Kitarat: soittaminen ›

Kaikki, jotka tappa(a)vat.

Pari päivää sitten koin sellaisen ilmiön, että olin menossa soittamaan vähän skebaa, mutta matkalla kitaralle kuulin veljeni kuuntelevan Princeä. Kappale taisi olla Purple rain ja heti kuultuani vain pari sekuntia tuli sellainen olo, että enpä taidakaan mennä soittamaan. Nykyään aina kun kuulen Princen kappaleita, soittohaluni kuolee lähes välittömästi. Onko teillä samanlaisia kokemuksia?
 
Alemmuuskompleksi?

Ei kukaan.

Ainoo on Batio. Tämä siksi koska kun kuuntelen kyseisen häippärin tiluja niin mieleen tulee pakostakin leikillinen ajatus siitä että "toiki on soittamalla tohon päässy. mua ei huvittais". vastaavaa sattuu muidenkin muusikoiden kohdalla, mutta reverssinä, eli "toiki on ittes tollaseks soittanu. taidanpa soitella hetken itsekkin"

Mä en ymmärrä sitten millään miten taidokkaan soiton kuuleminen voi latistaa soittomotivaation. Päinvastoin, saan siitä lähes aina kicksit ja tulee vaan fiilis, että pakko päästä soittamaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että pitäisi treenata ollakseen mukamas parempi kuin joku toinen, vaan pelkästä soittamisen ilosta.
 
Jos se on ihmisen soittama, niin kyllä sen toinenkin ihminen pystyy soittamaan!

Mä en ymmärrä sitten millään miten taidokkaan soiton kuuleminen voi latistaa soittomotivaation. Päinvastoin, saan siitä lähes aina kicksit ja tulee vaan fiilis, että pakko päästä soittamaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että pitäisi treenata ollakseen mukamas parempi kuin joku toinen, vaan pelkästä soittamisen ilosta.
 
Näin. Vaikkakin käytyäni katsomassa Steve Vaita Kulttiksella Sex&Religion-kiertueella mietin tunnin verran keikan jälkeen soittamisen lopettamista. No, onhan tuosta yli kymmenen vuotta aikaa, nuorna sitä saa kaikenlaista päähänsä...

Ei kukaan kitaristi tapa mun soittohaluja. Jos joku soittaa tosi nopeesti ja teknisesti niin mitä sitten? En edes pyri kauheaksi tekniikkahirmuksi. Mulla on oma tapa soittaa ja olen siihen tyytyväinen. Enemmän olen huolissaan siitä, että kuinka hyviä biisejä pystyn säveltämään. Nopeat sormet eivät siinä taidossa ole hirveästi apuna.

Dimebag fiksuna kaverina sanoi joskus että aivan turhaa keskittää energiaansa vihaamaan ja dissaamaan jotakin kitaristia, koska melkein jokaisesta edes vähän aikaa soittaneesta kitaristista löytyy hyviäkin puolia ja ominaisuuksia. Keskittyy mieluummin niihin, ja pitää mielensä avoimena. Huomattavasti hedelmällisempää kuin tuo ikuinen haukkuminen. Tätä olen pyrkinyt itse noudattamaan.