Kitarat: soittaminen ›

En minä ainakaan lähde väittämään vastaan. :)
Itseenikin Jake E. Lee teki todella suuren vaikutuksen sinä (suhteellisen) lyhyenä aikana, jonka toimi Ozzyn bändissä. Livenä en pääsyt näkemään kertaakaan. Minusta Ozzyn soolobändissä parasta ovat aina olleet juuri nuo kitaristit, Ozzyn lauluäänestä en niinkään välitä. Oikeastaan Randyn, Jaken ja Zakkin aikana kaikista Ozzyn levyistä olisi (IMO!) tullut *huomattavasti* parempia, jos ne olisi tehty kokonaan instrumentaaleina Joe Satrianin tyyliin. :) Valitettavasti Randyn ja Jaken aikaan instrumentaalilevyä ei tuossa genressä vielä yleisesti harrastettu.
 
Randy on saanut traagisen ja äkillisen poismenonsa johdosta monien mielessä miltei myyttisen statuksen - myös minun. Siksi en vieläkään pysty arvioimaan häntä täysin objektiivisesti, ja se on pakko vain hyväksyä. Randysta päällimmäisenä kuitenkin mieleen soittaja, jolla oli *asiaa*. Randyn soolot toivat aina jotain lisää kappaleeseen, täydensivät sen rakennetta. Yksi itselleni erityisen rakas esimerkki tästä on Flying High Again, jonka sooloa yritin kovasti opetella vääntämään silloin joskus 1980-luvulla. Sitä pitkää sooloa, joka on Tributella Suicide Solutionin jälkeen, en kunnioituksesta Randya kohtaan edes yrittänyt opetella. Sitä paitsi 1980-luvulla ei ollut mitään nettiä täynnä valmiita tabeja.
Monet Randyn biisit olisivat aika köyhiä ilman Randyn soolojaksoja. Toisin kuin useilla muilla bändeillä, joissa soolo on vain päälleliimattu pakollinen instrumentaali-showoff (jopa EVH syyllistyy toisinaan tähän).
 
Vaikka Jake E. Lee ei koskaan noussut samaan statukseen kuin RR, minun rankingissani hänen ei tarvitse yhtään häpeillä tai selitellä Randyn rinnalla. Jakesta tulee ensimmäisenä mieleen tiukka ja tinkimätön soundi sekä räväkät soolot. Itsellenikin tuli todellakin yllätyksenä tuo tieto, että miehen kitarassa ei ollut edes kampea!
Jake on valitettavan aliarvostettu soittaja näinä päivinä, tosin aika pitkälti sen takia, että on itse vetäytynyt "taka-alalle".
 
Zakk Wylde on tänä päivänä eniten pinnalla kolmesta merkittävimmästä Ozzyn (soolouran) kitaristista, ei vähiten siksi että on noista kolmesta aktiivisin. Zakkissa arvostan miehen monipuolisuutta soittajana ja yleistä periksiantamatonta asennetta. Mutta musiikillisesti Zakk ei ole vielä tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin Randy ja Jake.
Toisaalta Zakk Wyldellä on nykypäivän kitaramaailmassa yksi tärkeä rooli. Nirvana, grunge, numetal, rap-metal ja muut vastaavat 1990-luvun virtaukset saivat aikaan sen, että kitarasoolot ja kitarasankarit menivät pois muodista metalli/hardrock-bändeissä. Zakk Wylde tarjoaa modernin esimerkin epämuodikkaasta "vanhtantyylisestä" kitarasankarista. Jos Zakk saa tänä päivänä yhdenkin aloittelevan nuoren soittajan innostumaan muustakin kuin vitossointujen runttauksesta, niin Zakk on hatunnoston ansainnut.

En minä ainakaan lähde...
 
...Zakk on hatunnoston ansainnut.
 
+, oli hyvin kirjoitettu.

Minusta Ozzyn soolobändissä parasta ovat aina olleet juuri nuo kitaristit, Ozzyn lauluäänestä en niinkään välitä. Oikeastaan Randyn, Jaken ja Zakkin aikana kaikista Ozzyn levyistä olisi (IMO!) tullut *huomattavasti* parempia, jos ne olisi tehty kokonaan instrumentaaleina Joe Satrianin tyyliin. :)
 
No näinpä juuri. Nuo Ozzyn vokaalit ovat minullekin olleet juuri ja juuri siinä rajoilla. Taatusti omaperäinen ja tunnistettava, mutta melkein liian erikoinen.
 
Randysta päällimmäisenä kuitenkin mieleen soittaja, jolla oli *asiaa*. Randyn soolot toivat aina jotain lisää kappaleeseen, täydensivät sen rakennetta.
 
Hyvin harkittuja ja rakennettuja olivat ne. Randy halusi oppia koko ajan lisää uutta ja sen soveltaminen käytännössä kuului kauniisti.
 
Sitä pitkää sooloa, joka on Tributella Suicide Solutionin jälkeen, en kunnioituksesta Randya kohtaan edes yrittänyt opetella.
 
Kappas pentele, itsekin olen jättänyt joitain kappaleita soittamatta ihan sen takia, että halusin "rauhoittaa" ne. Ja toisia, koska pikkuveljeni harjoitteli niitä...samojen biisien veivaamisesta tuli ainaisia kiistoja. ;)
 
Jakesta tulee ensimmäisenä mieleen tiukka ja tinkimätön soundi sekä räväkät soolot. Itsellenikin tuli todellakin yllätyksenä tuo tieto, että miehen kitarassa ei ollut edes kampea!
 
No sitäpä ihmettelin itsekin aikoinaan. Hehe, missäs lehdessä se oli aikoinaan, whammy á la Jake E Lee; mies vääntää kitaran kaulaa tukevalla otteella..ja varoitus, älkää tehkö tätä kotona.
 
Yksi lisäpointti tuli mieleen, Jaken rytmikitarointi. Perusvitosillakin saa samankuuloista tavaraa, mutta Jake itse käytti tarkoituksellisesti erilaisia inversioita ja hyvinkin laajoja otteita. Koppasipa, olikos se Warren De Martinilta, soinnutustavan jossa peukalolla sormitetaan myös, mutta kaulan alta. Jossain haastattelussa sanoi, että hänen mielestään (silloisten) kappaleiden komppikitarat olivat liian yksioikoista sahaamista ja että hän halusi tehdä myös mielenkiintoisia taustoja.
 
Zakk Wylde tarjoaa modernin esimerkin epämuodikkaasta "vanhtantyylisestä" kitarasankarista. Jos Zakk saa tänä päivänä yhdenkin aloittelevan nuoren soittajan innostumaan muustakin kuin vitossointujen runttauksesta, niin Zakk on hatunnoston ansainnut.
 
Tuo oli hyvä pointti. Sinnikkästi jaksaa jatkaa omalla tyylillään, ja innostaa muitakin touhuun. Omat makumieltymykseni ovat levenneet tässä välillä joka suuntaan, joten enpä äkkiseltään osannut edes ajatella tuolta kantilta.

Jeps, asiaa tuntuvat äijät puhuvan.
 
Itellä Randy on noussut melkeinpä tärkeimmäksi kitaristiksi(kahtokaa vaikka kuvauksesta) vuosien mittaan. Suurena syynä tähän saattaa olla Randyn mystinen status. Jos Randy eläisi, en välttämättä olisi hänen soitostaan niin innostunut. Kuten EVH:n soitostakaan en ole niin kiinnostunut vaikka äijä soittaa ihan mahtavan kuulosta tavaraa. Eli myönnän tämän että Randyn kuolema on saanut aikaan sen minussa(ja varmasti monessa muussakin) sen että arvostan herraa erityisen paljon. Mutta aivan mahtavia biisejä koko uran aikana on tehnyt. Muistan vielä kun kuulin ekan kerran I don't known intron. Mikä saundi! Mikä fiilis!

Jake e. Leehen en ole tutustunut muuta kuin Ozzyn kautta, mutta sitäkin enemmän olen kuunnellut näitä kahta levyä missä Lee on ollut. Erilaisia sooloja verrattuna Wyldeen ja Rhoadsiin. Ja minun korvaan hyvän kuuloinen soolosaundi, jos otetaan huomioon millä vuosikymmenellä levy on tehty.
 
Zakk Wyldestä en jaksa kirjottaa. Viesti täyttyisi ylisanoista ja huonoista vertauksista. Black Label Societysta en niin paljon tykkää mutta miehen vahvasta tatsista pidän. Tietysti BLS:än levyiltäkin löytyy ne hyvät hetket, mutta ei niin usein kuin Ozzyn ja P&G:n levyjä kuunnellessa.
 
Kiitos paljon.