Kitarat: soittaminen ›

Tää on kuultu jo niin moneen kertaan, ettei pysy enää laskuissa.
 
Komppaan. Taitaa jucciz juczata kun tuollaisella toistolla luulisi kotona soivan repeatilla DT ja Bodom.
 
Juccizen taktiikka on jotenkin kömpelö. Yrittää saarnata evankeliumiaan nuorille shreddaajille, joiden korvat ovat auki vain tilutukselle eikä saarnalle. Pitäisiköhän juccizen ottaa ja soittaa nuotilleen Glass Moonin soolo, niin nuoret shreddaajit ihastelisivat, kunnioittaisivat ja kyselisivät lopulta, että miten noin hyväksi soittajaksi pääsee. Sitten voisi olla jo aika kysyä onko Neil Youngin Cinnamon Girl sulle tuttu...

En halua kuulostaa ilkeältä, mutta tämmöinen lausahdus panee ihan oikeasti miettimään, montako kitarasooloa olet eläessäsi kuullut. Vaikka tarkastelisin kaikkia genrejä tasapuolisesti, tämä luritus ei mulla yllä viidensadan kovimman soolon listalle.
 
Varmasti vähemmän kitarasooloja olen kuullut kun suurin osa täältä, koska kitaransoittovuosia ei ole vielä montaa takana ja vasta kitaransoiton alotettuani oon kiinnittäny sooloihin huomiota. Mutta eikös ihan oikeesti nämä asiat oo niitä makuasioita. Mäkään en kuitenkaan kauheen kova DT fani ookkaan ja useimmat petruccin soolot on musta kanssa turhanpäivästä kikkeliä. Mutta tää soolo ei :). Mutta jos tämä oli täysin tylsä ja turha soolo, niin mä kyllä palaisin halusta kuulla jonkun mielenkiintoisen ja hyvän kitarasoolon samantyylisen genren bändiltä, kuin driim tiitter.
 
E: Ehkä mäkin vielä joskus kasvan isoks ja rupeen diggaa BB Kingiä ja Neil Youngia tollasten "sormiharjotusten sijaan".

Olenko minä sitten outo lapsi kun diggailen kaikenlaista "oikeaa" musiikkia sekä "sormiharjoituksia" O_o

Et vaan osaa ;)
 
Vai miten se meni?
 
Juuri näin, antaa kaikkien kukkien kukkia.
Tästähän tulee mieleen vanhat kunnon Clapton vs. Malmsteen-viestiketjut.

Olenko minä sitten outo lapsi kun diggailen kaikenlaista "oikeaa" musiikkia sekä "sormiharjoituksia" O_o
 
Yleisesti ottaen et, mutta mnetissä kaikki on musiikkimaun ja soittamisen suhteen niin perskeleen mustavalkoista, että tuollaisen tunnustuksen myötä olet foorumin Joseph Merrick.

Mulla oli oikeasti lukioiässä parin viikon DT-innostus: "vau, näillä kavereillahan sormet pelaa", jota seurasi yhtä nopea kyllästyminen: "eikö näillä kavereilla tosiaan oo muuta annettavaa kuin nopeat sormet?".
 
Juu, tuttu tunne. Mäkin kuuntelin esikoulussa sekunnin Dream Theaterii kunnes mä tajusein että se on liian tylsää ja helppoa mulle. Ite löysin jazzin jo aika nuorella iällä, nykyään tulee treenailtuu lähinnä noita Kenny G.:n juttuja, suosittelen sullekkin.

Tämä ei ole prioriteetti, mutta valitettavan usein näin käy. Olisi monesti kivempi voida kytkeä analysointi halutessaan "pois päältä" ja nauttia musiikista vain sellaisenaan. Se vaan on nykyään "oppineempana" huomattavasti hankalampaa kuin vaikkapa alle kouluikäisenä, jolloin moni kappale kuulosti "jännältä", kun ei tajunnut, mitä niissä tapahtui. Tietenkin musiikissa vaikuttavien lainalaisuuksien ja riippuuvuden ymmärtäminen myös tarjoaa paljon "isomman työkalupakin" tarvittaessa, mutta siitä on monesti enemmän iloa soitto- kuin kuuntelutilanteessa.
 
Kuulostaa siltä, että olet välivaiheessa, etkä suinkaan vielä tarpeeksi oppinut. Sitten kun olet tarpeeksi oppinut, niin voit jälleen alkaa nauttia musiikista sellaisenaan ilman turhaa analysointia.

Ihmetyttää kaikki tällainen soolojen ja kitaristien vertailu. Vaikka itsekään en perusta mistään teknisistä tilusooloista eikä ne minulle tuota suuria tunne-elämyksiä niin silti pystyn ymmärtämään sen, että jotkut todellakin saavat niistä jotain irti. Muistaakseni Jimi Hendrixkin on sanonut, että musiikkia ja musiikkikappaleita ei voi vertailla eikä niitä voi laittaa paremmuusjärjestykseen, siksi ihmetyttää muun muassa Juccizen ja muiden käyttäjien kommentit tyylin"tämä soolo on ihan paska, tässä on parempi tilalle".

Kuulostaa siltä, että olet välivaiheessa, etkä suinkaan vielä tarpeeksi oppinut. Sitten kun olet tarpeeksi oppinut, niin voit jälleen alkaa nauttia musiikista sellaisenaan ilman turhaa analysointia.
 
Kuulostaa kummalliselta, eikä keskusteluni muiden muusikoiden kanssa aiheesta tue teoriaasi lainkaan. Ainakaan samanlaisella "autuaan tietämättömän ymmärtämättömyydellä" kuin lapsuudessa ei ole enää mahdollisuutta kuunnella musiikkia ikinä. Ainakaan länsimaista kevyttä musiikkia siis. Tässsä yhteydessä ns. raskaampikin musiikki luetaan kevyeksi musiikiksi.
 
Toisaalta, välivaiheessahan tässä ollaan aina eikä valmiiksi tulla.

Naurattaa jo ajatus kun istut siellä deetee faneja kritisoimassa kynttilänvalossa, pikkusormi pystyssä viiniä siemaillen ja telecasteria samalla kiillottaen. Onko se tiluttaminen nyt niin väärin? soittamista se on sekin. Anna ihmisten keskustella dream theatterista jos niitä huvittaa, ei mekään käydä sun jokaisessa taidejazz threadeissa itkemässä miten huonoa se musiikki on.
 
Vähän offtopic mutta ei jaksa kattoo tota lietsomista.

Entä sitten kun olen vetänyt tuon soolon? Mitä se todistaa puoleen tai toiseen? Kyllähän tuo pienellä harjoittelulla varmaan menisi suht hyvin. Eihän tuossa ole muuta hankalaa kuin kinkkisiä siirtymiä, pari nopeaa skaalaa, vähän sweeppiä ja täppäystä. Tuollaisen soolon harjoittelu olisi just niin tylsää suorittamista kuin miltä se kuulostaakin. Minulle tulee paljon paremmat fiilikset Gilbertin musiikista, esim. Norwegian Cowbell. Kuka ei voisi olla pitämättä siitä? Alkaa heti loistavasti ja parasta on tietysti itse lehmänkello. Älyttömän hyvä kappale, jossa on hitaita tunteellisia kohtia, runttaavaa rockia ja tietysti myös nopeaa tiluttamista yhdessä tyylikkäässä kokonaisuudessa.
 
Nimenomaan. Itse en ainakaan epäile ettetkö saisi tuota purkitettua.
Mutta kuten itse sanoit: kinkkisiä siirtymiä, pari nopeaa skaalaa, vähän swiippiä ja täppäystä. Tämä ei oikein mätsää siihen mahtailevaan sävyyn sanottuun väitteeseesi, että jokainen joka vähän on skaaloja sahaillu osaa tuon. =D
 
Nimim. Oon sahannut skaaloja, en osaa sweeppaa, en täppää, en siirtyä.

Vitun kitaristit. Paul Gilbert on ihan kova kepittäjä mut enemmän tykkään niistä biiseistä missä se laulaa. Kitaristien kesken tulee aina kauhee väittely siitä mikä on hyvää ja mikä on paskaa. Petrucci soittaa mielestäni ihan taidokkaasti ja on rikkaampi ku te yhteensä. Ennemmin silti olisin James Hetfield ku Petrucci (koska se on viel rikkaampi!), kaikista mieluiten varmaan joku Hendrix tai vaik Robert Plant, ku jaetaan jopa sama etunimi. Ehkä kitaransoittotaitojen puolesta olisin mieluiten Marzi Nyman.
 
Kai se on kova saavutus jos osaa soittaa Under a Glass Moonin soolon, onks joku mollipentatoninen mahollisimman hitaasti silti kovempi juttu? Ku se on niinku bluesia ja paljo aidompaa ja siin on fiilistä? En haluu provota tai mitään mut ihmettelen vaan miten aina aletaan väittelemään esim. Petruccin ja Gilbertin välillä kumman soitto on "vaan harjausta" ja kumpi oikeesti "soittaa musiikkia". Hmm, taisi tulla turha kirjotus mutta jotain oli pakko iteki avautua.
 
T. Maailman Top25-kitaristi (ainaki fiiliksen puolesta, ja vähä myös tilun!)

Kuulostaa kummalliselta, eikä keskusteluni muiden muusikoiden kanssa aiheesta tue teoriaasi lainkaan. Ainakaan samanlaisella "autuaan tietämättömän ymmärtämättömyydellä" kuin lapsuudessa ei ole enää mahdollisuutta kuunnella musiikkia ikinä. Ainakaan länsimaista kevyttä musiikkia siis. Tässsä yhteydessä ns. raskaampikin musiikki luetaan kevyeksi musiikiksi.
 
Toisaalta, välivaiheessahan tässä ollaan aina eikä valmiiksi tulla.
 
Esim. eräs sukulaiseni on todella kokenut ammattimuusikko, ja hän pystyy kuuntelemaan lähes kaikista genreistä joitakin hyviä puolia, etsii niitä sieltä, ja tuntuu olevan niistä kiinnostunut. Sekä pyrkii kehittymään niiden avulla. Yli 50v kaveri ja pyysi minulta DT:n levyjä lainaan, koska oli kiinnostunut joistakin Petruccin jutuista. Sitä ennen kävi äänittämässä eräässä maassa muiden ammattimuusikoiden, sekä paikallisten lahjakkuuksien kanssa etnistä musiikkia. Eikä turhaan ole yli 30v ammattikokemuksella äänittänyt ja levyttänyt muusikko.
 
Aina kun tuntuu keskustelevan hänen kanssaan minkä tahansa genren ammattikitaristista (tai -muusikosta), hän tuntuu löytävän heistä joitakin hyviä puolia, ja kertovan heistä analyyttisesti jotakin, sen sijaan että hän rupeaisi haukkumaan heitä paskoiksi. Eivät he turhaan ole ammattilaisiksi tulleet. Tusinatiluttajia on miljoona, mutta useimmiten näissä kuuluisuuksissa on jotain poikeuksellista. Joillakin harvoilla se on pelkkä nopeus, kuten esim. jollakin Rusty Cooleylla. Summa summarum, Avarakatseisuus on kehittymisen ydin.

Kuulostaa kummalliselta, eikä keskusteluni muiden muusikoiden kanssa aiheesta tue teoriaasi lainkaan. Ainakaan samanlaisella "autuaan tietämättömän ymmärtämättömyydellä" kuin lapsuudessa ei ole enää mahdollisuutta kuunnella musiikkia ikinä. Ainakaan länsimaista kevyttä musiikkia siis. Tässsä yhteydessä ns. raskaampikin musiikki luetaan kevyeksi musiikiksi.
 
Toisaalta, välivaiheessahan tässä ollaan aina eikä valmiiksi tulla.
 
Aika omituista. Muusikkoystäväsi ovat väärässä:D Ei musiikkia tarvitse aina järjellistää, vaikka koulutusta olisikin takana.
 
Vaikka olenkin korkeasti koulutettu muusiikki, niin pystyn vieläkin kuuntelemaan Ynkkää, Driim thiiteriä (vanhempaa tuotantoa, pienellä varauksella), Sabbathia yms. nuoruuden musiikkia. Oli kyllä vaihe, jolloin en tahtonut sitä kuunnella. Aivot kai sitten vaan pehmenee vanhetessaan.
 
Olen kyllä samaa mieltä, että tuo soolo ei ole mikään maailmoja hivelevä. Ei kunnollista kaarta, jotensakin päämäärätöntä häsellystä. Tämä on subjektiivinen mielipide, ei muuta.

Aika omituista. Muusikkoystäväsi ovat väärässä:D Ei musiikkia tarvitse aina järjellistää, vaikka koulutusta olisikin takana.
 
Selvä. He ovat väärässä. Kuitenkin, väitän, että jokainen musiikista ymmärtävä ihminen analysoi kuulemaansa tahtomattaankin. Ei se silti tarkoita, etteikö musiikista voisi nauttia edelleen.
 
Vaikka olenkin korkeasti koulutettu muusiikki, niin pystyn vieläkin kuuntelemaan Ynkkää, Driim thiiteriä (vanhempaa tuotantoa, pienellä varauksella), Sabbathia yms. nuoruuden musiikkia. Oli kyllä vaihe, jolloin en tahtonut sitä kuunnella. Aivot kai sitten vaan pehmenee vanhetessaan.
 
Pystyminen ja tahtominen ovatkin kaksi eri asiaa.
 
Olen kyllä samaa mieltä, että tuo soolo ei ole mikään maailmoja hivelevä. Ei kunnollista kaarta, jotensakin päämäärätöntä häsellystä. Tämä on objektiivinen mielipide, ei muuta.
 
Objektiivinen mielipide?
 
Tuo soolo on kyllä ihan kauhea sillisalaatti, tulee mieleen Paganinin 24. kapriisi siinä mielessä, että tuossakin "demotaan" kaikkia mahdollisia näyttäviä soittotekniikoita eikä mitään varmasti ole unohdettu: venytykset, slidet, hammer-on:it, pull-off:it, nelisointuarpeggiot koko otelaudan alueelta, luonnolliset huiluäänet, lyydisen moodin viljely "ettei kuulostais liikaa perusduurilta, -mollilta tai bluesilta", vapaiden kielien käyttö korkeistakin asemista soitettaessa, supernopeat alternatepickaus-sahaukset, tapping sekä tapping+venytys, sweepit, kahden ohuimman kielen nousevat kolmisointuarpeggiot, eikä edes vibrakammen flutter-pärinää ei ole unohdettu! Kuulostaa suorastaan TV-Shopin mainospuheelta.
 
Tuommoista "kattokaa, näytän teille minuutissa kaiken mitä kitaransoitossa on keksitty viimeisen sadan vuoden aikana"-tyyppistä sillisalaattia on ihan oikeasti tuskastuttavaa kuunnella, vaikka ymmärrän hyvin, että nuorempia vesseleitä tuommoinen showoff-tiluttelu saattaakin innostaa - itsekin menin hetkeksi halpaan muksuna. Ei tuossa soitannollisesti vaan ole todellakaan mitään kaarta, joka tekisi soolosta mielenkiintoisen kuunneltavan, vaan pelkästään kasa summittaiseen järjestykseen laitettuja "tekniikkademopätkiä": täysin läpisävelletty instrumentaaliosuus, jonka tekemiseen on saattanut kulua enemmän aikaa kuin koko muun biisin säveltämiseen - kaukana spontaanista ja hengittävästä soitosta.
 
Joku kyseli esimerkkejä teknisesti vaativasta sooloilusta, jossa on myös musiikillisesti asiaa. Mulle tällaista edustaa rockin puolella esimerkiksi varhaisvuosien Van Halen - ja jos levyversiot on jo kuunneltu puhki, jatkan noista n. sadasta bootleg-keikasta, joilta löytyy semmoista tavaraa että oksat pois. Ja improvisoinnillekin on jätetty sijaa - sooloja ei vedetä yks yhteen samalla lailla kuin levyllä.
 
Tämä koitti olla vaan vastaus ihan alkuperäiseen kysymykseen: "keneltä lähtee tää soolo?". Heitin vastakysymyksen, miksi tällaisia kirveellä veistettyjä, musiikista riisuttuja, väkinäisiä tekniikkakokoelmaetydejä edes kannattaisi opetella kun aikansa voisi käyttää musiikillisesti mielekkäämmän materiaalin tuottamiseen.

Tämä koitti olla vaan vastaus ihan alkuperäiseen kysymykseen: "keneltä lähtee tää soolo?". Heitin vastakysymyksen, miksi tällaisia kirveellä veistettyjä, musiikista riisuttuja, väkinäisiä tekniikkakokoelmaetydejä edes kannattaisi opetella kun aikansa voisi käyttää musiikillisesti mielekkäämmän materiaalin tuottamiseen.
 
Just kun tajuaisit sen kerrankin ettet ole ainoa ihminen jolla on valta määritellä mikä on mielekästä musiikkia kenellekkin ja mikä ei.
 
Eipä toi munkaan mielestä niin erikoinen soolo mun korville ole. Toki mun tekniikalle ihan liikaa muutenkin, mutta se että en itse edes halua alkaa opettelemaan sitä, ei tarkoita et mun pitäis avautua muille "kuinka paskaa musiikkia te treenaatte!".

Esim. eräs sukulaiseni on todella kokenut ammattimuusikko, ja hän pystyy kuuntelemaan lähes kaikista genreistä joitakin hyviä puolia, etsii niitä sieltä, ja tuntuu olevan niistä kiinnostunut. Sekä pyrkii kehittymään niiden avulla. Yli 50v kaveri ja pyysi minulta DT:n levyjä lainaan, koska oli kiinnostunut joistakin Petruccin jutuista. Sitä ennen kävi äänittämässä eräässä maassa muiden ammattimuusikoiden, sekä paikallisten lahjakkuuksien kanssa etnistä musiikkia. Eikä turhaan ole yli 30v ammattikokemuksella äänittänyt ja levyttänyt muusikko.
 
Aina kun tuntuu keskustelevan hänen kanssaan minkä tahansa genren ammattikitaristista (tai -muusikosta), hän tuntuu löytävän heistä joitakin hyviä puolia, ja kertovan heistä analyyttisesti jotakin, sen sijaan että hän rupeaisi haukkumaan heitä paskoiksi. Eivät he turhaan ole ammattilaisiksi tulleet. Tusinatiluttajia on miljoona, mutta useimmiten näissä kuuluisuuksissa on jotain poikeuksellista. Joillakin harvoilla se on pelkkä nopeus, kuten esim. jollakin Rusty Cooleylla. Summa summarum, Avarakatseisuus on kehittymisen ydin.
 
Ihannoit avarakatseisuutta ja tilukitaristeja, mutta sitten kuitenkin R.Cooleyn jutut on "pelkkää nopeutta" ilman mitään sisältöä. Miten niin? Itse en ole tutustunut Cooleyn biiseihin yhteenkään, mutta tuollainen viisastelu on aika kummallista...
 
Kaikentyyppisessä musiikissa, joka on taidolla tehty, voi oikeasti löytää jotain hyviä juttuja. Avarakatseisuus on kehittymisen ydin...
 
-sf

Tämä koitti olla vaan vastaus ihan alkuperäiseen kysymykseen: "keneltä lähtee tää soolo?". Heitin vastakysymyksen, miksi tällaisia kirveellä veistettyjä, musiikista riisuttuja, väkinäisiä tekniikkakokoelmaetydejä edes kannattaisi opetella kun aikansa voisi käyttää musiikillisesti mielekkäämmän materiaalin tuottamiseen.
 
Minusta kaikkien muusikoiden pitäisi kuitenkin muistaa, että tyyli se on tyylitajuttomallakin. Jos joku vahvasti diggaa jostain tyylistä, kyllähän se nyt väkisinkin ajaa niitä juttuja harjoittelemaan. Dynamiikaltaan riisuttu hevimpi puoli nimenomaan perustuu siihen, että nyanssit karsitaan pois jolloin saadaan elottomampi ja raskaasti kompressoimalla "kuristettu" soundi siihen hommaan. Se, että onko siinä soundillisesti liikkumavaraa vai ei, on minun mielestäni tarkoituksellinen juttu ja musiikkiahan pitäisi _periaatteessa_ tulkita sillä lailla miten se on tarkoitettu. Petrucci on oman alansa pioneeri ollut 90-luvun alkupuoliskolla nuorempana jamppana, ja minusta jo pelkästään sen takia erittäin kunnioitettava henkilö siinä missä esim. aiemmin mainittu BB King, U2:n Edge tai vaikkapa itse Ynkkä. Musiikillinen persoonallisuus soittoon kehittyy vain ja ainoastaan vaikutteiden kautta sekoittamalla "omaan luonnolliseen tyyliinsä", jota kukaan toinen ei periaatteessa voi määrittää hyväksi tai huonoksi mikäli soitto itsessään on teknisesti sujuvaa, jolloin se täyttää kaikki konkreettisesti arvosteltavissa olevat piirteet. Jos riisutaan soitto sille paljon peräänkuulutetulle emotionaaliselle tasolle, ja aletaan arvostelemaan toisen näkemystä omasta tunneskaalasta (joka kanavoidaan musiikin muotoon), ollaan minusta silloin jo kyseenalaisella maaperällä. Sama kun pilkkaisit toisen tunnereaktioita vaikkapa läheisen kuolemaan heitolla "oletpa lattea vaikka voitit juuri lotossa".
 
Veikkaanpa, että periaatteessa kaikki tällaiset reaktiot kumpuavat jostain katkeroittavasta mielleyhtymästä. Juuri siitä syystä mm. Alexi Laihon, John Petruccin ja muutaman muun kitaristin soittotaidon, -tekniikan tai -tatsin kommentoiminen positiivisin adjektiivein tuntuu olevan täällä hirvittävän suurta syntiä. Kansallisessa identiteetissämme on syvä katkeruus toisen saavutuksia kohtaan, ja vertailemalla esim. Harmony Central -foorumien yleisilmettä Muusikoiden.nettiin voi jokainen itse havaita saman asian. Helppohan se on toista iskeä siihen, mitä häneltä omasta mielestä puuttuu kuin tarkastella toisen saavutuksia.
 
Siihen vielä tartun, että jo ihan "pedagogisessakin" mielessä on erittäin hyvä, että ko. soolon lukuisat luetteloimasi soittotekniikat tulee käytyä edes pääkohdittain läpi. Pennalistiset herjasi ovat siis mielestäni kaikilta kanteilta katsottuna täysin vailla vakaata argumentointipohjaa. Mielipiteet ovat mielipiteitä ja edelleen painotan, että hyvä että Juccizilla on omansa. Vääriin threadeihin hakeutuminen ja niissä provosointi ja toisen artistin solvaus omiin - täysin vastakkaista koulukuntaa edustaviin - preferensseihin vedoten rikkoo jo useampaa tämän keskustelupalstan sääntöä.

Selvä. He ovat väärässä. Kuitenkin, väitän, että jokainen musiikista ymmärtävä ihminen analysoi kuulemaansa tahtomattaankin. Ei se silti tarkoita, etteikö musiikista voisi nauttia edelleen.
 
Kyllä sen pystyy myös ohittamaan, tai ainakin minä pystyn ohittamaan analysoinnin aika tehokkaasti. Hyvä tapa päästä lähemmäs analysoimattomuutta on kuunnella jotain sellaista musiikkia, mitä ei pysty analysoimaan länsimaisen musiikin välineillä, esimerkiksi tuvalainen kurkkulaulu on hyvää matskua.
 
Objektiivinen mielipide?
 
Eikö ne kaikki:D kirjoituslapsus, vaikkakin se voisi olla objektiivinen mielipide:D
 
Tuo soolo on kyllä ihan kauhea sillisalaatti, tulee mieleen Paganinin 24. kapriisi siinä mielessä, että tuossakin "demotaan" kaikkia mahdollisia näyttäviä soittotekniikoita eikä mitään varmasti ole unohdettu: venytykset, slidet, hammer-on:it, pull-off:it, nelisointuarpeggiot koko otelaudan alueelta, luonnolliset huiluäänet, lyydisen moodin viljely "ettei kuulostais liikaa perusduurilta, -mollilta tai bluesilta", vapaiden kielien käyttö korkeistakin asemista soitettaessa, supernopeat alternatepickaus-sahaukset, tapping sekä tapping+venytys, sweepit, kahden ohuimman kielen nousevat kolmisointuarpeggiot, eikä edes vibrakammen flutter-pärinää ei ole unohdettu! Kuulostaa suorastaan TV-Shopin mainospuheelta.
 
Olen hyvin samaa mieltä tästä asiasta.
 
Joku kyseli esimerkkejä teknisesti vaativasta sooloilusta, jossa on myös musiikillisesti asiaa. Mulle tällaista edustaa rockin puolella esimerkiksi varhaisvuosien Van Halen - ja jos levyversiot on jo kuunneltu puhki, jatkan noista n. sadasta bootleg-keikasta, joilta löytyy semmoista tavaraa että oksat pois. Ja improvisoinnillekin on jätetty sijaa - sooloja ei vedetä yks yhteen samalla lailla kuin levyllä.
 
Van halen kyllä potkii persiiseen ja lujaa.

Ööö... Mll ja Jucciz, jos te ette kuule tosta Glass Moonin soolosta miten fraasit rakentuu niin taitaa olla parasta mennä hetkeksi harjoittelemaan melodia-analyysiä.
 
Ainoa, mikä tosta tekee hiukan tukehduttavan, jos tekee, on se, että fraasin loppu nivoutuu parissa kohdassa suoraan seuraavan fraasiin kiinni, muutenhan toi on esteettisesti varsin toimiva, jopa koulukirjaesimerkkimäinen melodiselta aineistoltaan. Kuvitelkaapa sama soolo fonistin soittamana, no problem. Eikä pitäis häiritä Jucciztakaan kaikki kamalat erikoistekniikat.
 
Jucciz, kuuntelehan sie vielä pari kertaa niitä Paganinjoja, esmes sillä korvalla että onko se 24 paskaa musaa siksi että se on paskaa musaa vai siksi että siellä on erikoistekniikoita seassa?
 
Jos vielä pitää ruveta nillittämään, niin jos sä Jucciz väität samaan aikaan olevasi niin hurjan oppinut, että se on jo rasite, ja samaan aikaan rinnastat Van Halenin Dream Theateriin kuulematta sitä, miten eri musiikkiperinteistä em. bändit ammentavat, osoitat oman väitteesi joksikin muuksi kuin todeksi.
Oikeesti, vähä sama ku vertais jotain Saariahoa ja Beethovenia koska "onhan niissä sama kokoonpano". Jepjep.