Kitarat: soittaminen ›

Kreator: Pleasure to Kill
 
Nostalgiaa verenpunaisen vinyylin muodossa, onpahan kökkö tuotanto ja päälleliimattu kaiku kaiken kruununa. Muistelinkin levyllä olevan parit hyvät rallit, ja niinhän sillä onkin.

Erittäin maukasta 70-luvun alun Mountainia - Flowers Of Evil LP - Leslie Westin huikeeta kitarointia isolla soundilla ja hitaalla makealla vibratolla. Muutenkin oikein antoisaa kuunneltavaa ja kaikella tapaa kitarismin upeutta.

Soft Machinen Bundles LP vuodelta 1975, mukavaa hommaa noin kitaramielessäkin, Allan Holdsworth kepasee. Hyvin sukulaissieluista soittoa verraten Ollie Halsalliin vaikkapa Tempest -bändissä.
 
https://youtu.be/juKDVOdlqy4

Kuuntelussa Harvey Mandelin The Snake LP, oikein mainiota kitarointia ja inspiroivaa kuunneltavaa.

Sepä pyörähtelee tuo Gary Mooren How Blue Can You get -vinyyli. Upea postuumi levy ja korvia hivelevää Moorelle ominaista kitarailoittelua, kyllä kelpaa kuunnella.
 
https://youtu.be/Poewr9kTiRw

BigPapa: Sepä pyörähtelee tuo Gary Mooren How Blue Can You get -vinyyli. Upea postuumi levy ja korvia hivelevää Moorelle ominaista kitarailoittelua, kyllä kelpaa kuunnella.
 
https://youtu.be/Poewr9kTiRw
 
Luinkin että tällainen lätty on tullut pihalle. Pitänee tarkistaa.

Hankin pari levyä Jim Campilongolta (Orange ja Live at Rockwood Music Hall NYC - Jim Campilongo and the 10 Gallon Cats on vielä kolmantena tulossa) ja niitä nyt tässä olen pyörittellyt. Aiemmin Campilongo on soolotuotannoltaan tuttu vain YouTubesta. Eri juttu on sitten soittelut muiden bändeissä. Halusin kuulla, mitä kaikkea Telestä ja Princeton Reverbistä oikein saa irti.
 
Täytyy sanoa, että harvoin on näin kaksijakoiset fiilikset musiikin kuuntelusta. Aivan mielettömän hienoa kitarointia sekä upeita ideoita ja sävyjä. Ja samalla ajoittain suuri ärsytys rönsyilystä ja liiallisesta ideatulvasta. Kuulijan näkökulmasta tuntuu, että liian usein tästä hommasta puuttuu täysin punainen lanka - tai ehkä pikemminkin musiikillinen sielu. Ja kohta taas mennään todella hienosti ja sävykkäästi eteenpäin. Samankaltaiseen rörsyilyyn sortuu toki moni muukin "kitaralevyjen" tekijä, usen toki vain paljon huonommilla eväillä. Mutta katsotaan, miten nämä aukeavat ajan kanssa.
 
Hieman erilaisesta musasta on toki kyse, mutten malta olla vertaamatta Kalle Kalimaan, jonka maltillisempi musiikillinen lähestymistapa puhuttelee toistaiseksi paljon enemmän.

Freen The Free Story. Kossoffin makoisa kitarointi on suvereenia, Kossof soittaa musiikkia, ei kitaraa. Samoin koko bändin antoisa panos kokonaisharmoniseen äänikuvaan on loisteliasta.

Jerry Cantrellin soolotuotanto. Ptkäaikaisena Alice in Chains fanina innostuin nyt katsomaan itse kitaristin omiin levyihin ja pakko sanoa että vaikuttavaa tavaraa. Pidän Cantrellin kantrivaikutteista suuresti yhdistettynä Black Sabbath meiningin riffittelyyn. Suosittelen ehdottomasti!

Bloomfield, Mike / Al Kooper / Steve Still - Super Session vuodelta 1968. Mahtavaa soittoa koko poppoolta ja Bloomfieldin kitarointi säväyttää, samoin Stephen Stillsin, myös basisti Harvey Brooks on tehtäviensä tasalla ja vähän enemmänkin. Panorointi erittäin 60-lukuinen ja oikein toimiva sekin selkeine soitinten sijoitteluineen.

Räjäyttäjät - Kesäaika
 
https://youtu.be/NQWOVB1Lte4
 
Aina vaan ihmettelen omaa tietään kulkevan Jukka Nousiaisen luomisvimmaa, tyylitajua ja musiikillsta tuotantoa. On jälleen kerran todella komeaa kamaa!

Baden Powell - O Universo Musical
 
Tullut tutustuttua nyt latinalaisen amerikan musiikkiin. Uskomatonta soittoa,uskomaton tunnelma.huhhuh

Pinewood: Räjäyttäjät - Kesäaika
 
https://youtu.be/NQWOVB1Lte4
 
Aina vaan ihmettelen omaa tietään kulkevan Jukka Nousiaisen luomisvimmaa, tyylitajua ja musiikillsta tuotantoa. On jälleen kerran todella komeaa kamaa!
 
Hieno biisi tosiaan. Tuli samalla katsottua pari muutakin Räjäyttäjät -videota joihin en aiemmin ollut törmännyt. Rock elää ja voi hyvin!

Eric Claptonin I Still Do 2LP. Hienoa musiikkia ja musisointia kautta linjan. Kitarakin tekee juuri sen tarvittavan, ei enempää eiikä vähempää. Erikoinen 2LP siinä mielessä, että 45rpm on soittonopeus levyillä.

BigPapa: Eric Claptonin I Still Do 2LP. Hienoa musiikkia ja musisointia kautta linjan. Kitarakin tekee juuri sen tarvittavan, ei enempää eiikä vähempää. Erikoinen 2LP siinä mielessä, että 45rpm on soittonopeus levyillä.
 
Eikö tuo ole sitten tavallaan tupla-maxi-ep? :)
 
Ei näytä olevan paljon omia sävellyksiä, mutta mitäpä siitä, jos musa on hyvää. Clapton on yksi vanhoista suurista suosikeista, täytyykin tsekata!

Clapton kuulostaa Claptonilta ja biisit mukautuvat Claptonin tyyliin, omien puute ei ole mikään este, ei edes hidaste.
 
https://www.discogs.com/Eric-Clapton-I-Still-Do/release/8537565

En ole tähän päivää mennessä hiffannut mikä Randy Rhoadsissa nyt olikaan oikein niin spesiaalia. Toki käsittänyt, että määrätynlaisessa neoklassisessa kisutuksessa pioneeri jooh, mutta jotenkin meh. Etenkin kun albumien studiosaundit ovat aika anuksesta revittyjä rehellisesti sanottuna.
 
Mutta nyt kun tuli kuunneltua Blizzard of Ozzin deluxe -version livevetoja samaiselta kiertueelta niin ohhoh. Nytpä alkoi toimimaan! Eikä vähiten siksi että saundit ovat jotain muuta kuin ohutta ripulia vaan myös Randyn soitto elää ihan eri fiiliksellä livenä. Olipa silmiä avaava kuuntelukokemus! Siltikin Jake E. Lee on oma suosikkini Ozzyn kitaristeista.
 
Sitten myös Led Zeppeliniä, tarkemmin sanottuna myöhäisvaiheen tuotantoa. En ole koskaan aiemmin edennyt Physical Graffitista etiäpäin, tämä kun on aina ollut minulle kenties se täydellisin levy, ja koska olen jotenkin elänyt siinä käsityksessä, että tämän jälkeen enemmän tai vähemmän homma lässähtää.
 
Noh Presencehän oli itse asiassa varsin mainio lätty, ehkä vähän lyhykäinen, mutta tykkäsin! In Through the Out Door sen sijaan.. voi taivas mitä sontaa. En keksi tästä mitään muuta hyvää kuin Bonhamin kuuluisan grooven Fool in the Rainissa. Carouselambra on ehkä paskin kaikista; ihan kummelikamaa.
 
Taidanpa skipata Codan suosiolla.

Jaketsu: ...Taidanpa skipata Codan suosiolla.
 
Codassa ei ole mitään ennenkuulematonta mutta on se rouheampaa kuin In Through the Out Door... joka ei ole ollenkaan huono levy! Erilainen vaan.

Tuollainen tälläkertaa: Fleetwood Mac / Chicken Shack / V/A - How Blue Can We Get?
 
Maniota juurevaa musisointia monilta eri yhtyeiltä ja artisteilta.
 
https://www.discogs.com/Various-How-Blue-Can-We-Get/release/1532062

C-kasetilta John Fruscianten Outsides. Sitä nyt kuunnellut kun ei jaksa kokoaja olla vaihtamassa kasettia.