myös karsina, joka takaa sen, ettei siitä karsinasta myöskään päästä ikinä pois. Sen takia en tatsin parantamiseksi lähtisi ensimmäiseksi kieliä vaihtamaan.

Tässä muutama vinkki aloittajalle. Useimmat näistä on tainnut tulla aiemmin mutta koitin antaa myös käytännön esimerkkejä miten treenata noita.
 
Treenaa ainakin parin kuukauden ajan vibratoa joka päivä, vaikka 10-30min. Säännöllinen treeni on aina parempi kuin kerran viikossa 5h treeni. Katso että vibraton huojunta on tasaista, harjoittele sitä myös venytyksiin (kannattaa alottaa 1/2 sävelaskeleen venytyksillä).
 
Treenaa metronomin kanssa eri aika-arvoja, laita metronomi lyömään neljäsosanuotteja ja soita päälle 8-osia, 16-osia, trioleja jne. Myöhemmin laita metronomi lyömään tahdin 2 ja 4 iskuja ja treenaa samoja juttuja siihen.
 
Harjoittele mahdollisimman usein eri tekniikoita saundin värittämiseen; legato, vibrato, bend, slide, rake.
 
Kannattaa käyttää mielikuvitustaan kun kehittelet harjoituksia noista, eti netistä joku tausta (vaikka blueskierto) ja soita siihen päälle suosikkilickejäsi (tai etsi netistä/levyltä uusia). Sitten soitat saman lickin maustamalla sitä eri tekniikoilla (slide, bend jne).
 
Yleensäkkin kun treenaa jotain niin kannattaa muistaa että voi myös yhdistellä eri harjoituksia, esim. slide-tekniikkaa voi treenata eri asteikoilla ja eri kieliyhdistelmillä. Mutta kannattaa aloittaa aina mahdollisimman yksinkertaisesta treenistä ja kun tekniikka on paremmin hallussa niin sitten lisätä haastetta.

Kontiak: Sen takia en tatsin parantamiseksi lähtisi ensimmäiseksi kieliä vaihtamaan.
 
Jep, oon samaa mieltä. Jos haluaa parempaa tatsia niin ensiksi tekniikka kuntoon.

Kontiak: Hieman omituiselle kuulostaa. Kuitenkin kun plektraa on kielten välissä, lisääntyy samalla se nostelu sieltä välistä. Jos plektra taas on löysä, niin käden liike lisääntyy myös sivusuunnassa.
 
Kummaltahan se kuulosta, mutta kun haluaa saada aikaiseksi rässikomppaukseen vaadittavaa atakkia, voimaa ja erottelevuutta, on tuo oikea tyyli. Ainakin minun mielestäni. Varsinkin kovilla säröillä soitettaessa tämä astetta napakampi ote selventää soppaa huomattavasti. Jokainen ääni artikuloituu erikseen ja on tavallaan oma ykskkönsä. Soitosta ei tule sössöä!
 
Sitä plektraa ei tarvitse nostaa kielten välistä mihinkään. Pleku liikkuu sivuttain näpäten kieliä. Mihinkäs sitä tarvitsisi sieltä nostaa? Onhan tietysti tilanne kun siirrytään kieleltä toiselle, mutta se onkin oma taiteenlajinsa se ;^). Ideana kuitenkin pitää liike minimaalisena karsien kaikki turha pois, kuten hyödytön plekun "nostelu".
 
Löysän plekun aiheuttamat ongelmat havaitsin itsekin. Ei auttanut muu kuin vaihtaa paksumpaan plekuun. Tällä hetkellä soitan Dunlopin Jazz 3 XL -mallilla. Iso, paksu ja teräväkärkinen. Paras minkä olen tähän mennessä löytänyt. En osaa tehdä tätä ohuemmilla plektroilla mitään, sillä ohuet tuntuvat jäävän jälkeen, eivätkä oikein tahdo pysyä hallinnassa. Jämäkämpi pletra on mielestäni välittömämpi.
 
Hoho, voisin verrata plektraa pesäpallomailaan: jämäkällä mailalla voin opetella lyömään hiljaa tai kovaa, mihin suuntaa haluan ja vaikka millaisella kierteellä tahansa, mutta jos käytän jämäkän mailan sijasta narunpätkää, enhän minä osu edes palloon.
 
Mutta toisaalta tuo sivuaa hyvin tätä keskustelua. Kun tatsi on kova, sitä saa ulos mahdollisimman lähelle haluamansa vaikka minkälaisella kielisatsilla/sun muilla välineillä.
 
Tietenkin pitää myös muistaa, että hyvä soittaja osaa soittaa hiljaa, kovaa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla siltä väliltä. Kova rouhinta sopii tiettyihin tarkoituksiin, mutta kokeilepa soittaa hipihiljaa nopeasti ja samalla kirkkaasti, artikuloiden jokainen ääni kunnolla. Menee vaikeaksi! Ei se auta muu kuin treenata hallitsemaan nyansseja.
 
Tatsi on munsta:
 
- otelautakäden rentoutta
- plektrakäden jokaisen iskun kontrollia
- sisäistä tietoa siitä, mitä aikoo soittaa.
 
Näiden lisäksi siihen liittyy vaikka mitä tyylitajusta ja mielikuvituksesta musiikilliseen ilmaisukykyyn ja muuhun taidehäröilyyn, mutta ketäpä taide kinnostaisi. Tilutus on paljon kivempaa.
 
Jännä muuten huomata, että muusikoiden.netin gurut paiskoo menemään melkein säännönmukaisesti yli 10-seteillä, kun maailman valioluokka pysyy edelleen tiukasti kaseissa, yseissä ja kympeissä.
 
Nyt ollaan jännän äärellä. En tajua, miten Paul Gilbert voi soittaa sellaisilla naruilla ja todella ohuella muoviläpyskällä niin tiukasti ja tarkasti. Ehkäpä maailman valio ei ole vaivannut päätään tällaisilla asioilla, vaan käyttänyt senkin ajan treenaamiseen.

M!Xu: Sitä plektraa ei tarvitse nostaa kielten välistä mihinkään. Pleku liikkuu sivuttain näpäten kieliä. Mihinkäs sitä tarvitsisi sieltä nostaa? Onhan tietysti tilanne kun siirrytään kieleltä toiselle, mutta se onkin oma taiteenlajinsa se ;^). Ideana kuitenkin pitää liike minimaalisena karsien kaikki turha pois, kuten hyödytön plekun "nostelu".
 
Mitä enemmän sitä plektraa on siellä kielten välissä, sitä enemmän siellä on "nostettavaa". Ei se plektra sen kielen läpikään mene.
 
Tietenkin pitää myös muistaa, että hyvä soittaja osaa soittaa hiljaa, kovaa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla siltä väliltä. Kova rouhinta sopii tiettyihin tarkoituksiin, mutta kokeilepa soittaa hipihiljaa nopeasti ja samalla kirkkaasti, artikuloiden jokainen ääni kunnolla. Menee vaikeaksi! Ei se auta muu kuin treenata hallitsemaan nyansseja.
 
Kun tatsi on kunnossa, varsinkin kovilla säröillä soitettaessa tämä astetta napakampi tatsi selventää soppaa huomattavasti. Jokainen ääni artikuloituu erikseen ja on tavallaan oma ykskkönsä. Soitosta ei tule sössöä!
 
Nyt ollaan jännän äärellä. En tajua, miten Paul Gilbert voi soittaa sellaisilla naruilla ja todella ohuella muoviläpyskällä niin tiukasti ja tarkasti. Ehkäpä maailman valio ei ole vaivannut päätään tällaisilla asioilla, vaan käyttänyt senkin ajan treenaamiseen.
 
Samoin Ynkällä ohuet kielet kasisetistä, Michael Angelo Batiolla ysisetti.

Kontiak: Mitä enemmän sitä plektraa on siellä kielten välissä, sitä enemmän siellä on "nostettavaa". Ei se plektra sen kielen läpikään mene.
 
Ei mene, ei. Mutta kieli antaa periksi plektran edessä. Tai siis painuu. Ja kun plektra ui syvemmssä, niin isomman liikkeen se kieleen tekee, ja sitä kovempi tai napakampi tai tiukempi se soundi on... Voi olla, että puhutaan eri asiasta.
 
Silloin kun oma soittaminen oli ihan alkutekijöissä minua neuvottiin nimenomaan pääsemään eroon oikean käden pilkkimisliikkeestä.
 
Kun tatsi on kunnossa, varsinkin kovilla säröillä soitettaessa tämä astetta napakampi tatsi selventää soppaa huomattavasti. Jokainen ääni artikuloituu erikseen ja on tavallaan oma ykskkönsä. Soitosta ei tule sössöä!
 
Just.
 
Samoin Ynkällä ohuet kielet kasisetistä, Michael Angelo Batiolla ysisetti.
 
Ehkäpä noita kieliä tehdään niin montaa sorttia siksi, että jokaisen näpeille, soittotyylille, soundi-ihanteelle, tekniikalle, tatsille jnelle löytyisi passeli setti. Sitä ainoota oikeetahan ei vissiin ole olemassakaan.

Zeeboo: Ei mene, ei. Mutta kieli antaa periksi plektran edessä. Tai siis painuu. Ja kun plektra ui syvemmssä, niin isomman liikkeen se kieleen tekee, ja sitä kovempi tai napakampi tai tiukempi se soundi on... Voi olla, että puhutaan eri asiasta.
 
Riippuu vähän siittä, mitä tuolla painumisella tarkoitat. Minusta se pleku liukuu sen kielen yli ja silloin kun kielten välissä on enemmän sitä plektraa saattaa se hyöty tulla siinä juuri ennen plektran irtoamista kieleltä. Minua kyselyttää enemmän se, että eikö kieltä saa poikkeamaan saman verran pienemmälläkin vipuvarrella (=vähemmällä määrällä plektraa siellä kielten välissä). Joku rajahan se siinä poikkeutuksessakin on, koska liika twängi menee jo epävireen puolelle.
 
Ehkäpä noita kieliä tehdään niin montaa sorttia siksi, että jokaisen näpeille, soittotyylille, soundi-ihanteelle, tekniikalle, tatsille jnelle löytyisi passeli setti. Sitä ainoota oikeetahan ei vissiin ole olemassakaan.
 
Ei ne tee itse niitä kieliä. Van Halen sentään keittää ne itse. Muut vaan valkkailee salin puolella.
 
Onko Ambituksella muuten siinä Ruokankaan hevikirveessäkin SRV:n näköissetti(siis joku 13 mm setti)? Siinäpä muuten poikkeava hevimies. Perverssi itse voisi poiketa kommentoimassa tähän kyssäriin ja vähän muuhunkin. :)

Kontiak: Mitä enemmän sitä plektraa on siellä kielten välissä, sitä enemmän siellä on "nostettavaa". Ei se plektra sen kielen läpikään mene.
 
Miten esimerkiksi sweeppaus olisi mahdollista tällä tekniikalla? Siinä lakaistaessako nostaisit plektraa jokaisen kielen kohdalla? Alas kielten väliin, takaisin ylös näpäten kieltä, sitten hyppy yli ja sama uudestaan seuraavalla. Asiat voi tehdä helpomminkin.

Tänään istuin pari kolme tuntia soitellen ja omaa tatsia tutkien. Katoin mm. tuon Aalataurin laittaman videon plekuhommista, samoin Mikko Kososen oppitunnit rockwaysta(plekuasiaa sielläkin). Plekuote on hyvä, ranteen liike myös. Niissä ei näyttäisi olevan vikaa.
 
Mikä "hyppäs" esiin, oli kielten liike. Mulla on tällä hetkellä 10-50 setti kitarassa ja se on 25"-skaalainen. Edellinen kitara, jolla tatsi tuntui olevan "kunnossa" oli ltd:ni, joka olikin lyhyemmällä skaalalla, mutta samanpaksuisilla kielillä. Kielillähän on lyhyemmällä skaalalla hieman vähemmän "liikkumatilaa"(?) ja ne ovat siis jäykempiä. Olenkos oikeassa?
 
Eli toisinsanoen, taidanpa kokeilla 11-52 settiä seuraavaksi, ihan sen takia että punomattomilta kieliltä soittaminen helpottuis. Kun tutkailin omaa plekukättä, huomasin että tatsi parani aavistuksen verran isommalla ranneliikkeellä, koska pienellä liikkeellä kieli antaa liikaa periksi ja nopea soitto hiljaisella ei oikein onnistunut. Paksummat kielet suhteessa paksuun plekuun tuntuisi järkevältä vaihtoehdolta, kun kieli pistää hieman enemmän vastaa. Ainakin ajatuksen tasolla koko homma tuntuis järkevältä, mutta onko se sitä?
 
Kovasti kiinnostais kokeilla 11-settiä, mutta oonko oikeasti vaan hakemassa pikasta helpotusta asiaan joka ei korjaannu ku treenaamalla?
 
Paljon kiitoksia kaikille vinkkejä antaneille, toivottavasti joku muukin on saanut jotain noista vinkeistä. :)
 
Vladi

Vladi: Mikä "hyppäs" esiin, oli kielten liike. Mulla on tällä hetkellä 10-50 setti kitarassa ja se on 25"-skaalainen. Edellinen kitara, jolla tatsi tuntui olevan "kunnossa" oli ltd:ni, joka olikin lyhyemmällä skaalalla, mutta samanpaksuisilla kielillä. Kielillähän on lyhyemmällä skaalalla hieman vähemmän "liikkumatilaa"(?) ja ne ovat siis jäykempiä. Olenkos oikeassa?
 
Eikun just toisinpäin.