Kitarat: soittaminen ›

Play.comista saa muutes tuota Advancing Guitaristia suunnilteen kympillä kotiinkuljetettuna, jos jotain kiinnostaa.

Eipä tuossa kirjassa ole juuri mitään mitä ei Googlesta aika äkkiä löytäisi. Ja eri soittotyyleistä tuossa on todella vähän. Eli mikään soitonopetuskirja tuo ei kyllä ole, kuten täällä onkin jo sanottu. Muutenkin kirjassa on paljon juttua, muttei mitään tarpeeksi. Ja kuten sanottu, niin suomennos on niin hirveä, että tekisi mieli heittää kirja seinään aina kun sitä lukee.
 
Eli kun kirjaa on täällä niin hehkutettu (tosin varmaan sarkastisessakin mielessä kai), niin olisin odottanut vähän enemmän.

ei perkele! hävitin omani :(

Harmi. Mulla (faijalla) on tuo. Kyllä siitä oikeasti on apua. Tuosta saatavilla teoriatiedoilla ja hyvällä luovudeella joku tyyppi voi varmasti tehdä ihan maailmanhyvää musaa. Ei tartte Advanced Guitaristia. Tietty kyllä sekin kiinnostaisi. Löytyykö mistään?

Kuvittelin, että tuossa, kuten jokaisessa käyttäjäystävällisessä ja edistyneessä soittokirjassa, olisi nuottien lisäksi tabulatuurit.
 
Pyh ja pah. Edistyneissä kirjoissa nimenomaan EI ole tabulatuureja. Tabulatuurieja löytyy lähinnä kirjoista, jotka on tarkoitettu aloitteleville hevieskoille, jotka haluavat opetella musiikin sijasta sormituksia.
 
Miksikö? Musiikki on paljon muutakin kuin kasa sormituksia ja monesti musiikilliselle idealle löytyy useampi käyttökelpoinen sormitus. Nuottikirjoituksesta käy ilmi, millainen tämä musiikillinen idea on - soittaja saa puolestaan itse päättää, mistä kohtaa tämä idea parhaiten löytyy omasta instrumentista. Tabulatuurit valitettavasti sivuuttavat tärkeän ajattelutyön kokonaan, jolloin oman instrumentin tuntemus jää todella heikoksi ja tuloksena on soittajia, jotka ovat toinen toisensa kopioita - tylsää.
 
Nuotit haltuun, sittenpähän voitte soittaa kaikkea kirjoitettua musiikkia, instrumentin suomissa rajoissa toki.

Pyh ja pah. Edistyneissä kirjoissa nimenomaan EI ole tabulatuureja. Tabulatuurieja löytyy lähinnä kirjoista, jotka on tarkoitettu aloitteleville hevieskoille, jotka haluavat opetella musiikin sijasta sormituksia.
 
Plussaa paukahti Juccizille!

Miksikö? Musiikki on paljon muutakin kuin kasa sormituksia ja monesti musiikilliselle idealle löytyy useampi käyttökelpoinen sormitus. Nuottikirjoituksesta käy ilmi, millainen tämä musiikillinen idea on - soittaja saa puolestaan itse päättää, mistä kohtaa tämä idea parhaiten löytyy omasta instrumentista. Tabulatuurit valitettavasti sivuuttavat tärkeän ajattelutyön kokonaan, jolloin oman instrumentin tuntemus jää todella heikoksi ja tuloksena on soittajia, jotka ovat toinen toisensa kopioita - tylsää.
 
Toisaalta, miksi tehdä joku asia vaikeamman kautta kun helpomminkin onnistuu? Minusta on kätevää kun voi heittää aivot narikkaan, ottaa kitaran käteen ja alkaa veivaamaan sormituksia mitä eteen tulee. Toki harjoitan paljon korvakuuloltakin soittamista sekä improvisoimista jotta tuo oma instrumentti tulee tutuksi. Tabulatuurit vaan ovat hyvä apu moneen, varsinkin jos ei jaksa alkaa blokkailemaan jotain levyltä.

Vauvat syövät Pilttiä, mutta isommat lapset käyttävät jo omia hampaita. =)

Vauvat syövät Pilttiä, mutta isommat lapset käyttävät jo omia hampaita. =)
 
Täältä taas plussaa calf:ille.
 
Miksi syödä valmiiksi pureskeltua ruokaa kun siinä ei koskaan omat hampaat pääse vahvistumaan?
 
Sitä paitsi, kun nuotinluvun saa tarpeeksi hyväksi, nuoteista soittaa _paljon_ nopeammin kuin tabulatuureista ikinä. Vai oletteko nähneet jonkun, joka vetää prima vistana tabulatuureista bändin kanssa biisin juuri niinkuin pitääkin? Moni osaava kitaristi nimittäin tekee tuota hommaa nuoteista.
 
Itse olen todella surkea nuotinlukuni kanssa, mutta silti tiedostan nuottien kiistattomat edut suhteessa tabulatuureihin.

On vähä hinta silläki romahtanu, muutama vuos sitten sitä sai tosi vaikeesti alle 30e :(

Suuresta kitarakirjasta minäkin ekat teoriajuttuni opiskelin. Hyvä opus.
 
Ja nuoteista ja tabulatuureista.
 
Nuotit on jees ja ne kannattaa osata. Jos joku ei-kitaristi säveltää sulle soittettavaksi jonkun homman, nii se tuskin tekee niitä tabulatuureina. Tai toisinpäin jos haluat kirjoittaa musaa muille instrumenteille, niin nuotteina se pitää tehdä. Nuoteista soittaessa joutuu just miettimään, että mistä saa minkäkin nuotin ja näin siinä se otelaudan tuntemus juuri lisääntyy. Ja ei jämähdä niihin samoihin sormituksiin. Ja tulee hyväksi muusikoksi, jonka kaikki haluaa omiin proggiksiinsa vetämään. Jesss.
 
Offtopikiksi menee, mutta mua kiinnostaa paljon tämä tabulatuurit vs. nuotit -keskustelu. Tai se menee jo siihen fiilis vs teoria -hommaan.
 
"Eihän Hendrixkään osannu teoriaa ja silti se oli niin hyvä!" - on aika yleinen argumentti, kun perusteellaan teorian tarpeettomuutta. No Hendrix oli harvinaislaatuinen luonnonlahjakkuus, joka uudisti koko sähkökitaransoiton ja sen musaa diggaillaan vieläkin. Helvetin musikaalinen ja hyväkorvainen tyyppikin taisi olla. Mutta lyönpä vetoa ettei tuon aikaisemmin mainitun argumentin sanonut tyyppi sellainen ole. Tai ne 34 miljoonaa Hendrixin aikalaista, jotka eivät myöskään teoriaa osanneet, heistä ei taideda enää yhtäkään nykypäivänä muistaa.
Mutta yksi hyvä tapa tulla paremmaksi, ellei jopa hyväksi muusikoksi on opiskella teoriaa ja nuotinlukua. Näin omaa yhden välineen lisää työskennellä musiikin maailmassa. Tuntuu välillä, että nämä teoriaa ja nuotteja väheksyvät ihmiset ovat jollain tapaa kateellisia tai katkeria siitä, että jotkut muut osaavat tällaisen "salatieteen", joka itseasiassa on hyvinkin yksinkertainen asia.
"No mutku mä veivaan täs omas rokkibändissäni, nii en mä siinä nyt ainakaa tartte mitää tollasta". No et varmaan tarvikkaan ja hyvähän se on jos niinkin pärjää. Mutta esim. jos on siinä onnellisessa tilanteessa, että pääsee studioon tekemään levyä ja pitäisi tuottajan ym. henkilön kanssa keskustella biisin sovituksesta vaikka. On helppoa jos molemmat pystyvät keskustelemaan asioista samalla kielellä, eli vaikka teorian ja nuottienkin kautta. Esim. "Vedäppä toho vielä kvinttiääni päälle" -tilanteessa ei tarvisi kenenkään näyttää sormella otelaudasta että "Soita tosta".
 
Ja tämä kaikkihan sitten liittyi noiden kitarakirjojen teoriaosuuteen, vaikka aika löyhästi. Kandee opiskella sieltä niitä juttuja. Mulle esim. intervallien osaaminen ja nimeäminen kuulemalla on ollut avain aika moneen asiaan.

"No mutku mä veivaan täs omas rokkibändissäni, ...
 
Ja offtopikki jatkuu...
 
Hyvää pointtia on tossa jutussa. Jos soittamisen ottaa vakavasti, niin mitään osa-aluetta ei pitäisi jättää huomioimatta. Osa kitaristeista tosin on (varmaan?) niitä jotka soittavat lähinnä harrastuksen vuoksi ja joille soittaminen ei ole se "thö iso juttu". Jos taas vähänkään vakavammin suhtautuu soittamiseen ja itsensä kehittämiseen soittajana, ei oikein voi jättää ottamatta huomioon mitään osa-aluetta. Aivan yhtä tärkeää kuin instrumenti fyysisen hallinnan opettelu, on musikaalisuuden, soundikorvan ja oman tyylin kehittäminen. Fyysisesti instrumenttinsa hallitsevia soittajia on maailma pullollaan. Tosi kovat jätkät (ja ehkä muijatkin) ovat niitä joilla on tunnistettava oma juttu ja jotka osaavat käyttää soitintaan itsensä ilmaisemiseen. Myöskin suosituimmat ja mieleenpainuvimmat legendaariset kitaraeskot ovat juuri näitä ihmisiä. Kitaransoitto (vaikka onkin maailman hienoin juttu) on kuitenkin yleisemmin ajateltuna musiikkia ja musiikin tekemistä ja esittämistä.
 
Palstalla on muutenkin viime aikoina paljon keskusteltu siitä, mitä asioita soittamiseen kuuluu ja miten/mitä pitäisi reenata. Kannan oman korteni kekoon, oikein perusteluineen:
 
1. Soittimen fyysinen hallinta: Soittaja tietää miten instrumentista saadaan halutunlaista musiikkia, halutunlaisella soundilla ulos. Tätä voi reenata esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia ajatuksella, soittamalla itse eri tyylilajien musiikkia ja äänittämällä omaa soittoaan ja kuuntelemalla sitä.
 
2. Yleinen musikaalisuus: Kuullun (ja itse soitetun) ymmärtäminen. Tässä etsitään vastauksia kysymyksiin mitä tässä tapahtuu ja miksi. Myöskin kyky tunnistaa erilaisia asioita joita musiikissa tapahtuu. Sävellä, sanoita sovita omia biisejä. Myöskin pitäisi hallita jonkinlainen tilannetaju soundien suhteen...
 
3. Esiintyminen: Kitaransoiton suola on tietysti päästä yleisön eteen veivaamaan ja starailemaan. Tähän liittyy esiintymisjännityksen hallinta (jollain muulla kuin alkoholilla, trust me, I've been there), soittovarmuus ja tietynlainen rutiini, bändissä soittaessa jonkinasteiset sosiaaliset taidot ja tietysti oma käyttäytyminen lavalla. Tätä voi kehittää soittamalla keikkoja, pyytämällä kavereita seuraamaan reenejä, katsomalla videointeja omista keikoistaan ja käymällä vaatekaupassa ostamassa nahkahousut ja stetsonin. Keikalla myös saa kokemusta siitä mikä voi mennä pieleen... ja toivottavasti oppii välttämän sitä. "Tunti keikalla vastaa noin viittäkymmentä tuntia reenikämpällä" - Vanha viidakon sanonta
 
Siinäpä niitä... useimpiin asioihin löytyy vastauksia kirjoista, mutta kokemus ja omien touhuilujensa miettiminen jälkeenpäin ovat aika ratkaisevassa asemassa... Bändikavereiden kanssa kannattaa myös olla puheväleissä... ainakin välillä. Kannattaa myös kuunnella bändikavereiden tms. mielipiteitä asioista.

"Eihän Hendrixkään osannu teoriaa ja silti se oli niin hyvä!" - on aika yleinen argumentti, kun perusteellaan teorian tarpeettomuutta.
 
Se on aika onneton perustelu, että jos ei 60-luvulla 40 vuotta sitten tarvinut, niin ei edelleenkään tarvi. Oli hieman helpompi olla sähkökitaransoiton uudistaja kuin nykyään...
 
Ja suuri kitarakirja ei kyllä lopulta ole mikään ykkösteos. Muutenkin omistan mieluummin monta kirjaa kuin yhden.

Samueldilla on ajatusta, pelkällä Suurella kitarakirjalla et pötki niin pitkälle että se olisi ainoo opus jota tarviit oikeesti... Teoria on niin laaja että mä oon lopettanut sen tutkailun enää, en jaksa keskittyä siihen sen enempää kun oon mielestäni ihan tarpeeks sitä jo veivannut... Sointuasteet, skaalat ja kaikki perussälä on ihan hallussa ja se mulle riittää, en tiiä sit miks jokkut niitä alkaa penkoon syvällisemmin.. OFFTOPIC
 
Toki Suuri kitarakirjakin on ihan pätevä opus, jos sen tiedot osaa ulkomuistista vetästä ni on aika haka, sanonpa vaan.. mutta kannattaa vähä miettiä kuinka sitä skittaa soittaa, teorialla vai fiiliksellä, ja kummalla sitä jaksaa kauemmin? Noh, huonosti sanottu mutta ainakin osittain totta se että ei teoriaakaan jaksa loputtomiin, välillä on vaa unohdettava kaikki mitä on oppinu ja antaa sormien viedä homma kotio...

Lainasin eile to kirja kirjastosta ja huomasin että se on aika yliarvostettu kirja. Luulempa et jengi tykkää siit koska se on se eka kirja jonka kaa soittelivat tms. Kylhä sielt jotai hyödyllist tietoo löytyy kitaran rakenteesta ja huollosta mut siihe se sitte jääki . Tietenki jos o ihan alottelija nii sillo siit o jotai hyötyy siit kirjasta =)

Luulempa et jengi tykkää siit koska se on se eka kirja jonka kaa soittelivat tms.
 
Kyllä "se kirja" siinä tapauksessa olisi Ilpo Saastamoisen kitarakirja :)

Kyllä "se kirja" siinä tapauksessa olisi Ilpo Saastamoisen kitarakirja :)
 
Samoin. :) Se on perkeleen vaikealukuinen kirja aloittelijalle.

Sain juuri vaimolta lahjaksi vuonna 2008 painetun suomenkielisen version. Tuli vissiin tätä ketjua luettua alkukesästä ja sen jälkeen divareista haettua.
 
Kirja vaikuttaa pikaisella lukemisella todella hyvältä. Siinä on todella paljon sellaista asiaa mikä tuli aikoinaan teinihevarina ohitettua. Tuli vietettyä yli kymmenen vuoden kitarabreikki ja nyt puolen vuoden soittelun jälkeen on alkanut kummasti nekin asiat kiinnostaa. Saa vaan nähdä, vieläkö ne oppii ;-)

Haukionkala haukionkala, hyvä kirja on :)

Uppasinpa nyt aikani kuluksi Rapidshareen pdf-tiedostona itse kirjan...
 
Tuotanoin.
 
Ylläpito ei varmaankaan katso erityisen suopeasti sitä, että jaat täällä ilmaiseksi ihmisille tekijänoikeuden alaista materiaalia. Oletko kysynyt tekoosi luvan kirjan kustantajalta tai kellä hyvänsä oikeudet ovatkaan?
 
Jakaminen ja auttaminen ovat sinänsä kaunis ajatus, mutta tämä nyt vaan on lainvastaista toimintaa. Sen sijaan annan kaikille luvan käyttää tätä kirjoittamaani materiaalipakettia: http://jucciz.com/nuorten_musakurssi.pdf - jos siitä jotain iloa sattuisi olemaan.