Kitarat: soittaminen ›

Krice: Jos harjoittelu ei onnistu pääasiallisella soittimella niin kannattaa vaihtaa alaa.
 
Taytyykin laittaa keihas pesaan ja menna tyokkariin!

Krice: Jos harjoittelu ei onnistu pääasiallisella soittimella niin kannattaa vaihtaa alaa.
 
Kuinka paljon olet kokeillut soitella akustisella, kun tyrmäät ehdotuksen suoralta kädeltä?

Krice: Jos harjoittelu ei onnistu pääasiallisella soittimella niin kannattaa vaihtaa alaa.
 
Harjoittelu monilla erilaisilla kitaroilla on pelkästään hyödyksi.

kekkuliheikki:
Se on mentava ihan 100% nappiin. Toki voi kokeilla kovemmilla tempoilla pari kertaa esim. 30-40bpm nopeammin. Sitten palaa taas siihen harjoittelutempoon.
 
Kyllä luonnollisesti, mutta kysymys kuuluukin kuinka pitkän aikaa? Tarkotan siis sitä, että jokin suoraviivainen asteikkosahaus neljä tahtia x kuudestoistaosia kerran soitettuna kohdetempossa on suoraan sanottuna enemmänkin pikanen pyrähdys. Se ei esimerkiksi kerro sitä, että osaat soittaa siinä ja siinä tempossa sen pätkän tapaista kamaa niin paljon ja pitkään kuin huvittaa. Monesti täällä on juteltu metronomin käytöstä, mutta tästä en oo nähnyt paljon keskustelua, joten kysymys suuntautui nyt siihen, kuinka pitkään kohdetempossa tulisi kyetä soittamaan haluttuja aika-arvoja ennen pykälän viemistä ylöspäin?
 
Havainnollistukseksi jos osaan soittaa tempoon 300 neljä kuudestoistaosanuottia jollain legatolla, ei se tarkota että pystyn soittamaan kuudestoistaosia legatolla tempoon kolmesataa, koska staattinen nopeus on aivan eri asia. Pointtina on siis harjoittelun järkevyys, koska en muista lukeneeni tästä erityisen jäsentelevää keskustelua enkä haullakaan tahtonut sitä löytää.
 
E:
Ja ennenkuin tänne tulee kaikenmaailman pinsettirunkkarit itkemään 1-2-3-4 harjotuksista, niin tätä samaa periaatetta voi miettiä kontekstivapaasti: entäpä jos jossain hyvässä bluesikantribiisissä on kivan kuulonen hybridpikkauslikki täytteenä mutta se ei vaan irtoo?

Tonski:
Ja ennenkuin tänne tulee kaikenmaailman pinsettirunkkarit itkemään 1-2-3-4 harjotuksista, niin tätä samaa periaatetta voi miettiä kontekstivapaasti: entäpä jos jossain hyvässä bluesikantribiisissä on kivan kuulonen hybridpikkauslikki täytteenä mutta se ei vaan irtoo?
 
Aika pahan kyssärin pistit. Tulee taas ympäripyöreää diibadaabaa, mutta tulkoon...
 
Mielestäni tähän vaikuttaa eniten omat vahvuudet soittajana sekä tyylilajin ja vastaavien tekniikoiden hallinta etukäteen. Joskus riittää, että pari kertaa katsoo hitaasti, että saa sormituksen sisäistettyä ja sitten vaan tuplaa tempon. Joskus taas joutuu samaa tempoa pitämään viikkotolkulla ennen kuin uskaltaa sen viisi biittiä lisätä.
 
Kun puhutaan tuollaisesta enemmän aikaa vaativasta uuden oppimisesta niin itse kyllä muutaman päivän ja näin ollen muutaman tunnin soittamisen jälkeen aikaisintaan nostan aloitustempoa. Ja on sitä merkonomia jouduttu ruuvaamaan alaspäinkin...

Tonskin kysymys on sen luonteinen, että vastaus piilee jokaisen soittajan henkilökohtaisesta suhteesta omaan ulosantiin. Näen asian niin, että tuskin kukaan pystyy sanomaan juuri sinulle, kuinka kauan sun pitää pysyä klikittävän kaverin kanssa sahaamassa jotain pätkää. Jokaisen täytyy tiedostaa omat tavoitteet ja miksei tarpeetkin, ja tämän pohjalta arvioida kuinka paljon aikaa viitsii tai kannattaa uhrata aikaa tekniikan hiomiseen. Puhumattakaan siitä tosiseikasta, että jotkut soittajat omaavat toiset asiat nopeammin kuin toiset, eli kehittyvät sujuvammin, on tärkeä muistaa, että loppujen lopuksi soittajan motiivit treenata tekniikkaa nojaavat toivottavasti ulosantikysymyksiin ja soundikysymyksiin, kuin sitten jonkin mentaalisen lukon hiominen, minkä puristuksessa pidetään kirjaa sivuseikasta, kuinka nopeasti voin soittaa verrattuna muihin.
 
No, mutta jos kysymyksen alkuperä on mielenkiinto tilastollista faktaa kohtaan, täytyy sanoa omasta puolestani että kyse on siitä, onko harjoiteltava asia ajankohtaisesti tärkeä jonkin nauhoituksen takia tai muun esiintymisen takia sen sijaan, että se olisi vain sunnuntaipäivän musiikinopettelua. Jos mun pitäisi esittää vaikka Bachia tai päättäisin äänittää sen, treenaamiseen käytetty aika on merkittävämpi kuin silloin jos keksin vain jonkin lickin treeneissä johonkin biisiin, joka oli alunperinkin hetkellisen onnistuneen improvisoinnin tulosta, ja haluan pitäytyä soittamassa tätä lickiä tulevaisuudessakin. Omalla kohdalla se juttu menee niin, että JOS koen tarvitsevani tekniikan hiomista, tämä metronomin kanssa pikkaileminen on vain yksi osa koko prosessia, lähinnä loppupuolella. Ja sanotaan että jos minä sen 16-nuotin pätkän vaikka kymmenenkin kertaa saan soitettua rennosti ja puhtaasti, voin uskoa että osaan tämän asian. Henkilökohtaisesti en näe syytä viettää tuntikausia tai päiväkausia tai todellakin viikkokausia pienen pätkän musiikkia hiomiseen, koska se ei sitä vaadi. Poikkeus tapaus voisi olla jokin pätkä missä on erityisen hankala sormitus, äänet ryhmittyisi niin hassusti että menee hetki edes muistaa, miten kaava menee, ja jos tässä kokonaisuus saa vielä aikaan sen aivopierun, että väkisinkin kädet soittaa tietyn kohdan toisella tavalla eikä sillä oikealla tavalla, hiominen staattisen rytmityksen kanssa olisi paikallaan. Mutta niin iso osa oivaltamista tapahtuu vain tiedostamalla, mitä siinä lickissä tapahtuu, että itse koen voivani keskittyneesti soittaa sen läpi sen kummempia takaiskuja.
 
Neuvoa antavaksi anekdootiksi voisin muotoilla aika-arvojen käsityksen tärkeyden. Niin kauan kuin pikkauskäsi on tiukasti tietoinen siitä aika-arvio kartasta, minkä soitettava musiikki piirtää, on pikkaus tiukemmalla pohjalla. Sama asia, ja itsesiassa vielä kriittisempi puoli, on vasen käsi. Ihanne on se, että vasen käsi pystyisi painelemaan soitettavat äänet ilman pikkausta ihan pelkästään sormivoimin. Ainakin Govan tästä on puhunut muuan videoissa. Pointti on siinä, että pyrkii soittamaan tietoisesti kaiken minkä soittaa, ettei vain koneen lailla toista asioita sen klikin kanssa koska "näin pitää tehdä jotta nopeus kasvaa".
 
Ei ole nopeusharjoituksia, on vain harjoituksia jotka kehittävät synkkaa, ja nopeus on taas tarkkuuden sivutuote.

Räkkipeli:
No, mutta jos kysymyksen alkuperä on mielenkiinto tilastollista faktaa kohtaan...
 
Kysymyksen alkuperä on nimenomaan mielenkiinto vastauksien spektrille. Ois ihan retardia olettaa että joku kirjottaa yleispätevän kaikille sopivan vastauksen joka käy kaikkiin maailman likkeihin, kaikille maailman soittajille ja kaikkiin tilanteisiin. Tämä kysymys sikisi tavallaan siitä, että aloin miettimään missä menee hallitun staattisen nopeuden raja. Esimerkiks jonkun pätkän musiikkia voi saada soitettua tempoon X joka on oman kykytasonsa ylärimaa hipova raja, mutta sitä samaa pätkää ei välttämättä sais soitettua esmes kymmentä minuuttia jatkuvalla putkella siinä samassa tempossa. Tällä tavalla oon ite koettanu alkaa treenailemaan osaa jutuista mitä pitäis saada kitarasta ulos, etten pyri saamaan sitä kerran siinä ja siinä tempossa ja oikeanlaisella fraseerauksella, vaan monta kertaa ja putkeen. Tässä kasvais varmuus soittaa sitä juttua eikä se jää siihen että "tarvittaessa keikalla saan ton hikiseen ulos". Tästä päädyin sit kysymään itseltäni "miten monta kertaa se olis hyvä saada kitarasta putkeen ulos?", mikä on käytännössä soitannollisteknisesti staminan ja staattisen nopeuden osa-alueilla liikkuva kysymys. Koska tosiaan on vähän hankalaa yleistää mitään tämmösissä asioissa just tuon soiton henkilökohtaisuuden kanssa (puhumattakaan siitä etten oo antanu mitään nuotteja viesteissä et miten menettelisit esmes tämmösen pätkän kanssa, vaan musiikin sana on vapaa jotta vastauksia tulis enemmän) niin pointtina oli että ne keillä asiasta markka tai pari on niin valaisevat omia mietteitään siitä, ja niitä ois sit mielenkiintoista lukea. Kuten esmes tää sun viestisi nyt oli.
 
E:
Ei ole nopeusharjoituksia, on vain harjoituksia jotka kehittävät synkkaa, ja nopeus on taas tarkkuuden sivutuote.
 
Btw, onko ihan omakeksimä mantra? :D

Kampela77: Kuinka paljon olet kokeillut soitella akustisella, kun tyrmäät ehdotuksen suoralta kädeltä?
 
Jonkun verran. Soittelen joskus akustista, mutta en näe siinä kovinkaan paljon yhteneväisyyksiä sähkökitaraan. Molemmat on toki samankaltaisia kielisoittimia, mutta kuitenkin aika erilaisia tekniikan kannalta. Sama juttu vaikka basson kanssa, sekin on oma soittimensa eikä vain 4-kielinen kitara, jollaisena ehkä jotkut kitaristit sitä pitävät kun ovat niin oman soittimensa lumoissa.

tomaattiorava: Harjoittelu monilla erilaisilla kitaroilla on pelkästään hyödyksi.
 
Hyödyksi millä tavalla? Minusta kannattaa valita sellainen soitin joka sopii lapaseen ja harjoitella sillä kunnolla, eikä säheltää erikokoisilla ja -vireisillä kitaroilla. Ei siitä tule yhtään sen viisaammaksi.

Krice: Hyödyksi millä tavalla? Minusta kannattaa valita sellainen soitin joka sopii lapaseen ja harjoitella sillä kunnolla, eikä säheltää erikokoisilla ja -vireisillä kitaroilla. Ei siitä tule yhtään sen viisaammaksi.
 
No riippuu jälleen siitä mitä soitolta haluaa ja mihin tähtää, mutta mikäli tarkoitus EI ole samalla kitaralla samassa vireessä soittaa koko ikäänsä, niin olen eri mieltä.
Pelkästään se raikkauden tuntu minkä saa kun pääsee kepittämään erilaisilla kitaroilla ja eri saundeilla kun on niiiiiin tottunut siihen omaan kirveeseen ja omiin säätöihin, antaa valtavasti perspektiiviä ja inspiraatiota koko musiikkitouhuun. Erilaiset kitarat tuntuvat erilaisilta ja täten ohjaavat soittajaa erilaisiin ratkaisuihin. Hyvä kitaristi tuntee soittimensa ja tekee sillä työtään. Huippukitaristi tuntee työnsä ja valitsee soittimen tehtävän työn mukaan tai hoitaa homman välineillä mitä löytyy, soitettiin sitten death metallia, iskelmää tai klassista naikkaria.
En mä oikeestaan keksi yhtään argumenttia miks monilla kitaroilla soittaminen sen yhden ja ainoan sijasta olisi huono asia...

tomaattiorava: Huippukitaristi tuntee työnsä ja valitsee soittimen tehtävän työn mukaan tai hoitaa homman välineillä mitä löytyy
 
Hirveää tuubaa. Varmaan lähes kaikki huippukitaristit ovat yleensä päätyneet yhteen soittimeen, usein vielä custom- tai nimikkomalliin. Saman ilmiön näkee myös aikuisten oikeassa eli klassisessa musiikissa, jossa sitä soitinta sovitetaan huolella omiin mittoihin ja tarpeisiin.

En tiiä onko esimerkiks toi Gilmour mikään huippu, kun sillä on noita kitaroita, millä se soittelee:
 
http://www.uberproaudio.com/who-pla … mours-guitar-gear-rig-and-equipment
 
Brian May:
 
http://www.uberproaudio.com/who-pla … -mays-guitar-gear-rig-and-equipment
 
Joe Walsh:
 
http://www.uberproaudio.com/who-pla … walsh-guitar-gear-rig-and-equipment
 
Eric Clapton:
 
http://www.uberproaudio.com/who-pla … ptons-guitar-gear-rig-and-equipment
 
Ja tosta voi kattoo lisää jos löytyis niitä yhden kitaran ihmeitä, että tällästä tuubaa tälläkertaa:
 
http://www.uberproaudio.com/who-plays-what

Krice: Hirveää tuubaa. Varmaan lähes kaikki huippukitaristit ovat yleensä päätyneet yhteen soittimeen, usein vielä custom- tai nimikkomalliin. Saman ilmiön näkee myös aikuisten oikeassa eli klassisessa musiikissa, jossa sitä soitinta sovitetaan huolella omiin mittoihin ja tarpeisiin.
 
Nimeä yksi. Itselleni ei tule kovin mieleen. Planktonikin, joka omaa stratomallistonsa käyttelee muita kitaroita yhtälailla. Yhden tempun ihmeitä en tosin edes pidä minään huippuina.

Vailla on Jem, Ynkäl valkonen strato, Bucketheadil se outo lespa. Satrianil sellanen satrianikitara. Mutta eiköhän nekin muutamaa muuta kitaraa oo testannu myös ja tuskin siitä haittaa on kehitykselle ollut.

Krice: Hirveää tuubaa. Varmaan lähes kaikki huippukitaristit ovat yleensä päätyneet yhteen soittimeen, usein vielä custom- tai nimikkomalliin. Saman ilmiön näkee myös aikuisten oikeassa eli klassisessa musiikissa, jossa sitä soitinta sovitetaan huolella omiin mittoihin ja tarpeisiin.
 
en edelleenkään oo kuullut yhtäkään argumenttia joka puoltais vain yhdellä soittimella harjoittelua.
 
E : Tietty jos oot maailmankuulu kepittäjä ja haluamasi valmistaja tekee mittatilaustyönä sulle sun haluaman kitaran joka kertakaikkiaan on niin täydellisen hyvä ettei tarvii yhteenkään toiseen enää koskea.

Tonski: Kysymyksen alkuperä on nimenomaan mielenkiinto vastauksien spektrille. Ois ihan retardia olettaa että joku kirjottaa yleispätevän kaikille sopivan vastauksen joka käy kaikkiin maailman likkeihin, kaikille maailman soittajille ja kaikkiin tilanteisiin. Tämä kysymys sikisi tavallaan siitä, että aloin miettimään missä menee hallitun staattisen nopeuden raja. Esimerkiks jonkun pätkän musiikkia voi saada soitettua tempoon X joka on oman kykytasonsa ylärimaa hipova raja, mutta sitä samaa pätkää ei välttämättä sais soitettua esmes kymmentä minuuttia jatkuvalla putkella siinä samassa tempossa. Tällä tavalla oon ite koettanu alkaa treenailemaan osaa jutuista mitä pitäis saada kitarasta ulos, etten pyri saamaan sitä kerran siinä ja siinä tempossa ja oikeanlaisella fraseerauksella, vaan monta kertaa ja putkeen. Tässä kasvais varmuus soittaa sitä juttua eikä se jää siihen että "tarvittaessa keikalla saan ton hikiseen ulos". Tästä päädyin sit kysymään itseltäni "miten monta kertaa se olis hyvä saada kitarasta putkeen ulos?", mikä on käytännössä soitannollisteknisesti staminan ja staattisen nopeuden osa-alueilla liikkuva kysymys. Koska tosiaan on vähän hankalaa yleistää mitään tämmösissä asioissa just tuon soiton henkilökohtaisuuden kanssa (puhumattakaan siitä etten oo antanu mitään nuotteja viesteissä et miten menettelisit esmes tämmösen pätkän kanssa, vaan musiikin sana on vapaa jotta vastauksia tulis enemmän) niin pointtina oli että ne keillä asiasta markka tai pari on niin valaisevat omia mietteitään siitä, ja niitä ois sit mielenkiintoista lukea. Kuten esmes tää sun viestisi nyt oli.
 
Niin, onhan se sinänsä mielenkiintoista kelata asiaa. Omille oppilailleni olen käynyt läpi juurikin tätä tapaa, että pilkotaan ja toistetaan. Harjoittelu vaiheessa nimenomaan se, että toistuvasti putkeen soitetaan niitä pätkiä, tuntuu olevan teknisesti hyvä ja tehokas tapa.
 
Mutta edelleenkin, itsellä ei tule hirveästi edes ajateltua tuota, että kuinka paljon pitäisi viettää aikaa jonkin fraasin kanssa että siitä tulisi satavarmaa tekstiä tarvittaessa. Jos puhutaan pätkästä musiikkia minkä tiedän että pystyn soittamaan, olen laiska stressaamaan siitä, saanko sen teknisesti täydellisesti soitettua keikalla, koska se ei minusta sitä vaadi. Eli koko hommaa, tai "ongelmaa" if you will, ei tule ajateltua, ja omalla kohdallani monesti tällä tavalla ongelma ei silloin olekaan. Joten voisi sanoa että olen itse aika helvetin laiska tekemään tällaisia harjoituksia verrattuna moneen muuhun, mutta löydän sitten taas monista muista jutuista paljon opinahjoa, jotka vaan oikeasti kiinnostaa enemmän kuin klikin kanssa fraasin hinkkaaminen. Ehkä sitä on tehnyt ennen niin paljon, en tiedä.
 
Btw, onko ihan omakeksimä mantra? :D
 
Joo, mutta pari muunkin tyypin suusta olen kuullut tämän.

Niin, eihän tossa loppuukseen ole kyse siitä kuin viitsimisestä ja mihin tasoon tyytyy. Eihän sitä yleisön perttiperusjamppaa oikeesti kiinnosta että jääkö siitä maj7-arpeggiosta kaks nuottii pois vai ei, mutta jos ite saisin päättää muusikkona jäiskö se pois, niin ei jäis:D Lisään ite oikein mielelläni treenitunnin tai pari päivään että musan plokkailujen, nuotintamisen, säveltämisen ja uuden kaman opettelun ohella voi jotain uutta opittua fraasia hinata mieleisekseen ja kehittää itteään myös tekniikan puolesta eteenpäin. Muuten oon huomannu että on aika helppo jäädä lepäämään sen "ihanookoo" soittotaidon päälle että "kyllä mä noi saisin vedettyä jos treenaisin", mutta miksipä ei käyttää vapaa-aikaansa siihen jos asian tiedostaa.
 
Yks juttu vielä
 
Jos puhutaan pätkästä musiikkia minkä tiedän että pystyn soittamaan...
 
Entäs jos puhutaan pätkästä musiikkia jonka suhteen tiedät olevas kykenemätön soittamaan sitä? Siis pitäs saada joku ihan himo tekninendethmetal-riffisoolohärpäkkä menemään keikalla, liksa ois tulossa ja aikamäärä x aikaa treenata biisit, tää yks kokonainen osio tässä biisissä ei vaan mee ja se on bändin sinkku joten pitäs saada soitettua keikalla. Sulla on 20bpm vajaata metronomissa eikä taho millään saada originaalitempoon menemään. Miten pitkään hinaat siinä tempossa missä se juttu menee, ennenkuin suostut nostamaan tempoa? Tästä oli kuitenkin pohjimmillaan kysymys.

Tonski: Entäs jos puhutaan pätkästä musiikkia jonka suhteen tiedät olevas kykenemätön soittamaan sitä?
 
Soitetaan "tunnemmallisempi" doomversio siitä ?. Tai "koska ei ole hitit ei ole Truu-meininkiä, niitä ei soiteta" selitys ?.
 
Bändeissä nyt muutenkin alkoi välillä vi**tamaan, joidenkin "mitä nopemmin, sitä parempi !" intoilu, riippumatta siitä oliko siinä järkeä vai ei. Kun omat biisit (ja niiden sanat) kuulostaa omiin korviin, epäselvältä mössöltä, ne kuulostaa luultavammin siltä myös yleisön korvissa keikalla.
 
kekkuliheikki: Yksi kikka on harjoitella samat harjoitukset akustisella.
 
"Ottaa (ex-elektro)akustisen HB:n ja mittaa: E6 = vähän alle 2 mm / E1 = vähän alle 1.5 mm".
 
Eipä siinä välttämättä paljoa eroa nyt ole, jos viitsii / osaa vähänkin säätää.
 
Jos talla on liian korkealla, se voi tehdä matalemmaksi. Vaikka tyynesti sahaamalla 50 - 75 % alapuolelta pois. Ja sitten hio pohjan tasaiseksi. Tai jos sen alla on piezo, jota ei käytä (koska sen soundi on riipivää pask..), sen saa onneksi pois. Sen verran jotain täytettä alle, että talla on sopivalla korkeudella.
 
(Editoitu - syy: Liikaa tekstiä, vatun vähän asiaa. Lisääkin vois ottaa pois, mutta lopulta siinä ei lukisi enää mitään...)

Karipiirto: Nimeä yksi. Itselleni ei tule kovin mieleen. Planktonikin, joka omaa stratomallistonsa käyttelee muita kitaroita yhtälailla. Yhden tempun ihmeitä en tosin edes pidä minään huippuina.
 
Larry Carlton, John Scofield, Derek Trucks?

Larry Carlton model based on Carltons own 1968 Gibson ES-335, hence his nickname: Mr. 335. His other guitars include an iconic 1951 blackguard Fender Telecaster. Hes also played the Gibson Les Paul. Today, Carlton plays Dumble Amplifiers. During the 1970s he often used an MXR Distortion+, MXR DynaComp compressor, Echoplex tape delay, and a Fender Princeton Reverb Amplifier. Carlton also played Valley Arts Guitars for many years; in the early 1990s Valley Arts produced a signed and limited-edition Larry Carlton guitar, a solid-body instrument that was something of a hybrid between a Les Paul and Fender Telecaster. Valley Arts is now part of the Gibson family.
 
http://www.fretbase.com/artists/2845-larry-carlton
 
Joo Scofield on näköjään yhteen sähkikseen jämähtänny, mut huippu mies anyways.
 
1981 Ibanez AS-200 -- Pimary axe .
plus an assortment of Takamine acoustics and an old Martin
 
http://www.johnscofield.com/equipment.html
 
Dereck Trucks:
 
The guitars I use are:
I mostly play a Gibson SG, although I play several other vintage Gibsons and even some old blues beater guitars like Silvertones, Airliners, and Kaye guitars.
 
http://ns1.wdvps999.com/~pbimex/A/interviews/DerekTrucks.html