Kitarat: soittaminen ›

Soitnujen tunnistaminen, kulkujen tms.....Varmaan toi korva homma menee monelta ohitse.
 
Jä tähän on nimenomaan ratkaisuna se korvakuulolta biisien plokkaaminen, josta vähän aikaa sitten saatiin aikamoinen vääntö. Kun tuohon vielä yhdistetään niiden plokkaamiensa biisien kirjoittaminen nuoteiksi, niin saadaan hienon kuuloinen nimi "transkriptio". Ja uskokaa pois, ei ole mitään yleisyödyllisempää hommaa, kuin oman sävelkorvan kehittäminen.
 
Vaikka voisin antaa kaikille kitaristeille sen teknisen osaamisen minkä he haluavat, niin mitä hyötyä siitä olisi, jos ei saa ideoita päästään kitaran otelaudalle? Tätä onkin helppo harjoitella niin, että laittaa jonkun yksinkertaisen taustan pyörimään. Hyräilee (tai jopa laulaa ;-)) jonkun fraasin joka päähän tulee, ja koittaa sen jälkeen toistaa sen kitaralla. Enkä tarkoita pelkästään oikeiden äänien soittamista, vaan myös fraseerausta. Lisää retorisia kysymyksiä: Vaikka joku soittaisi oikeat äänet oikeaan paikkaan aina, niin onko siitä mitään iloa, jos fraseeraus kuulostaa suoraan sanottuna paskalta?
 
-> Minun mielestäni aloittelijoiden ja kokeneempien kitaristien ero on nimenomaan fraseerauksessa. Vuoden kitaraa soittanut voi tiluttaa jo kuin hullu, vetää teknisesti haastavia lickejä kitaralla ja saada äänet suurinpiirtein kohdilleen (niin kuin tämä yksi ketju vähän aikaa sitten, mikä nimimerkki olikaan). Silti soitto kuulostaa vielä aloittelevan kitaristin soitolta, miksi näin?

Juu...itse unohdin jostaqin syystä ton blokkaamisen ihan tyystin....Siitä on lähi aikoina ollut YLIVOIMAISESTI eniten hyötyä minulle. Varsinkin kun on blokkaillut melodisesti jänskempää kamaa.....Coltranea, Debussya stravinskyää....

Coltranea, Debussya stravinskyää....
 
Njaah, mä olen tyytynyt Robben Fordiin, Yellowjacketsiin, Stan Getziin ja Lenni-Kalle Taipaleen juttuihin. Yellowjackets on hyvä esimerkki musiikista, joka kuulostaa niin pirun simppeliltä, mutta osoittautui aivan muuksi kun aloin transkriptiota tekemään.
 
Tuohon ylempään kun vielä lisää sen, ettei yritä ulkoa näkömuistista opetella jotain kuviota, vaan antaa korviensa ohjata. Musiikki on kuitenkin korvilla eikä silmillä havaittavaa nautintoa (ainakin pitäisi olla). Kuka joskus sanoikaan, että soitetaan korvilla eikä sormilla - hyvä sanonta. Tämän jälkeen voi koittaa hieman miettiä, että mitä jossain kohdassa oikeasti tapahtuu. Teorian osaaminen on avuksi, mutta ei välttämätöntä. Pitää kuitenkin muistaa, että ensin tulee musiikki ja sitten vasta teoria.

Pitäsköhän munkin alkaa harrastella enemmän tota blokkailua ,kun sitä niin ylistetään..
Tosin pitäisi aloittaa yksinkertasilla melodioilla joissa ei olisi sointuja..

Pitäsköhän munkin alkaa harrastella enemmän tota blokkailua ,kun sitä niin ylistetään..
Tosin pitäisi aloittaa yksinkertasilla melodioilla joissa ei olisi sointuja..
 
Varoitus, seuraava edellyttää 1/3 (tai ehkä 2/3)-tason teorian osaamista:
 
Aloita vaikka jollain Hurriganesin biiseillä. 90% niistä kappaleista menee I, IV, V ja VIm soinnuilla. C-duurissa nuo olisi siis C, F, G ja Am. Yritä ensin löytää bassoääni. Sen jälkeen mietit onko sointu molli vai duuri. Nämä kun löydät, niin sulla on kaikki oleellinen niistä soinnuista selvillä. Näissä kvintti on aina puhdas, ja nelisoinnut rajoittuu dominanttiseiskaan (C-duurissa G7).
 
Sitten kun kitaran kanssa löydät soinnut, laita kitara syrjään. Yritä ilman kitaraa kuunnella mitä sointuja kappaleessa on. Yritä laulaa bassoääni. Jos se lähtee alemmas (esim. VI-asteeseen, tätähän et plokkausvaiheessa vielä tiedä), niin laula vaikka asteittain alaspäin kunnes pääset siihen äänen jonka kuulit. Laske montako astetta alammas lauloit ja päättele mikä sointu on kyseessä. Esimerkiksi IV-V-I-sointuliike (yksi yleisimmistä) jää todella nopeasti päähän. Jos jazz-musaa haluaa plokkailla, niin IIm7-V7-(Imaj7)-liike tulee varmasti tutuksi. Suosittelen kuitenkin aloittamaan jostain yksinkertaisemmasta.
 
Yritä muuttaa soinnut asteiksi. Tässä Hurriganes-tapauksessa se on vielä suhteellisen helppoa, eikä paljoa tulkinnanvaraa ole. Jos kuulet esim duuri7-soinnun, niin voit olla varma, että se on viides aste.
 
Minä suosin tätä järjestystä kun alan tekemään transkriptiota jostain kappaleesta:
 
1. Biisin rakenne ja osien tahtimäärät, sävellaji, tahtilaji (jos siis jotain muuta kuin 4/4).
2. Bassolinja
3. Melodia
4. Soinnut
 
Tämä sen takia, että kun on basso ja melodia ylhäällä, niin monimutkaisempien sointujen tunnsitus helpottuu, koska usein niistä voi päätellä jo kaksi soinnun ääntä. Poikkeuksiakin toki on.
 
Toivottavasti tällä pääsee alkuun :-)

Varoitus, seuraava edellyttää 1/3 (tai ehkä 2/3)-tason teorian osaamista:
 
Aloita vaikka jollain Hurriganesin biiseillä. 90% niistä kappaleista menee I, IV, V ja VIm soinnuilla. C-duurissa nuo olisi siis C, F, G ja Am. Yritä ensin löytää bassoääni. Sen jälkeen mietit onko sointu molli vai duuri. Nämä kun löydät, niin sulla on kaikki oleellinen niistä soinnuista selvillä. Näissä kvintti on aina puhdas, ja nelisoinnut rajoittuu dominanttiseiskaan (C-duurissa G7).
 
Sitten kun kitaran kanssa löydät soinnut, laita kitara syrjään. Yritä ilman kitaraa kuunnella mitä sointuja kappaleessa on. Yritä laulaa bassoääni. Jos se lähtee alemmas (esim. VI-asteeseen, tätähän et plokkausvaiheessa vielä tiedä), niin laula vaikka asteittain alaspäin kunnes pääset siihen äänen jonka kuulit. Laske montako astetta alammas lauloit ja päättele mikä sointu on kyseessä. Esimerkiksi IV-V-I-sointuliike (yksi yleisimmistä) jää todella nopeasti päähän. Jos jazz-musaa haluaa plokkailla, niin IIm7-V7-(Imaj7)-liike tulee varmasti tutuksi. Suosittelen kuitenkin aloittamaan jostain yksinkertaisemmasta.
 
Yritä muuttaa soinnut asteiksi. Tässä Hurriganes-tapauksessa se on vielä suhteellisen helppoa, eikä paljoa tulkinnanvaraa ole. Jos kuulet esim duuri7-soinnun, niin voit olla varma, että se on viides aste.
 
Minä suosin tätä järjestystä kun alan tekemään transkriptiota jostain kappaleesta:
 
1. Biisin rakenne ja osien tahtimäärät, sävellaji, tahtilaji (jos siis jotain muuta kuin 4/4).
2. Bassolinja
3. Melodia
4. Soinnut
 
Tämä sen takia, että kun on basso ja melodia ylhäällä, niin monimutkaisempien sointujen tunnsitus helpottuu, koska usein niistä voi päätellä jo kaksi soinnun ääntä. Poikkeuksiakin toki on.
 
Toivottavasti tällä pääsee alkuun :-)
 
HAHA.
Ymmärsin tämän aivan hyvin vaikka en oo missää opistolla enkä tunneilla ikinää viä ollukkaa..
Internet ja M-net on opettanu ;)

itseoppinu suurimmaks osaks, aivan aluksi kävin n. puol vuotta tunneilla... jotenki tuntuu että mukavampi oppia asioita ite oivaltamalla.. ja soittaminenkaa ei oo mitenkää pakotettua vaa tulee soitettua sillo ku haluaa (eli melkei aina)

HAHA.
Ymmärsin tämän aivan hyvin vaikka en oo missää opistolla enkä tunneilla ikinää viä ollukkaa..
Internet ja M-net on opettanu ;)
 
Hyvä! Olet elävä todiste siitä, että tuo ei ole vielä mitään ydinfysiikkaa. 1/3-3/3 on vielä aika palikkaleikkiä, ja kuka tahansa jolla on edes vähän älliä päässä voi oppia nopeasti nuo jutut. Vielä kun kaikki tajuaisivat sen, niin olisi aivan mahtava juttu :-)

Itte oppinut minäkin kitaran soitossa tosin olen käynyt musiikin teorian musiikiopistossa, josta on ollut suuresti iloa. soittaminen on asia sinänsä, mutta kyllä musiikin "ymmärtäminen" teoria tasolla viehättää mua aika tavalla.
 
Tuntuu aika kinkyltä sanoa, mutta musiikki on kaunista myös matemaattisesti =) Ootteko kahtonu Mozart -leffan... siinä lopussa kun kaveri kuolinvuoteellaan säveltää ja toinen kirjoittaa nuotteja... vain katsomalla nuotteja kappale soi päässä, sen hahmottaa soinnullisesti ja matemaattisesti... aika harvoin pystyn tähän, mutta ne pari kertaa kun siinä on onnistunut, niin se on oikeesti mahtavaa =) Luet nuotit ja saat kappaleen päähäsi ja sit vain soitat sen ulos... Se on upeeta.
 
Tuolla aiemin kysyttiin (retorisesti?) miksi aloittelija kuulostaa aloittelijalta vaikka sooloaa ihan kympillä? Väittäisin, että koska hän soittaa ulkoa opeteltua toisen matskua, eikä soitto soi vielä sisikunnassa. Kokeneempi soittaja soittaa sen, mikä soi sisikunnassa, vaikka soittaisikin coveria =) ...luulen ma...

Varoitus, seuraava edellyttää 1/3 (tai ehkä 2/3)-tason teorian osaamista:
 
Kun mä kerran ymmärsin, niin tarkottaako se sitä, että oon 1/3 (ehkä jopa 2/3) tasolla, vaikka en ole musiikkia yhtään varsinaisesti opiskellut? ;)

Kun mä kerran ymmärsin, niin tarkottaako se sitä, että oon 1/3 (ehkä jopa 2/3) tasolla, vaikka en ole musiikkia yhtään varsinaisesti opiskellut? ;)
 
Ehkä. Tuo on vain pieni osa, ja nuo luvut kuvaavat vain sitä, mitä opiston teoriakokeessa vaaditaan tietyn ajan opiskelleilta. Mutta niin kuin huomasit tuo ei ole mitään ydinfysiikkaa, ja senpä takia juuri monien ei kannattaisi "pelätä" ottaa sitä teoriakirjaa käteen ja alkaa lukea.
 
Minua kovasti kummaksuttaa ajatusmalli, että opistossa opiskellut kitaristi = teoriakitaristi, "muusikko". Opistoihin tulee kolmenlaisia ihmisiä:
 
1) Niitä jotka haluavat oppia musiikkia.
2) Niitä jotka haluavat oppia muusikoiksi.
3) Niitä joiden vahemmat ovat enemmän tai vähemmän painostaneet sinne.
 
Viimeksi mainittua ryhmää tuskin tarvitsee ottaa edes huomioon. Jos verrataan kahta ylempää, niin ensiksi mainittuja on huomattavasti enemmän. Nämä ovat vain tavallisia soittajia, jotka ovat kyllästyneet kokeilun kautta yritys/erehdys-tyyppiseen oppimiseen. Niin kuin apenaattori hyvin sanoi: opettajat eivät opettele mitään kenenkään puolesta, vaan näyttävät juttuja. On joitain juttuja joita kukaan ei voi opettaa tai näyttää, mutta on myös paljon juttuja joiden itsekseen opetteluun voi mennä pari vuotta, mutta jotka hyvä opettaja voi näyttää parissa kuukaudessa. Ja minä en nyt liioittele vähimmässäkään määrin. Miksi pitäisi yrittää keksiä ruutia uusiksi?
 
Teorian opiskeleminen ei tapa luovuutta. (Varoitus: kärjistys edessä->) Luovuuden mahdollisesti tappaa ne vanhemmat, jotka pakottavat tuon kolmosryhmän vasten tahtoaa opiskelemaan jotain mitä eivät välttämättä haluaisi. Ainakin minulla meinasi käydä näin, onneksi sain tarpeeksi ajoissa valita mitä teen. Toisaalta olen moneen otteeseen tavannyt tyyppejä kiroilemassa, että mikseivät vanhempansa laittaneet heitä nuorena musiikkiopistoon, niin heilläkin olisi jo varhain saatu pohja koko hommalle.
 
Musiikin opiskeleminen ei siis tapa luovuutta, mutta varmaa on, että suhtautuminen musiikkiin muuttuu. Kun opettelee kuuntelemaan esimerkiksi sointuasteita, niin sen jälkeen ne vain kuulee sieltä musiikista eikä sille voi mitään. On olemassa musiikkia jota on kiva kuunnella sen mystiikan takia, kun ei tiedä mitä siinä tapahtuu. Kun tietää, niin se mystiikka katoaa ja juttu saattaa menettää hohtonsa. Toisaalta se tietämys avaa uusia ovia, ja kuulija saattaa kiinnostua jostain aivan erilaisesta ja löytää taas tämän "mystiikan". Se autuas tietämättömyys - siinä on vinha perä. Siihen en ota kantaa onko se hyvä vai huono, ehkä vähän molempia. Niinhän kaikessa muussakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Jokaisen täytyy vain itse punnita kummat painaa enemmän.
 
Edit: Tulipas puhuttua paljon elämää suuremmista asioista, ihan niin kuin mä niistä jotain tietäisin...

Kun opettelee kuuntelemaan esimerkiksi sointuasteita, niin sen jälkeen ne vain kuulee sieltä musiikista eikä sille voi mitään. On olemassa musiikkia jota on kiva kuunnella sen mystiikan takia, kun ei tiedä mitä siinä tapahtuu. Kun tietää, niin se mystiikka katoaa ja juttu saattaa menettää hohtonsa.
 
Tässä on just se pointti mikä minua pelottaa, jos lähden konsalle.

Tässä on just se pointti mikä minua pelottaa, jos lähden konsalle.
 
Ei kannata pelätä. Olisi pitänyt painottaa sanaa "saattaa" ;-)

Juu, itse asiassa tulee toi koettua itse opiskelussakin....Siis konsalle ehkä jos jaksaa....

Varoitus, seuraava edellyttää 1/3 (tai ehkä 2/3)-tason teorian osaamista:
 
Aloita vaikka jollain Hurriganesin biiseillä. 90% niistä kappaleista menee I, IV, V ja VIm soinnuilla. C-duurissa nuo olisi siis C, F, G ja Am. Yritä ensin löytää bassoääni. Sen jälkeen mietit onko sointu molli vai duuri. Nämä kun löydät, niin sulla on kaikki oleellinen niistä soinnuista selvillä. Näissä kvintti on aina puhdas, ja nelisoinnut rajoittuu dominanttiseiskaan (C-duurissa G7).
 
Sitten kun kitaran kanssa löydät soinnut, laita kitara syrjään. Yritä ilman kitaraa kuunnella mitä sointuja kappaleessa on. Yritä laulaa bassoääni. Jos se lähtee alemmas (esim. VI-asteeseen, tätähän et plokkausvaiheessa vielä tiedä), niin laula vaikka asteittain alaspäin kunnes pääset siihen äänen jonka kuulit. Laske montako astetta alammas lauloit ja päättele mikä sointu on kyseessä. Esimerkiksi IV-V-I-sointuliike (yksi yleisimmistä) jää todella nopeasti päähän. Jos jazz-musaa haluaa plokkailla, niin IIm7-V7-(Imaj7)-liike tulee varmasti tutuksi. Suosittelen kuitenkin aloittamaan jostain yksinkertaisemmasta.
 
Yritä muuttaa soinnut asteiksi. Tässä Hurriganes-tapauksessa se on vielä suhteellisen helppoa, eikä paljoa tulkinnanvaraa ole. Jos kuulet esim duuri7-soinnun, niin voit olla varma, että se on viides aste.
 
Minä suosin tätä järjestystä kun alan tekemään transkriptiota jostain kappaleesta:
 
1. Biisin rakenne ja osien tahtimäärät, sävellaji, tahtilaji (jos siis jotain muuta kuin 4/4).
2. Bassolinja
3. Melodia
4. Soinnut
 
Tämä sen takia, että kun on basso ja melodia ylhäällä, niin monimutkaisempien sointujen tunnsitus helpottuu, koska usein niistä voi päätellä jo kaksi soinnun ääntä. Poikkeuksiakin toki on.
 
Toivottavasti tällä pääsee alkuun :-)
 
Tuota linjaa en oikeastaan olekkaan ajatellut sen tarkemmin, yleensä siirryn vain tuohon viimeiseen osioon. Bassoa on oikeastaan aika helppoa kuunnella, joten eiköhän sen ensin kuunteleminen helpota?

Tuota linjaa en oikeastaan olekkaan ajatellut sen tarkemmin, yleensä siirryn vain tuohon viimeiseen osioon. Bassoa on oikeastaan aika helppoa kuunnella, joten eiköhän sen ensin kuunteleminen helpota?
 
Yleensä kyllä, mutta riippuu paljon miksauksesta ja bassolinjasta. Jos basso menee todella alhaalta ja sointuharmonia on vähän "modernimman" kuuloinen, niin se voi olla yllättävän hankalaa. Jonkun tosi happoisen sointukulun bassolinjan kuuntelussa kannattaa opetella "sulkemaan turhat osatekijät pois", eli soinnut ja melodia. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta kontekstin perusteella tehdään oletuksia, että näin tai näin tämän pitää mennä. Siinä voi helposti mennä vikaan. Eli se, että osaa erottaa sen yhden soittimen soundin ja keskittyä (vain) siihen, on todella tärkeää. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää (tai kuulostaa). Mutta yksinkertaisempi vastaus kysymykseesi: kyllä helpottaa.
 
Rakenteen, tahtimäärien ja mahdollisesti tahtilajin selvittäminen etukäteen on erittäin suositeltavaa puuhaa. Monta kertaa kappaleen sointuja pitää alkaa miettiä lopusta alkuun, ja siinä helpottaa jos on tahtimäärät selvillä. Näin saa esim. pitemmät välidominanttikulut helpommin selvitettyä, varsinkin jos haluaa merkata sointuja asteilla.
 
Jos kappaleessa tulee kohta, jota ei vaan saa selville, niin kannattaa jättää vähäksi aikaa sikseen ja jatkaa seuraavasta kohdasta jonka saa selville. Sitten palaa siihen aikaisempaan kohtaan. On paljon helpompaa yrittää hahmottaa vaikka vaikeaa sointuharmoniaa, kun tietää mihin sen loppujen lopuksi pitäisi päätyä. Sitten voi esimerkiksi alkaa miettiä erilaisia vaihtoehtoja miten seuraavaan sointuun mahdollisesti päästään.

Kiitoksia vaan kimurantti1 teoriatunnista ,perehdyn tohon sitten kun kotiudun (tj3) ;D
Miellummin opettelisin tota blokkailua klasari musiikin avulla kylläkin ,koska siihen yritän panostaa.
Kyllä noi sitten alkaa taas luonaamaan kun pääsen takaisin konsan tunneille. Prima vistaani yritän parannella ja melodia diktatointia (heh ,voiks sen sanoa noin)

Itseoppineita ollaan täälläkin. Ja ihan yhtä hyvin tuntuu soitto luonnistuvan, tai jopa paremminkin, kuin saman verran opistossa soittaneilla tai jopa kauemmankin opistossa käyneiltä... Aktiivista soittelua takana jotain 4 vuotta.

Miellummin opettelisin tota blokkailua klasari musiikin avulla kylläkin ,koska siihen yritän panostaa.
 
Tottakai nimenomaan sitä musiikkia mitä itse haluaa oppia kannattaa kuunnella ja analysoida. Lähestulkoon samat lainalaisuudet pätevät klassisessa musiikissa. Rockissa niitä ei vaan noudateta niin järjestelmällisesti. Sitäpaitsi onhan suuri osa rokin sointuharmonioista (Yngwiet sun muut) enemmän tai vähemmän pöllitty klassisesta musasta. Sitten on tämä toinen puoli rock-skenestä joka on lainannut juttunsa alunperin bluesista.
 
melodia diktatointia (heh ,voiks sen sanoa noin)
 
No melodiadiktaatin tekeminenhän on käytännössä transkriptiota ilman mitään instrumenttia.. ;-)

Itseoppinut ja joidenkin epäonneksi, niitä koittanut vähän opettaa. Tai näyttää niille helppoja tapoja soittaa.
 
Yleensä noi oli niitä bändien muita hemmoja. Ei pelkästään kitaristeja, vaan seassa on myös yks rumpali sekä pari basistia.
 
Tai siis entistä basistia. Nykyään kumpikin kutsuu itseään kitaristiksi ja ei oikein diggaa, jos muistuttaa, mitä ne alunperin oli. Hemmetin piilobasistit, tulisivat vaan rohkeesti (basso)kaapista ulos...