Kitarat: soittaminen ›

En ole kyllä vielä yhteenkään tällaiseen tapaukseen törmännyt. Juutuubi on täynnä noita "mä vedän bodomia iha täysii!!11 vaikka oon soittanu vasta vuoden" -tyyppejä, ja niistä henkilöistä 99,9% soittaa ne jutut suoraan sanottuna ihan päin v***ua.
 
Niin, ja vaikka soittaisivatkin sen yhden soolon just niinku pitäis, niin jos kahdessa vuodessa ollaan Laihon soolo reenattu aivan timantiksi, niin on siinä varmasti monet muut asiat jäänyt huomioimatta.
 
Veikkaan, että Laiho on loppujenlopuksi musikaalinen ja monipuolinen kitaristi. Sääli, että häntä fanittavat eivät usein tajua, että ollakseen hyvä ja musikaalinen kitaristi, niin vaaditaan opettelua laajalta alalta, ihan vain musikaalisen horisontin leventämiseksi.
 
Joku joskus sanoi, että hyvän muusikon pää on kuin kirjasto, jota hän laajentaa kokoajan tutkimalla ja opettelemalla, ja josta hän lainaa otteita ja yhdistelee niitä oman musiikinsa tuottamiseen. Aika kapea kirjasto on, jos sinne mahtuu vain 10 Laihon sooloa

Veikkaan, että Laiho on loppujenlopuksi musikaalinen ja monipuolinen kitaristi. Sääli, että häntä fanittavat eivät usein tajua, että ollakseen hyvä ja musikaalinen kitaristi, niin vaaditaan opettelua laajalta alalta, ihan vain musikaalisen horisontin leventämiseksi.
 
Joku joskus sanoi, että hyvän muusikon pää on kuin kirjasto, jota hän laajentaa kokoajan tutkimalla ja opettelemalla, ja josta hän lainaa otteita ja yhdistelee niitä oman musiikinsa tuottamiseen. Aika kapea kirjasto on, jos sinne mahtuu vain 10 Laihon sooloa
 
Mikäs sääli se on? Kaikki kitaristit eivät välttämättä halua muuta kuin osata ne pari Laihon sooloa. Eivät he halua olla mitään maailmanvalloituskitaristeja, vaan ainoastaan soittaa ne pari sooloa omiksi ja ehkä muiden iloksi, koska sattuvat kyseisestä kitaristista, biiseistä ja sooloista tykkäämään.
 
Se, että sinä et tahdo olla tuollainen kitaristi, ei tarkoita, että he olisivat absoluuttisesti huonompia. Se on vain mielipide.

Mikäs sääli se on? Kaikki kitaristit eivät välttämättä halua muuta kuin osata ne pari Laihon sooloa. Eivät he halua olla mitään maailmanvalloituskitaristeja, vaan ainoastaan soittaa ne pari sooloa omiksi ja ehkä muiden iloksi, koska sattuvat kyseisestä kitaristista, biiseistä ja sooloista tykkäämään.
 
Se, että sinä et tahdo olla tuollainen kitaristi, ei tarkoita, että he olisivat absoluuttisesti huonompia. Se on vain mielipide.
 
Tämä pitäisi muistaa myös noissa tabulatuurihommissa. Suurimmalle osalle soitto on harrastus ja harrastusten tarkoitus tuottaa jonkin sortin tyydytystä ja mukavaa ajanvietettä. Jos joku haluaa kotona veivata sohvan laidalla tabeista mitä nyt soitteleekaan niin se ilo jokaiselle suotakoon. Mainittiin tämän sen takia, koska nämä tabien käyttäjät (jotka on lähes aina aloittelijoita) tahtovat saada järjestään aika tylyn vastaanoton. "plokkaa sitä ja tätä blaablaa ne on laittomia kehitä sitä korvaa" jne.
 
Eri asia on, jos haluaa kehittyä monipuoliseksi kitaristiksi ja soittohommat kiinnostaa jopa mahd tulevaisuuden ammatin puolesta. Mutta mun mielestä musiikissa on pääasia, että siinä saa lähtökohtaisesti toteuttaa itseään juuri niinkuin haluaa, siihen ei paljon muilla ole sanomista. Jos joku haluaa kehittyä, niin tämä osaa varmasti ihan itse sitten neuvoa kysyä.

Se, että sinä et tahdo olla tuollainen kitaristi, ei tarkoita, että he olisivat absoluuttisesti huonompia. Se on vain mielipide.
 
Emmä mistään huonoudesta puhunut. Ihan näin muusikkona avarasta näkökannasta musiikkiin taiteena. Mielipide sekin.
 
Eikä kyse ollut mistään perus harrastelijajampoista, vaan tyypeistä jotka ovat täynnä intohimoa ja joilla on tavoitteena olla itse siellä lavalla joskus tiluttamassa. Heillä usein on juuri vääristynyt kuva, että staraksi tullaan tostavaan tiluttamalla heittäen, vaikka taustalla on usein monen tunnin monipuoliset rassaukset kotona ja jatkuva musiikin kuuntelu ja tutkiminen.
 
Minä en halua olla kitaristi, minä haluan olla musiikin tieteilijä, harrastaja, säveltäjä, sovittaja, kuluttaja, tutkija ja alan filosofi siinä mielessä kuin kuka tahansa humanistisen tieteen tai taiteen harrastaja. Ja kyllä edelleen kuten sanoit, nämä ovat mielipiteitä. Eikö yleensä sääli perustukin mielipiteeseen? En ole kuullut vielä faktapitoisesta säälistä.
 
Ehkä objektiivisemmalta kannalta sanoen, uskoisin että myös herra Laiho kehottaisi fanejaan reenaamaan monipuolisemmin. Ei monipuolisuus tarkoita sitä että pitää soittaa humppaa ja sambaa. Vaan sitä on ihan oikeasti fiksumpi ja tietävämpi ja enemmän materiaalia mistä ammentaa. Soittaa sitten vaikka sitä perus vitossoinnun laukkaheviä, jos natsaa.
 
Tämä pitäisi muistaa myös noissa tabulatuurihommissa. Suurimmalle osalle soitto on harrastus ja harrastusten tarkoitus tuottaa jonkin sortin tyydytystä ja mukavaa ajanvietettä.
 
Ja kun kyse kerran oli näistä youtuben vallanneista itseään videoineista kitareista, niin minusta he ovat juurikin erittäin innokkaita ja halukkaita oppimaan ja tietämään. Eivät välttämättä vain tiedä keinoja. En siis sekottais näitä ihan perus makkarijätkiin.

Kävin eilen soittelemassa yhen uuden porukan kanssa, jossa oli toinen kitaristi melkoisesti itseäni kokeneempi. Ite oon soitellu 9 vuoden aikana melko satunnaisesti,
session jälkeen tuo kokeneempi kitaristi sanoi hyvin asiallisesti, että: "sun tasolla ois ehkä hyvä unohtaa ne Petruccit joksiki aikaa."
 
Vaikka mulla onkin omasta mielestäni suht hyvä itsetunto, niin toi lause jotenki kolahti. Iski arkaan paikkaan.
 
Tänään sitten mietiskelin pitkään, että miten mulla tuli niin kauhea olo tosta.
 
Luin äsken vasta tämän ketjun. Mahtavaa avautumista paikoin. Tuli heti mieleen tuoreeltaan pari ehkä vastaavanlaista kokemusta, joista toinen kääntyi positiiviseksi ja toinen jäänee vaan yksinkertaisesti vituttamaan.
 
Olen soitellut harrastusmielessä aktiivisesti nyt myös jotain yhdeksän vuotta. Nyt pari vuotta olen soitellut keski-ikää hipovien bluesmiesten kanssa. Meillä oli taannoin treenit, joissa oli mukana hengailemassa ja antamassa neuvoja yksi ammattibluesmuusikko, joka on soittanut lienee jo 40 vuotta. Harjoiteltiin siinä yhtä kantribiisiä ja en saanut millään siihen komppia sujumaan. Tämä ammattimies yritti ja yritti mulle siinä neuvoa miten saisin kompin sujumaan. Muu bändi siinä kelmeillä silmillä tuijotti, kun yritin hiki päässä oppia kantrikomppia. Sitten tuskastuin ja annoin kitaran tälle mestarille, ja sanoin, että soita sinä, jotta näen miten se pitää oikeasti vetää. Ja voi saatana, että hän soitti komeasti. Koko bändi yhtäkkiä kulki eteenpäin kuin juna. En enää niissä treeneissä kyennyt enää oikein soittamaan mitään. Illalla kotona meinasin masentua ja uhkasin lopettaa koko musiikkiharrastuksen. Yöllä kuitenkin tajusin, että minä olen muutaman vuoden soittanut harrastelija, ja tämä toinen on 40 vuotta ammatikseen soittanut mestari. Siinä lienee vissi ero. Muistin myös kuuluisan terapeutin Tommy Hellstenin sanat, että todellinen nöyryys on sitä, että tunnustaa omat heikkoutensa.
 
Harjoittelemme edelleenkin kyseisen porukan kanssa ja mukavaa on. Saa onnistua ja epäonnistua. Bändikaverit joskus nauravat, mutta eivät pahansuovasti.
 
Olen käynyt tänä syksynä soittelemassa myös toisen porukan kanssa. Tunnen nämä sällit jo pitkältä ajalta ja yhdessäkin on joskus soiteltu, mutta kokoonpanot ovat jääneet lyhytaikaisiksi erimieleisyyksien yms vuoksi. Tässä porukassa on kitaristi, joka haluaa olla bändin pomo ja mieluusti arvioi muita soittajia tyyliin "sinä olet porukan heikoin lenkki". Parit treenit on vedetty ja eihän tuo vielä aivan mallikkaasti ole homma toiminut. Uusia biisejä, outo musatyyli jne. Tämä bändin nokkamies on treenien jälkeen todennutkin, että olivatpa paskoja treenejä. Tänä aamuna kuulin laulajalta, että ko. kaveri oli viimekerran jälkeen tilittänytkin, kuinka paskaa kaikki oli ollut ja minäkin olin erityisesti saanut osani, koska joku sooloni oli ollut ärsyttävä ja surkea. Joopa joo, tämän (mitättömän pikkuasian) kuultuani jostain syystä itselläni hirtti kiinni - ei taas tätä! Päätin, että en halua tuhlata mukavaa vapaa-aikaani moiseen. Eri asia olisi, jos kyseessä olisi miljoonien euroopan kiertue. Silloin voisi sietää paskaakin, mutta kun kyseessä on vapaaehtoinen harrastus.
 
Mutta anyway - muistakaa nöyryys!

Joo, nöyryys on juuri se ykkösasia.
 
Paha olo tulee yleensä siitä, ettei hyväksy jotain, mutta syvällä sisimmässä tietää olevansa samanlainen.

Ketjun luettuani tuli mieleen, että kukaan ei ole hirveästi käsitellyt palautteen antamista. Itse annan palautteen usein hyvin suoraan. Jos on ollut muutenvain huono päivä, niin saattaa palautekin tulla aika harkitsemattomalla tavalla. Olen jopa kuullut, että entisen bändin kitaristi oli kommentoinut minua, että en osaa muuta kuin vittuilla.
 
Minulle musiikki on kaikki kaikessa. Ja jos minusta tuntuu siltä, että minulla on jotain annettavaa, annan sen hyvässä ja palautteessa. En koskaan anna palautetta, jos minusta tuntuu siltä, että kaveri ei voi siitä jotain oppia. Minulle on aina ollut soittotaitoa tärkeämpää potentiaali. Jos soittajalla on edellytykset tehdä jotain, hän voi sen halutessaan tehdä. Eipä juuri ole tilanteita tullut vastaan, joissa en olisi uskonut kaverin pystyvän parempaan. Palaute on loistava tapa peilata omaa soittotaitoaan.
 
Varmaan yleisin palaute, jota olen antanut, on "Treena jutut kotona". On muiden soittajien aliarvioimista ja treeniajan hukkaan heittämistä, jos tulee treeneihin ilman, että on treenannut omat juttunsa. Eikä ketään oikeasti kiinnosta, jos tilusoolon yksi ääni menee reisille tai soittaa smokeonthewateriin yhden väärän powerkordin.
 
Ikävin tilanne, johon olen törmännyt, oli se, kun jouduin kertomaan kitaristille, että hänen pitää ottaa ainoa kitaransa treenikämpiltä kotiin, jotta hän voi harjoitella säveltämänsä kappaleen, koska ei osannut rakennetta ulkoa.
 
Musiikki on mahtava harrastus ja suosittelen sitä kaikille. Ja minusta on hienoa, että jollain on oikeasti energiaa opetella laiho/kirk/patitussi/ihankukavaan soolot ulkoa. Mutta siinä vaiheessa, kun mennään treenikämpille ja soitetaan yhdessä, niin kysymys on yhteisetä harrastuksesta, eikä kotona nypläämisestä. Silloin on vastuu muita kohtaan. Toisaalta myös tilaisuus oppia asioita, joita ei kotona voi oppia.
 
Minusta on turha puhua tasoeroista. Olen sitä mieltä, että alasta riippumatta, on olemassa ns. riittävä osaamistaso. Tämä riittävä osaamistaso on murto-osa alan huippujen tasosta. Tällä tasolla pystyy kuitenkin toimimaan. Jos pystyt soittamaan biisn alusta loppun bändin kanssa, olet riittävän hyvä. Loppu on vain kiinni siitä, että pitää opetella muutama muukin biisi.
 
Loppukaneettina voisin sanoa, että ei pidä loukkaantua kritiikistä, siitä voi oppia jotain. Näin oli ymmärtääkseni käynyt myös ketjun aloittajalle. Ei ole kyse vähättelystä, vaan kunnianosoituksesta. Palaute annetaan ihmiselle, jolta voi oikeasti odottaa jotain.

Noh, tämän satorin myötä tajusin myös, että tuo kokeneempi kitaristi oli täysin oikeassa. Mun OIS oikeasti parempi unohtaa ne Petruccit vähäksi aikaa ja opetella perusteet kunnolla (mihin olenkin viimeaikoina panostanut mielestäni valtavasti).
 
Treenatessani oon silti huomannut, että välillä on oikeasti ihan hyvä mennä perse edellä puuhun. Luo motivaatiota ja perspektiiviä omaan soittoon.

Treenatessani oon silti huomannut, että välillä on oikeasti ihan hyvä mennä perse edellä puuhun. Luo motivaatiota ja perspektiiviä omaan soittoon.
 
Jep, joskus on hauskaa vaan vetää niin perseelleen kun ikinä saa jotain mukatilua, saa hyvät naurut. Sitten jaksaa taas soittaa.

Tuli mieleeni yksi juttu, haluatteko kuulla sen? Ei se mitään, kerron sen silti. Unohdetaan Laihoilut ja bändihommat ja asialliset ja asiattomat palautteet toisilta soittajilta. Kun pari vuotta sitten aloittelin bedroom-kitaristin uraa, se herätti suunnattomasti hilpeyttä eräässä musiikkia ahkerasti kuuntelevassa tuttavapariskunnassa. Erityisesti rouvalla oli hauskaa kun puhuttiin soittamisesta. "Et sitten muuta harrastusta keksinyt?" "tuliko kolmenkympin kriisi?" "no soitahan nyt se Stairway to Heaven". Lopetin musiikista puhumisen kokonaan ko. rouvan kanssa kun hänen kommenttinsa soittamaani Enter Sandmanin introon oli: "et sitten pidemmälle viitsi soitella" ja naurut päälle. No, vituttihan se.
 
Nyt osaan jo muutakin kuin ES:n intron, mutta päätin etten kaikille missään tilanteessa rupea esittelemään soittotaitoani (soittotaidottomuutta), varsinkaan semmoisille jotka eivät ymmärrä mistä soittamisessa on kyse. Kitaraopettajalle tietenkin esittelen aikaansaannoksiani, samoin niille jotka itse soittavat muutakin kuin suutansa.
 
Ja vaikka osaisin soittaa tilu-lilu sooloja ym. tuskimpa esittelisin taitojani missään tilanteessa. Mutta se että oppii jonkin uuden jutun ja huomaa että kehitys menee eteen päin nii se on tämmöisen kitaristiuden parasta antia.
 
edit: Sekin on parasta antia, (naureskelen siis lähinnä nykyään tuollaisille) kun kuuntelee tuollaisia em. kommentteja. Kysisen perheen herra muuten kysyi katsomastani Hendrix-leffasta että "katsoitko otteita?". Nauratti niin etten osannu vastata tuohon mitään.

Mutta se että oppii jonkin uuden jutun ja huomaa että kehitys menee eteen päin nii se on tämmöisen kitaristiuden parasta antia.
 
Paitsi sitten kun on siinä tilanteessa, kuten esimerkiksi minä, että pitäisi käyttää enemmän tunteja soittamiseen, jos haluaisi kehitystä. Suunnilleen samassa pisteessä olen ollut jo vuoden tai kaksi. Korkeintaan tuo fraseerauspuoli vähän kehittynyt.

edit: Sekin on parasta antia, (naureskelen siis lähinnä nykyään tuollaisille) kun kuuntelee tuollaisia em. kommentteja. Kysisen perheen herra muuten kysyi katsomastani Hendrix-leffasta että "katsoitko otteita?". Nauratti niin etten osannu vastata tuohon mitään.
 
No siis tän ketjun pointti alunperin oli se, ettei kukaan oo toisten ihmisten yläpuolella... tai vastaavasti alapuolella. Ei mikään "muut ei tajua mitään" -avautuminen.
 
Tarkotan vaan, että hyvä jos on hauskaa, mutta ei muiden vähättely kyllä auta ketään millään tavalla.

No siis tän ketjun pointti alunperin oli se, ettei kukaan oo toisten ihmisten yläpuolella... tai vastaavasti alapuolella. Ei mikään "muut ei tajua mitään" -avautuminen.
 
Tarkotan vaan, että hyvä jos on hauskaa, mutta ei muiden vähättely kyllä auta ketään millään tavalla.
 
Asiaa haastaa January.
 
No tuo lainaamasi kommentti oli vähän asiayhteydestään irroitettu heitto, siinä ihan hyvässä hengessä naurettiin toistemme tietämättömyydelle. Enhän minäkään hänen nettipokeri-harrastuksestaan mitään ymmärrä. Mitä eroa muka on mustalla ja punaisella kortilla jos niissä on samat numerot?
 
No mitä tuohon em. rouvan kommentteihin tulee niin se oli nälvimistä, kateutta tai mitä lie, vastaavanlaisista kommenteista voisin kirjoittaa kirjan. Jatko-osan saisin kyllä myös niistä kannustavista kommenteista. Mutta sehän jokaisen omien korvien välissä miten kommentit tulkitaan, ei irvailusta kannata mieltään pahoittaa. Asiallinen huomauttaminen taas ok, itse asiassahan minä jopa maksan siitä että sellaista saan. Kitaraopettajalle siis.

Vaikka mulla onkin omasta mielestäni suht hyvä itsetunto, niin toi lause jotenki kolahti. Iski arkaan paikkaan.
 
Joo ja mitä tärkeempää se soittaminen sulle on sitä enemmän tollaset kommentit sattuu. Pitää vaan opetella olla välittämättä niistä. Itse en osaa tosin :)
 
Koskaan ei musta varmaankaan tule mitään nuotiokitaristia kummempaa, eikä ole tarviskaan.
 
Mä ihailen kyllä tyyppejä jotka jaksaa vielä "vanhallakin" iällä innostua soittamisesta. Itekki kuvittelen koko ajan että musta tulee ammattimuusikko enkä ole vielä edes täysi-ikäinen. Kyllä mä sitä treenaan päivittäin ja teen joka päivä suht paljon hommaa että pääsis jonain päivänä siihen unelma-ammattiin. Kyllä mua joskus pelottaa että mitä jos jossain vaiheessa huomaan tai tajuan ettei musta vaan ole siihen. Eihän se periaatteessa ole musaan pettymistä vaan itseensä. Kyllä mä uskon ettei siitä ainoosta unelmasta kannata kuitenkaan kovin helpolla päästää irti. :) (Anteeksi off-topic)

Itellä ollu aikasemmin sellanen suhtautumine alottelioihin/vähemmän soittaneisiin (het kun ite olisin "kokeneempi), että he eivät ikäänkuin osaisi mitään ja että heillä olisi vielä todella pitkä matka esim. 5 v soittaneeseen kitaristiin. Nyt kun katselee vaikkapa youtubesta eri kitaristejen videoita ja tiedostaa esimerkiksi kauan osa heistä on soittanut kääntyy ajatukseni ihan uusiin ulottuvuuksiin. Monet esim. vuoden soittaneet kitaristit soittavat paljon paremmin kuin minä, joka olen n: 5 vuotta soittanut. Tämä alkaa periaatteessa vituttamaan minua, koska on jotenkin erittäin vaikea hyväksyä kuinka noinkin lyhyen ajan oppimäärällä pääsee huimastikkin edelle minun tasoani, toki vuoden tehokas reenaus vastaa tässä asiassa minun lähes viiden vuoden reenausta.
No turhapa tässä on kitistä kun en ole paljoa töitä soittotaitoni kehittämisen eteen tehnyt. Pari vuotta kitaranopetusta melko kehnon opettajan kanssa, jolloin opeteltiin lähinä joitain cover-biisejä/perus sointuja ja skaaloja. Tunnin kesto oli ensmäisenä vuona 30min ja toisena 15min, eli erittäin säälittävistä ajoista oli kyse. Totesin oppivani melkeimpä paremmin itse joten jätin nuo hommat. Tekniikoiden reenaus on nyt sitten jäänyt vähemmälle ja periaatteessa soittotaitoa olen kehittänyt vain coverbiisejä soittamalla/joitain skaaloja katselemalla.
Minun mielestä vähemmän soittaneisiin siis ei pidä suhtautua kovinkaan vähättelevästi koska ei sitä koskaan tiedä millaisia pikkuneroja täällä maailmassa piileksii, jotka ovat saattaneet haalia hyvinkin taidokkaan soittotaidon pienelläkin lyhyessäkin ajassa.

Aloitin opinnot oulun pop jazz konsan peruspuolella tänä vuonna ja minusta on ollut todella hieno juttu, että bänditunneilla olen välillä aika pihalla ja toinen kitaristi sisäistää biisit lapuista paljon nopeampaa. Ylä-asteella tottui siihen, että kun musatunnilla pisti ohimennen jotain puolivillaista räpellystä niin heti oli lauma ihmisiä ympärillä "EI VITTU JÄTKÄ ON NOPEE ELI PARAS IKINÄ!!! :Oooo", mutta nyt saa "tuntea itsensä huonoksi" ja se on jollain hämärällä tapaa hienoa. :D
 
Asiaahan ei yhtään helpota kun vetelen tuolla uudella PRS:llä päin mäntyä, eli on noilla hienoilla kamoilla soittelussa Ambituksen mainitsemien juttujen lisäksi hieman sivuoireitakin.. :D
 
Haha Deja Vu :))
 
Itsellä on sama homma musiikkiopistossa, vaikkei siinä bändissä jossa soitan, enää toista kitaristia olekaan. Siellä saa todella melkein hävetä itteensä välillä, kun ei osaa vetää kertalaakista jokaista puolidimiä ja mollimajmiikkaysiä kohdilleen. Soolon paikka kun tulee, niin homma tasoittuu, ellei jopa käänny vähän nurin... mutta siitä nyt en ainakaan itse tule muuta kuin siihen johtopäätökseen, että sitä komppaus- ja harmoniapuolta tässä reenata pitäisi, eikä aina vetää tabulatuureista Satriania. Tosin... sen voin sanoa, että kun soittaa itseään taitavampien kanssa, niin oppii pakosta itsekkin... välillä jopa nopeasti. :)
 
Jja... Vaikka en itsekkään ole todellakaan mikään kokenut kitaristi (2v soittanut). Niin aloittelevampien kanssa jutuista ei tunnu tulevan mitään, koska moni vasta-alkaja tuntuu häpeävän sitä, että osaavat vähemmän siitä vähästä mitä itse osaan. Vähän sama asia. kuin jalkapallon aloittaminen 12-vuotiaana... toiset osaa vetää kierteellä kulmalipulta reppuun ja musta tehtiin vasen pakki.
 
Ps. Itse hommasin puolen vuoden soiton jälkeen Ibanezin juhlamallin prestigen ja sillä on kelvannut (ja kelpaa) soitella. Marsun stäkki seurasi perästä, mutta ei niistä sen enempää. Pääasia, että musiikki on iloinen asia.
 
Aloittelijat! (kuin myös allekirjoittanut) Nenästä kiinni ja sekaan vaan, oli soppa millainen hyvänsä.
 
- Lauri M.