Kitarat: soittaminen ›

Olipa miten oli, minä en ymmärrä mitä haluat tuolla ilmaista.
 
Koitetaan nyt kuitenkin välttää henkilööni kajoaminen...8DDDD

Koitetaan nyt kuitenkin välttää henkilööni kajoaminen...8DDDD
 
Ihan onnistuneesti olen sitä kyllä välttänyt. Oletko eri mieltä?
 
Hyvältä sivulta muuten kopioit tekstin pätkäsi. Lainaankin siitä vähän:
 
Soittaminen muodostaa kokonaisuuden, joka voidaan jakaa seuraavasti: fyysiseen soittotaitoon (instrumentin hallintaan) ja soivien muotojen symbolien ja käsitteiden hallintaan eli kognitiiviseen taitoon. Metakognitio musiikin alueella on pitkälle intuitiivista emootioiden ja ajassa tapahtuvien struktuurien hallintaa.
 
Cope käyttää Ohlssonin (1994) tiedon luokittelua soittotaidon tarkastelemiseen. Ohlsson jakaa tiedon käytännöllisiin taitoihin ja kuvailevaan tietoon. Käytännölliset taidot muodostuvat sensomotorisista ja kognitiivisista taidoista, kuvaileva tieto puolestaan konkreettisten faktojen osaamisesta ja abstraktioiden ymmärtämisestä. Viimeksimainittu tarkoittaa teorioiden, periaatteiden ja ideoiden ymmärtämistä. (Cope 1998, 264.)
 
Taitoja saavutetaan harjoittelemalla tai toistamalla toimintaa. Taidot ovat pitkälle automatisoituneita ja erikoistuneita tietyllä toiminta-alueella. Ymmärryksen ja metakognitiivisten taitojen kehittymiseen vaaditaan pelkän toiston sijaan reflektointia eri diskurssien välillä. Automatisoitumisen sijaan ymmärtämisestä tulee tietoisempaa, sen tarkkuus ja yksityiskohtaisuus kasvavat ja tiedosta tulee yhä abstraktimpaa. (Cope 1998, 264.) Tiedon abstraktisuus, tilanne, jossa tiedolla ei ole yhteyttä arkimaailmaan, saattaa vaikeuttaa oppimistuloksia.
 
Soittamiseen tarvitaan pääasiassa fyysisiä kykyjä. Kognitiivisia taitoja kysytään soittamista sivuavissa ja avustavissa taidoissa kuten nuotinluvussa. Ymmärtämiseen tähtääviä taitoja tarvitaan esimerkiksi musiikin struktuurin tai merkitysten hahmottamisessa. Soittotaito sinänsä ei kuitenkaan vaadi välttämättä näitä kaikkia yhtäaikaa. Kansanmuusikot eivät yleensä osaa lukea tai kirjoittaa nuotteja saati, että he hahmottaisivat kappaleiden rakenteita teoreettisesti. Toisaalta puhdas teoreettisen ymmärryksen kehittäminen ei paranna instrumentin hallintaa lainkaan. (Cope 1998, 265.) Näiden tekijöiden suhde toisiinsa voi portaattomasti vaihdella.
 
Musiikin eri tyylilajeilla on erilaiset painotukset vaaditun tietotaidon suhteen. Klassinen länsimainen taidemusiikki tarvitsee soittotaidon kaikkia kolmea osa-aluetta eniten, fyysistä osaamista, kognitiivista havaitsemista ja ymmärtämistä. Monet muut musiikin lajit, esimerkiksi pop-musiikki perustuu pitkälle yksinkertaisiin muotoihin ja struktuureihin, joiden opettelu on usein nopeinta ja luontevinta kuuntelemalla. Pop-musiikissa tyylintuntemus on intuitiivista ja musiikinopettelussa painottuu kysymys "kuinka se soitetaan?". Klassisessa musiikissa vastaava kysymys voitaisiin pukea muotoon "miltä se kuulostaa?".
 
Paljon paremmin sanottu, kuin mitä itse osaisin. Harmi ettei se kuitenkaan pohtinut improvisointiin tarvittavia taitoja. Improvisointiin kai tarvittaisiin periaatteessa sekä säveltäjän, että soittajan taidot, eli sekä fyysiset, että kognitiiviset. Tokihan pianon hakkaamistakin voi kutsua improvisoimiseksi. Ei tästä ollut kyllä paljon apua sittenkään.

Älkää nyt rölöttäkö, tämähän on oikein mielenkiintoinen keskustelu. Kyllä meitä pelkkää bluesskaalaa veivaavia vailla tunnetta soittavia amatöörikitaristeja täällä joukossa on sen verran, että pieni pohdiskelu homman järkevyydestä on ihan paikallaan. Luulen ma.

Älkää nyt rölöttäkö, tämähän on oikein mielenkiintoinen keskustelu. Kyllä meitä pelkkää bluesskaalaa veivaavia vailla tunnetta soittavia amatöörikitaristeja täällä joukossa on sen verran, että pieni pohdiskelu homman järkevyydestä on ihan paikallaan. Luulen ma.
 
Mä oon ihan samaa mieltä. Kyllä mua ainakin kiinnostaa saada asioihin, mihin vaan, jotain ajateltavaa.

Kylläpäs suihku ja tulpaespresso taas kirkastivat ajatuksia, vaikka yhtäjaksoista valvomista onkin takana reilu 22 tuntia.
 
Tosiaan, eihän tässä mihinkään yhteisesti hyväksyttyyn lopputulemaan päästä, eikä niin ollut alunperin tarkoituskaan, mutta omasta mielestäni ketju on silti ollut ihan ansiokas, ainakin m.netin mittapuulla. Tarkoituksenanihan oli asettaa tämä blues-asteikko tyyppinen lähestymistapa improvisointiin kyseenalaiseksi, jossa toivottavasti onnistuin. Minulle tämä ketju on antanut mm. paljon uusia näkökulmia joten kiitos niistä. Lisäksi tämä keskustelu pakotti kehittämään omaa kirjallista ulosantia, mikä on erittäin positiivista sekin.
 
Kiitän siis mukavasta ajatusten vaihdosta arvon keskustelukumppanit!

Älkää nyt rölöttäkö, tämähän on oikein mielenkiintoinen keskustelu. Kyllä meitä pelkkää bluesskaalaa veivaavia vailla tunnetta soittavia amatöörikitaristeja täällä joukossa on sen verran, että pieni pohdiskelu homman järkevyydestä on ihan paikallaan. Luulen ma.
 
Tästä aiheesta olisi mukava keskustella esim. hyvin nopeasti soittavien(sanon näin, koska en näistä nykyisistä genrenimityksistä ole ihan ajan tasalla) pääasiassa soittavien kesken, sekä ns. lukeneiden ja soittoa paljon opiskelleiden kesken.
 
...............................................Poistettu osa tekstistä turhana.
 
Rythm & blues soittoakin voi opiskella, esimerkiksi Hynnisen Rhythm & Blues Workshop on mielestäni erittäin hyvä teos. Ostin sen samantien kun se ilmestyi ja minulle ainakin siinä on todella paljon uutta opittavaa.
 
http://www.riffi.com/julkaisut/Dom%20Dim%20Dum.mp3
http://www.riffi.com/julkaisut/rbw.htm
 
Edit: jaahas ketjun aloittaja haluaa ilmeisesti lopettaa keskustelun, sekin sopii oikein hyvin.

Pakko kajota ihan pikkusen vaan:
 
Mielipidettäni blues-musiikista ette tiedä.
Niin just!
 
Oli miten oli, blues edustaa minulle primitiivisyyttä, tietynlaista pysähtyneisyyttä. Se ei indikoi soittajan tyylitajusta vaan sen puutteesta, paletin suppeudesta, huonosta mausta, kykenemättömyydestä mihinkään muuhun. Blues-soittajilla näyttää kuitenkin olevan yleinen tapa kohentaa ylpeydentuntoaan romantisoimalla itsensä kovia kokeneeksi tunteidentulkiksi. Tämä sininen tunne on kuitenkin kokenut kovan inflaation. Minulle blues kelpaa enää lähinnä vain komiikan välineeksi.
 
King in the castle...
 
Jatkakaa..

Tästä tulee kovasti mieleen, että mitä sitten? Suurin osa harrastaa soittamista täällä, eikä ole maailmanluokan tyylitajuisia tähtiä. Se on myös tullut aika hyvin selville, että et pidä bluesista. Hyvä on. Se on selvää nyt.
Kai ymmärrät, että tämä keskustelu ei voi johtaa mihinkään? Jokainen soittaa just ihan sitä mitä huvittaa ja millä tavalla huvittaa. Se on itse asiassa minun mielestäni tärkeintä soittamisessa ja itsensä ilmaisussa. Naurattaa kun joku "tyyppi" tulee selittämään mitä ja miten pitäisi soittaa.
 
Jo heti kärkeen sanon, että tämä ei ole pelkästään yksi M-Netin parhaita ketjuja, vaan myös yksi tarpeellisimpia. Ei lukkoa.
 
Ja edelleen rumpalin näkökulmasta, jos kohtaan "pistäkää ääninäytettä soitostanne" kaksi kolmesta laittaisi paradiddlekompin riden ja virvelin välille jaettuna, Portnoy-tyylisiä basarin tuplaiskujen ja vuorokäsi-iskujen rytmittelyjä sekä songo-kompin, eikä muuta, niin siitä tulisi kosolti sanomista.
 
Mitä ikinä ryttyytystä siellä nyt sattuukin olemaan. Ja sen, että rumpalit laittavat ääninäytteeseensä peruskomppia silloin kun sattuvat laittamaan, olen valmis antamaan anteeksi *perustelu* siksi, koska se nyt on niin perkeleen tärkeä komppi.
 
Soittavatko blueskitaristit mielestäsi pelkän otelautakuvion perusteella kuuntelematta säveliä ollenkaan? Näin tabulatuurien yleistymisen ja Youtuben keksimisen jälkeen tätä tekee mm. aika moni teinikitaristi. Mutta kuunnelkaapa esim. Clapun 24 Nights-levyltä kappaleen "Edge of darknessin" soolo, ja miettikää, mitä kummallista siinä tapahtuu.
 
*shields up*

Mutta kuunnelkaapa esim. Clapun 24 Nights-levyltä kappaleen "Edge of darknessin" soolo, ja miettikää, mitä kummallista siinä tapahtuu.
 
Kuuntelin. No mitä kummallista? En ymmärrä teoriasta juuri mitään. Cläpy soittaa synkkää ja surumielistä melodiaa, joka välillä samperin tyylikkäästi muuttuu iskelmäisen duurimaiseksi muuttaen fiiliksen hetkeksi ihan toisenlaiseksi. Ja sitten sama uudelleen. Aikansa tätä tehtyään innostuu vinguttamaan niin maan perkuleesti, jopa liikaa.
 
Hieno biisi ja hatarien muistikuvien mukaan tosi hieno tv-sarja.

Oli miten oli, blues edustaa minulle primitiivisyyttä, tietynlaista pysähtyneisyyttä. Se ei indikoi soittajan tyylitajusta vaan sen puutteesta, paletin suppeudesta, huonosta mausta, kykenemättömyydestä mihinkään muuhun. Blues-soittajilla näyttää kuitenkin olevan yleinen tapa kohentaa ylpeydentuntoaan romantisoimalla itsensä kovia kokeneeksi tunteidentulkiksi. Tämä sininen tunne on kuitenkin kokenut kovan inflaation. Minulle blues kelpaa enää lähinnä vain komiikan välineeksi.
 
Erittäin hyvin sanottu siellä perällä! +
 
Edit: Kuka tämän kirjoitti, en jaksa kahlata koko ketjua läpi?

Edit: Kuka tämän kirjoitti, en jaksa kahlata koko ketjua läpi?
 
Ehkä aloitusviesti kannattaisi kuitenkin lukea ennen ketjuun kirjoittamista?

Ehkä aloitusviesti kannattaisi kuitenkin lukea ennen ketjuun kirjoittamista?
 
Oho... Ää, mitä suotta :) Tänks kumminki!

Kuuntelin. No mitä kummallista? En ymmärrä teoriasta juuri mitään. Cläpy soittaa synkkää ja surumielistä melodiaa, joka välillä samperin tyylikkäästi muuttuu iskelmäisen duurimaiseksi muuttaen fiiliksen hetkeksi ihan toisenlaiseksi. Ja sitten sama uudelleen. Aikansa tätä tehtyään innostuu vinguttamaan niin maan perkuleesti, jopa liikaa.
 
Göö. en perkele muista, oliko se just tuo biisi...

Manetti , onko kaikki hyvin? Olet muusikoiden netin sivustoilla keskustelufoorumissa, jossa aiheena on: "Kitarat: soittaminen". Niin kauan tämä on ainakin minulle ihan ok ja hauskaa, kun voin olla varma että olet niinsanotusti "terveiden" kirjoissa?
 
Voi itku, käsittämätöntä vinkumista. Minkä takia joka helvetin kerta, kun joku yrittää jostain asiasta asiallista keskustelua virittää, pitää jonkun tulla mukaan käsittämään kaikki asiat tahallaan väärin ja ottamaan itseensä kaikki mahdollinen, mikä vähänkään viittaa oman lempimusiikin mahtavuuden kyseenalaistamiseen? Sitten kun näillä kavereilla sanottava ja youtube-linkit loppuvat, aloitetaan se "jätkä on trolli!!01+02 hähää rölölöö1!!"-itkeminen.
 
Jos ei keskustelu kiinnosta, sitähän ei kukaan pakota seuraamaan. Jos nyt aivan pakko on osallistua, olisi mukavaa jos ennen sitä luettaisiin aiemmat viestit huolella, eikä tartuttaisi jokaiseen asiayhteydestä irroitettuun sanaan tai lauseeseen.
 
Ja ainakin Manetille ja blaekielle tosiaan suosittelisin myös näitä aiemmin linkitettyjä asiallisen netti(ja muunkin)keskustelun perusteita.
 
Lähdenpä tästä sitten vaikka hakkaamaan päätäni seinään.

Pakko kajota ihan pikkusen vaan:
 
Niin just!
 
King in the castle...
 
Jatkakaa..
 
Kajoampa vielä itsekin.
 
Huomaa, että aiemmin samassa viestissä (joka oli ensimmäinen tässä ketjussa) rajasin bluesin siihen blues-asteikon väriin:
 
Kaikkihan tiedämme, että blues oli alunperin mollipentatoniseen asteikkoon (ei kylläkään tasavireiseen) perustuva melodinen ilmiö. Tämän asteikon väri - olkoon sitten vaikka sininen - on edelleen olennaisin osa kyseistä musiikkia. Voimme hyvin huomata tämän kuuntelemalla vaikka näitä sooloskaboja: tämä edellinenkään tausta ei antanut minkäänlaisia vihjeitä bluesiin, mutta useimmat solistit kykenivät silti tuhertamaan sen siniseksi. Bluesilla tarkoitankin nyt tuota väriä, joka on säilynyt lähes muuttumattomana sitten blues-musiikin synnyn.

Minkä takia joka helvetin kerta, kun joku yrittää jostain asiasta asiallista keskustelua virittää
 
Aloitusviesti voisi olla ns. asiallisempikin. Siinähän käytännössä sanotaan, että blues on huonoa ja bluesia soittavat kitaristit on huonoja. Todella "hieno" asenne... Johtuen siitä, että musiikkia ei voi jaotella hyvään tai huonoon, koska se on makuasia, ei tämä keskustelukaan voi johtaa mihinkään.
Tietysti uusien asioiden oppiminen ja monipuolisuus on hyvä juttu, mutta se ei tee bluesista yhtään vähempiarvoisempaa musiikkia. Ketjun aloittajalla on asennevamma, jota hän itse ei näytä ymmärtävän.

Hmm. Minä diggaan bluesia kuin kissa kermaa ja minusta aloitusviesti on aika mainio. Provosoiva kyllä ja uskoakseni myös asiantuntematon, koska vaikuttaa siltä, että kirjoittaja ei ole hirveän paljon bluesiin perehtynyt. Mutta samalla ajatuksia herättävä, koska kyllähän päämäärätön bluesmainen kitaranvingutus on aika tylsää.
 
Blue Moonin muutama sivu takaperin heittämä kommentti oli silkkaa asiaa ja se kannattaa sooloja mielikseen soittavien lukea ajatuksen kanssa uudelleen... Tämä menee jo täysin ohi palstan ja aloitusviestin aiheesta, mutta lauluhan se kaikkein tärkein elementti bluesissa on. Helpommin ne syvät tunteet ihmisäänellä välittyvät kuin rautalangalla.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=7804468
 
EDIT: Ihan sattumoisin olen työmatkoilla kuunnellut tällä viikolla mm. 22 Pistepirkon Bare bone nestiä ja Big Lupua. Kuunnelkaapa nuo levyt, jos tuntuu siltä, että blues on jotenkin paikoilleen jämähtänyttä menneisyyden musiikkia. Onhan noillakin lätyillä tietysti jo ikää, mutta kyllä modernia bluesia edelleenkin syntyy. Tosin melkein aina moderni kama on vain sitä, että yhdistellään jo olemassa olevia aineksia samaan pakettiin ja siten tehdään uuden kuuloista tavaraa.

-----

Aloitusviesti voisi olla ns. asiallisempikin. Siinähän käytännössä sanotaan, että blues on huonoa ja bluesia soittavat kitaristit on huonoja. Todella "hieno" asenne... Johtuen siitä, että musiikkia ei voi jaotella hyvään tai huonoon, koska se on makuasia, ei tämä keskustelukaan voi johtaa mihinkään.
Tietysti uusien asioiden oppiminen ja monipuolisuus on hyvä juttu, mutta se ei tee bluesista yhtään vähempiarvoisempaa musiikkia. Ketjun aloittajalla on asennevamma, jota hän itse ei näytä ymmärtävän.
 
Krice koita nyt ymmärtää, ettei kenenkään mielipiteet ole totuuksia. Se ei kuitenkaan estä esittämästä niitä, ja ilman mielipiteitä tämä keskustelupalstakin sisältäisi pelkkiä faktoja ja niistä johdettuja loogisia päätelmiä. Väitätkö siis että perusteltujen mielipiteiden esiintuominenhan on täällä rikos, vai onko kiellettyä esittää mielipiteitä, joista sinä olet eri mieltä?
 
Lukekaa se aloitusviesti, jossa kohdistin kritiikkini kitaristien blues-asteikon epämusikaaliseen käyttöön, enkä blues-musiikkiin, joka voi tarkoittaa lähes mitä tahansa Captain Beefheartista Länsi-Afrikkalaisen perinnelaulun kautta moderniin taidemusiikkiin.
 
Eihän kukaan voi sanoa mielipidettään pop-musiikista, koska "siihen kuuluu niin paljon kaikenlaista". Miksi sama ei pätisi blues-musiikin yhteydessä?

Aloitusviesti voisi olla ns. asiallisempikin. Siinähän käytännössä sanotaan, että blues on huonoa ja bluesia soittavat kitaristit on huonoja.
 
Sanoinkin jo tuossa, että olisi mukavaa, jos viestit luettaisiin huolella. Aloitusviestissähän ei tosiaankaan tuolla lailla sanota.
 
Bluesissahan ei mitään vikaa ole, mutta usein se on ainoa tyyli, mitä vaivaudutaan opettelemaan. Sitä sitten survotaan jokaisen mahdollisen taustan päälle ja tekosyynä muiden tyylilajien taitamattomuudelle/huonolle tekniikalle/kyvyttömyydelle soittaa nopeasti vedotaan tähän "tunteeseen" + muihin blueskliseisiin. Sitten kun joku rehellisesti sanoo, että just noi skaalat ei välttämättä ihan kaikkeen sovi ja että tyylitajuinen soittaja ymmärtää soittaa taustaan sopivia sooloja, tulee bluesjäärät paikalle itkemään kun ei sitä omaa tunnetta ymmärretä. Sillä täytyyhän sen olla trolli tai muuten vaan tyhmä ihminen, joka tuollaista menee väittämään.