Kitarat: soittaminen ›

tender.insanity: En mä provoa. Kyllä jostain kumman syystä David Lee Roth teki mielenkiintoisempaa materiaalia Vain kanssa kuin Van Halenin kanssa.
 
Mä yritin kovasti provota, siinä suhteessa, että Vailla ei ole hyviä biisejä ;D
 
Vai soittaa muutakin kuin mollipentatonista ja blues skaalaa, toisin kuin Van Halen. Vai kehittyy päivä päivältä kun taas Van Halen muistetaan Eruptionista ja Jumpista edelleen.
 
Mutta jos puhutaan muistamisesta, niin sentään Van Halen muistetaan noista biiseistä. Kyllähän teinioppilaani ovat tienneet Van Halenilta paljonkin enemmän biisejä, kuin nuo kaksi. Steve Vaista he eivät välttämättä ole koskaan edes kuulleetkaan.
 
Pentatonisen ja bluesasteikon hinkkaaminen ei mielestäni kuitenkaan varsinaisesti liity sävellystaitoihin, ellei sitten ajatella, että soolojen säveltäminen on mittari sävellyksen hyvyydestä. Mun mielestäni Van Halen on tehnyt musiikkia ja Steve Vai on tehnyt kitaramusiikkia.
 
On se Van Halen hyvä kitaristi. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta jos se hautaan asti jatkaa samalla lailla, niin ei hyvä. Ns. Yngwie -syndrooma.
 
Kyllä mun mielestäni Vai on jatkanut aivan samoilla linjoilla viimeiset 10 vuotta tai enemmän. En hirveästi ole kuullut mitään oikeaa uudistumista hänen musiikissaan, enemmänkin jalostumista. Siinä ei mielestäni ole mitään pahaa, tunnistettava soundi ja sävelkynä ovat hyvä asia. Sävellysopettajani sanoi, että sävelsihän Mozartkin yhtä biisiä koko elämänsä ajan... Ehkä hieman provosoivasti sanottu. Hän viittasi kommentillaan myös muihin ns. suuriin säveltäjiin. Hän ei tarkoittanut kommentillaan mitään pahaa tai loukkaavaa, vaan sitä, että samankaltaisten biisien tekeminen kuuluu asiaan.
 
Kyllähän Vaikin kärsii lievästä Yngwie-syndroomasta, mutta sehän kuuluu asiaan.
 
EDIT: Ja Van Halenia olen kyllä kuunnellut, ja levyjä löytyy. Silti tämä uudehko Steve Vai kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin Van Halenin viimeisen 15 vuoden tuotanto yhteensä
 
Steve Vai - Firewall
http://www.youtube.com/watch?v=Yc97ihiJ1IQ
 
Vain kuuntelusta on aikaa, mutta kyllä tämä mielestäni kuulostaa aivan samalta kuin Fire Garden. Hirveää edistystä en havaitse hänen toiminnassaan.
 
Kyllä mun mielestäni Van Halenilta löytyy paljon parempia kipaleita kuin linkittämäsi Firewall. Mutta nämä ovat vain makuasoita.

Mean Street. Kaikki kohdallaan.
 
Nimenomaan: EVH on muusikko, kun taas Vait, Satrianit, Johnsonit, Petruccit, Romeot, Ynkät, Laihot ja kumppanit ovat mun korvissa "vain" kitaristeja - vaikka eittämättä osaavat loihtia instrumentistaan ilmoille paljon tyylinmukaista äänimaailmaa. Ei sillä, etteikö jo mainitsemisen arvoisena kitaristina oleminen olisi saavutus ja hatunnoston arvoinen suoritus, mutta silti mun mielestä EVH kiilaa noiden kaikkien edelle kokonaisvaltaisemmalla näkemyksellään musiikista: se on muutakin kuin kitaransoittoa, sooloilua ja teknistä suvereeniutta - se on musiikkia, biisejä ja jotain, joka kosketta muitakin kuin pelkkiä kitaristeja.
 
Niin ja, vaikka mies muistetaan sooloilusta, täppäilystä, huiluäänistä jne., Eddie Van Halen on mulle yksi kovimpia rock-komppikitaristeja. Mitäpä sanotte?
 
EVH:n kanssa samaan "oikeesti kovien muusikkokitaristien leiriin" luen itse ns. raskaan sarjan puolelta ainakin Paul Gilbertin, Nuno Bettencourtin, Marty Friedmanin ja ehkäpä myös Dave Mustainen (ei monikaan soita yhtä kiemuraisia riffejä samalla kun laulaa). Nää kaikki ovat tajunneet, että hyvä melodia on aina tärkeämpi kuin teknisesti vaikuttava suoritus - eikä tämä tarkoita, etteikö näillä herroilla tekniikkaa olisi.
 
Sit jos loikataan hevimetallilaatikon ulkopuolelle, listasta tulee vielä monta kertaa pidempi...

Jucciz:
Niin ja, vaikka mies muistetaan sooloilusta, täppäilystä, huiluäänistä jne., Eddie Van Halen on mulle yksi kovimpia rock-komppikitaristeja. Mitäpä sanotte?
 
Mä sanon sitä, että rokkipuolella mun korvaan parhaimmat kitarat löytyy kaksikoilta Glen Buxton/Michael Bruce ja Steve Hunter/Dick Wagner. Siinä on kaksi kaksikkoa, jotka tekivät enemmän kuin Van Halen, Vai, Satriani, Yngwie, Friedman, Becker ja ties kuka, koskaan.
 
Eli, soittivat ja olivat muutenkin mukana parhaimmissa rokkilevyissä, ikinä.

Jucciz: Sivuhuomautuksena... mun mielestä Eddie Van Halen painii ihan eri sarjassa muusikkona kuin kukaan näistä tilupettereistä tai insinöörikitaristeista, joista yhdenkään tuotanto ei haise tippaakaan rokkenrollille. Eddie oli ensisijaisesti muusikko ja vasta sen jälkeen kitaristi - ja on siinäkin mielessä erilainen, että myös komppipuolella miehellä oli/on paljon annettavaa eikä pelkkää sorminäppäryyttä ja tilua tilun perään.
 
Totta puhut. Eddiehän oli alunperin rumpali, mutta vaihtoi sitten veljensä Alexin kanssa soittimia.

tender.insanity: Mä sanon sitä, että rokkipuolella mun korvaan parhaimmat kitarat löytyy kaksikoilta Glen Buxton/Michael Bruce ja Steve Hunter/Dick Wagner. Siinä on kaksi kaksikkoa, jotka tekivät enemmän kuin Van Halen, Vai, Satriani, Yngwie, Friedman, Becker ja ties kuka, koskaan.
 
Eli, soittivat ja olivat muutenkin mukana parhaimmissa rokkilevyissä, ikinä.
 
En ole ikinä kuullutkaan kyseisistä herroista. Voitaneen laskea heille meriitiksi?

Te ette kyllä paljoa kipinää tartte, ni johan on keskustelut ilmiliekeissä taas. :D
 
Palatakseni takaisin aloittamaani aiheeseen, välillä iskee kyllä hienoinen masennus kun tajuaa, että joitain oman suosikkisoittajan juttuja ei vaan pysty jo ihan fysiikan puolesta soittamaan. Musiikkiopistoaikoinani pianomaikka kehui vähän väliä, kuinka mulla on fyysisesti hyvät kädet pianonsoittoon, kun yllän ottamaan peukalolla ja pikkusormella reilusti yli oktaavin, oliko peräti c:stä seuraavan oktaavin e:hen tai jotain. Huomatkaa, etten ole pianoon ihan hetkeen koskenut, unohtuu moiset. :P
 
Onkohan mulla siis jotain muutakin vikana vasurin tekniikassa siinä tapauksessa? Mulla on kyllä ainakin paha tapa tuoda peukaloa ihan otelaudan puolellekin, siinä olis varmaan yks "paha tapa" poisopittavaks?

Vladi: Te ette kyllä paljoa kipinää tartte, ni johan on keskustelut ilmiliekeissä taas. :D

Palatakseni takaisin aloittamaani aiheeseen, välillä iskee kyllä hienoinen masennus kun tajuaa, että joitain oman suosikkisoittajan juttuja ei vaan pysty jo ihan fysiikan puolesta soittamaan. Musiikkiopistoaikoinani pianomaikka kehui vähän väliä, kuinka mulla on fyysisesti hyvät kädet pianonsoittoon, kun yllän ottamaan peukalolla ja pikkusormella reilusti yli oktaavin, oliko peräti c:stä seuraavan oktaavin e:hen tai jotain. Huomatkaa, etten ole pianoon ihan hetkeen koskenut, unohtuu moiset. :P

Onkohan mulla siis jotain muutakin vikana vasurin tekniikassa siinä tapauksessa? Mulla on kyllä ainakin paha tapa tuoda peukaloa ihan otelaudan puolellekin, siinä olis varmaan yks "paha tapa" poisopittavaks?
 
Joo. Tuossa koitin pianolla ko. otetta, eikä tarvinnut sormia edes venyttää. Eli et ole niin ainutlaatuinen, kuitenkaan.
 
En mä näe mitään vikaa siinä, että peukalo käy otelaudan puolella. Aika yleistä kitaristeilla. Klasarihipit nyt soittelee omalla tavallaan.
 
Pakko vielä tarttua tuohon, että masentaa. Eikös tuommoinen ole 12-vuotiaiden tyttöjen juttu olla palasina, siitä kun ei olekaan 1:1 idolinsa kanssa. Paluu maailmaan ja alat tekemään omia juttuja ja kehität niitä. Ei kukaan halua tänne toista Michael Romeota (hyi vittu, jos olisi vielä saman näköinenkin). Ihan perseestä tämä olisi jos kaikki koittavat olla kuin joku toinen.

tender.insanity: Joo. Tuossa koitin pianolla ko. otetta, eikä tarvinnut sormia edes venyttää. Eli et ole niin ainutlaatuinen, kuitenkaan.
 
Kiitos, veit viimeiset itsetuntoni rippeet.
 
En mä näe mitään vikaa siinä, että peukalo käy otelaudan puolella. Aika yleistä kitaristeilla. Klasarihipit nyt soittelee omalla tavallaan.
 
On siinä sen verran ongelmaa, että jos on tottunut soittamaan melkein koko ajan peukalo otelaudan puolella, niin siinä vaiheessa kun pitäis soittaa esim. noita 3-5-7 juttuja paksulta e-kieleltä niin käsi joutuu tekemään tarpeettoman paljon liikettä onnistuakseen. Siksi joku välimalli näistä kahdesta tyylistä lienee paras mulle
 
Pakko vielä tarttua tuohon, että masentaa. Eikös tuommoinen ole 12-vuotiaiden tyttöjen juttu olla palasina, siitä kun ei olekaan 1:1 idolinsa kanssa. Paluu maailmaan ja alat tekemään omia juttuja ja kehität niitä. Ei kukaan halua tänne toista Michael Romeota (hyi vittu, jos olisi vielä saman näköinenkin). Ihan perseestä tämä olisi jos kaikki koittavat olla kuin joku toinen.
 
Oletan että vastasit sarkasmiin sarkasmilla. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että kyllähän kaikki sitä harrastaa, että ottaa niiltä idoleiltaan ideoita, lickejä, juoksutuksia ym. joita sitten liittää omaan soittoonsa. Siitähän se oma tyyli muodostuu, toisilta pöllityiltä ideoilta johon sitten lisätään ne omat jutut, oma tatsi, soundi jne.

tender.insanity: Pakko vielä tarttua tuohon, että masentaa. Eikös tuommoinen ole 12-vuotiaiden tyttöjen juttu olla palasina, siitä kun ei olekaan 1:1 idolinsa kanssa.
 
Meikä ainaki on ihan 1:1 12-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Sopivan kokosia Hello Kitty -paitoja en vaan oo löytäny.

Vladi:
On siinä sen verran ongelmaa, että jos on tottunut soittamaan melkein koko ajan peukalo otelaudan puolella, niin siinä vaiheessa kun pitäis soittaa esim. noita 3-5-7 juttuja paksulta e-kieleltä niin käsi joutuu tekemään tarpeettoman paljon liikettä onnistuakseen. Siksi joku välimalli näistä kahdesta tyylistä lienee paras mulle
 
No mitä nyt esim tätäkin Romeon pätkää katselee:
http://www.youtube.com/watch?v=BWDvWICcQek
 
.. Niin kyllähän silläkin peukku kurkkii välillä. Ja ei se peukalon paikan muuttaminen hirveän suuri ongelma ole. Ainakin mulla menee itsestään miten sattuu. Kun peukku on otelauidan puolella, saa enempi voimaa ja kontrollia vasuriin. Sitten jos pitää isompia venytyksiä tms. tehdä, niin pakostakin peukalo menee kaulan taakse.
 
Sormien venyttäminen poppakonstein on tyhmää. Soittele mieluummin biisejä, joissa tarvitsee venytystä.
 
Mukavia sointuja harjoitteluun ovat esim. tällaiset:
http://dl.dropbox.com/u/5738957/sointuja.jpg
 
EDIT: Sointunimet vetäisin Guitar Prosta ensimmäiset, mitä antoi. Eli voi olla virhettä.

tender.insanity: No mitä nyt esim tätäkin Romeon pätkää katselee:
http://www.youtube.com/watch?v=BWDvWICcQek
 
.. Niin kyllähän silläkin peukku kurkkii välillä. Ja ei se peukalon paikan muuttaminen hirveän suuri ongelma ole. Ainakin mulla menee itsestään miten sattuu. Kun peukku on otelauidan puolella, saa enempi voimaa ja kontrollia vasuriin. Sitten jos pitää isompia venytyksiä tms. tehdä, niin pakostakin peukalo menee kaulan taakse.
 
Olen aivan samaa mieltä. Vaikka klasarihipit ovatkin sitä mieltä, että peukun kuuluu olla tietyssä kohtaa, oikeaoppisesti keskellä. Tämä asia ei todellakaan päde sähkökitaran soittoon. Klassisen kitaran soittoon se kuuluu. Mulla ainakin peukun paikka elää ihan soitettavan materiaalin mukaan. Näin se tuntuisi elävän aika monella huippusoittajallakin.

Vladi: Kiitos, veit viimeiset itsetuntoni rippeet.
 
Mielenkiintonen vertailu, Ceestä Äffään meni ihan heleposti.

nannne: Mielenkiintonen vertailu, Ceestä Äffään meni ihan heleposti.
 
Kuten sanoin, ei ole tarkkaa muistikuvaa siitä, miten pitkälle oikeasti ylsin.

Vladi: Kuten sanoin, ei ole tarkkaa muistikuvaa siitä, miten pitkälle oikeasti ylsin.
 
Eipä tuolla ole muutenkaan kitaransoitossa mitään merkitystä, kaksi aivan erilaista instrumenttia ja kovin harvoin vedetään kitaralla maksimivenytyksiä välillä peukalo-pikkurilli.

Mä en saa edes C:stä D:hen kun on niin lyhyet pikkurillit. Onneks muusinetin virallisen kaanonin mukaan ei ole hyvin tai huonosti soveltuvia fysiikoita, on vain hyviä tai huonoja treenaajia.

M!Xu: Eräästä pianonsoittoa käsittelevästä kirjasta (Neuhaus: "Pianonsoiton taide") luin tarinan pianistista, jonka pienet kädet eivät riittäneet leveisiin oktaavisormituksiin. Hän rakensi itselleen mekaanisen sormenvälien venyttämislaitteen, joka venyttää kättä automaattisesti jonkinlaisten jousten avulla. Tyyppi käytti sitä aikansa, ja kerran jättäessään kätensä siihen yöksi, käsi murtui niin pahasti ettei hän enää koskaan pystynyt soittamaan.
 
Tarinan opetus on ilmeisesti kohtuullisuudessa ja terveen järjen käytössä niin harjoittelussa kuin kaikessa muussakin. Tässä keskustelussa stoori on lähinnä mustaa huumoria, tuskinpa kukaan täkäläinen mokomiin ryhtyy.
 
Pienikätinen Michael Romeo on tehnyt tappingista tatsinsa ja soundinsa tunnistettavan elementin. Django Reinhardtilta puuttui otelautakädestä kaksi sormea, mutta ei se menoa haitannut. Fyysiset rajoitteet kannattaa kääntää voitoiksi. Siitä voi syntyä jotain persoonallista tähän maailmaan, jossa kitaristeja on aivan saatanasti mutta todella omaleimaisia persoonallisuuksia hyvin vähän.
 
Robert Schumann oli anekdootissa mainittu pianisti. Kaveri teki kuitenkin säveltäjänä ihan kohtuullisen uran... :)
 
Ja Romeollahan on ihan todella tunnistettava saundi, tietää pienenkin hetken kuuntelulla kenestä on kyse. Eikä saundi ole siis mikään vahvistin-kitara-yhdistelmä, vaan sen lisäksi paljon sitä, mitä soittaa, miten, millä tatsilla ja miten fraseeraten.

John Titor: Robert Schumann oli anekdootissa mainittu pianisti. Kaveri teki kuitenkin säveltäjänä ihan kohtuullisen uran... :)
 
Ja Romeollahan on ihan todella tunnistettava saundi, tietää pienenkin hetken kuuntelulla kenestä on kyse. Eikä saundi ole siis mikään vahvistin-kitara-yhdistelmä, vaan sen lisäksi paljon sitä, mitä soittaa, miten, millä tatsilla ja miten fraseeraten, eli miten nopeasti.

Räkkipeli: eli miten nopeasti.
 
:D OIKEIN!

Joskus aikanaan oma ope löi eteen Joe Satrianin Power Cosmic -kappaleen. Järisyttävää p**aa, mutta kohtuu tehokas treeni kuitenkin. Sama juttu löytyy Mystical Potato Head Groove Thingin (vai mikäsenytoli) välistä, mutta tuossa siis miljuunaan kertaan eri asemista. Sellaisenaan ei varmaan koskaan tuota kappaletta soitettu, mutta pätkiä sahattiin kyllä. Aikas paljon Joea rauhallisemmalla tempolla tosin. Juutuubista löytyy näyte, semmosta elektroniikkapeli-pulputusta.
 
Pakko kyllä kompata tuota Juccizen EVH-juttua. On mun suosikki komppikitaristi ihan ehdottomasti. Soolosoitto on mun mielestä mielenkiintoista lähinnä EVH:n erikoisen rytmiikan johdosta. Sehän vetelee aika ulkona paikoitellen, eli fraseeraus ei ole kauhean perinteistä.

Hotlicks: Soolosoitto on mun mielestä mielenkiintoista lähinnä EVH:n erikoisen rytmiikan johdosta. Sehän vetelee aika ulkona paikoitellen, eli fraseeraus ei ole kauhean perinteistä.
 
Ja siinä vaiheessa kun tuntuu että homma on hajoamassa, niin se palaa jotenkin tyylikkäästi takaisin timeen.