Kitarat: soittaminen ›

Heilung - Ofnir ja Futha -levyt. Varmaan siksi että näillä ei kuulla kitaroita, ja kyseessä on alkukantaista tunnelmaa sisältävää neo-folkia/ambientia, joka ammentaa teemansa pohjoisen Euroopan rautakaudesta ja varhais-keskiajasta.

The Cure sekä Johnny Marrin soolotuotanto on kolahtanut viime aikoina. Myös Toolin 10,000 Days sekä Mastodonin Crack the Skye ovat löytäneet jälleen paikkansa aktiiviseen kuunteluun.

Silloin kun tekninen taituruus kiinnostaa, niin Pliniä tulee kuunneltua/katseltua. Myös Paul Gilbertiltä on tullut viime aikoina musiikillisesti ihan mielenkiintoista tavaraa.

Kestosuosikki Pat Metheny Group. Pat-sedällä on kaikki: soundi, time, harmoniantaju, fraseeraus, loputon ideavarasto, melodisuus ja terävä sävelkynä. Ja taisteluparina nerokas Lyle Mays. Vaikea kyllästyä kun toiminta on silkkaa lunastusta.
 
John Mayer. Suvereeni jäbä, oli tyypistä mitä mieltä tahansa.
 
Brad Mehldau. Loistava pianistimies.

Vielä on proge voimissaan, STATION: RADIO CAPRICE - ECLECTIC PROG, eli http://radcap.ru/eclecticprog.html eikä juurikaan niitä puhkisoitettuja Pinkkejä tai muita Moody blueseja.
 
Suosittelen tyylilajista pitäville.

Mulla ei ole levysoitinta.

Maria Monde - Silent Night NOT SO SERIOUS Cover
https://www.youtube.com/watch?v=W1c7JWEMOTU
 
Mukavasti löytyy Nina Hagen tyyppisiä sävyjä.

Levylautasella näkyy nyt olevan Jinjer-yhtyeen veikeän oranssin ja mustan värityksen omaava albumi Macro.

Yardbirdsien Roger The Engineer LP, nastaa kepasua Beckin Jeffiltä.

Radioheadia pyörii, tosin pääni pyörii niin ettei jaksa kuunnella mitään. Toisena iltana totesin, että tämähän justiinsa semmosta kitarointia ja musaa. Mutta miksi kummassa en tiedä koko pumpusta mitään, vaikka mainitaan.

Claptonin huikee 3lp One More Car, One More Rider, häikäisevän upeaa soitteloa koko rundilla 2001 olleelta ryhmältä ja etenkin Mr. Claptonilta. Sittenpä voisi laittaa sorviin Beckin Jeffin Truth LP:n vuodelta 1968 - erittäin aikaa kestävä ja freesi LP - järjettömän hienoa meininkiä.

Nazareth - Razamanaz. Jytisee.

Youtubessa livenä
 
King Diamond Live Fillmore Full
 
On muuten kova show. Kovat soittajat. Kova meininki.
 
TOSSA: https://www.youtube.com/watch?v=7yd6_imr14A

En kuuntele musaa ollenkaan. Vähän sama q ruoan kanssa; miksi söisin toisten tekemää ruokaa, kun se ei ole yhtä hyvää q oma kokkaamani.

Grand Funk Railroad: E Pluribus Funk ja Uriah Heepin Salisbury, 2/3 niistä levyistä mitkä 70-luvun alussa 16 ikäisenä hankin ensimmäisen levysoittimeni mukana, eikä edelleenkään kyllästytä. Kolmas oli Jussi & The Boysien Pojat Asialla.

Lincaster: Jos tämä ei jo ole täällä, niin Gary Clark jr:n uusi albumi. The story of Sonny Boy Slim. Jotenkin samalla kertaa ihan tuttua, mutta jotain mitä ei ole kuultu aiemmin. Texas kitaraa ja "hiphoppia".
 
https://youtu.be/Aqm_FODFxiw
http://youtu.be/OjxaCROEaEI
 
Nostinpa tuon sattumalta vastaan tulleen lainatun viestin vuosien takaa, vaikken ole vielä noita videoita katsonut. Viime vuosina vanhan suuren rakkauden eli bluesin kuuntelu on jäänyt kovin vähäiseksi. Jotenkin vain en ole jaksanut syttyä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Usein vain tuntuu siltä, että tämä kaikki on jo koettu liian monta kertaa, vaikka sinänsä bluesista edelleenkin pidän. Kun tuota Gary Clark Jr:ää on monessa yhteydessä kehuttu, ostin vihdoin keväällä heräteostona edellä mainitun levyn sekä Blak and Blun. On ollut yllätys itselle, miten paljon näitä on tullut pyöriteltyä. Tykkään tavasta, miten bluesia on uudistettu menemällä tyylirajojen yli moneen suuntaan. Tämä tuo levyille moni-ilmeisyyttä. Kappaleet ovat erittäin hyviä, laulu ja soitto vahvaa ja kaikki on tyylikkäästi tasapainossa olematta särmätöntä ja steriiliä. Vaikka kyseessä on tavallaan kitarasankarin levyt, kitarointi palvelee kokonaisuutta eikä missään vaiheessa kuullosta itsetarkoitukselliselta ja liian korostetulta. En viitsi listata tähän nimiä, joiden kannattaisi ottaa jälkimmäisestä oppia - kukin vetäköön tyylillään. Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan mainittuja levyjä avoimin mielin. Lähden ehdottomasti keikallekin, jos tilaisuus tulee Suomessa vastaan.

Sitähän se, bluesia parhaasta päästä:
 
Ronnie Earl & The Broadcasters: Peace of Mind
Ronnie Earl & The Broadcasters: Smoking
James Harman Band: Extra Napkins - Strictly The Blues... Vol. 1
James Harman Band: Strictly Live... In '85! Vol. 1
 
tyyltä, fiilistä ja taitoa.

Lähiaikoina tullut kuunneltua mm:
 
-Joan Armatrading - To the limit
Joan onnistunu luomaan To the limitille hienon kattauksen hyvin omalaisen soundista musaa. Ihan paras lauluääni naisella!
 
-Bert Jansch - Birthday Blues
Bert on Neil Youngin lisäks mun mielestä parhaita folk muusikoita. Tää varmaan Bertin parhaimmistoa.
 
-Alison Moyet - Hoodoo
Tää on aika uusi tuttavuus. Kävi klassinen, että ostin albumin kansikuvan perusteella. Nimikkobiisi ainakin albumista toimii täysillä.
 
-Zeal & Ardor - Devil is fine
Devil is fine on kyllä mielenkiintoinen kokonaisuus. En yleensä pysty sietämään mitään metalliryminöitä muutamaa minuuttia pidempään, mutta tää on tullut hommattua ihan fyysisenä albumina. Tuoreinta tuulahdusta mitä metallissa on ollut hetkeen tarjota.
 
-Ty Segall - Manipulator
Ty:n top albumeita itelle. Hiotut soundit vrt. aiempaan tuotantoon. Koko albumi on täyttä tykitystä alusta loppuun muutamaa vähän heikompaa biisii lukuunottamatta. Tää ku vielä löytyis C-kasettina, niin kaikki formaatit hallussa :D

Sitäpä sitä Claptonin 60-lukua, on se vaan niin mahtavaa vetelyä ollut jo silloin ja koko uran ajan nykyisyys mukaan lukien.
 
The Best Of Cream Live 2LP, sekä The Blues World Of Eric Clapton

No ei ole levysoittimessa vaan Spotifyssä Bluesbreakersin Live in 67, verrattain uusi julkaisu jossa kitaraa soittaa Peter Green. Hyvin se vetää. A Hard Road -albumia kuunnellessa keskittymiskykyni on aina loppunut kesken, mutta tätä olen kuunnellut jo moneen kertaan. On siinä ollut kova livebändi.
 
Vinyylisoittimessa on humppakokoelma, kauhean ohuet soundit joissakin kappaleissa, ja versio "Ajomiehestä" on köykäisyydessään lannistava... Topin ja Agentsin tulkintaa ei voi ylittää.

Levyjä ei ole, koska kaikki on menneet paskaksi. Mutta viimeksi kuuntelin Dimmu Borgiria.