Kitarat: soittaminen ›

ancci: Plussan saat. Tuo "tärkein lahjakkuus on lahjakkuus reenata" on kyllä osuva.
 
Mä allekirjoitan kanssa tuon yo. lainatun viestin ihan täysin. Tosin treenaaminenkin on taito erikseen, jossa voi kehittyä paremmaksi (aikataulutus, ajankäytön- ja elämänhallinta ylipäätään, olennaisiin asioihin keskittyminen treenatessa, "mindfulness"-harjoitukset, treenipäiväkirjat...).

Aika tärkeä "lahjakkuus" on myös palava halu ja intohimo - mitä tahansa asiaa kohtaan. Siinä on yleensä hyvä, tai ainakin kohtalainen, jota kovasti haluaa tehdä. Jos musiikki ei kiinnosta, ei siinä soittotunnit ja megatreenaaminen auta. Tässä monet vanhemmat tekevät myyräntyötä lapsilleen puolipakottamalla ne soittotunneille, peliharkkoihin, harrastuskursseille tms jota itseasiassa olisivat itse halunneet/haluaisivat tehdä.
 
Soittotunnit ja ammattilaisen opastus lienee kaikille paikallaan, jos haluaa kehittyä entistä paremmaksi soittajaksi. Oli taso mikä tahansa. Joskus voi olla muitakin syitä, menihän Katri Helenakin laulutunneille 70 vee kun ikä teki tepposia, vaikka itse olisi ollut mitä parhain malli nuoremmille laulajille. Siellä kertoi oppineensa laulamaan taloudellisesti ja ääntä säästäen sekä hengitystekniikkaa. Sanoi jopa laulaneensa väärällä tekniikalla koko ikänsä! Kävihän Martti Syrjäkin laulutunneilla aikoinaan ja kovimmat hitit ovat sen jälkeen. Varmaan joutui tekemään tylsiä toistoja väsyksiin asti?
 
Mitä muuten lahjakkuuteen tulee, niin tottavie meissä on suuria eroja muutenkin kuin asioissa joita voi treenata. Jollekin vaikka vieraat kielet lähtevät tuosta vaan, joku taapertaa alkeissa eikä etene edes kielikurssilla. Jotkut pyöräyttävät matemaattisia toimituksia päässä kuin vettä vaan, toiset eivät pysty edes hahmottamaan yksinkertaisia jakolaskuja. Aika kova lahjakkuus on vaikkapa esiintymiskyky ja nokkeluus, vaikka stand-up koomikkona tai imitaattorina, niihin synnytään. Varis ei voi laulaa kuin satakieli, mutta ihmisellä voi olla piileviä kykyjä, jotka voivat pulpahtaa esille hyvän opetuksen kautta. Sanotaan että harjoitus tekee mestarin, mutta tosi huiput omaavat jotakin, jonka saivat lahjana. "Rokotettiin gramofonineulalla"

Mun mielestä lahjakkuuteen ei pitäisi hirttäytyä. On oikeastaan aika jonninjoutavaa miettiä, mikä on lahjakkuuden osuus soittamaan oppimisessa, koska lahjakkuutta ei yleensäkään oikein tyhjentävästi pysty määrittelemään. Lahjakkuus on vain keino asettaa meitä eriarvoiseen asemaan syntyperämme perusteella.
 
Me ihmiset opimme asioita hiukan eri tavalla ja sillä hyvä. Jollekin jonkin yksittäisen asian oppiminen voi teettää vähän enemmän töitä kuin toiselle. Kysehän on metakognitioista että miten ihminen oppii. Metakognitio kuten älykkyyskin on pitkälle opittuja ominaisuuksia enemmän kuin myötäsyntyisiä (tai kai asiantuntijat näistä asioista yhä kinastelee, mutta yleensäottaen meilla lienee aika samanlainen tietokone hartioillamme syntyessämme ja eroja syntyy lähinnä siinä minkälaisen softwaren elemä meille muovaa, toisella on hiukan tehokkaampi ohjelmisto jonkin asian tekemiseen kuin toisilla).
 
Sitten kun olemme oppineet soittamaan, ei kukaan oikein pysty sanomaan olemmeko lahjakkaita, vai olemmeko vain tehneet lujasti töitä. Senhän me jo tiedämme, että lahjakaskaan ei opi soittamaan harjoittelematta. Seuraava argumentti tällaisessa keskustelussa on yleensä, että "se lahjakas oppii vielä vähän paremmaksi". Tämä on aika tyhjä argumentti koska kuka sen voi tietää kuinka hyvä joku voi olla. Toinen ongelma on se hyvyyden mittaaminen. Jotta sitä hyvyyttä voisi jotenkin mitata, pitäisi edes tietää mitä se hyvyys ylipäätään on.
 
Musiikkiopistojen tutkinnot mielestäni aika hyvin määrittelee soittotaidon. Opistotasoisen soittotaidon voi saavuttaa kuka tahansa joka tekee sen tarvittavan työmäärän. Missä kohtaa se lahjakkuus tulee sitten esille? missä se alkaa merkitsemään? vai onko se vain niin, että jokainen joka jaksaa tehdä riittävästi töitä ja on oppinut soittamaan, on lahjakas? sitä ei vain voi tietää ennen kuin se työ on tehty.
 
Minun mielestä lahjakkuudesta höpöttäminen voitaisiin jättää kokonaan pois tai ainakin omaan arvoonsa. Jos joku ihminen jossakin tuntee vetoa soittamiseen, niin siitä vain soittamaan perkele. Turha alkaa miettimään onkohan minulla siihen lahjoja. Jos minä olen oppinut soittamaan, niin soittamaan oppii kuka tahansa.
 
Eikös Agnys Young todennut "jos osaat taputta akäsiäsi suunnilleen tahdissa, opit soittamaan kitaraa". Minusta se on juuri noin. Ja kyllä harjoittelusta on hyötyä (ihan vaan tähän otsikkoon liittyen).

Nyt lähti kyllä hallulta semmoiset mutut että meinasin tipahtaa tuolilta

Yallup: Aika tärkeä "lahjakkuus" on myös palava halu ja intohimo - mitä tahansa asiaa kohtaan.
 
Niinpä! Kun katsoo vaikka Gilbertin, Govanin tai Vain kohkaamista kitaroista ja soittamisesta niin se innostus näkyy todella selkeästi. Ihan takuulla täytyy pitää musiikista ja soittamisesta, että siitä hommasta pidemmän päälle tulee jotakin.

Totta mooses lahjakkuutta on olemassa. Mikään harjoittelu ei edes parasta suomalaista seiväshyppääjää auta ylittämään 6 m. Itse en pääsisi/olisi päässyt edes 4 m, vaikka olisi kaiket illat pomppinut. Varsinkin urheilupuolella on oikein hyvät mittarit näiden jalokivien erotteluun massasta. Aivan varmasti maajoukkuetason urheilijat treenaavat siinä kuin huiputkin, jopa hyvässä ohjauksessa. Jostain vaan ilmaantuu noita Ibrahinoveja ja Usain Bolteja. Lauluääni se vasta lahja on! Tuskin joku Pavarotti tai Elvis äänensä harjoittelemalla sai? Joku Wienin Filmarmonikot lienee varsinaisten ihmelapsien orkesteri, eikä kova harjoittelu taida pitkälle päästää. Klassinen puoli rankkaa hieman samaan tapaan kuin urheilu parhaat hyvistä ja on siten mitattavissa. Ihmelapsi ei soittele kotikunnan pumpussa vaan kansainvälisissä huippuorkestereissa.
 
Tuo Angus Young lausahdus käsien taputtamisesta ja kitaran soittamisesta vertautuu vaikka urheiluun. Jos sinulla on jalat ja pysyt pystyssä, opit kyllä juoksemaankin. Se ei tarkoita juoksu-uralla vielä mitään, eikä sekään että osaa tapailla TNT-riffiä auttavasti. Se on kyllä totta, että kitaransoiton mittaaminen (muuten kuin klassisella puolella) on hankalaa. Monesti se menee bändin suosion mukana ja riippuu kovasti miten musa iskee läpi. Teknisesti paremmin soittavan cover-bändin kitaristi on siis kansan mielestä huonompi kuin kirkuvan yleisön edessä (humalassa) keikaroiva tähti. Ehkä onkin?

Eipä kukaan silti pysty sanomaan mikä osa on lahjakkuutta ja mikä treenausta, pelkäksi mutuiluksi menee. Joskus itketään kun joku "heittää lahjansa hukkaan", kun ei kyseinen toiminta tippaakaan nappaa. Mikä siinä lahjakkuudessa on jotain muuta kuin hyvää oppimis/omaksumiskykyä?

gary field: Eipä kukaan silti pysty sanomaan mikä osa on lahjakkuutta ja mikä treenausta, pelkäksi mutuiluksi menee. Joskus itketään kun joku "heittää lahjansa hukkaan", kun ei kyseinen toiminta tippaakaan nappaa. Mikä siinä lahjakkuudessa on jotain muuta kuin hyvää oppimis/omaksumiskykyä?
 
Eiks fysiikka ole sellanen asia, jota toki voi parantaa, mutta lähtökohdat voi olla hyvin erilaiset. Kai sitäkin lahjakkuutena pidetään monesti.

Arkka: Eiks fysiikka ole sellanen asia, jota toki voi parantaa, mutta lähtökohdat voi olla hyvin erilaiset. Kai sitäkin lahjakkuutena pidetään monesti.
 
En ihan ymmärrä. Meinaatko, että sormien pituus on lahjakkuutta? Sanotaan, että joku tenava on kova kiipeilemään. Onko se lahjakas, vai tekeekö se jotain missä se on hyvä oppimaan ja saa iloa? Enpä tässä yritä väittää, että jokaisen geneettinen perimä on identtinen, mutta miten se lahjakkuus eroaa oppimiskyvystä?

Ootteko muuten huomanneet, että ihmistä sanotaan lahjakkaaksi yleensä vasta sen jälkeen kun hän on ensin antanut jotain näyttöä osaamisestaan? Lähes poikkeuksetta näin.
Osaaminen taasen on ihan varmasti tullut harjoittelusta. Nokkelana veikkaan että harjoittelusta siis on jotain hyötyä. Oman osaamisen harjoittelu on oma juttunsa ja bändisoittamisen harjoittelussakin on omia pointtejaan, jos haluaa soittaa porukoissa.

Ajatus lahjakkuudesta voidaan pilkkoa moniin osiin. Ihmiset on erilaisia. Niiden anatomiassa on eroja. Lihakset voidaan solutasolla mitata, ja hyvin aikaisessa vaiheessa voidaan päätellä tuleeko lapsesta esim hyvä pitkänmatkan juoksija vai ei.
Pitkät sormet on varmasti eduksi joissain asioissa, jos on isot kädet ja jalat auttaa se esim uimisessa.
 
Jotku oppii jotain asioita nopeammin kuin toiset. Sitä kai monesti sanotaan lahjakkuudeksi. Se miten pitkälle ja kuinka hyväksi jossain kehittyy onkin sitten kiinni paljon muista tekijöistä. Osin tarvitaan onnea, pitää jostain sattuman syystä kiinnostua siitä asiasta johon omaa fyysistä lahjakkuutta. Opettajat, ympäristö, taloudelliset realiteetit jne vaikuttaa paljon.
 
Urheilu maailmassa asiat on vedetty äärimmäisen pitkälle, jopa sairaaksi. Huippujen kesken monissa asioissa erot on marginaalisen pieniä. Se kertoo siitä että harjoittelulla saadaan tuloksia aikaiseksi. Se vaatii sitoutumista melkein hulluuteen asti. Ja pitää tehdä oikeita asioita oikein.
 
Hyvää keskustelua, ja mielipiteitä on yhtä paljon kuin kirjoittajia.

gary field: En ihan ymmärrä. Meinaatko, että sormien pituus on lahjakkuutta? Sanotaan, että joku tenava on kova kiipeilemään. Onko se lahjakas, vai tekeekö se jotain missä se on hyvä oppimaan ja saa iloa? Enpä tässä yritä väittää, että jokaisen geneettinen perimä on identtinen, mutta miten se lahjakkuus eroaa oppimiskyvystä?
 
Meinasin just esim. sormien pituutta tai vaikkapa hermoston rakennetta tai mitä vaan. Ja fyysinen pelihän ne aivotkin on lopulta. Se, että joku käyttää jotain asialle tärkeää aivojen aluetta aktiivisemmin voi olla synnynnäistä. Mutta pakko myöntää, että hirveesti en ole 'lahjakkuus'-sanaa pohtinut, eli saattaa olla, että olen ihan hakoteillä, mutta olen nähnyt sanaa ihmisen fysiikasta käytettävän.

Arkka: Meinasin just esim. sormien pituutta tai vaikkapa hermoston rakennetta tai mitä vaan. Ja fyysinen pelihän ne aivotkin on lopulta. Se, että joku käyttää jotain asialle tärkeää aivojen aluetta aktiivisemmin voi olla synnynnäistä. Mutta pakko myöntää, että hirveesti en ole 'lahjakkuus'-sanaa pohtinut, eli saattaa olla, että olen ihan hakoteillä, mutta olen nähnyt sanaa ihmisen fysiikasta käytettävän.
 
Sehän se on tuon sanan käyttö joka eniten kiusaa. Se kun käy joka paikkaan ja sana joka käy joka paikkaan ei oikeastaan tarkoita mitään. On fyysisiä eroja, on eroja oppimiskyvyssä, eroja tavassa oppia, eroja motivaatiossa, eroja olosuhteissa, eroja kannustuksessa, eroja sinnikkyydessä, eroja kyvyssä sietää tylsyyttä... Jotenkin se jurppii, että kaikki kuitataan lahjakkuudella. Puhumattakaan siitä, että lahjakkuus on sana jota käytetään luomaan nokkimisjärjestystä. Tai purkamaan sitä, kun toisen osaaminen kuitataan lahjakkuudella. Se on vähän tollanen meta-sana joka voidaan täyttää millä merkityksellä vaan. Senpä tähden siitä on vähemmän hyötyä kuin yhdestäkään harjoituksesta. Mjoo, siinä kai se.

Musiikissa lahjakkuudella on kyllä aika helvetin iso osa. Jos on sävelkuuro, niin ei siinä auta luja tsemppi. Puntteja voi nostaa kuka tahansa jos on kädet, mutta musiikkia ei välttämättä eikä edes kovin todennäköisesti opi soittamaan, jos on korvat. Musikaalisuus sellaisena ilmiönä, jossa voidaan puhua jostakin erityislahjakkuudesta, on melko marginaalinen ominaisuus, muutama heppu per pikkukylä. Suurin osa oppii pelaamaan futista jotenkin, mutta läheskään yhtä moni ei opi soittamaan hyvänkuuloisesti.
 
Lahjakkuutta tarvitaan paljon, työtä vitusti enemmän. Mutta kumpikaan ei yksin riitä.
 
Jotain sormien pituutta tai muutakaan fyysistä asiaa en pitäisi kyllä kovin merkittävänä seikkana hyväksi kitaristiksi tulemisessa. Esim. Michael Romeolla on lyhyet nakit. Kyllä se on kyky erotaa sävelpuhtautta, intervalleja ja rytmejä toisistaan, eli nk. musikaalisuus, jossa on valtavia synnynäisiä eroja ihmisten välillä. Siitä tulee se pohja. Loppu on motivaatiota ja istumalihaksia.

Yli kuusi metriä hypänneitä seiväshyppääjiä on maailmassa kai parisenkymmentä. Ammattitaitoisia hyviä muusikoita palon enemmän. Todellakaan mikään määrä harjoittelua ei tee kenestä tahansa terveestä ihmisestä yli kuuden metrin hypääjää, eikä kuka tahansa voi päästä tasolle, jolle on päässyt maailmassa vain parikymmentä muusikkoa. Sen sijaan kuka tahansa, joka jaksaa harjoitella tuhansia tunteja pääsee varmaan seiväshypyssä tasolle, jolla päihittää esimerkiksi 99% seiväshyppyä harrastaneista. Ero on siinä, että urheilussa voi olla kuuluisa vain jos kuuluu todella maailman tai ainakin oman maansa todella parhaisiin. Musiikissa sen sijaan taitavaksi soittajaksi voidaan sanoa sellaisia, jonka tasoisia Suomessakin on kuitenkin satoja.

antnis: Nyt lähti kyllä hallulta semmoiset mutut että meinasin tipahtaa tuolilta
 
Juuri näin, mutta sehän tuo mun pointti olikin, että lahjakkuuden määrittely on puhtaasti mutuilua. Tarkoitan tietenkin ihmisen henkistä lahjakkuutta. Urheilussa toki voidaan nähdä, että joillakin ihmisen rakenteellisilla ominaisuuksilla voi olla merkitystä jossakin fyysisessä suoritteessa. Kitaransoitto on kuitenkin fyysisesti niin "helppoa" tällaisilla seikoilla ei ole mitään merkitystä semminkin kun niitä voidaan kompensoida välineiden rakenteella. Henkisellä puolella taas lähes kaikkia ominaisuuksia nuottikorvasta lähtien voidaan harjoittelulla parantaa. Jos nyt tulisin järkevästi vastaan ja myöntäisin, että ihmisillä saattaa olla joitakin myötäsyntyisiä ominaisuuksia, jotka edesauttavat jonkin asian oppimista. Tässäkin tapauksessa olennaisempaa ,kuin mitä nimenomaisia valmiuksia henkilöllä on, on tapa jolla henkilö onnistuu hyödyntämään niitä valmiuksia joita hänellä on (riippumatta siitä mitä ne on).
 
No tämä on tietenkin lisää mutuilua, mutta koita nyt pysyä jakkarallasi;-).
 
Oikeasti uskon tässä lahjakkuuden korostamisessa olevan kyse meidän soittajien halusta nähdä itsemme jotenkin erityisinä poikkeusyksilöinä. Salaisen tiedon haltijoina, johon rahvaalla ei ole pääsyä:-).

hallu: Juuri näin, mutta sehän tuo mun pointti olikin, että lahjakkuuden määrittely on puhtaasti mutuilua. Tarkoitan tietenkin ihmisen henkistä lahjakkuutta. Urheilussa toki voidaan nähdä, että joillakin ihmisen rakenteellisilla ominaisuuksilla voi olla merkitystä jossakin fyysisessä suoritteessa. Kitaransoitto on kuitenkin fyysisesti niin "helppoa" tällaisilla seikoilla ei ole mitään merkitystä semminkin kun niitä voidaan kompensoida välineiden rakenteella. Henkisellä puolella taas lähes kaikkia ominaisuuksia nuottikorvasta lähtien voidaan harjoittelulla parantaa. Jos nyt tulisin järkevästi vastaan ja myöntäisin, että ihmisillä saattaa olla joitakin myötäsyntyisiä ominaisuuksia, jotka edesauttavat jonkin asian oppimista. Tässäkin tapauksessa olennaisempaa ,kuin mitä nimenomaisia valmiuksia henkilöllä on, on tapa jolla henkilö onnistuu hyödyntämään niitä valmiuksia joita hänellä on (riippumatta siitä mitä ne on).
 
No tämä on tietenkin lisää mutuilua, mutta koita nyt pysyä jakkarallasi;-).
 
Oikeasti uskon tässä lahjakkuuden korostamisessa olevan kyse meidän soittajien halusta nähdä itsemme jotenkin erityisinä poikkeusyksilöinä. Salaisen tiedon haltijoina, johon rahvaalla ei ole pääsyä:-).
 
No nyt aletaan olla samoilla linjoilla. Toisaalta, ei se ole minulta pois jos joku toinen on lahjakkaampi, kyllä sen voin myöntää monellakin alalla. Ei soittaminen ole kilpailua, ja se on vain hyvä, että kaikki eivät ole sellaisia puukorvia kuin minä :-)
 
Itse asiassa lahjakkuuden määrittelisinkin juuri kykynä luontaisesti tajuta (sisäistää syy-yhteyksiä) jotain asiaa (esim musiikki tai matematiikka tai vaikka värien soveltuminen toisiinsa) paremmin tai "syvemmin" kuin (nyt tulee vaarallinen termi) keskivertoyksilö.

käsi: Sitä kai monesti sanotaan kahjakkuuseksi.
 
Lahjat kuusen alle ja pukkia odottamaan. ;)

Jucciz: Lahjat kuusen alle ja pukkia odottamaan. ;)
 
Hemmetti ku oli hieno kirjoitushärö;)

käsi: Hemmetti ku oli hieno kirjoitushärö;)
 
Vaatii jo lahjakkuutta! :D